Yli 40 000 turvapaikanhakijaa päästäneet Suomeen 2 vuoden aikana.
Suomen ensimmäinen terrori-isku
Raiskaukset lisääntyneet ympäri Suomen satoja prosentteja aiempiin vuosiin verrattuna.
Suomen ensimmäinen terrori-isku
Raiskaukset lisääntyneet ympäri Suomen satoja prosentteja aiempiin vuosiin verrattuna.
Vastaukset 37
Vanhimmat
MISSÄ nyt ovat kaikki suvakit,matuja pitäissuojella
Kyllä demari, vasemmistoliitto ja vihreät leiristä se "suvakkius" näyttäisi kumpuavan myös, ei pelkästään kepun, että pidäppä pienempää suuta, kun et tunnu asioista perillä olevan! Presidentti Tarja Halonen, ei muuta höpöttänytkään, kuin rajat auki ideologiaansa!
Toisaalta, taitaapa meissä suomalaissakin asua aikamoinen piru, jos muistellaan kouluampumisia ym. Muistaa silti pitää, että yksikään ulkomaalais taustainen äiti lapsineen, ei ole terroristi!
Pikkuisen rauhoittaisin tuota mielen -myllerrystä, joka nyt velloo ja tuntuu, että vähänkään väärän värinen, on näiden äärioikeistolaisten mielestä terroristi!
Kun Kirkkonummen Evitskogin vastaanottokeskukseen saapui 200 turvapaikanhakijaa oli heidän joukossa yksi nainen, hänkään ei ollut äiti lapsineen. Kun Lahden Hennalaan saapui 300-400 oli heidän jokuossa jo muutama äitikin lapsiensa kanssa, YLE:n vihervasemmistolaiset toimittajat tietysti kameroineen sillon vastassa. Kun mieslaumat saapuivat YLE jätti sen kuvaamatta.
"vihervasemmistolaiset toimittajat..." ?? Kyllä sun on PAKKO olla persu, kukaan ei oikeasti ole noin tyhmä!
Kepulaiset äänestäjät ovat kaikista itsekkäimpiä rahanahneita paskiaisia, ei haittaa kuinka paskaa politiikkaa oma puolue tekee, kunhan vaan pääsee maataloustuilla ostetulla uudella traktorilla päristelemään pitkin peltoja.
Kenenkäs maatalousyrittäjän tuotantolaitokselta se sinun maitosi, voisi, juustosi, jogurttisi, kermasi yms. tuotetaankaan? Osaatko niillä yli-pienillä aivoillasi edes ajatella, mikä tämän päivän vaatimustaso maitotilallisilla on? Jos sun mielestä maatalousyrittäjyys perustuu uusillä traktoreilla pelloilla päristelyyn, sun täytyy olla DEMARI, eli ts. ymmärtämätön! Luulet, että kyllä maitotilalliset maitoa käsin joutaa lypsämään ja vanhoilla traktoreillakin ajamaan, kun se mielestäsi kuuluu niin mennä, vain sen vuoksi, että olet DEMARI!?
Parempi olla hiljaa asioista, joihin ei älykkyysosamääräsi tunnu riittävän!
Aina ennemmin keskustaa äänestää kuin jotain äärioikeistohörhöjä.
Vaikka se tarkoittaa hyvinvointivaltion alasajoa ja globalistien pussiin pelaamista? Vitun tampio, sä voisit vaikka hirttää itsesi.
Jos kepun äänestäjät olis Maajusseja niin kepu olisi pienpuolue sinisentulevaisuuden kokoinen. Mutta kun sitä äänestää KAUPUNKILAISET.Ottakaa selvää ennenkuin syytätte niitä.
Tottakai äänestetään, se on selevä. Ja kannatus vain kasvaa!
Te persut ja vasurit ootta unohtanu sen, että Suomalaisten syntyvyys on ollut miinusmerkkistä jo toistakymmentä vuotta. Meillä on iso eläke ja vanhus ongelma käsissä eikä sitä ratkaista teidän Antti Rinteen synnytys TALKOO ajatuksilla. Me tarvitsemme ennen muuta työperäistä maahanmuuttoa, mutta myös muita työikäisiä Suomeen jotta voimme pitää yllä tätä hyvinvointia.
