Kuka korvaa suomalaisille veronmaksajille aiheutetun vahingon kun Ruotsissa kielteisen turvapaikka päätöksen saanutta valehtelijaa pidetään suomessa meidän veronmaksajien piikkiin vuosikaudet. Presidentti puhuu kansainvälisistä sopimuksista ja juuri niitä suomen viranomaiset rikkoo sallimalla oikeudettomien nauttia meidän sosiaaliturvasta.
Samaan aikaa maan oma väestö ei pysty hankkimaan tarvitsemiaan lääkkeitä, mutta tänne oikeudettomasti tunkeutujille järjestetään täysi ylöspito kuntosalit yms. joilla ei ole mitään tekemistä turvapaikkaan liittyvän toimeentulon kanssa.
Tämän päivän IS kehutaan kunka terroristille annettiin mahdollisuus käydä kuntosaleilla yms. Kun suomalainen työssäkäyvä minimipalkalla ei pysty ikinä käymään kuntosaleilla on tuo niin törkeää oman maan kansalaisten aliarvostamista, että tämän sallivat on saatava vastuuseen tekemisistään.
Presidenttikin on koko ajan oman maan kansalaisia suitsimassa, mutta se työ jossa hän kansan valitsemana on jää tekemättä. Miksi hän ei valvo viranomaisten ja politikkojen toimintaa ja saata niitä tutkintaan kansakunnan varojen tuhlaamisesta.
Niinistö on samaa kööriä Juha Sipilän ja Petteri Orpon kanssa tässä köyhien kyykytyksessä.
Pahinta asiassa on se, että kansalaisilla ei ole vaihtoehtoa ketä äänestää sillä Vasemmistoliitto ja Demarit ovat muuttuneet maailmanhalaajiksi jolle oman kansan kohtalo on täysin yhdentekevä.
Ainoaksi vaihtroehdoksi jää Jussi Halla-Aho. Kun muuta pelastusta ei hukkuvalle suomelle jää.
Jokatapaiuksessa on selvää että nykyiset vallassaolevat tarvitsevat kovan kolauksen ja se kolaus voisi olla Laura Huhtasaaren presidenttiys, se saattaisi herättää muutkin puolueet ennen eduskuntavaaleja.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Sipilä korvaa, kun on tämän kaiken saanut aikaan.
Sipilä, tai sitten ruotsi ottaa meiltä muutaman vaihturin,niitä meillä riittää.
Ja kohta ne ovatkin jo sopivasti siellä rajalla.Kaiki saapi ruotsi ottaa, ja pidetään peukkuja että niin käy ;)