Venäjä on kehitystasoltaan Nigerian luokkaa.

Se on varsin käsittämätöntä, kun mietitään, että Venäjä ei kärsi luonnonvarojen puutteesta, ei liikaväestöstä, sillä on korkea koulutustaso ja se on itse ollut imperialisti, kun taas Nigeria on ollut siirtomaana.
971143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 97

Vanhimmat

Toinen maa lähettää säännöllisesti raketteja avaruuteen, toinen ei.
Toinen maa auttaa USA:ta käymään avaruudessa, toinen ei.

Kyllähän ne aika lailla samanlaisia maita kehitystasoltaan ovat joo.

Äänestä
  • Helsinkiäkin rakennettiin Pietarin mallin mukaisesti. Ja kyllä se enempi Nigerialta vaikuttaakin. Hinnat on korkeita eikä ilmaista kehitysapua saa koskaan tarpeeksi!

    Äänestä

  • Kyllä kai Nigeriakin pystyisi lähettämään raketteja avaruuteen, jos sillä olisi ollut aikaa kouluttaa astronautteja hommaan. Mutta kun se on ollut siirtomaa Venäjän ollessa itse siirtomaiden pitäjä. Silti maiden kehitystaso on samalla viivalla. Se tässä kummastuttaa.

    Äänestä

  • dxt0lkb kirjoitti:

    Kyllä kai Nigeriakin pystyisi lähettämään raketteja avaruuteen, jos sillä olisi ollut aikaa kouluttaa astronautteja hommaan. Mutta kun se on ollut siirtomaa Venäjän ollessa itse siirtomaiden pitäjä. Silti maiden kehitystaso on samalla viivalla. Se tässä kummastuttaa.

    Millä+tavalla+mittaat+kehitystasoa?UNESCO:n+mukaan+nigerialaisista+osaa+lukea+noin+60%.+Venäjällä+vastaava+luku+on+99,7%.

    Äänestä

  • mittavirhe kirjoitti:

    Millä+tavalla+mittaat+kehitystasoa?UNESCO:n+mukaan+nigerialaisista+osaa+lukea+noin+60%.+Venäjällä+vastaava+luku+on+99,7%.

    Pohjois-Koreassa lukutaitoprosentti on 100, kun esim. Italiassa se on 99. Onko Pohjois-Korea mielestäsi kehittyneempi valtio kuin Italia?

    Äänestä

  • khjhgjkhlkjt kirjoitti:

    Pohjois-Koreassa lukutaitoprosentti on 100, kun esim. Italiassa se on 99. Onko Pohjois-Korea mielestäsi kehittyneempi valtio kuin Italia?

    Pohjois-Korea osaa ampua raketteja avaruuteen. Italiassa osataan porata reikiä käyriin makarooniaihioihin. Taitolajeja ovat molemmat.

    Äänestä

  • magnetimarelli kirjoitti:

    Pohjois-Korea osaa ampua raketteja avaruuteen. Italiassa osataan porata reikiä käyriin makarooniaihioihin. Taitolajeja ovat molemmat.

    Italiasta tulee monenlaiset korkeaa teknistä osaamista vaativat teollisuuskomponentit ja valmiit tuotekokonaisuudet (hydrauliikka, sähkö, mekaniikka) joita suomalaiset ostavat tukkipuun sahaamisesta saaduilla rahoillaan.

    Äänestä

Suvakki maahanmuutto muslimi islam suvakki maasta pois muslimi islam maahanmuutto ja suvakki. Maahanmuutto suvakki muslimi islam rajat kiinni islam suvakki.

Äänestä
  • Kyllä se Helsinki aika paljon Afrikalta jo vaikuttaakin. Jopa paljon enempi, kuin Pietari!

    Äänestä

Ei avaruusohjelma ole mikään osoitus kehitystasosta. Se on osoitus siitä, että maassa riittää poliittista tahtoa toteuttaa älyttömiä hömpötyksiä, vaikka tärkeämpiäkin kehittämiskohteita olisi.

Äänestä
  • Kyllä avaruustutkimuskin on tärkeää ihmiskunnan kannalta, ja jonkun sekin pitää tehdä!

    Äänestä

  • venäjän-ihailija kirjoitti:

    Kyllä avaruustutkimuskin on tärkeää ihmiskunnan kannalta, ja jonkun sekin pitää tehdä!

    Sano tuo leipää jonottaville venäläismummoille, jotka eivät tule toimeen eläkkeillään!

    Äänestä

  • eivätjaasanaasi kirjoitti:

    Ne samat eläkeläismummot äänestävät Putinia, joka on kääräissyt itselleen ja rikoskumppaneilleen satoja miljardeja euroja valtion omaisuutta ja luonnonvaroja.

    Maailma on ihmeellinen. Eikö vain?

    Äänestä

  • kollimaattori kirjoitti:

    Ne samat eläkeläismummot äänestävät Putinia, joka on kääräissyt itselleen ja rikoskumppaneilleen satoja miljardeja euroja valtion omaisuutta ja luonnonvaroja.

    Maailma on ihmeellinen. Eikö vain?

    Suomessa mummot ja papat kituuttaa pienellä eläkkeellä. Meillä seisotaan leipäjonossa eikä turisteille myydä viinaa ja marjoja!

    Äänestä

  • hoilhail kirjoitti:

    Suomessa mummot ja papat kituuttaa pienellä eläkkeellä. Meillä seisotaan leipäjonossa eikä turisteille myydä viinaa ja marjoja!

    Tuo tieto paljon lohduttaakin sitä kylmässä töllissään Siperiassa nälissään kituvaa eukkoa!

    Äänestä

  • eivätjaasanaasi kirjoitti:

    Sano tuo leipää jonottaville venäläismummoille, jotka eivät tule toimeen eläkkeillään!

    pääsevät+55-vuotiaina+eläkkeelle,+jonka+jälkeen+he+jatkavat+töiden+tekemistä+yli+70-vuotiaiksi.+Näin+ollen+he+saavat+he+saavat+palkkaa+ja+eläkettä+samaan+aikaan.+Ja+palkasta+maksetaan+vain+13%+veroa.

    Äänestä

Arvioidaan että Nigeriassa on varastettu (?) 400 miljardia dollaria itsenäisyyden jälkeen (1960).
Öljyä, öljyä, öljyä.

Äänestä
  • suvakki islam maahanmuutto muslimi. Islam rajat kiinni maahanmuuttaja suvakki muslimi.

    Äänestä

  • Samoin Venäjällä Putlerin jengin on varastanut kansan omaisuuden. Kansa näkee nälkää putleristien eläessä ökyelämää.

    Äänestä

  • Venäjällä yksistään putinin porukka tuon verran.

    Äänestä

Pitäiskö pohjanmaalaisten vaihtaa Rosatomin atomivoimala nigerialaiseen vaihtoehtoon?

Äänestä
  • Sinäpä sen sanoit! Todellakin Rosatom pitäisi vaihtaa johonkin toiseen. En pidä siitä, että Putlerin hallinnon Rostom rakentaa ja omistaa ydinvoimalaa Suomessa. Helkutti soikoon!!!

