Juutalaisuudessa rakkaus tärkeintä, ja Jumala on Rakkaus itsessään, mutta myös Elämä ja Totuus ja kaiken Luoja ja Ylläpitäjä. Mooseksen kautta saatu kymmenen käskyä eli tärkein opetus ja kivitauluun Jumalan kirjoittamana pyhällä vuorella Midianin maassa.
Toinen hyvin keskeinen asia ihmisille on tuntea Raamatussa esitetty Jumala ja Jumalan Valtakunnan Herra ja Kuningas eli Immanuel eli Yehoshua eli Yeshua eli Jeesus Beetlehemissä syntyneenä noin kaksi vuosituhatta sitten ja Jerusalemissa ristiinnaulittu ja siihen lähelle kalliohautaan ruumiinsa haudattiin ja nousi kolmantena päivänä Jeesus ruumiillisesti haudasta eloon ja ilmestyi monille juutalaisille ja apostoleilleen ja seuraajilleen ensimmäisinä ja neljäntenäkymmenntenä päivänä taivaaseen apostoliensa silmien edessä ja viidentenäkymmenentenä päivänä helluntaina Jumalan Henki vuodatettiin Jerusalemissa uuden liiton pyhän Jumalan seurakunnan ylle, ja juutalaisia olivat siinä kaikki 120 henkeä, ja samana päivänä kastettiin 3000 juutalaista, jotka kokivat myös tämän Jumalan Hengen vuodatuksen elämässään.
Rakkauden tärkein kohde juutalaisuudessa on Herra Jeesus, kuten ensimmäinen käsky on annettu, ja samoin tärkeintä on rakastaa myös juutalaisena kaikkia ihmisiä koko maailmassa vaikka Jumalan antamana merkkinä ulkopuolisille on Jeesuksen seuraajien keskinäinen rakkaus Pyhässä Hengessä ja Jeesus antoi tästä esimerkin ja palvellessaan opetti myös asettamaan itsensä toisten jalkojenpesijäksi Jumalan seurakunnassa ja tarkoitti orjan tehtävää noin kaksi vuosituhatta sitten. Jeesuksen opetukset on parasta jokaiselle juutalaisille ja kaikille ihmisille koko maailmassa.
Aivan toisenlainen on Babylonian kuninkaan opetus yhteiskunnastaan.
Juutalaisuudessa rakkaus tärkeintä
26
307
Vastaukset
- rakkauskiväärit.laulaa
Juutalaiset tappaa omilla alueillaan eläviä palestiinalaisia rakkauden voimalla.
- Olet_väärässä
Jumala rakkaudessaan kaikkia ihmisiä kohtaan antanut juutalaisten kautta sen hyvän evankeliumin ja Raamatussa tämä kerrotaan ja Jeesuksesta voit lukea ja vastaanottaa, niin ymmärrät paremmin Jumalan rakkautta kaikkia ihmisiä kohtaan. Saatana tuottaa huonoa ihmiskuntaan ja onneksi Jeesuksen palatessa poistetaan Saatanan huonot vaikutukset maan päältä sillä ei enää voi lähes tuhanteen vuoteen eksyttää kansoja vihaamaan juutalaisia ja Jeesuksen pyhiä ja lähimmäisiään ja ennenkaikkea hyvää totuudellista evankeliumia ja Raamatussa olevia pyhiä totuuksia Jumalalta.
