Mielenkiintoinen ja hauska kokemus

M70a

Olen silloin tällöin käynyt runkkaamassa ja katsomassa heteropornofilmejä Keltaisessa Ruusussa Helsingin Kampissa. Tässä kesällä olin siellä taas. Kiinnostavin filmi meni kopissa, jossa on reikä seinässä.

Siinä katselin housut alhaalla, kuinka kaunisrintaista neitoa puristeltiin, kun seinän reiästä putkahti kondomiiin kääräisty peenis! En ollut koskaan koskenut toisen miehen elimeen, mutta en epäröinyt, vaan puristelin sitä ja se nousi terhakkaasti kaarelle aivan pystyyn.

Kun seinän takana oleva oli osoittanut tällaista rohkeutta ja luottamusta, ryhdyin runkkaamaan naapurin kalua parhaan osaamiseni mukaan. Tämä kesti minuuttitolkulla, mutta ikäväkseni en nähnyt siementen syöksyvän kondomin pussiin, vaan jonkin ajan kuluttua elin vetäytyi pois. Olisikohan hän halunnut imemistä? Siihen en olisi ryhtynyt.

Vieras siitin tuntui kimmoisalta ja joustavalta. Itselläni on jälkikäteen tunnusteltuna ehkä hiukan kovempi ja isompikin, mutta harvoin itseään runkatessa ajattelee käden tuntemuksia, vaan mieluummin oman kyrpänsä. Kun nyt oli vieras kyseessä, keskityin käteni tuntemuksiin. Tuntemus oli hyvin miellyttävä. Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen ja hauska kokemus.

Tähän asti olen ollut ”100 % hetero”. Nyt sitten ehkä 99 %. Täytyy myöntää, että viime vuosina olen kiinnittänyt pornossa myönteistä huomiota myös siittimiin, vaikka nuorempana halusin nähdä vain naisten kuvia. Miehen suutelemisen tai muun rakastelun ajatus etoo, mutta siitin kiinnostaa.

Onko muilla ikämiehillä vastaavanlaisia ajatuksia tai kokemuksia?

Toiselta puolen, mikä motivoi ja rohkaisee uskaltamaan työntää oma ainutkertainen elin reiästä tuntemattoman käsittelyyn?

9

949

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minä voin runkata ja imeä miehen kullia . suutelemaan en ala

      • vsaukm

        Samanlaiset tuntemukset ja pari kokemustakin.Eli voin myös runkata toista, mutta suutelu ja imeminenkin ei luonnistu meikäläiseltä 63v.ukkomieheltä


      • Ukm52Hgistä

        Mistähän Eki on? Hesasta ketään 60v joka kutsuis kylään? Kävisi kumminkin päin...


      • Ukm52Hgistä kirjoitti:

        Mistähän Eki on? Hesasta ketään 60v joka kutsuis kylään? Kävisi kumminkin päin...

        samalta suunnalta olen. laita s.postia toi niki suomi24.fi


    • Itsekin aikoinaan runkkasin heteropornolle kunnes vahingossa ostin shemale videon.sitä katseltuani huomasin että oli todella kiihottavaa nähdä "nainen"jolla oli munat.aika pitkään katseöin shemale leffoja ja ajattelin kokeilla avovaimon rintsikoita ja sukkahousuja.se tuntuikin todella kiihottavalta. Siitä se ajatus sitten lähti.haaveena ollut pitkään päästä touhuumaan toisen tyttöilijän kanssa. Esim.hyväilyt,runkut,dildojen käyttö ja imut (kumilla)

    • Tosimiäs

      Itse olen täys heteromies mutta toisen miehen runkkaaminen ei vielä homoa tee :D
      40v ukm

    • hetskuisä

      Silloin tällöin tulee käytyä levareilla imettämässä mulkkuansa miehillä, kun vaimo ei ime, eikä tunnu yhtään homolta. Joitakin kertoja ottanut itsekin kiimoissaan suihin ja jäänyt hyvä fiilinki tuosta. Yleensä menee runkkailuksi, panemaan en ala enkä anna persettä, suutelut ällöttää. Isot kullit sytyttää kyllä kiiman.

    • Annanimeä

      Annan myös imeä ja imen myös itse. Otan loppuun asti ja viimeiseen tippaan. Ei nainti hommia pelkästään suihinottoa ja runkkausta. Onneksi vaimo ei tiedä tästä

    • Pk555

      Ei se homoa tee kulliin koskee. Kysymys on pornosta ja naiset ei ole siitä innodtuneet. Sixi me miehet runkkaillaan keskenään ja suihin voi ottaa ja antaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      281
      2946
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      58
      2338
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      348
      2007
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      115
      1747
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      126
      1709
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1375
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1327
    8. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      59
      1263
    9. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1253
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      78
      1203
    Aihe