    Äänestä

Wikipedia:

"Nigerian (väkiluku 182 miljoonaa) bruttokansantuote (PPP) kasvoi vuonna 2014 8,1 prosenttia 1,1 biljoonaan dollariin. Sen perusteella Nigeria on hieman Hollantia (väkiluku 17 miljoonaa) suurempi talous."

Eli tasoissa Venäjän kanssa, joka on niin ikään taloudeltaan siinä Hollannin tienoilla, kuten hyvin muistamme.

Äänestä
  • Venäjä pitää kynttilää vakan alla. Heillä on potentiaalia. Samaa ei voi sanoa Hollannista, joka joutuu patoamaan jo merialueita saadakseen lisää pinta-alaa. Kun huomioidaan vielä ilmastonmuutoksen aiheuttama merenpinnan nousu, niin parhaiten naurava saattaa löytyä aivan yllättävältä suunnalta.

    Ei pidä tuijottaa pelkästään nykyhetkeä tai seuraavaa kvartaalia. On viisasta katsoa kauemmaksi.

    Äänestä

  • tilanteetmuuttuvat kirjoitti:

    Venäjä pitää kynttilää vakan alla. Heillä on potentiaalia. Samaa ei voi sanoa Hollannista, joka joutuu patoamaan jo merialueita saadakseen lisää pinta-alaa. Kun huomioidaan vielä ilmastonmuutoksen aiheuttama merenpinnan nousu, niin parhaiten naurava saattaa löytyä aivan yllättävältä suunnalta.

    Venäjällä on ollut potentiaalia (runsaasti muilta varastettua maata) jo perustamisestaan 1547 lähtien, mutta kehitys on ollut heikompaa kuin missään muualla poislukien ehkä Afrikka.

    Kuinka todennäköistä siis on, että kehitys itänaapurissa kiihtyisi tai edes pääsisi kunnolla alkuun?

    Vai että Venäjä ihan huvikseen pitää kynttilää vakan alla, antaa eläkeläisten jonottaa leipää ja infran rapistua, jotta voivat sitten sopivassa kohtaa huutaa, että "ÄHÄKUTTI, meillä onkin oikeasti kolme kertaa Hollannin kokoinen talous, kunhan vähän leikittiin!"???

    Trollaa paremmin!

    Äänestä

  • revaliteetti kirjoitti:

    Venäjällä on ollut potentiaalia (runsaasti muilta varastettua maata) jo perustamisestaan 1547 lähtien, mutta kehitys on ollut heikompaa kuin missään muualla poislukien ehkä Afrikka.

    Kuinka todennäköistä siis on, että kehitys itänaapurissa kiihtyisi tai edes pääsisi kunnolla alkuun?

    Kenelle maat kuuluvat? Kuka on se taho, jolla on oikeus omistaa maaperää, jonka valmistaminen on lopetettu jo miljardeja vuosia sitten?

    Samanlaista maiden varastamista ovat harrastaneet kaikki mielestään maata "omistavat".

    Äänestä

  • eivätainoita kirjoitti:

    Kenelle maat kuuluvat? Kuka on se taho, jolla on oikeus omistaa maaperää, jonka valmistaminen on lopetettu jo miljardeja vuosia sitten?

    Samanlaista maiden varastamista ovat harrastaneet kaikki mielestään maata "omistavat".

    Maa kuuluu niiden perillisille jotka sen alunperin asutti.

    Nevanlinnasta esim. löytyy dokumenttia siitä, että sen rakensivat, asuttivat ja omistivat suomalaiset. Ja Viipuri on vielä tuoreemmassa muistissa.

    "Samanlaista maiden varastamista ovat harrastaneet"

    Suurin osa maailman maista ei ole harrastanut varastamista. Euroopassa sitä on harrastanut "menestyksellä" oikeastaan ainoastaan Venäjä.

    Vielä tulee aika jne...

    Äänestä

  • Mielestäni maan omistaminen on kummallinen ajatus. Ei tarvi kuin palata asian alkujuurille, niin maan omistamisten käsitteen kummallisuus kirkastuu. Mutta ajatellen jo maapalloa itseään ajatus on outo. Joku yksittäinen ihminen "omistaa" palasen tätä yhteistä palloa. Miten kukaan voisi oikeasti "omistaa" maata, ja missä tällainen mahdollisuus ja oikeus on alun perin määritelty?

    Äänestä

Venäjä pystyy kemiallisilla, biologisilla ja atomiaseillaan tuhoamaan ihmiskunnan moneen kertaan. Nigeria ei pysty.
Ranskakin pystyy vain kerran tuhoamaan ihmiskunnan, mutta Venäjäpä pystyy pistään sileeksi monta kertaa.
Mitäs siihen sanot?

Äänestä
  • Se ei tee Venäjästä kehitysmaata kehittyneempää eikä tärkeämpää maata. Kuten minkä tahansa maan, Venäjänkin pystyy kemiallisilla, biologisilla ja atomiaseillaan tuhoamaan moneen kertaan.

    Äänestä

Mielestäni Venäjä ei ole vielä ihan Nigerian tasolla, mutta saattaa yltää samaan ehkä ensi vuosikymmenellä.

Äänestä

Venäläiset kutsuvat omaa maataan jäiseksi Nigeriaksi.

Tiedämme myös nigerialaiskirjeet, joihin jotkut retkahtavat uskomaan kuin venäläiseen totuuteenkin. Kunnes...

Tosiasiassa Venäjän bkt/asukas on samaa kokoluokkaa kuin Meksikolla.

Itse asiassa Venäjä onkin Latinalaisen-Amerikan ja Karibian saarivaltioiden tasolla taloudellisilla mittareilla tarkasteltuna.

Venäjän elintaso on kaukana EU- ja euroalueen perässä.

EU: iin liittyneet Viro, Latvia ja Liettua ovat bkt/asukas jo tuhansia euroja edellä Venäjää.

Äänestä
  • Venäjän koulutustaso ei ole mitenkään hyvä, joka on suoraan pääteltävissä trollien kirjoitteluista.

    Yliopistovertailussakin Venäjällä on vain 1 yliopisto sadan joukossa, kun Pohjoismailla on 7.

    Suhteessa Pohjoismaiden väkilukuun Venäjällä pitäisi olla noin 37 yliopistoa sadan joukossa ollakseen edes Pohjoismaiden kanssa tasoissa..

    Mutta ei!

    Venäjällä on vain 1 yliopisto sadan rankatuimman joukossa. Ja sekin sijoittuu esim. Helsingin yliopistoa huomattavasti kehnommin.

    Äänestä

  • Venäjää kirjoitti:

    Venäjän koulutustaso ei ole mitenkään hyvä, joka on suoraan pääteltävissä trollien kirjoitteluista.

    Yliopistovertailussakin Venäjällä on vain 1 yliopisto sadan joukossa, kun Pohjoismailla on 7.

    Suhteessa Pohjoismaiden väkilukuun Venäjällä pitäisi olla noin 37 yliopistoa sadan joukossa ollakseen edes Pohjoismaiden kanssa tasoissa..

    Mutta ei!

    Venäjällä on vain 1 yliopisto sadan rankatuimman joukossa. Ja sekin sijoittuu esim. Helsingin yliopistoa huomattavasti kehnommin.

    Noilla yliopistovertailuilla voi pyyhkiä takapuolta, ne kun kertovat enemmän vertailijasta kuin vertailtavista.