Ongelmat johtuu kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden liian hitaasta jopa olemattomasta palautuksesta. Siihen Keskustan johdolla on tulossa nyt muutos !
Lisää maahanmuuttoa samaan aikaan kun kantaväestön ja etenkin nuorison työttömyys on huipussaan? Meinaatko että lusmuilijoita tuomalla saadaan säilytettyä hyvinvointi? Sosiaalihuollon kustannukset kasvavat ja rikollisuus kasvaa, en oikein ymmärrä miten näiden muutosten avulla saadaan hyvinvointia? Todennäköisesti olet rölli, mutta jos et niin otapa järki käteen ja mieti hetki.
Nimimerkkisi kertoo jo kaiken(,demari,tai persu)! Mutta aivan pakko sanoa, että koetappa nähdä asia laajemmin, vaikka niin, että oikeasti, maan talous ei, eikä sen tämän hetkinen hyvinvointi ole oikeasti kiinni maahanmuuttajista ja sen vuoksi nousseisiin sosiaalisiin kustannuksiin!
Ei voi kaikista,- vaikka rasistit näin haluavatkin pahaa oloaan purkaa-, ongelmista maahanmuuttajia syyttää!
No just tänä aamuna uutisoidaan että Turussa on TYÖVOIMAPULA.
Yli 30 000 työpaikkaa täyttämättä.
Nyt peräkammarin poika kimpsut ja kampsut kasaan ja nokka kohti Turkua tms. keskusta missö töitä on !!!!!!!!!!!!!!
Et poju oikeasti tiedä asioita, huutelet vain luulo ja mutu pohjalta.
Maahanmuuttajat on todella hyvin työllistyneet nimenomaa matalapalkkatöihin jotka ei tahdo Suomalaisille kermaperseille enää kelvata edes kesätyöksi.
Siivoushommia, hitsaajan töitä, ravintola-alan töitä jne. pääsee lyhyen koulutuksen jälkeen tekemään ilman täydellisen Suomen kielen osaamista.
Sieltähän niitä muka nokkelia sutkautuksia tuli. Siinä vaiheessa kun argumentit eivät riitä niin mennään henkilökohtaisuuksiin ja hyökätään argumenttien esittäjää kohtaan, kuten juuri teit. Mitä kirjoitin edellisessä viestissäni? Ai niin, haista vittu. Voit ihan itse tutkailla minkä verran kantaväestön joukossa on työttömiä. Työntekijöitä on varmasti tarjolla kun palkka on asianmukainen, ja eikö pitäisi panostaa siihen että saadaan kantaväestön työttömyys pois ennen kuin aletaan haalaamaan muualta porukkaa joka tuskin työllistyy? Suurin osa suomalaisista työttömistä ei ole työttömiä omasta halustaan eikä nuoriso ole paskaa, vaikka niin ajattelet kapitalisti-pärinöissäsi. Olet varmaan niitä ihmisiä, jotka laittaisivat työntekijän tekemään töitä soppakulhoa vastaan, vähintään 16 h päivässä sekä asumaan parakkimajoituksessa? Tästä ei myöskään saisi valittaa tai olla tyytymätön.
En myöskään usko, että sinulla on varaa kutsua minua peräkammarin pojaksi, olen asunut eri paikoissa ulkomaita myöten ja minulta löytyy kaksi ylempää korkeakoulututkintoa, työpaikka ja perhe, mitä sinulla on? Vai onko niin että olet viettänyt elämäsi yhdellä pienellä paikkakunnalla äitimuorin soppapatojen äärellä tuvan ikkunasta ulos katsellen? Niin voisi ainakin päätellä kommenttiesi ja niiden kieliasun perusteella. Jäikö koulut kesken aikanaan?Koska aloitit tuon henkilökohtaisuuksiin menemisen, niin minäpä annan takaisin.
Miten muuten selität sen, että esim. somalien työllisyystilastot ovat niin karua nähtävää, jos maahanmuuttajat ovat niin hyviä työllistymään? Sama vika irakilaisilla, iranilaisilla sekä muilla erään tietyn uskontokunnan edustajilla. Ei haluta tehdä töitä vääräuskoisille kaffireille, vaan mieluummin nostetaan sosiaalitukia, notkutaan ostareilla päivästä toiseen ja ehkä ohimennen ryöstetään tai raiskataan joku ohikulkija kun tilaisuus tulee? Vai miten selität nuo mainitsemani rikostilastot, kun et niihin ottanut minkäänlaista kantaa vaan huutelet tuuleen olemattomuuksia? Tietyt maahanmuuttajaryhmät, esim. kenialaiset työllistyvät hyvin, mutta mistä luulet sen johtuvan? Annan vinkin: kristinusko.