- Tosiasia_juutalaisista
Tosiasia juutalaisista Israelin pyhällä maalla nimenomaan se, että ovat palanneet omaan luvattuun maahansa ja sitä vastaan ovat nousseet monet Israelia kohtaan vihamieliset valtakunnat, kuten myös historiasta ja Raamatusta voimme lukea noiden maiden hallitsijoista ja Babylon myös siellä ja Nebukadnessar, joka tuhosi myös Jumalan temppelin ja Israelin Herra sen salli, sillä juutalaisten tilanne oli tämä suhteessa Jumalaansa ja ainoaan maan ja taivaan Luojaan, ja babylonialaiset saivat vallan tehdä sen, minkä tekivät kuninkaansa johdolla. Juutalaisten kautta babylonialaiset ja sen kuningas saivat sitä hyvää, mistä voimme lukea Danielista ja ystävistään siellä vieraalla maalla Eufratin varrella. Israelin juutalaiset saivat palata omaan luvattuun maahansa kuten nykyään myös on käynyt varmuudella, ja tämä jälkimmäinen pakkosiirtolaisuus kesti 70 vuoden sijaan lähes 2 000 vuotta, sillä Jeesus Herrana hyljättiin, mutta Jumala rakkaudessaan on uskollinen myös uskottomalle, ja jokaisen pakanakansalaisen ja myös babylonialaisen kannattaa tästä iloita, sillä Jumalan rakkaus ihmisiä kohtaan on niin suunnaton ja armonsa kuin valtameri, joka myös ihmisiä tuhoamaan tahtovat Saatanan käytössä voi paljon tuhoa tuottaa kuten tsunameista ja meren myrskyissä uponneista laivoista ja merimiehistä voidaan ymmärtää, ja toki Jumala sallii moninaista kaikille ihmisille, mutta tahtoo ihmisiltä pyhitystä ja rakkautta Luojaansa ja kaikkia ihmisiä kohtaan ja Jeesuksen opetukset ovat Jumalasta ja juutalaisuutta sen paremman eli uuden liiton mukaan, ja anteeksiantamusta ja armoa tarjotaan yhä uudestaan ja uudestaan ja opetetaan ihmisille olemaan toisia ihmisiä tuomitsematta ja siten korottamasta itseään jumalaksi. Jumala Luojana Jeesuksessa on ainoa vanhurskas Tuomari ja tahtoo jokaisen ihmisen hyvää ja sielunsa pelastumista ja ihmisen pääsemistä tuhatvuotiseen valtakuntaansa, amen, halleluja!
- Raamatussa_totuus
Babylonian kuninkaasta Eufratin varrelta, ja näemme tilanteet Irakista ja Syyriasta, kuinka monet etsivät omaansa Babylonian kuninkaan mielenlaadussa. Tietysti tätä samaa myös kaikkialla vaikka vähäisemmässä määrin olisikin.
Juutalaisuudessa rakastetaan elämää ja lähimmäisen rakkauden eli toiselle sen tekeminen mitä itselleen tahtoo tehtävän on hyvin keskeistä ja tietysti tärkeää myös tuntea Jumalan tahto jokaiselle ihmiselle ettei evankeliumi Jeesuksen rististä Jumalan viisautena unohdu kokonaan totuutta etsivältä ihmiseltä.
Hedelmistään puut tunnetaan. Tietysti on eri asia puolustautua terrorismia vastaan kuin sitä tuottaa toisia ihmisiä kohtaan.- Tässä_maailmassa
Tässä maailmassa koulukiusaaminen voi olla myös todellista terrorismia!
- Raamatussa_totuus
Raamatussa totuus tämän maailman Saatanan julmuudesta, kuinka pyrki Jeesuksen tuhoamaan jo heti syntymänsä jälkeen Beetlehemissä, kun kaikki alle kaksivuotiaat lapset murhattiin hallitsijan toimesta ja esivalta on Jumalan asettamaa ja silti teki kuten voimme lukea Raamatusta.
- Raamatussa_totuus
Jeesus on jo voittanut tämän maailman Saatanan, mutta Saatanan annetaan voittaa ennen Jeesuksen tulemusta Jeesuksen pyhät, ja tässäkin on ristin evankeliumin viisaus Jumalassa, ettei kukaan ihminen kerskaisi mistään, kuten Pietari Jeesukselle sanoi ennen Jeesuksen ristiinnaulitsemista olevansa valmis kuolemaan Jeesuksen puolesta. Ristin evankeliumissa on Jumalan voima ja viisaus ja on vain yksi Herrojen Herra ja Kuningasten Kuningas eli Jeesus Nasaretilainen, kuten Juutalaisten Kuningasta kutsutaan Raamatussa ja vielä nykyajassakin.
Tämän maailman herrojen valta perustuu väkivaltaan, vaikka voi ollakkin moninaisesti verhottu väkevään eksytykseen ja laittomuuden salaisuuteen ja valheen kaikella voimalla myös pedon merkki tulee pian, mutta sitä ennen Jumalan evankeliumi, kuten se on esitetty, amen, halleluja! Jumala vuodattakoon Henkensä ja 144 000 apostolia tulkoon Israelin yhdestätoista sukukunnasta, kuten on kirjoitettu. Autuas se ihminen, joka rakastaa totuutta ja elämää ja rakastaa Jeesusta ja kaikkia lähimmäisiään. - Suokoon_Jumala
Suokoon Jumala anteeksi kaikki ihmisten tekemät synnit. Ilman ihmisten parannusta ei kuitenkaan mikään tässä maailmassa muutu vaikka Jumalan sitä tahtoisi kuten tahtoo pelastaa jokaisen ihmisen. Hedelmistään puut tunnetaan sekä Jeesuksessa että Saatanassa!