    Esimerkiksi Suomen yliopistot ovat lähinnä huuhaa-humanisteja tuottavia kukkahattutätien kouluja. Tekniikan opetus on Suomessa valitettavan vähäistä. Venäjällä on aina panostettu matematiikan opetukseen, ja se näkyy myös venäläisten osaamisessa.

    https://matematiikkalehtisolmu.fi/2003/unkari/herold/

    "Malatyn mukaan (1998; 1999) matematiikan opetuksen taso Venäjällä on korkeampi kuin muissa länsimaissa. Hän puhuu viidestä faktasta (1998, 430-432). Ensimmäinen on esiyliopiston koulutuksen levittäminen, toinen on erikoisopetus eliitille, kolmas fakta on se, että matematiikan opetussuunnitelma ja oppikirjat eivät muuttuneet aina jos uusi liike tuli esiin, neljäntenä faktana Malaty kirjoittaa, että matematiikan oppikirjojen tekijöinä oli aina erinomaisia matemaatikkoja. Viidentenä tärkeänä faktana mainitaan se, että 20. vuosisadalla Venäjä itse rakensi oman matematiikan opetuksen, jossa teorioiden vaikutus ei ole tärkeä, vaan matematiikka itse."

    Äänestä

  • ainakin 50 todella isoa ostoskeskusta ja Helsingissä, Tallinnassa, Riigassa tai Vilnassa on muutama iso ostoskeskus.

    Äänestä

  • dothemath kirjoitti:

    Noilla yliopistovertailuilla voi pyyhkiä takapuolta, ne kun kertovat enemmän vertailijasta kuin vertailtavista.

    Esimerkiksi Suomen yliopistot ovat lähinnä huuhaa-humanisteja tuottavia kukkahattutätien kouluja. Tekniikan opetus on Suomessa valitettavan vähäistä. Venäjällä on aina panostettu matematiikan opetukseen, ja se näkyy myös venäläisten osaamisessa.

    https://matematiikkalehtisolmu.fi/2003/unkari/herold/

    "Malatyn mukaan (1998; 1999) matematiikan opetuksen taso Venäjällä on korkeampi kuin muissa länsimaissa. Hän puhuu viidestä faktasta (1998, 430-432). Ensimmäinen on esiyliopiston koulutuksen levittäminen, toinen on erikoisopetus eliitille, kolmas fakta on se, että matematiikan opetussuunnitelma ja oppikirjat eivät muuttuneet aina jos uusi liike tuli esiin, neljäntenä faktana Malaty kirjoittaa, että matematiikan oppikirjojen tekijöinä oli aina erinomaisia matemaatikkoja. Viidentenä tärkeänä faktana mainitaan se, että 20. vuosisadalla Venäjä itse rakensi oman matematiikan opetuksen, jossa teorioiden vaikutus ei ole tärkeä, vaan matematiikka itse."

    Mitä tuollainen professorien joutava numeroiden ja kaavojen pyörittely yliopistoissa hyödyttää? Ei se eläkeläismummojen pöytään puuroa tuo.

    Äänestä

  • Kehittyneimmissä ja rikkaimmissa maissa myös yliopistot sijoittuvat erittäin hyvin ja eläkeläismummot saavat paljon enemmän sosiaaliturvaa kuin Venäjällä.

    Vemäjä on Euroopan köyhimpiä maita elintasoltaan. Ihan siellä pohjalla..

    Äänestä

Liikuttavaa, ihmettelen suuresti kuinka ET OLE HUOLISSASI Nigerian kehitystasosta, joka on Venäjän luokkaa? Onhan se hienoo, ett meillä on kaikki niin niin hyvin, ett voi kuluttaa tarmonsa muiden maiden asioista huolehtimisiin. :)

Äänestä
  • Liikuttavaa, etteivät Pietarin trollit millään ymmärrä, että Pohjoismaiden ja Venäjän elintasoraja on samanlainen kuin Meksikon ja USA:n välillä.

    Äänestä

  • PientäRajaa kirjoitti:

    Liikuttavaa, etteivät Pietarin trollit millään ymmärrä, että Pohjoismaiden ja Venäjän elintasoraja on samanlainen kuin Meksikon ja USA:n välillä.

    Vastaava elintasoraja on rantaruotsalaisten ja barbaarimetsäläisten välissä Suomessa.

    Äänestä

  • Venäläiset trollit yrittävät ikivanhan trolliväistön keinoin suunnata Venäjälle kiusallisista asioista mutku-mutku-mutku höpinöillä. "Mutku rantaruotsalaiset", "mutku barbaarimetsäläissuomalaiset", "mutku usa"... jne..

    Äänestä

parhaan matemaatikon joukosta puolet on venäläisiä.

Äänestä
  • Se on kyllä paha vika, jos on paras ja siitä huolimatta ei ymmärrä osata mistään mitään.

    Äänestä

Venäjä on paljon kehittyneempi kuin Nigeria. Jo aivan infrastruktuurin osalta Venäjä on paljon edistyneempi kuin Nigeria ja monet muut maailman maat.
Infrastruktuuri on länsimaista tasoa. Tosin tundralle ei ole vedetty rautatietä tai metroa. Koulutus on kehittynyt, teollisuus jne. Ei pidä puhua olemattomia, pitää tutustua asioihin.
Voit nähdä Venäjää esimerkiksi googlemapsin katunäkymästä, jos et voi käydä Venäjällä. Myös yandex.ru on samanmoinen, mutta venäjänkielinen.

Äänestä
  • Venäjällä infrastruktuuri on korkealla tasolla vain Moskovassa, Pietarissa, niiden välillä ja joissakin muissa isommissa kaupungeissa. Sama pätee Nigeriaan: jos menet Lagosiin, sielläkin on hyväkuntoisia katuja, kiiltäviä pilvenpiirtäjiä jne. Ei se maan näyteikkuna kerro maan kehitystasosta siis yhtään mitään. Venäjällä maaseutu elää keskiaikaa ja tiet, jopa valtaväylät maaseudulla ovat kuoppaisia hiekkateitä.

    Venäjällä on kehittynyt koulutus, melko kehittynyt teollisuus (tosin se ei tuota juuri mitään vientiin kelpaavaa) mutta eipä se kehityksessä näy, kun korruptio sammuttaa kaiken kehityksen.

    On noita Venäjän maita ja mantuja tullut katseltua Googel steet viewin kautta ja monta kertaa tullut ällistyttyä, kuinka alkeellista siellä onkaan verrattuna länsimaihin. Sitä ei tietenkään huomaa, jos katselee vain Moskovan tai Pietarin keskusta-alueita.

    Äänestä

  • jkuouiuiou kirjoitti:

    Venäjällä infrastruktuuri on korkealla tasolla vain Moskovassa, Pietarissa, niiden välillä ja joissakin muissa isommissa kaupungeissa. Sama pätee Nigeriaan: jos menet Lagosiin, sielläkin on hyväkuntoisia katuja, kiiltäviä pilvenpiirtäjiä jne. Ei se maan näyteikkuna kerro maan kehitystasosta siis yhtään mitään. Venäjällä maaseutu elää keskiaikaa ja tiet, jopa valtaväylät maaseudulla ovat kuoppaisia hiekkateitä.