Puhut myös väestökeskuksiin hakeutumisesta, mitäpä luulet, houkutteleeko ihmisiä muuttaa paikkoihin, jotka muistuttavat Mogadishua ja jossa voit saada puukosta kun erehdyt väärään paikkaan?
Lisättäköön vielä, että henkilökohtainen uskoni ihmiskuntaa sekä ihmisyyttä kohtaan kuolee hieman joka kerta kun huomaan millaisia kaltaisiasi äänioikeutettuja, silmänsä faktoilta ummistavia tampioita on olemassa. Toisaalta olisi helppoa itsekin vaipua apatiaan ja katsoa miten Suomi ja Eurooppa tulevat sortumaan tällaisella meiningillä, mutta en aio tehdä niin.
Niin kuin voit ehkä päätellä viesteistäni, työperäistä maahanmuuttoa vastaan minulla ei ole mitään. Sen sijaan loisimaan tulevia, suomalaista sosiaaliturvaa hyödyntäviä vastaan on. Mitä teki pääministerimme Sipilä yhdessä hallituksen kanssa? Antoi ymmärtää, että turvapaikanhakijoita odottaa kissanpäivät Suomessa (lupasi oman asuntonsa Kempeleessä jopa näiden käyttöön). No, toistaiseksi Kempeleen asunnossa ei hillu näitä "turvapaikanhakijoita," voinee toki johtua siitä että Kempeleessä raiskattiin teinityttö tällaisen loisen toimesta. Miksi muuten tämä tänne vyörynyt porukka koostui nuorista miehistä, joiden olisi kaiken järjen mukaan olla puolustamassa maataan? Lisäksi kaikki käytännössä muslimeja, tiedätkö miten esimerkiksi kristittyjä vainotaan Lähi-idässä? Eikö olisi asianmukaisempaa ottaa esimerkiksi kristittyjä perheitä turvapaikanhakijoiksi, kuin näitä nuoria miehiä, joista suurin osa sunnimuslimeja (samaa porukkaa kuin Isis)?
huonosti ovat pakolaiset työllistyneet,saati kotiutuneet suomen yhteiskuntaan,suurin osa asuu ja tuleeasumaan kantaväestön verorahoilla
Somaleista työelämässä on reilut 10 prosenttia, niistäkin suurin osa verovaroin palkattuina tulkkeina toisille somaleille. Ei maa vaurastu, jos pesemme vain toistemme paitoja. Somalit itse kertovat, että kestää ehkä neljä sukupolvea ennen kuin he ovat täysin kotoutuneet. Sekin on täyttä soopaa, kun USA:ssa on kestänyt jo yli kymmenen sukupolvea, eivätkä muslimit ole vieläkään sopeutuneet.
Ongelmana on myös pitkä maahantuloprosessi jonka aikana ei saa tehdä töitä.
Eräs kolleega olisi naapurinsa kanssa halunnut tarjota tutulle turvapaikanhakijalle pihatöitä rahaa vastaan. Kävi kuitenkin ilmi, että ennenkuin pysyvä maahantulo lupa on saatu, ei he saa tehdä verokirjalla palkkatöitä Suomessa.
Suurin osa maahantulijoista haluaa heti töihin, mutta tämä byrokratian ja sääntöjen Suomi estää tallaisen. Järjestelmä siis itse aiheuttaa harmaata taloutta !
Öyhöttäjä, lopeta valehteleminen. Miksi työllisyystilastot näyttävät synkiltä tiettyjen maahanmuuttajaryhmien kohdalla? Nyt ei puhuta eurooppalaisista, aasialaisista tai vaikkapa niistä kenialaisista, vaan somaleista, jotka ovat olleet täällä kohta 30 vuotta eivätkä siitä huolimatta ole integroituneet yhteiskunnan tuottaviksi osiksi, sekä niistä irakilaisista, syyrialaisista yms. sotalapsista, jotka ovatkin oikeasti reilusti vanhempia (Turun puukottaja, tuli 17-vuotiaana, oikea ikä 23-vuotta) eivätkä tule todennäköisesti työllistymään mihinkään.