- JuutEivätRakastaGojimeja
Olen elämässäni tuntenut juutalaisia melkoisen määrän, mutta rakkaudelliseksi en heidän uskontoaan ja kulttuuriaan kutsuisi, ainakaan mitä tulee meihin kristittyihin gojimeihin. Se on kyllä ihan muuta kuin rakkautta mitä allekirjoittanutkin on pääasiassa siltä suunnalta kokenut. En väitä, ettenkö myös ystävällisyyttä, mutta myös mitä suurinta epäkohteliaisuutta.
Aloittaja on narsisti ja patologinen valehtelija. Hänen sepustuksensa "juutalaisuudesta" ovat yksin hänen oman, sairaan pääkoppansa tuotetta. Toisaalta tuollaiset valheelliset provot saavat aikaan vastareaktion rehellisissä ihmisissä ja paljon on aloittajan valheprovojen vastarektioiden kautta levinnyt antisemitismiä tällä foorumilla.
"Heidän hedelmistään te heidät tunnette", sanoi Jeesuskin. Puu itse voi näyttää ulospäin vaikka kuinka komealta, mutta vasta puun hedelmä kertoo sen todellisen olemuksen.
. - didfefgyefg
No, eipä tuo tämänkään ketjun massaspämmääjä mitään aloituksellaan tavoita. Korkeintaan saa kristinuskon näyttämään entistäkin vastenmielisemmältä, vaikka toisaalta voihan se olla hänen tarkoituksensakin. Antikristillinen false flag.
- LikiOikeaaJuutalaisuutta
Aloittaja on todellakin tehnyt parhaansa sekä kristinuskoa, että juutalaisuutta vastaan.
En epäile hänen omaa uskoaan, ellei hän sitten kopioi jonkun kristityn tekstejä, mutta on suoraa antisemitismiä väittää tuon hänen oman uskonsa olevan "oikeaa, hyvää juutalaisuutta", sillä tiedämme, että hänen kirjoituksensa eivät ole juutalaisuutta. Kyseessä on siis vähintäänkin korvausteologinen valhe: hän esittää joitain kristinuskolta vaikuttavia väittämiään "oikeana juutalaisuutena", ollenkaan kunnioittamatta juutalaista uskontoa. Hänen sepustuksensa eivät edusta juutalaista uskontoa, - ei oikeaa eikä väärää juutalaisuutta - ja muuta juutalaisuutta ei ole kuin rabbiininen juutalaisuus.
On antisemitismiä olla tunnustamatta juutalaisten oikeutta omaan uskontoonsa, vaikka itse ei tunnustaisi heidän uskontoaan, heitä on kuitenkin kunnioitettava sellaisina kuin he ovat ja itse haluavat olla.
Se kristittyjen näkemys, että jonain päivänä juutalaiset ehkä itsekin, kansana ja uskontona tunnustavat Jeesuksen messiaakseen, on tulevaisuuden kuva, vielä toteutumaton. On olemassa juutalaissyntyisiä, jotka kuka mitenkin uskovat Jeesukseen, mutta he eivät edusta juutalaista uskontoa, vaan omaa, ikäänkuin uususkontoa, nk. messiaanisuutta. Messiaaniset eivät ole myöskään kristinuskoisia, kristittyjä. Messiaanisuus on ikäänkuin juutalaisuuden ja kristinuskon välimaastoon syntynyt uususkonto, joka opettaa noukittuja opinkappaleita molemmilta suunnilta. Messiaanisissakin on erilaisia lahkoja. Esim. Ruotsin messiaaniset eivät pidä Jeesusta nk. Jumalan Poikana, vaan jonkinlaisena profeettana. Messiaanisuudella on siis kristinuskolle sama arvo kuin esim. mormooneilla, tai jehovantodistajilla, he eivät ole opillisesti kristittyjä.
