Ihana usko

Mormoonikirkossa saamme oppia elämän oikean tarkoituksen ja paikkamme järjestelmässä. Mitään ei jää epäselväksi.

Ks oppikirjamme
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000259&posting=22000000001827213#22000000001827213
4306
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

mutta nyt se on hävinnyt. Mitähän "kamalaa" siinä oli? En muista.

Äänestä

Taivaallinen perheemme

Olemme taivaallisen Isämme lapsia
Jumala ei ole ainoastaan meidän Hallitsijamme ja Luojamme; Hän on myös meidän taivaallinen Isämme. “Kaikki miehet ja naiset ovat – kirjaimellisesti Jumalan poikia ja tyttäriä –. Henkenä ollessaan ihminen syntyi taivaallisista Vanhemmista ja kasvoi aikuisuuteen Isän iankaikkisessa kodissa ennen tulemistaan maan päälle ajallisessa [fyysisessä] ruumiissa.” (Joseph F. Smith, “The Origin of Man”, Improvement Era, marraskuu 1909, s. 78, 80)

Jokainen maan päälle syntynyt ihminen oli henkiveljemme tai -sisaremme taivaassa. Ensimmäinen taivaallisille Vanhemmillemme syntynyt henki oli Jeesus Kristus (ks. LK 93:21), joten Hän on kirjaimellisesti meidän vanhin veljemme (ks. Discourses of Brigham Young, s. 26). Koska olemme taivaallisten Vanhempiemme henkilapsia, olemme perineet kyvyn kehittää itsessämme Heidän jumalallisia ominaisuuksiaan. Jos päätämme tehdä niin, meistä voi tulla täydellisiä aivan kuten He ovat.

Kehitimme persoonallisuuttamme ja kykyjämme eläessämme taivaassa
Pyhät kirjoitukset opettavat meille, että profeetat valmistautuivat tulemaan johtajiksi maan päällä ollessaan vielä henkinä taivaassa (ks. Alma 13:1-3). Jumala ennalta asetti (valitsi) heidät johtajikseen maan päällä, ennen kuin he syntyivät kuolevaiseen ruumiiseen. Jeesus, Aadam ja Abraham olivat näiden johtajien joukossa. (Ks. KH Aabr. 3:22-23.) Joseph Smith opetti, että jokainen, joka on maan päällä kutsuttu johtamaan kansaa kirkossa, asetettiin tehtäväänsä ennalta (ks. Profeetta Joseph Smithin opetuksia, s. 361). Jokaisella on kuitenkin maan päällä vapaus ottaa vastaan tai hylätä tämä kutsumus.

Emme olleet kaikki samanlaisia taivaassa. Meille annettiin erilaisia lahjoja ja kykyjä, ja meidät kutsuttiin tekemään erilaisia asioita maan päällä. (Ks. Discourses of Brigham Young, s. 51). Saamme tietää enemmän lahjoistamme ja kutsumuksestamme, kun saamme patriarkallisen siunauksemme (ks. Harold B. Lee, Stand Ye in Holy Places, s.117).

Vaikka me olemmekin sen unohtaneet, taivaallinen Isämme muistaa, keitä me olimme ja mitä teimme ennen kuin tulimme tänne (ks. Discourses of Brigham Young, s. 50). Hän on päättänyt, milloin ja missä me kukin synnymme, jotta voimme oppia ne opetukset, joita me henkilökohtaisesti tarvitsemme, ja voimme saada suurimman hyödyn yksilöllisistä lahjoistamme ja persoonallisuudestamme.

Taivaalliset Vanhempamme halusivat jakaa ilonsa meidän kanssamme
Taivaalliset Vanhempamme tarjosivat meille selestisen kodin, joka oli ihanampi ja kauniimpi kuin mikään paikka maan päällä. Olimme onnellisia siellä. He kuitenkin tiesivät, ettemme voisi edistyä tiettyä pistettä edemmäksi, ellemme jättäisi Heitä joksikin aikaa. He halusivat meidän kehittävän jumalallisia ominaisuuksia, joita Heillä on. Tästä syystä meidän täytyi jättää selestinen kotimme tullaksemme koetelluiksi ja saadaksemme kokemuksia. Meidän täytyi valita hyvä pahan sijasta. Meidän henkemme täytyi pukeutua fyysiseen ruumiiseen. Meidän täytyisi jättää fyysinen ruumiimme kuolemassa ja yhdistyä siihen jälleen ylösnousemuksessa. Sitten saisimme sellaisen kuolemattoman ruumiin kuin taivaallisilla Vanhemmillamme on. Jos läpäisisimme koetuksemme, saisimme sen ilon täyteyden, jonka taivaalliset Vanhempamme ovat saavuttaneet. (Ks. LK 93:30-34.)