Tuo että kerrot jonkun tuttavasi löytäneen jonkun turvapaikanhakijan, joka olisi halunnut tehdä töitä on muuten yksittäistapaus, jota ei voi yleistää koskemaan kaikkia koska sinulla ei ole tutkimustietoa esim. tilastoja sen tueksi. Minulla sen sijaan on tilastoja argumenttieni tueksi ja silti syytät minua mutusta ja luulosta, mitä sinun esittämä kommentti on täynnä. Argumentointiasi voisi kommentoida siten, että se on juurikin sitä shakin pelaamista pulun kanssa. Ensin se heittelee pelinappulat pois, paskantaa sen jälkeen pelilaudalle ja loppujen lopuksi luulee vielä voittaneensa.
Älkää olko RASISTEJA maahan muuttajat ovat työvoimareserviä.
Eiköhän meillä ole omastatakaakin sitä työvoimareserviä. ELÄTETTÄVÄNÄ.
Ja ikuiseksi reserviksi myös jäävät. Ja kansa maksaa.
Keskusta-kokoomus -hallitus laittaa asiat kuntoon. Tästä on esimerkkinä maataloustukien kasvattaminen, monet yritysten tuet, eläkkeiden leikkaus, lapsilisän leikkaus.. Kyllä tästä hyvä tulee. Ei epäilystäkään.
Monikulttuurisuus on rikkautta, sano turkkulainen
Nim."sipilähirteen" kirjoitti outoa " tekstiä. Uutisissa kerrottiin, että karrikoidusti kaikki suomalaiset syö tulevaisuudessa ainoastaan kuivattua leipää , koska jotkin hullut media ihmiset on niin laskeneet ym. Minä itse ostan nyt ja aina kaupasta LÄMMINTÄ LEIPÄÄ ! Mistä saatte tulevaisuudessa LÄMMINTÄ LEIPÄÄ , jos maajussit Suomessamme ajetaan sukupuuttoon tai lopetetaan hallituksen päätöksellä. Katsokaa montako tilaa joka vuosi lopettaa!
Minua se pelottaa, koska sitten saa LÄMMINTÄ LEIPÄÄ ainoastaan mikrossa Saksalaista, Virolaista ym. vanhaa leipää!
Maajusssithan ovat tyytyväisiä, että nyt puhutaan muistakin eläteistä kuin heistä.
Kokeileppa maatalousyrittäjän tuotantolaitos-yrittäjyyttä, niin tiedät, mitä se tänä päivänä on! Mietippä vielä toisenkin kerran, millä työllä se maito- ja viljatuote sunkin ruokapöytään saadaan, se on kuule pitkämarssi!
Elättejä ne on. Tuki on suoraan kepun kannatuksen ylläpitämistä.
Housussas on elätti!
Menikö tunteisiin, itkettääkö?
50000 maatilaa tarvitsee ainakin saman verran ilmaisia työntekijöitä, valtio maksaa palkat ja kulut.
Ihan täyttä shittiä tämä demari tilastotieteilee mukamas täällä, byahah,hah, hah, hah, hah ,hahhaa... Enpä ole kuullutkaan, että valtio maksaisi maatalousyrittäjien palkat, aloitankin heti farmerin hommat, byahhah,hah,hah, hah, haa...
Tikahtuu nauruun ja kierii lattialla. Kyllä ne demarit kaikkea kannatuslukujen laskusuunnassa keksiikin, byahah, hah, hah, hah, haa...
Kommentistasi päätellen olet mielenterveyspotilas/-kuntoutuja, suosittelen tarkastamaan lääkitystäsi yhdessä sinua hoitavan lääkärin kanssa.
Kommenttisi oli paranoidinen, nimim. "paras.uutinen ", kun kirjoitit, "50000 maatilaa tarvitsee ainakin saman verran ilmaisia työntekijöitä, valtio maksaa palkat ja kulut."! ? Että kumpikohan meistä on sen psykiatrisen hoidon tarpeessa!? Byahah, hah, hah, hah, haa...