Messiaaniset myöskin aktiivisesti hyökkäävät kristinuskon opetuksia vastaan, tyrkyttäen kristityille juutalaista lakiuskontoa, omana versionaan tietysti. Samaten he ovat valjastaneet kaikki kristinuskon kieltämät harhaopit tekemään tuhoaan kristinuskon sisällä. Esim. helluntailaisten foorumilla tämä hyökkäys on todella aggressiivista ja he ovatkin onnistuneet johdattamaan monia Kadotukseen.
Samaten messiaanisuus ei ole myöskään juutalaisuutta. Juutalaisuus on lakiuskonto, joka pitää Mooseksen käskyjä ja rabbien perinnäissääntöjä ja muita opetuksia korkeimpana ohjeenaan. Juutalaisuus antaa Jeesukselle lähinnä harhaopettajan ja Jumalan käskyjen häpäisijän aseman. Jonkinlaisen juutalaisen lahkon perustajan arvon, samalla juutalaisuuden vihollisen, sillä Jeesus ei antanut täyttä kunnioitusta tuon ajan temppelipapistolle. Jeesushan murhattiin, perättömillä ja tarkoituksellisilla väärintulkinnoilla, tuomittiin kuolemaan. Tosin Hän siitä sitten myös virkosi ja tämä oli jo käsittämättömän viimeinen pisara rabbeille! "Se "Jumalan Poika" ei suostunut pysymään edes haudassaan!" Rabbit aloittivat kiivaan kirjoittelun, joka tunnetaan nimellä talmud-kirjallisuus ja se lyö 6-0 laudalta kaikki Lutherinkin, myöhemmät, heidän vastaiset ääneenajatelmat.
Oikeastaan tässä olikin syy ja seuraus: Talmud teki tehtäväänsä, kunnes se kirjallisuus päätyi uskonpuhdistaja Lutherin käsiin ja tämä heitti ne päin seinää.
Myös asian surullisen jatkon tiedämme.
. LikiOikeaaJuutalaisuutta kirjoitti:
Aloittaja on todellakin tehnyt parhaansa sekä kristinuskoa, että juutalaisuutta vastaan.
En epäile hänen omaa uskoaan, ellei hän sitten kopioi jonkun kristityn tekstejä, mutta on suoraa antisemitismiä väittää tuon hänen oman uskonsa olevan "oikeaa, hyvää juutalaisuutta", sillä tiedämme, että hänen kirjoituksensa eivät ole juutalaisuutta. Kyseessä on siis vähintäänkin korvausteologinen valhe: hän esittää joitain kristinuskolta vaikuttavia väittämiään "oikeana juutalaisuutena", ollenkaan kunnioittamatta juutalaista uskontoa. Hänen sepustuksensa eivät edusta juutalaista uskontoa, - ei oikeaa eikä väärää juutalaisuutta - ja muuta juutalaisuutta ei ole kuin rabbiininen juutalaisuus.
On antisemitismiä olla tunnustamatta juutalaisten oikeutta omaan uskontoonsa, vaikka itse ei tunnustaisi heidän uskontoaan, heitä on kuitenkin kunnioitettava sellaisina kuin he ovat ja itse haluavat olla.
Se kristittyjen näkemys, että jonain päivänä juutalaiset ehkä itsekin, kansana ja uskontona tunnustavat Jeesuksen messiaakseen, on tulevaisuuden kuva, vielä toteutumaton. On olemassa juutalaissyntyisiä, jotka kuka mitenkin uskovat Jeesukseen, mutta he eivät edusta juutalaista uskontoa, vaan omaa, ikäänkuin uususkontoa, nk. messiaanisuutta. Messiaaniset eivät ole myöskään kristinuskoisia, kristittyjä. Messiaanisuus on ikäänkuin juutalaisuuden ja kristinuskon välimaastoon syntynyt uususkonto, joka opettaa noukittuja opinkappaleita molemmilta suunnilta. Messiaanisissakin on erilaisia lahkoja. Esim. Ruotsin messiaaniset eivät pidä Jeesusta nk. Jumalan Poikana, vaan jonkinlaisena profeettana. Messiaanisuudella on siis kristinuskolle sama arvo kuin esim. mormooneilla, tai jehovantodistajilla, he eivät ole opillisesti kristittyjä.