    Maaseutu autioituu Venäjällä samalla tavalla kuin länsimaissakin, kun nuoriso muuttaa kaupunkeihin helpomman elämän perässä. Kuoppaisia ne tiet ovat Suomenkin maaseudulla ja autiotaloja riittää.

    Äänestä

  • katsonut televisiosta tai netistä kuinka Etelä-Venäjällä päätiet lähellä Ukrainan rajaa ovat paremmassa kunnossa kuin Helsinki-Hämeenlinna moottoritie.

    Äänestä

  • vastaava.kehitys kirjoitti:

    Maaseutu autioituu Venäjällä samalla tavalla kuin länsimaissakin, kun nuoriso muuttaa kaupunkeihin helpomman elämän perässä. Kuoppaisia ne tiet ovat Suomenkin maaseudulla ja autiotaloja riittää.

    Venäjällä eteenkin miehet kuolevat viinaan 51-vuotiaina.

    Äänestä

  • Venäjän.taso kirjoitti:

    Säästyy eläkerahoja enempi mummuille.

    Äänestä

  • vastaava.kehitys kirjoitti:

    Maaseutu autioituu Venäjällä samalla tavalla kuin länsimaissakin, kun nuoriso muuttaa kaupunkeihin helpomman elämän perässä. Kuoppaisia ne tiet ovat Suomenkin maaseudulla ja autiotaloja riittää.

    "Kuoppaisia ne tiet ovat Suomenkin maaseudulla "

    Eivät sentään mitenkään verrattavissa siihen, mitä Venäjältä löytyy:

    http://www.ssqq.com/archive/vinlin27c.htm

    Tuollaista et länsimaista hevillä löydä. Tiukkaa tekee, että Nigeriastakaan.

    Äänestä

  • jkuouiuiou kirjoitti:

    Venäjällä infrastruktuuri on korkealla tasolla vain Moskovassa, Pietarissa, niiden välillä ja joissakin muissa isommissa kaupungeissa. Sama pätee Nigeriaan: jos menet Lagosiin, sielläkin on hyväkuntoisia katuja, kiiltäviä pilvenpiirtäjiä jne. Ei se maan näyteikkuna kerro maan kehitystasosta siis yhtään mitään. Venäjällä maaseutu elää keskiaikaa ja tiet, jopa valtaväylät maaseudulla ovat kuoppaisia hiekkateitä.

    Venäjällä on kehittynyt koulutus, melko kehittynyt teollisuus (tosin se ei tuota juuri mitään vientiin kelpaavaa) mutta eipä se kehityksessä näy, kun korruptio sammuttaa kaiken kehityksen.

    On noita Venäjän maita ja mantuja tullut katseltua Googel steet viewin kautta ja monta kertaa tullut ällistyttyä, kuinka alkeellista siellä onkaan verrattuna länsimaihin. Sitä ei tietenkään huomaa, jos katselee vain Moskovan tai Pietarin keskusta-alueita.

    Sellaista se elämän meno on. Uusia teitä ei rakenneta sinne, missä ei ole asukkaita. Ei edes Suomessa. Suurkaupungit vetävät ihmisiä puoleensa kiihtyvällä tahdilla. Niin käy Venäjällä ja myös Suomessa. Kaupunkien väliset kulkuväylät ovat hyväkuntoisia ja liikenne tiheää. Vaikkapa Pietari-Murmansk välinen M-18 tie on oikein hyvässä kunnossa ja siitä huolehditaan. Myös Karjalan teistä huolehditaan paremmin kuin vaikkapa 1990-luvulla. Uusia teitä rakennetaan jatkuvasti.
    Venäjällä hypättiin yksi vaihe yli esimerkiksi puhelinyhteyksissä. Ei rakennettu lankayhteyksiä joka torppaan, vaan otettiin langattomat yhteydet käyttöön myös maaseudulla. Samalla tuli internet mahdolliseksi. Sellainen kehitys on säästänyt varoja melkoisesti.
    Teollisuus tuottaa sen minkä tuottaa. Teolliset investoinnit Venäjällä kaipaavat pääomia, siksi kehitys on ollut hidasta viimeiset ajat.
    Mutta onneksi tuli nämä kauppapakotteet. Venäjän elintarviketuotanto on kasvanut melkoisesti. Kaupoissa on laadukkaita elintarvikkeita riittävästi omasta tuotannosta.
    Ei voi odottaa, että kaikki rakennettaisiin hetkessä. 1990-luvun alun yksityistäminen tehtiin aivan väärin, se kuritti kovasti tuotantoa. Siinä olisi pitänyt tuotantolaitokset pitää aluksi valtion omistuksessa ja kehittää niitä myyntikuntoon. Olisi pitänyt myydä ne osakeyhtiömuotoisena usealle omistajalle.

    Äänestä

  • fgjvjghgj kirjoitti:

    "Kuoppaisia ne tiet ovat Suomenkin maaseudulla "

    Eivät sentään mitenkään verrattavissa siihen, mitä Venäjältä löytyy:

    http://www.ssqq.com/archive/vinlin27c.htm

    Tuollaista et länsimaista hevillä löydä. Tiukkaa tekee, että Nigeriastakaan.

    Kuvat ovat hieman vanhoja.

    Äänestä

  • Kuoppaisia_hiekkateitä kirjoitti:

    "Uusia teitä ei rakenneta sinne, missä ei ole asukkaita."

    Niin ja asukkaita ei jää sinne, missä ei ole kehittynyttä infraa.

    "Myös Karjalan teistä huolehditaan paremmin kuin vaikkapa 1990-luvulla. "

    Siitäkin saadaan jälleen kerran kiittää osaksi Suomea:
    http://www.is.fi/uutiset/art-2000000805582.html

    Putinilla taas on parempaa tekemistä kuin huolehtia tieverkostosta. Kuten vaikka sotia ja pullistella ylimittaisilla sotaharjoituksilla.

    "Venäjällä hypättiin yksi vaihe yli esimerkiksi puhelinyhteyksissä."

    Helppoa se on hypätä, kun muut ovat systeemit valmiiksi kehittäneet.

    "Kaupoissa on laadukkaita elintarvikkeita riittävästi omasta tuotannosta."

    Laadukkuus on suhteellista. Kyllä niillä Venäjän elintarvikkeilla varmaan nälkä lähtee, mutta silti Oltermanni-turisteja riittää Suomen puolella.

    "Ei voi odottaa, että kaikki rakennettaisiin hetkessä. "

    On sitä aikaa ollut aika monta vuosikymmentä, tai oikeastaan vuosisataa.

    Äänestä

  • "Kaupoissa on laadukkaita elintarvikkeita riittävästi omasta tuotannosta."

    Raaka-aineita siellä varmasti osataan tuottaa, mutta jalostamisessa tulee ongelmia, etenkin meijerituotteissa. Venäläiset eivät mielellään syö esimerkiksi venäläisiä juustoja. Maitohappobakteerein hapatetut säilykkeet ovat puolestaan venäläisten osaamista parhaimmillaan. Nehän ovat jopa nykytiedon mukaan terveellisiä.

    Äänestä

  • dfhfhf kirjoitti:

    "Uusia teitä ei rakenneta sinne, missä ei ole asukkaita."