Taivaallinen Isämme esitti meille suunnitelman, jonka avulla voisimme tulla Hänen kaltaisikseen
Koska emme voineet edistyä enempää taivaassa, taivaallinen Isämme kutsui koolle suuren neuvonpidon esittääkseen meille suunnitelmansa, jonka avulla voisimme edistyä (ks. Profeetta Joseph Smithin opetuksia, s.345-346, 361). Saimme tietää, että jos noudattaisimme Hänen suunnitelmaansa, meistä tulisi Hänen kaltaisiaan. Meillä olisi ylösnoussut ruumis; meillä olisi kaikki valta taivaassa ja maan päällä; meistä tulisi taivaallisia Vanhempia ja saisimme henkilapsia aivan samoin kuin Hän (ks. LK 132:19-20).

Saimme tietää, että Hän valmistaisi meille maan, jonka päällä meitä koeteltaisiin (ks. KH Aabr. 3:24-26). Verho peittäisi muistimme, ja unohtaisimme taivaallisen kotimme. Tämä olisi välttämätöntä, jotta voisimme valita hyvän tai pahan ilman että muisto elämästä taivaallisen Isämme kanssa vaikuttaisi meihin. Näin voisimme olla kuuliaiset Hänelle uskomme tähden, emme tietomme tai muistomme tähden. Hän auttaisi meitä tunnistamaan totuuden, kun kuulisimme siitä jälleen maan päällä (ks. Joh. 18:37).

Suuressa neuvonpidossa saimme tietää myös edistymisemme tarkoituksen: saada ilon täyteys. Saimme kuitenkin myös tietää, että kaikki Isämme lapsista eivät haluaisi ottaa vastaan ilon täyteyttä. Jotkut meistä joutuisivat petetyiksi, valitsisivat muita teitä ja eksyisivät. Saimme tietää, että meillä kaikilla olisi elämässämme koettelemuksia: sairautta, pettymystä, tuskaa, murhetta ja kuolemaa. Mutta ymmärsimme, että ne annettaisiin meille kokemukseksemme ja hyväksemme (ks. LK 122:7). Jos sallisimme sen, nämä koettelemukset puhdistaisivat meidät eivätkä murtaisi meitä. Ne opettaisivat meille kestävyyttä, kärsivällisyyttä ja rakkautta (ks. Spencer W. Kimball, Faith Precedes the Miracle, s. 97-98).

Tässä neuvonpidossa saimme myös tietää, että heikkoutemme tähden me kaikki tekisimme syntiä. Saimme tietää, että meille varattaisiin Vapahtaja, niin että voisimme voittaa syntimme ja voittaa kuoleman ylösnousemuksen kautta. Saimme tietää, että jos uskoisimme Häneen olemalla kuuliaiset Hänen sanalleen ja seuraamalla Hänen esimerkkiään, saisimme korotuksen ja meistä tulisi taivaallisten Vanhempiemme kaltaisia. Saisimme ilon täyteyden.

Äänestä
  • Syntyikö osa henkilapsista kehitysvammaisina henkinä?

    Miksi osa syntyyi pojiksi ja osa tytöiksi?

    Miksi jotkut henkilapset, jotka ovat seksuaaliselta identiteetiltään naisia, syntyvät miehen ruumiiseen ja jotkut identiteetiltään miehet syntyvät naisen ruumiiseen?

    Äänestä

  • Ent.mormoni kirjoitti:

    Syntyikö osa henkilapsista kehitysvammaisina henkinä?

    Miksi osa syntyyi pojiksi ja osa tytöiksi?

    Miksi jotkut henkilapset, jotka ovat seksuaaliselta identiteetiltään naisia, syntyvät miehen ruumiiseen ja jotkut identiteetiltään miehet syntyvät naisen ruumiiseen?

    Eedenistä itään
    Kirjoittanut: Sivullinen 12.12.2003 klo 20.06

    Aatami ja Eeva olivat kumpikin tahollaan Eedenin puutarhassa, kun Herra Jumala käski Aatamia menemään Eevan luo ja puristamaan tämän kättä.