Messiaaniset myöskin aktiivisesti hyökkäävät kristinuskon opetuksia vastaan, tyrkyttäen kristityille juutalaista lakiuskontoa, omana versionaan tietysti. Samaten he ovat valjastaneet kaikki kristinuskon kieltämät harhaopit tekemään tuhoaan kristinuskon sisällä. Esim. helluntailaisten foorumilla tämä hyökkäys on todella aggressiivista ja he ovatkin onnistuneet johdattamaan monia Kadotukseen.
Samaten messiaanisuus ei ole myöskään juutalaisuutta. Juutalaisuus on lakiuskonto, joka pitää Mooseksen käskyjä ja rabbien perinnäissääntöjä ja muita opetuksia korkeimpana ohjeenaan. Juutalaisuus antaa Jeesukselle lähinnä harhaopettajan ja Jumalan käskyjen häpäisijän aseman. Jonkinlaisen juutalaisen lahkon perustajan arvon, samalla juutalaisuuden vihollisen, sillä Jeesus ei antanut täyttä kunnioitusta tuon ajan temppelipapistolle. Jeesushan murhattiin, perättömillä ja tarkoituksellisilla väärintulkinnoilla, tuomittiin kuolemaan. Tosin Hän siitä sitten myös virkosi ja tämä oli jo käsittämättömän viimeinen pisara rabbeille! "Se "Jumalan Poika" ei suostunut pysymään edes haudassaan!" Rabbit aloittivat kiivaan kirjoittelun, joka tunnetaan nimellä talmud-kirjallisuus ja se lyö 6-0 laudalta kaikki Lutherinkin, myöhemmät, heidän vastaiset ääneenajatelmat.
Oikeastaan tässä olikin syy ja seuraus: Talmud teki tehtäväänsä, kunnes se kirjallisuus päätyi uskonpuhdistaja Lutherin käsiin ja tämä heitti ne päin seinää.
Myös asian surullisen jatkon tiedämme.
.Tyhmä mies, nakkelee toisten kirjoja päin seinää. Jos siellä oli kovia sanoja, niin olis' tehnyt parannuksen.
Ei se synti sillä lähde, että moite heitetään seinään.- KunKerranVaadit
fari.g kirjoitti:
Tyhmä mies, nakkelee toisten kirjoja päin seinää. Jos siellä oli kovia sanoja, niin olis' tehnyt parannuksen.
Ei se synti sillä lähde, että moite heitetään seinään.Kyseessä ei ole moite, vaan valhe. Lisäksi kehoituksia kristittyjen ala-arvoiseen kohteluun. Kyllä Luther aidosti hengelliset moitteet olisi ottanut vastaan.
Kerropa, millä teoilla alkukristityt ansaitsivat nuo tekstit, joita sinä kutsut "moitteiksi"?
Sepher Or Israel 177b: Ota kristityt hengiltä; tapa heidät, niin miellytät Jumalaa kuin suitsuttaisit hänelle.
Sanhedrin 106a,b: Maria oli huora; Jeesus oli paha mies.
. KunKerranVaadit kirjoitti:
Kyseessä ei ole moite, vaan valhe. Lisäksi kehoituksia kristittyjen ala-arvoiseen kohteluun. Kyllä Luther aidosti hengelliset moitteet olisi ottanut vastaan.
Kerropa, millä teoilla alkukristityt ansaitsivat nuo tekstit, joita sinä kutsut "moitteiksi"?
Sepher Or Israel 177b: Ota kristityt hengiltä; tapa heidät, niin miellytät Jumalaa kuin suitsuttaisit hänelle.
Sanhedrin 106a,b: Maria oli huora; Jeesus oli paha mies.
.Et sinä ole lukenut Talmudia puhut omiasi tai väärennöksiä, kun et muuta keksi ilkeyksissäsi.
Luther kannusti talonpoikiakin kapinaan ja kun se alkoi, Luther kääntyikin tilanherrojen puolelle ja sanoi; Nyt ei ole rauhan aika nyt on miekan aika.
"Lutherin mielenmuutos ns. talonpoikaiskapinan aikana on herättänyt arvostelua ja ihmetystä. Kun talonpojat valittivat tilanherrojensa mielivaltaa, Luther kehotti heitä puolustamaan oikeuksiaan. Tästä rohkaistuneena talonpojat nousivat kapinaan. Mutta silloin Luther yllättäen kääntyikin tilanherrojen puolelle ja vuorostaan yllytti näitä heidän ryhtyessään verisesti kukistamaan kapinaa. "Nyt ei ole rauhan vaan miekan aika", Luther sanoi. Tämä tapahtui samaan aikaan, kun hän työsti saksankielistä raamatunkäännöstä. "fari.g kirjoitti:
Et sinä ole lukenut Talmudia puhut omiasi tai väärennöksiä, kun et muuta keksi ilkeyksissäsi.