    Niin ja asukkaita ei jää sinne, missä ei ole kehittynyttä infraa.

    "Myös Karjalan teistä huolehditaan paremmin kuin vaikkapa 1990-luvulla. "

    Siitäkin saadaan jälleen kerran kiittää osaksi Suomea:
    http://www.is.fi/uutiset/art-2000000805582.html

    Putinilla taas on parempaa tekemistä kuin huolehtia tieverkostosta. Kuten vaikka sotia ja pullistella ylimittaisilla sotaharjoituksilla.

    "Venäjällä hypättiin yksi vaihe yli esimerkiksi puhelinyhteyksissä."

    Helppoa se on hypätä, kun muut ovat systeemit valmiiksi kehittäneet.

    "Kaupoissa on laadukkaita elintarvikkeita riittävästi omasta tuotannosta."

    Laadukkuus on suhteellista. Kyllä niillä Venäjän elintarvikkeilla varmaan nälkä lähtee, mutta silti Oltermanni-turisteja riittää Suomen puolella.

    "Ei voi odottaa, että kaikki rakennettaisiin hetkessä. "

    On sitä aikaa ollut aika monta vuosikymmentä, tai oikeastaan vuosisataa.

    Tuo juttu vuodelta 2014 Imatran raja-aseman investoinneista koskee nimenomaan Imatran raja-asemaa, siis Suomen puolella.
    Venäjän puolella päätiet ovat muuttuneet Federaation kunnossapitovelvoitteisiin. Siksi tiestö on parantunut merkittävästi. Lisärahalla on rakennettuu uusia teitä ja kunnostettu entisiä. Uutta on Pietari-Losevo väli. Losevossa tie ylittää Vuoksen ja jatkuu edelleen aina Sortavlaan saakka. Tie on vielä osaksi kesken.
    Sortavala-Petroskoi väli on erinomaista tietä. Se uusittiin muutama vuosi sitten. Siitä on jäljellä tietyötä Itä-Karjalassa Mangan kylän kahta puolen.
    Wärtsilä-Sortavalan tien risteys on juuri päällystystyön alla. Näitä ei ole suinkaan rahoitettu Suomesta.
    Ihan vaan pienenä huomiona. Eihän pyörää kannata keksiä monta kertaa. Ei edes Suomessa.

    Äänestä

  • Venäjän.taso kirjoitti:

    Venäjällä eteenkin miehet kuolevat viinaan 51-vuotiaina.

    Tuosta saa sen käsityksen, että Venäjällä ei olisi yli 51 vuotiaita miehiä.

    Äänestä

  • Ei_kaikki_kuole kirjoitti:

    Tuosta saa sen käsityksen, että Venäjällä ei olisi yli 51 vuotiaita miehiä.

    Resipentti Putkonenkin näyttää max 5-kymppiseltä.

    Äänestä

  • Raja-asemat kirjoitti:

    Tuo juttu vuodelta 2014 Imatran raja-aseman investoinneista koskee nimenomaan Imatran raja-asemaa, siis Suomen puolella.
    Venäjän puolella päätiet ovat muuttuneet Federaation kunnossapitovelvoitteisiin. Siksi tiestö on parantunut merkittävästi. Lisärahalla on rakennettuu uusia teitä ja kunnostettu entisiä. Uutta on Pietari-Losevo väli. Losevossa tie ylittää Vuoksen ja jatkuu edelleen aina Sortavlaan saakka. Tie on vielä osaksi kesken.
    Sortavala-Petroskoi väli on erinomaista tietä. Se uusittiin muutama vuosi sitten. Siitä on jäljellä tietyötä Itä-Karjalassa Mangan kylän kahta puolen.
    Wärtsilä-Sortavalan tien risteys on juuri päällystystyön alla. Näitä ei ole suinkaan rahoitettu Suomesta.
    Ihan vaan pienenä huomiona. Eihän pyörää kannata keksiä monta kertaa. Ei edes Suomessa.

    "Tuo juttu vuodelta 2014 Imatran raja-aseman investoinneista koskee nimenomaan Imatran raja-asemaa, siis Suomen puolella."

    Lainaus tuosta iltasanomien artikkelista:

    "Näihin rahaa on myönnetty

    Muun muassa tämänlaisille hankkeille on myönnetty rahaa kolmessa ENPI-CBC-ohjelmassa:

    Karelia:

    Kostamuksen ja Kalevalan välisen soratien parantaminen Venäjällä.
    Hinta: 1,2 miljoonaa euroa

    Lampaankasvatuksen liittyvän osaamisen siirtäminen Suomusalmelta Venäjän Kalevalaan.
    Hinta: 75 000 euroa

    Terveyden ja hyvinvoinnin lisääminen ja terveyserojen vähentäminen eri sosioekonomisten ryhmien välillä Venäjällä Karjalan tasavallassa ja Suomen Pohjois-Karjalassa.
    Hinta: 450 000 euroa

    Lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja terveyden lisääminen Pohjois-Karjalassa ja Venäjän Karjalassa ja niiden välisiin terveyseroihin vaikuttaminen pitkällä tähtäimellä.
    Hinta: 590 000 euroa

    Metsäpeurakannan säilyttäminen Kainuussa ja Karjalan tasavallassa.
    Hinta: 530 000 euroa"

    Siis Venäjän puolella tapahtuviin hankkeisiin niitä rahoja on Suomesta virrannut, vaikka toisin väität.

    Olisi myös mielenkiintoista tietää, kuinka paljon noita "Federaation kunnossapitovelvoitteisiin" kuuluvia rahoja menee korruption kautta huitsin Nevadaan. Jos voidaan mitään päätellä Sotshin olympialaisia varten toteutetuista infrahankkeista, niin luultavasti aika paljon.

    Äänestä

  • hfjgfgjfgf kirjoitti:

    Ei niitä lampaankasvatukseen ja peuroihin liittyviä rahoja ole mennyt raja-aseman rakentamisen varoista. Sitäpaitsi, nämä muut hankkeet ovat kahden välisiä, jolloin toinen osapuoli maksaa saman verran.
    Osaksi niihin on saatu myös EU:n varoja. Aivan, kuten jutussa mainittiin.
    Nämä muut hankkeet koskevat tutkimusta, josta on hyötyä molemmille osapuolille.
    Ajatteletko niin, ettei Venäjän kanssa pitäisi tehdä mitään yhteistyötä?
    Federaation tierahat ovat Venäjän asia, joten niiden käyttö ei kuulu Suomelle.

    Äänestä

  • Ei_raja_asemiin kirjoitti:

    " Sitäpaitsi, nämä muut hankkeet ovat kahden välisiä, jolloin toinen osapuoli maksaa saman verran. "

    Ilman Suomen Venäjälle syytämiä rahoja sitä massia olisi kuitenkin puolet vähemmän. Eli ei varmaankaan riittävästi.

    "Osaksi niihin on saatu myös EU:n varoja"

    Mitä väliä? Pointti onkin se, että Venäjä näyttää tarvitsevan ulkomaiden rahoitusta, että saa asioitaan kuntoon. Kehitysmaan merkki.

    "Federaation tierahat ovat Venäjän asia, joten niiden käyttö ei kuulu Suomelle."