    "Mitä on puristaminen, Herra?" kysyi Aatami.

    Herra Jumala selitti, ja Aatami meni ja puristi Eevan kättä. Sitten Herra käski Aatamia suutelemaan Eevaa. Aatami joutui taas ymmälleen ja pyysi selitystä, jonka saikin. Ja niin Aatami meni Eevan luo ja suuteli häntä.

    Sitten Aatami sai käskyn lisääntyä ja täyttää maan. Eikä kestänyt kauan, kun hän tuli takaisin. "Herra", hän kysyi, "mitä on päänsärky?"

    heh heh
    Kirjoittanut: Zappa 14.12.2003 klo 23.30

    Aika hyvä

    Kerropa teidän omista kädenpuristuksistanne
    Kirjoittanut: Sivullinen 20.12.2003 klo 19.23
       
    Olisi mielenkiintoista kuulla, miltä tuntuu siellä teidän temppelissä kun puristelette toistenne käsiä ja vakuutatte salaisia valojanne puettuina omituisiin kuteisiin.

    Miten voitte vakuuttaa itsellenne, että sellainen teatteripeli on tarpeellista?

    Vääristelet heti alusta
    Kirjoittanut: Zappa 21.12.2003 klo 17.54
       
    Koko asiaa. Et tunne etkä tiedä mitään koko asiasta joten ymmärrän kantasi.

    Sanan "symboliikka" mainitseminen kertoo jo ainakin kirkon jäsenelle paljonkin.

    Ja muut temppelissa opitut asiat löytyvät kaikki Pyhistä Kirjoituksista.

    Ei sen kummempaa.

    Mitä salasia valoja
    Kirjoittanut: Jarmo 21.12.2003 klo 18.51
       
    Menee kummallisemmaksi ja kummallisemmaksi. Sekotatko mormonit vapaamuurareihin? Niillä on kyllä sellasia kädenpuristuksia ja valoja, joista ei saa puhua ulkopuolisille.

    Sekä että
    Kirjoittanut: Jari 21.12.2003 klo 23.02
       
    Samantyyppisiä valoja ja kädenpuristuksia löytyy kummaltakin, sekä vapaamuurareilta että mormoneilta. Mormonien temppelirituaalit perustuvatkin osittain vapaamuurarien menoihin (Joseph Smith Jr. oli itse korkean asteen vapaamuurari).

    Sama alkuperä
    Kirjoittanut: Tapani 22.12.2003 klo 11.03
       
    mutta kuitenkin erilaiset. Temppelitoimitukset ovat yksi tärkeä osa evankeliumin täyteyden palautusta. Noihin toimituksiin viitataan ainakin kirkkoisä Cyrilin luoennoissa, joita on sivuilla ccel.org/fathers/NPNF2-02/Cyril sivuilla. Saattaa olla, että yhteyden huomaa vain se, joka on ollut temppelissä.

    On mielestäni virheellistä sanoa, että mormonit olisivat saaneet toimituksensa vapaamuurareilta. Mitään hämärää tai salaperäistä ei niissä ole. Kysymys on opetuksista ja aivan samoista periaatteista, joita hyvään evankeliumin mukaiseen elämään liityy. Periaateet saavat kuitenkin erityisen korostuksen, ja toimitusten tarkoitus on vahvistaa meitä kaiken hyvän toteuttamisessa. Toimitukset pidetään pyhinä. Yleisesti levitettäviksi ne eivät sovi juuri pyhyytensä vuoksi. Niiden vertauskuvallisuuden ymmärtäminen edellyttää halua ja kykyä hengelliseen tutkimiseen.

    Yleinen levitys
    Kirjoittanut: Jari 22.12.2003 klo 23.33
       
    Vaikka MAP-kirkon jäsenet eivät asiasta pidäkään, niin temppelirituaalit ovat jo pitkään olleet "yleisessä levityksessä". Ne voi lukea useillakin internet-sivuilla, joilla on myös kuvia, ne on julkaistu joissakin kirjoissa jne. Itsekin tunnen ne yksityiskohtia myöten. Ymmärrän toki, että MAP-kirkon jäsenelle on kiusallista keskustella rituaaleista julkisesti.