Luther kannusti talonpoikiakin kapinaan ja kun se alkoi, Luther kääntyikin tilanherrojen puolelle ja sanoi; Nyt ei ole rauhan aika nyt on miekan aika.
"Lutherin mielenmuutos ns. talonpoikaiskapinan aikana on herättänyt arvostelua ja ihmetystä. Kun talonpojat valittivat tilanherrojensa mielivaltaa, Luther kehotti heitä puolustamaan oikeuksiaan. Tästä rohkaistuneena talonpojat nousivat kapinaan. Mutta silloin Luther yllättäen kääntyikin tilanherrojen puolelle ja vuorostaan yllytti näitä heidän ryhtyessään verisesti kukistamaan kapinaa. "Nyt ei ole rauhan vaan miekan aika", Luther sanoi. Tämä tapahtui samaan aikaan, kun hän työsti saksankielistä raamatunkäännöstä. "" Maria oli huora " tuo on kyllä ihan kristillinenkin käsitys isättömien lasten äideistä ja yleinenkin loukkausnimike naisille.
" Jeesus oli paha mies", se riippuu ihan siitä miltä puolelta katsoo, juutalaisten puolelta katsottuna hyvinkin paha mies, ei kenenkään hyvän miehen nimissä tehdä niin paljon pahaa kuin Jeesuksen nimessä on tehty.
- Itsevaan
Tuota, tuota. omien kokemuksieni mukaan juutalaisille on tärkeintä raha ja valta. Näin ainakin USAssa.
Demokratiassa sinullakin on mahdollisuus saada valtaa, jos haluat, se vaatii kuitenkin sen, että olet haluttu vallankäyttäjäksi, koska kansa valitsee herransa. Näinkin päin voi rikastua, koska herroilla on hyvä palkka.
En tiedä juutalaisista, tai heidän ajatusmaailmastaan, mutta yleisemmin, jos joku rikastuu huomattavasti, se ei riitä hänelle, hän haluaa myös valtaa. Monet ihmiset vaikka ovat köyhiä, köyhempiä, tai rutiköyhiä ajattelevat, että hänen täytyy olla viisas mies, koska hän on osannut rikastua, hän varmaan osaa hoitaa myös valtion taloutta.
Näin he valitsevat rikkaita vallankäyttäjiksi. Niin Sipiläkin rikastui ensin ja se antoi hänelle pontta haluta myös valtaa.- ShitHappenss
Juutalainen ei ajattele kuten kristitty. Koko juutalainen uskonto ja kulttuuri katsoo näkyvään, mittaa asiat, Jumalan siunaukset ja kiroukset sen mukaan mitä nk. lihallisesti voi nähdä. Jeesuksen opetuksethan olivat juuri tätä vastaan, ulkoisen sijasta sisäiseen hengellisyyteen katsomista.
Juutalaiset kysyivät Jeesukselta:
Joh. 9:1-5
1 Ja ohi kulkiessaan hän näki miehen, joka syntymästään saakka oli ollut sokea.
2 Ja hänen opetuslapsensa kysyivät häneltä sanoen: "Rabbi, kuka teki syntiä, tämäkö vai hänen vanhempansa, että hänen piti sokeana syntymän?"
3 Jeesus vastasi: "Ei tämä tehnyt syntiä eivätkä hänen vanhempansa, vaan Jumalan tekojen piti tuleman hänessä julki.
4 Niin kauan kuin päivä on, tulee meidän tehdä hänen tekojansa, joka on minut lähettänyt; tulee yö, jolloin ei kukaan voi työtä tehdä.
5 Niin kauan kuin minä maailmassa olen, olen minä maailman valkeus."
Juutalaisuus pitää köyhiä, sairaita, lapsettomia vaimoja Jumalan kiroamina ja hylkääminä. Hyvä terveys, iso perhe, maallinen kunnia ja rikkaus osoittaa heidän mielestään Jumalan siunausta tällaisen onnistuneen ihmisen kohdalla. Tällainen ajattelu luonnostaan johtaa ulkoiseen kilpailuun toisten kanssa. Kukin haluaa osoittaa olevansa menestynyt. Luusereita halveksitaan.