    Kyllä siitä silti saa kiinnostua, että kuinka paljon tuostakin mahtipontisesta rahoituksesta jälleen kerran katoaa jonnekin minne ei pitäisi.

    Äänestä

  • Kuoppaisia_hiekkateitä kirjoitti:

    Sellaista se elämän meno on. Uusia teitä ei rakenneta sinne, missä ei ole asukkaita. Ei edes Suomessa. Suurkaupungit vetävät ihmisiä puoleensa kiihtyvällä tahdilla. Niin käy Venäjällä ja myös Suomessa. Kaupunkien väliset kulkuväylät ovat hyväkuntoisia ja liikenne tiheää. Vaikkapa Pietari-Murmansk välinen M-18 tie on oikein hyvässä kunnossa ja siitä huolehditaan. Myös Karjalan teistä huolehditaan paremmin kuin vaikkapa 1990-luvulla. Uusia teitä rakennetaan jatkuvasti.
    Venäjällä hypättiin yksi vaihe yli esimerkiksi puhelinyhteyksissä. Ei rakennettu lankayhteyksiä joka torppaan, vaan otettiin langattomat yhteydet käyttöön myös maaseudulla. Samalla tuli internet mahdolliseksi. Sellainen kehitys on säästänyt varoja melkoisesti.
    Teollisuus tuottaa sen minkä tuottaa. Teolliset investoinnit Venäjällä kaipaavat pääomia, siksi kehitys on ollut hidasta viimeiset ajat.
    Mutta onneksi tuli nämä kauppapakotteet. Venäjän elintarviketuotanto on kasvanut melkoisesti. Kaupoissa on laadukkaita elintarvikkeita riittävästi omasta tuotannosta.
    Ei voi odottaa, että kaikki rakennettaisiin hetkessä. 1990-luvun alun yksityistäminen tehtiin aivan väärin, se kuritti kovasti tuotantoa. Siinä olisi pitänyt tuotantolaitokset pitää aluksi valtion omistuksessa ja kehittää niitä myyntikuntoon. Olisi pitänyt myydä ne osakeyhtiömuotoisena usealle omistajalle.

    Yksityistämisestä! Miksi tuotantovälineet pitää olla rosvokapitatalistien käsissä?
    Kuullostaa aivan kokoomuksen mantaralta. kaikki yhteinen on myytävä , pilkottava ja ysksityistettävä ,vaikka kysymyksessä olisi maalle elintärkeästä ja huipputuloja tuottavasta kultavarannosta. lahjoitetaan vielä siinä sivussa vielä fosfaattivaratkin joita on maailmassa vähän. Mitä vielä seuraavaksi? Suomen metsät...vesivarat...ihmistyövoima orjahintaan.

    Äänestä

  • fgjvjghgj kirjoitti:

    "Kuoppaisia ne tiet ovat Suomenkin maaseudulla "

    Eivät sentään mitenkään verrattavissa siihen, mitä Venäjältä löytyy:

    http://www.ssqq.com/archive/vinlin27c.htm

    Tuollaista et länsimaista hevillä löydä. Tiukkaa tekee, että Nigeriastakaan.

    No ehkä Kanadasta saattaisi löytyä joku tuollainen tie. Tuo "tie" ei ole tarkoitettu ajettavaksi ajoneuvoilla kesäaikaan. Vain talvella roudan aikaan sitä voi ajaa. Ei pidä mennä sulaneeseen saveen autolla. Jakutskissa liikenne hoidetaan kesäaikaan enimmäkseen Lena-jokea pitkin laivoilla ja proomuilla. Rautatietä ei taida olla. Kaunis kaupunki Jakutsk on ja ilmeisesti rikas kaivoksistaan. Siperia on eri maata. Mannerilmasto, johon liittyy kovat pakkaset talvella ja kuumat kesät. Ilmeisesti ilmaston lämpeneminen on myös vaikuttanut Jakutskin elämään.
    Mutta tässäkin säässä ihmiset kulkevat, myös ajoneuvot.

    https://www.youtube.com/watch?v=LzA-blthEMs

    Äänestä

  • Ei_löydy kirjoitti:

    "Tuo "tie" ei ole tarkoitettu ajettavaksi ajoneuvoilla kesäaikaan. "

    Silti sitä näköjään joudutaan ajamaan kesäaikaan, kun muitakaan teitä ei ole.

    Äänestä

Uuden Pietari-Sortavala välisen tien myötä avataan uusi Parikkala-Suoperä raja-asema. Nykyään sen kautta kuljetetaan vain puuta Suomeen. Molemmin puolin rajaa tehdään tieinvestointeja ja muita investointeja raja-asemien infraan.
Uusi raja-asema helpottaa muiden raja-asemien ruuhkia ja matkaajien liikkumista valtioiden välillä. Tästä hyötyvät erityisesti Itä-Suomen turistikohteet aina Lappia myöten.

Äänestä
  • Suomi vastustaa Parikkalan rajanylityspaikan avaamista. Jos Suomen puolelle halutaan investoida, niin rahoituksen on tultava silloin venäläisiltä, jotka jostain kumman syystä kyseistä yhteyttä tarvitsevat.

    Lapissa on omat rajanylityspaikat, ja itärajalla on muutenkin jo niitä tarpeeksi. Venäjän liikenne on pudonnut huomattavasti hulluimmista vuosistaan. Rajalle on turha tehdä enää uusia rahareikiä.

    Äänestä

  • ei-jatkoon kirjoitti:

    Suomi vastustaa Parikkalan rajanylityspaikan avaamista. Jos Suomen puolelle halutaan investoida, niin rahoituksen on tultava silloin venäläisiltä, jotka jostain kumman syystä kyseistä yhteyttä tarvitsevat.

    Lapissa on omat rajanylityspaikat, ja itärajalla on muutenkin jo niitä tarpeeksi. Venäjän liikenne on pudonnut huomattavasti hulluimmista vuosistaan. Rajalle on turha tehdä enää uusia rahareikiä.

    Virallinen Suomi on vastustanut. Tosin Etelä-Karjalan liitto on ollut aktiivinen asiassa. He haluavat uuden raja-aseman.
    Rajaliikenne on hiipunut kaupparajoitusten myötä, mutta mikään ei ole ikuista.
    Uusi raja-asema tulee ja sitä tarvitaan. Venäjän kauppa kasvaa koko ajan rajoituksista huolimatta.
    Lapissa ja Kainuussa on raja-asemia harvassa ja ne ovat infraltaan heikkoja.
    Parikkala-Syväoro piristäisi matkailua Itä-Suomessa.

    Äänestä

  • On_vastustanut kirjoitti:

    "Etelä-Karjalan liitto on ollut aktiivinen asiassa. "

    Se on yhden liiton mielipide. On Venäjälläkin piirejä, jotka esimerkiksi toivovat Putinin hallinnon syrjäyttämistä. Oletko sitä mieltä, että heidän toiveidensa mukaan pitäisi toimia?

    "Uusi raja-asema tulee ja sitä tarvitaan. Venäjän kauppa kasvaa koko ajan rajoituksista huolimatta."

