Miettikää ihan oikeasti mihin Ateisti kommunistien lahkon puheet EU erosta
Perustuu ? ?
Teille ei jäisi edes Sähköverkkoa saatika sähkö ?
Teille ei jäisi edes Rahansiirto järjestelmää ?
Teille ei taida jäädä yhtään liikehuoneistoa edes ?
Mikä on se loistokas valtakunta ?
Ettekö ymmärrä, että Teiltä on huijattu jo ihan kaikki mitä oli Neuvostoliiton jälkeisessä
suomessa, ihan kaikki on myyty ja Sipilä oli siirtänyt . . . .
Lainaus: " Eduskunnalta ei siis myytävistä yhtiöistä tulevien rahojen käyttöön tarvitse kysyä
lupaa, vaan hallitus eli Sipilä ja Lintilä voivat käyttää nämä miljardit haluamallaan tavalla.
Kauppalehden mukaan Vakeen myytäväksi siirrettävän omaisuuden arvo on noin 2,5 miljardia euroa.
Vakeen ollaan siirtämässä kevään aikana valtion omistamat Altia, Kemijoki, Nordic Morning ja Raskone sekä osaomistukset Arctivasta, Nesteestä, Posti Groupista ja Vaposta. Maanantaina uutisoitiin, että hallitus haluaa siirtää Vakeen myös Nesteen ja Vapon omistuksia, joten 2,5 miljardin euron summa kasvaa edelleen.
Vuonna 2013 oli tämä tilanne.

Vastaukset 2
Vanhimmat
On oikeastaan hyvä, että tässä aletaan tuomaan näiden EU vastustajien puheet esille.
Mitä ne on Teille ja Meille esittäneet ?
EU:n ero esityksiä ja syitä seuraavat:
- Pakolainen ( Sen vuoksi olisi purettava, koko 500 miljoonan ihmisen sisämarkkina )
- Vihersuomalainen, Vihermakkaramarxilainen, sitten oli joitain UFO sanoja ja Viherviive ?
Oliko muita sellaisia esityksiä mitä he ovat puhuneet, siis poimittavia asioita ?
Luokitus maailmalta:
https://www.youtube.com/watch?v=EMtLLXezd4E