1.Moos.16: 1-5
1 Saarai, Abramin vaimo, ei synnyttänyt hänelle lasta. Mutta Saarailla oli egyptiläinen orjatar, jonka nimi oli Haagar.
2 Ja Saarai sanoi Abramille: "Katso, Herra on sulkenut minut synnyttämästä; yhdy siis minun orjattareeni, ehkä minä saisin lapsia hänestä". Ja Abram kuuli Saaraita.
3 Ja Saarai, Abramin vaimo, otti egyptiläisen orjattarensa Haagarin, sitten kuin Abram oli asunut kymmenen vuotta Kanaanin maassa, ja antoi hänet miehellensä Abramille vaimoksi.
4 Ja hän yhtyi Haagariin, ja Haagar tuli raskaaksi. Kun hän huomasi olevansa raskaana, tuli hänen emäntänsä halvaksi hänen silmissään.
5 Silloin Saarai sanoi Abramille: "Minun kärsimäni vääryys kohdatkoon sinua; minä annoin orjattareni sinun syliisi, mutta kun hän huomasi olevansa raskaana, tulin minä halvaksi hänen silmissään. Herra tuomitkoon meidän välillämme, minun ja sinun."
.
- Rakkaus_Jumalaan
Rakkaus Jumalaa kohtaan on tahtonsa tekemistä ja Jumalan profetioissa kerrotaan kuinka Jumala kokoaa juutalaiset takaisin luvattuun maahansa ja näin on tapahtunut ja hyvä niin ja kaikki Jumalaa rakastavat myös tätä totuutta ja täyttynyttä profetiaa rakastavat. Jeesus hyvänä paimenena on koonnut juutalaiset omaan maahansa, kuten kerrottu uskollisesta uskottomia kohtaan, ja tietysti yhä enenevässä määrin juutalaiset myös uskovat Jeesukseen, kuten syntyi Beetlehmissä omiensa tykö ja Jeesus opetti, että pelastus on juutalaisista. Rakastetaan Raamatun pyhiä kirjoituksia ja Israelin Herraa ja Jeesuksen nimessä saamme sen hyvän Pyhän Hengen opetuksen.
Paljon vääriä todistajia myös on esittämässä sitä omaansa tällä palstalla kuten nähdään ja esittävät syytöksiä lainkaan esittämästä sitä mikä on väärässä aloittajalla tai Raamatussa tai Jeesuksen opetuksessa Israelia ja juutalaisia kohtaan, kuten on talletettuna nämä asiat Raamatussa Jeesuksen valitsemien juutalaisten apostolien kautta. Saatanan palvelijat levittävät valheita ja vihaa Jumalan pyhiä kohtaan, katsotaan etteivät meitä eksytä ja valvotaan ja rukoillaan ja ymmärretään kuinka maailma on pahan vallassa ja pian pedon merkki tulee, ei ISILin kautta eikä minkään äärioikeiston kautta vaikka EU:ssa Saksalla se mahtiasema ja islamilla Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa, ja vihansa Israelia ja juutalaisia kohtaan todellista laajalti ja Jerusalemin Jumala nostaa pakanakansoille väkikiveksi ja siihen itsensä ruhjovat, sillä eivät tunne eivätkä pelkää Jeesusta, ja Israelin Herran pelko on viisauden alku, amen, halleluja! - Jeesukseen_syntyneitä
Jeesukseen syntyneitä ei mikään tämän maailman mahti voi erottaa Raamatussa esitetystä Isästä Jumalasta, ja Jumalan Henki tämän todistaa. Samoin Henki todistaa tämän ajan laittomuuden sen moninaisuudessaan ja valheen isän palvelijoita on todella paljon ja tuovat pedon merkin tähän maailmaan hyvin pian, ja sitä ennen annetaan iankaikkinen evankeliumi, kuten on kerrottu Ilmestyskirjassa. Olet autuas, kun uskot Raamatun ilmoituksen ja Jeesuksen nimessä anot Isältä Jumalalta Pyhän Hengen siunauksen, sillä jokainen anova saa ja tärkeää myös kiittää että voit tuottaa sitä hyvää hedelmää ja kunnioittaa enemmän Luojaa kuin luotuja epäjumalia tässä maailmassa.