    Miksi odottaa etanan vauhtia kasvavan Venäjän-kaupan muuttumista kannattavaksi saati syytää rahoja sitä varten rakennettaviin raja-asemiin, kun maailmalla on vaikka kuinka paljon jo nyt toimivia markkinoita? Kuten esimerkiksi koko Aasia.

    Venäjän kauppa ehkä kasvaa, mutta eiköhän sen poliittinen järjestelmä taas jossakin vaiheessa romahda ja maa ajaudu kaaokseen, jolloin ollaan taas lähtöpisteessä sen kaupankin kanssa. Turhaa pään hakkaamista seinään.

    Äänestä

  • On_vastustanut kirjoitti:

    Virallinen Suomi on vastustanut. Tosin Etelä-Karjalan liitto on ollut aktiivinen asiassa. He haluavat uuden raja-aseman.
    Rajaliikenne on hiipunut kaupparajoitusten myötä, mutta mikään ei ole ikuista.
    Uusi raja-asema tulee ja sitä tarvitaan. Venäjän kauppa kasvaa koko ajan rajoituksista huolimatta.
    Lapissa ja Kainuussa on raja-asemia harvassa ja ne ovat infraltaan heikkoja.
    Parikkala-Syväoro piristäisi matkailua Itä-Suomessa.

    Totta kai parikkalalaiset haluavat ylityspaikan, jotta pääsevät tekemään tankkausmatkoja Venäjälle. Mutta Suomen taloudelle siitä asemasta ei ole mitään hyötyä, koska Parikkalan seudun elinkeinoelämä on liian pienimuotoista tarvitakseen oman rajanylityspaikan. Ja mahdollinen puutavara liikkuu kyllä sen nykyisen epävirallisen paikankin kautta.

    Tuo rajanylityspaikka vähentäisi matkailua Itä-Suomessa, koska venäläiset pääsisivät luiskahtamaan nopeammin Venäjän puolelle. Nyt joutuvat ajamaan mahdollisesti pidempään 6-tietä pitkin ja viettämään hyvällä tuurilla yhden vuorokauden pidempään Suomen puolella.

    Pohjoisen matkaajat taas eivät lähde varta vasten kiertämään Parikkalan kautta.

    Äänestä

  • eipä.se.kannata kirjoitti:

    Uusi raja-asema palvelisi nimenomaan Itäsuomen matkailua ja kauppaa. Savonlinnaa, Joensuun lähialueita, Tahkovuorta, Kainuuta, Kuusamoa. Talvimatkailu varsinkin hyötyisi tästä.
    Pietarilaiset haluavat suoremman ja nopeamman yhteyden Suomeen.

    Äänestä

  • Matkailua_ kirjoitti:

    Pääsisikö Pietarista Parikkalan kautta Nuijamaata suoremmin Suomeen?

    Äänestä

  • maantietieteilijä kirjoitti:

    Pääsisikö Pietarista Parikkalan kautta Nuijamaata suoremmin Suomeen?

    Kyllä pääsisi Itäsuomeen varsinkin. Eteläisimmät raja-asemat ovat ruuhkaisia. Lisäksi Pietarista tuleva joutuisi ajamaan Viipurin kautta ja lisäksi Viipurista joko Lappeenrannan tai Imatran suuntaan. Imatralle (Svetogorskiin) joutuu käytännössä ajamaan Kamennogorskin kautta. Se lisää matkaa. Samoin lisää matkaa Lappeenrannan suuntaan ajaminen, jos haluaa ajaa kuutostietä pohjoiseen.

    Äänestä

Molempien maiden tärkein vientituote on naiset.

Äänestä

Vertailu on vaikeaa. Mutta jos verrataan venäläisten ja nigerialaisten älykkyyttä niin nigerialaiset ovat paljon venäläisiä älykkäämpiä.

Äänestä
  • Millä tavalla olet päätynyt arvioosi?

    Äänestä

  • Kaikki ovat russotrolleja ja putinistinatseja älykkäämpiä. Se on hyvin helppoa päätellä tässäkin ketjussa.

    Äänestä

Suvakki saa kuvitella ihan mitä haluaa jos nukkuu yönsä paremmin. Mitäs suvakki tähän?

Äänestä

Väritelevision periaate on venäläinen keksintö. Nigeriassa tietysti riittää mustavalkotöllö.

Äänestä
  • Neuvostoliiton aikaan kaikki oli venäläisiä keksintöjä, myös niskalaukaukset.

    Äänestä

Jos verrataan Venäjän ja Nigerian varallisuutta, niinNigeriassa se jakautuu tasaisemmin kuin Venäjällä, jossa se on kertynyt harvojen omistukseen.
Venäjän talous on liki Nigerian tasoa, mutta se ei saavuta sitä koskaan sillä Nigerian talous kehittyy paljon nopeammin eli ero vain lisäänty.
Nigerialla ei ole atomiasetta, mutta atomiase onkin tarkoitettu vain tuhoamaan muiden elintasoa. Tuhoamisessa Venäjä onkin huomattavasti Nigeriaa kehittyneempi.

Äänestä

"Venäjä on kehitystasoltaan Nigerian luokkaa. "

Tämä aloiltus on EU-trollien tekemä, sitä toistetaan vähän niin kuin Putin & Venää jne. -aiheita. Sama on tänään sellaisessa uutisessa, jossa kerrotaan Britannian Brexit-neuvottelujen menneen pieleen Brysselissä. Siellä väite on tässä muodossa: "Venäjä on vain Italian kokoinen talous". Saa sitä aiheesta silti keskustella, mutta kannattaa muistaa, että sillä yritetään suhteuttaa muita johonkin.

Koko väite on EU:lle kerättyjä vasta-argumenttejä, ja Stubbin & Käteisen Suomeen lanseeraama "UUTUUS" Brysselistä.

Älkää ottako sitä liian vakavasti. Jos Venäjä ostaa jotain, vaikka nyt elitarvikkeita, niillä saattaa väitteestä huolimatta olla yksittäiselle myyjämäälle merkittävä etu. Luultavasti etua on useammallein, kun vastakauppaa käydään kenties energialla ja kauppa kehittyy, kun sitä itse kehitetään lisää. Nyt ne tuotteet onkin korvattu omalla tuotannolla tai aasialaisilla tuotteilla.

Brysselissä on nyt puukkomies taas tehnyt provokaation. Hyökkääjän piti olla kuollut, mutta se onkin yhä hengissä.

