Niin, sehän on sivistyneen yhteiskunnan tunnusmerkki, että viranomaiset suojelevat kansalaisia hämärämiesten puuhilta. Etenkin kun kyseessä on mitä ilmeisemmin tietoinen, heikompiin ja hyväuskoisiin kohdistettu toimi.
Katteettomilla lupauksilla ja hämmästyttävän amatöörimäisellä tavalla toteutettu huijaus sai monet menevään tuohon ikivanhaan vipuun = jos se onkin totta.
Toki valtaosa väestöstä, ainakin 95% huomaa muutamassa sekunnissa, mistä on kyse, eikä sotkeudu moiseen roskaan, mutta aina on tätä ns. "heikompaa ainesta" jolla arvostelukyky sumentuu, kun tuodaan eteen "mahdollisuus" jolla voisi päästä vihreämmälle oksalle, jopa helposti.
On hyvä, että suomessa viranomaiset ovat hereillä ja valppaana. Juuri heidän työnään on suojella kansalaisia tällaisilta häikäilemättömiltä huijauksilta. Kiitos heille ja menestystä tutkinnan edistymiseen sekä syyttäjälle myös hyviä faktoja käyttöön, saadaan vastuuseen ne, jotka tällaisia hommia ovat aktiivisesti edistäneet ja edesauttaneet sitä, että monet menettävät rahansa ja mahdollisesti joutuvat nyt elämässään kohtaamaan suuria vaikeuksia.
Voimia kaikille uhreille, tsempatkaa ja koittakaa nähdä parempi huominen mahdollisena, vaikka se juuri nyt saattaakin olla hyvin, hyvin vaikeaa.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Onecoin jyrää. Lopettakaa puupäät suun soittaminen.
Yhtään tuomiota ei ole annettu. Repikää siitä
Odotellaan nyt vain ihan rauhassa, kyllä me kaikki tiedämme, miten tässä leikissä käy.
Jälki tulee olemaan rumaa, se on varma. Osa päässee kuin koira veräjästä, osa taas tulee kärvistelemään menettämisseuraamuksien, sakkojen ja monivuotisen häpeän kurimuksessa. Tämä on täysin selvä asia.
Mutta elämä jatkuu, kyllä se vielä paistaa aurinko coinistinkin risukasaan, kunhan maltatte pysyä jatkossa erossa moisista "bisneksistä"
Ymmärrän, että monia hävettää mutta tyhmyys ei ole rikos.
Hmmm....pitäisiköhän tyhmyys kuitenkin kriminalisoida?
Ainakin yksi tuomio on annettu. Ei kylläkään viranomaisten taholta. M.M. saa vilkuilla taakseen. Ainakin Patiksella liikkuessaan.
Käykääpäs katsomassa tämän Wahlroos-miekkosen ämpässädöörin fb-sivuja. Tunkitustilaisuuksia varisee kalenterista kuin syksyn lehtiä... Kohta lambortsiinit muuttuvat kurpitsoiksi ja koinit monopolirahoiksi. Ai niin, niillähän on sentään paperin arvo, koinilla ei sitäkään.
Wahlroos livahti kuin koira veräjästä Petterin ja Jutan kanssa pyörittämästään ternimaitokusetuksesta, olisikohan nyt Wahlroosin tuuri loppumassa?
On hyväksi palvella yhtä herraa.
Tiedetään jo, ne oikeat työt. Ettei kuulu olla ihmisten kiusana olemassa.