- Tosiasiaa_maailmassa
Uudestisyntymätön Jumalassa ei voi ymmärtää Jumalan rakkautta ja mielistelee ja rakastaa näin maailmaa tästä syystä, kuten on kerrottu tästä, ja hedelmistään tunnetaan puut tässä maailmassa, mikä on annettu Saatanan valtaa mammonan kautta. Tietysti Jumalan pyhät tahtovat olla uskollisia myös väärässä mammonassa, mutta samoin jumalattomat syyttävät Jumalan pyhiä näissä asioissa ja Jeesukselle heittivät kolikon ja esittivät sen kysymyksen, tuleeko juutalaisten maksaa veroa roomalaisille hallitsijoille. Jeesus opetti kaikkia kuulijoitaan antamaan Jumalalle kunnian ja sen metallirahan kuvassa oli sen omistaja, toki rahat yhteiskunnassa myös jaetaan kansalaisten kesken, ja Jeesus opetti verot maksamaan roomalaisille.
- Tietysti_kaikki
Tietysti kaikki ihmisten asiat tulee arvioida siinä omassa kontekstissään eikä erotettuna siitä yhteydestään. Israelia vastaan tulee hyökkäämään täysin valheellinen ja murhanhimoinen Babylonian valtakunnan liitouma, ja hyvin lähitulevaisuudessa tämä nähdään, kuten aiheeseen jo voi tutustua esimerkiksi wikipedian monien artikkelien kautta, kun vain ymmärtää, mistä on kysymys tässä, ja samoin näistä Eurooppaa kohdanneista asioista tässä samassa yhteydessä, ja tietysti myös lähimenneisyyden vuosikymmenet tästä meille kertoo ja maailman suhtautumisesta Israelin syntymiseen ja juutalaisten paluuseen omaan luvattuun maahansa, kuten Raamatun profetioissa ne edeltä on kerrottu ja kirjoitettu ja satoja vuosia sitten. Jumala hyvyydessään tahtoo kaikkien ihmisten edeltä tietävän sen, minkä esittänyt profetioissaan ja Ilmestyskirja se tärkein lähivuosien kohdalla, ja seitsemästä vuodesta kerrotaan hyvin tarkasti, ja keskiössä Jerusalem ja Babylon Eufratin varrella, mutta samoin kymmenestä valtakunnasta kerrottu ja suuresta sotajoukosta, joka tuhoutuu Harmagedonissa Jeesuksen paluun yhteydessä, ja ei ihmisten tuhovoimasta vaan Jumalan tuomiosta, kuten kerrottu Babylonian tuomiosta Raamatussa edeltä. Autuaat tämän voivat välttää omakohtaisesti ja tyhmät tuottavat itselleen perikadon. Kaikki tämä on rakkaudessa edeltä teille kerrottu, ymmärrätte tai olette sitä ymmärtämättä.
- Kuten_Jeesuksen_aikaan
Kuten Jeesuksen aikaan kaksi vuosituhatta sitten, ei nykyäänkään vallassa ihmisten yhteisöissä ole viisaat, joiden viisauden alku on ollut Herran Jeesuksen pelko. Maailma on laittomuuden vallassa ollut ihan alusta alkaen, ja tästä syystä on vedenpaisumus annettu Nooan aikaan ja Sodoman tuho tulikivellä Aabrahamin aikaan, ja Jeesus opetti että tässä tulemuksensa läheisyydessä on myös näin, ja maassa väkivaltaa ja valhetta ja kaikenlaista pahuutta ja laittomuutta, kuten ahneus on epäjumalanpalvelusta ja rahan halu on kaiken pahan alku ja juuri, ja lähes kaikki nykyään on sidottu tähän laittomuuteen yhteiskuntien taholta.
- Jeesuksen_rakkaudessa
Jeesuksen rakkaudessa toteamme "Tule Herra Jeesus!"
- Jumalan_pyhät
Ollaan valona ja suolana, kuten Jeesus tähän meitä kehottaa, ja samoin pidetään huolta ettei kukaan meitä eksytä, ja tämäkin on tärkeää Jeesuksen opetusta tähän aikaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72508- 1181756
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill381475Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1221408Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1671299- 1461250
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1521241- 521188
- 591127
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.481014