Äänestä

Inhimillisen kehityksen indeksin mukaan Venäjä kuuluu erittäin hyviin maihin, kun taas Nigeria huonoihin. Venäjän indeksiluku vuonna 2016 oli 0,804 ja sijoitus 49. Nigerian luku oli 0,527 ja sijoitus 152. Norja on tuossa vertailussa maailman paras maa ja Suomen sijoitus huonoimpana Pohjoismaana 23.

https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_by_Human_Development_Index

Äänestä

Miksi ja mihin perustuu tuo Venäjän, Suomen naapurin jatkuva alentaminen ja mollaaminen?
Suomi pitkälle rikastui kaupasta neuvostoliiton kanssa ja silloin oli rauhalliset suhteet venäläisten kanssa. Nyt kauppa on kieletty Suomelta mutta monet fiksummat maat tekevät sitä edelleenkin, outoa??
Minusta Suomen pitäisi säilyttää asialliset välit suurvaltaan nimeltään Venäjä.Myös välit pitäisi olla hyvät joka suuntaan lukuunottamatta muutamaa terrori.ja diktatuurivaltiota.
Kannatan Suomen puolueettomuutta enkä halua Suomeen Ukrainan kohtaloa jossa turvallisuuteen nojaten Venäjä miehittää osan maatamme.
On erikoisen hölmöä Suomelta liitoutua venäjän vihollisten kanssa ja he käyttäisivät Suomen rajaa venäjän kanssa hyväkseen.
Krimi olisi NATO n suunitelmien mukaan pitäisi kuulua heille ja myös Sevastopolin laivastotukikohtakin.Todisteena siitä NATO suunnittelee isoa tukikohtaa Mustalle merelle.
Venäjää yriteään saada ahtaalle jopa väitetystä siviilikoneen alasampumisesta vaikka sen ovat tehneet todennäköisesti kapinalliset tai Ukrainan joukot joilla on vanhanmallisia Buk.ohjuksia.
Venäläisillä ei ole intressiä ampua alas siviilikonetta.USA ampui alas iranilaisen siviilikoneen mitkä olivat seuraukset? sanktiot, korvaukset? ei mitään.

Äänestä
  • Suomalaisten aikaisempi hyvinvointi perustui Neuvostoliiton kauppaan. Ihmisillä oli Neuvostoliiton aikaan vakituiset työpaikat. Oli varaa ostaa omistusasuntoja, kesämökkejä ja uusia autoja. Hyvinvointivaltio syntyi Neuvostoliiton myötävaikutuksella. Kun Neuvostoliitto romahti, niin alkoi Suomen alasajo ja velkaantuminen.

    Se mitä tarvittaisiin nyt olisi uusi Neuvostoliitto, jonka kanssa Suomi tekisi tiivistä yhteistyötä. Bilaterilaaninen kauppa olisi palautettava. Kun pelkän rahan sijasta kaupankäynti tehtäisiin fyysisillä hyödykkeillä, niin kyseisten hyödykkeiden tekemiseen tarvittaisiin työvoimaa. Se toisi ihmisille kipeästi kaivattuja töitä ja palkkatulojen myötä vaurautta. Pelkän rahan kanssa pelatessa rikastuvat vain pankkiirit, ja kansa jää nuolemaan näppejään.

    Venäjä on Suomen suurin ja mahtavin naapuri. Sitä mahdolisuutta ei pitäisi hukata.

    Äänestä

  • NL.aikaan.meni.paremmin kirjoitti:

    Suomalaisten aikaisempi hyvinvointi perustui Neuvostoliiton kauppaan. Ihmisillä oli Neuvostoliiton aikaan vakituiset työpaikat. Oli varaa ostaa omistusasuntoja, kesämökkejä ja uusia autoja. Hyvinvointivaltio syntyi Neuvostoliiton myötävaikutuksella. Kun Neuvostoliitto romahti, niin alkoi Suomen alasajo ja velkaantuminen.

    Venäjä on Suomen ränsistynein, korruptoitunein, alikehittynein ja ennen kaikkea vaarallisin naapuri.

    Äänestä

  • NL.aikaan.meni.paremmin kirjoitti:

    Suomalaisten aikaisempi hyvinvointi perustui Neuvostoliiton kauppaan. Ihmisillä oli Neuvostoliiton aikaan vakituiset työpaikat. Oli varaa ostaa omistusasuntoja, kesämökkejä ja uusia autoja. Hyvinvointivaltio syntyi Neuvostoliiton myötävaikutuksella. Kun Neuvostoliitto romahti, niin alkoi Suomen alasajo ja velkaantuminen.

    Se mitä tarvittaisiin nyt olisi uusi Neuvostoliitto, jonka kanssa Suomi tekisi tiivistä yhteistyötä. Bilaterilaaninen kauppa olisi palautettava. Kun pelkän rahan sijasta kaupankäynti tehtäisiin fyysisillä hyödykkeillä, niin kyseisten hyödykkeiden tekemiseen tarvittaisiin työvoimaa. Se toisi ihmisille kipeästi kaivattuja töitä ja palkkatulojen myötä vaurautta. Pelkän rahan kanssa pelatessa rikastuvat vain pankkiirit, ja kansa jää nuolemaan näppejään.

    Venäjä on Suomen suurin ja mahtavin naapuri. Sitä mahdolisuutta ei pitäisi hukata.

    Osaksi niin mutta maailma muuttuu ja rahallakin voidaan käydä kauppaa. Täytyy vaan muistaa ,että kauppatase on tasapainossa jotta emme velkaannu ulkomaille.
    Näin käy nyt Suomelle ja kukaan ei välitä kun kukutamme kerskaa enemmän kuin tienaamme.
    Nämä meidän talousnerommekin vain haluavat vähentää veroja jotta varakkaat voisivat ostaa enemmän luxustuotteita ulkomailta , sairasta.

    Äänestä

Suurin piirtein ainoa ero noiden maiden välillä on, että Nigeria ei sodi naapureitaan vastaan.

Äänestä

Venäjä on maailman rikkain valtio. Ihan heti ei tule mieleen mitään raaka-ainetta, jota Venäjä tarvitsisi ulkomailta.

Äänestä
  • Venäjä janoaa naapurimaidensa alueita ja ihmisverta. Niihin Venäjällä on kyltymätön himo.

    Äänestä

Kunpa itärajan takana olisi vaikka Kanada tai USA. Kauppa kävisi, sopimukset pitäisivät jne, mutta EI, TIETENKIN siellä pitää olla nykypäivän ainoa muiden valtioiden alueita hitleriläisittäin valloitteleva Venäjä!

Äänestä
  • Mitkä sopimukset eivät ole Venäjän kanssa pitäneet? Joku nimeltämainitsematon Rumppi on sen sijaan repimässä kauppasopimuksia milloin kenenkin kanssa. Yrittää vielä rakentaa muurejakin, jotta kaupankäynti vaikeutuisi entisestään.

    Äänestä

Nigerialaiset ovat maailman onnellisin kansa:

https://yle.fi/uutiset/3-5149262

Onko Venäjä koskaan ollut? Ainakin sieltä on koulutetuilla ja varakkailla kiire pois.

Äänestä

Venäjällä on maailman suurimmat luonnonrikkaudet, kiitos presidentti Putinin talousnerokkuuden.

Äänestä
  • Venäjällä ei ole mitään vaan ne varas Putinin taskuissa. Kansa näkee nälkää Putin varastettua kansan omaisuuden.

    Äänestä

Mielenkiintoinen threadihän tästä "Nigeria on Venäjän kehitystasolla" aloituksesta onkin syntyny. On päästy jo Suomi-N-liiton bilateraalisen kaupan kautta helvetin huonoja teitä pitkin Suomi-Venäjä raja-asemalle asti. Jatkakaa, mut tiltuttelu ei kuulu aiheeseen, pidetään se siellä kybersota osastolla. :)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

pigytde kirjoitti:

Se on varsin käsittämätöntä, kun mietitään, että Venäjä ei kärsi luonnonvarojen puutteesta, ei liikaväestöstä, sillä on korkea koulutustaso ja se on itse ollut imperialisti, kun taas Nigeria on ollut siirtomaana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu