Lehdessä oli kuva, kun puukottaja terroristi kuljetettiin vankisairairaalaan ambulanssilla poliisiautojen saattamana.
Miksi tappajaterroristia hyysätään kaikin tavoin.
Hyvin olisi terroristi voitu kuljettaa poliisiautossa, ei jalkaan osunut luoti ole niin vakava, että ambulanssikyytiä tarvitsee.
Ambulanssillahan kuljetetaan vain erittäin vakavissa sairaustapaukissa ja ambulanssikuljetuksia ollaan tavalliselta kansalta karsimassa, että paikalle ei lähetetä enää ambulanssia, vaan joku hoitohenkilökunnasta, joka hoitaa 112 numeroon soittanutta kotona.
Eipä saanut eläessään oma isäni, joka oli vakavasti syöpäsairas, eikä sairaudesta johtuen enää jaksanut kävellä ja oli mentävä stytostaattihoitoon, niin eipä saanut ambulanssikyytiä, vaan tilasivat taksin ambulanssimiehet.
Ei ollut edes paaritaksia, vaan ihan tavallinen. Ihan sama, jos olisi mennyt omalla autolla, niin olisi tullut halvemmaksi, eikä kyyti ollut yhtään sen parempi ja vaikeampi vaan oli isälle.
Terroristimurhaaja olisi saanut ilman muuta ambulanssikyydin tässä tilanteessa, että vihaksi pistää tavallisen kansalaisten eriarvoisuus.
Terroristi tappajalla tulee olemaan paljon paremmat oltavat siellä vankilassa, kuin suurimmalla osalla vanhuksista, sotaveteraaneilla ja sairaalla, vaikka vapaus vietiinkin, mutta senhän terroristi otti huomioon, että vapaus voi mennä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Suvakkimediat puhuvat "Turun puukotuksista", vähätelläkseen sen terroristista luonnetta. Suvakki on paatunut ja katumaton rikollinen, joka vie valheensa vaikka läpi harmaan kiven.
Uhrien kurkkujenleikkaaminen korvasta toiseen ei ole puukotus. Oliko itse leikkuuvälinekään puukko vai joku toinen ehkä pidempi teräase?
Puukotusta on se että tökkää toista henkilöä puukolla, ei välttämättä tappamistarkoituksessa. Olen itse kerran pystypubissa nähnyt kun parin metrin päässä mies sai puukon selkäänsä törröttämään. Se oli puukotus. Koska meidät muut häädettiim kauemmas, en tiedä kuinka miehen kävi.
Tämä marokkolainen sen sijaan hääräsi jonkin teräaseen kanssa, terroristisessa ja murhaamisen tarkoituksessa. "Allahu akbar!" todistaa sen. Se on nimenomaisten terroristien huuto.
.
Iskuja tullaan kyllä näkemään lisää niin ettei typerinkään niitä kaikkia pysty vesittämään.Pahan voi halutessaan nähdä hyvänä kunnes napsahtaa omalle kohdalle.