    Temppelirituaalien alkuperä on vapaamuurariudessa, riittien yhtäläisyydet osoittavat tämän selvästi. Toisaalta ei ole oikein sanoa, että Smith olisi vain kopioinut vapaamuurariuden riittejä mormonismiin. Samoin kuin Smith piti perustamaansa kirkkoa alkuperäisen kristinuskon palautuksena, hän ilmeisesti piti myös temppelirituaaleja alkuperäisen vapaamuurariuden palautuksena. Hän tuntuu ajatelleen, että vapaamuurariuden rituaaleilla oli jumalallinen alkuperä, mutta että niiden alkuperäinen merkitys oli historian saatossa hämärtynyt. Smith ilmeisesti katsoi palauttaneensa, paitsi rituaalien alkuperäisen muodon, myös niiden alkuperäisen sisällön ja merkityksen.

    Mistä sinä
    Kirjoittanut: Jarmo 23.12.2003 klo 16.39
       
    ne seremoniat niin tarkaan tunnet, oletko itse käynyt katsomassa?

    Mistä tunnen
    Kirjoittanut: Jari 24.12.2003 klo 14.21
       
    Enkö jo yllä selittänyt, mistä tunnen. Internetistä ja kirjallisuudesta. Vaikka joku voikin selittää, että internetissä olevia versioita ei ole koskaan kirkon toimesta julistettu oikeiksi (tai vääriksi), niin on kysyttävä, voisivatko lukuisat tahot toisistaan riippumtaa julkaista yksitysikohtia myöten samalla tavalla "vääriä" versioita seremonioista. Ne ovat toisin sanoen "multiply attested".

    Sitä paitsi se, mitä mormonit suostuvat seremonioistaan kertomaan (esim. tällä palstalla), sopii sisällöllisesti siihen, mitä olen lukenut.

    Hyvää joulua, Jari!
    Kirjoittanut: Tapani 24.12.2003 klo 15.15
       
    Meillä on joka tapauksssa sama joulun Ruhtinas, Jeesus Kristus. Olkaamme kiitollisia Hänestä. Joulun päivämäärä tosin on virheellinen, mutta mitä sillä niin väliä. Pakanallinen valon juhla sopii totuuden valon tuojankin juhlaksi.

    Sillä taas on väliä, että pysymme totuudessa sellaisena kuin sen todeksi tunnemme - jotkut enemmän toiset vähemän - kukin niiden talenttien mukaan, jotka meillä on.

    Tempeliseremoniat ovat yksi totuuteen kuuluva piirre. Meille ne ovat suurimpia Herran lupauksia selventäviä ja kaikkeen hyvään kannustavia opetuksia.

    Emme ole väittäneet, että kaikki niistä muiden kirjoittama olisi väärin. (Tässä aistin sinun sanoissasi lipsahduksen sivuun totuudesta.) Onhan kirjoittajina entisiä jäseniämme. Jotkut ovat nähneet vaivaa ja saaneet salaa kuvatuksi mitä esim. endowment -istunnoissa tapahtuu. Kuten hyvin tiedät, emme niistä puhu temppelin ulkopuolella. Miksi puhuisimmekaan! Eiväthän ne muille kuulu.

    On säälittävää, että meistä luopuneet pitävät tarpeellisena repostella temppelitoimituksiamme. Voimme vain ihmetellä heidän motiivejaan. Mutta niin näyttää olevan, että kun ihminen luopuu meistä, hänelle tulee pakonomainen tarve taistella vastaan.

    Tosiasoita ei repostelu pysty muuttamaan. Pääasia heiltä tuossa puuhassaan unohtuu tai siitä vaietaan tarkoituksellisesti. Tosiasia on se, että kuolleillekin on julistettu evankeliumi ja he tarvitsevat samat evankeliumin toimitukset kuin elävät. Tosiasia on myös se, että Kristus itse kunioitti temppeliä ja jopa kiivaili sen puhtauden puolesta. UT ei paljon kerro temppelistä, mutta ei liioin sano, että se olisi tullut tarpeettomaksi. Ortodokseilla on säilynyt viitteitä alkuseurakunnan tuntemista toimituksista. Meille mormoneille ne on palautettu sellaisina, että kirkkoomme sisältyy evankeliumin täyteys.

    Hyvää joulua sinullekin, Tapani!
    Kirjoittanut: Jari 24.12.2003 klo 16.39
       
    Toivotan sinulle koko sydämestäni hyvää ja siunattua joulun aikaa, Tapani! Vaikka emme kaikista asioista olekaan samaa mieltä, niin meillä on sama joulun Herra ja Vapahtaja, Jeesus Kristus!

    (Vielä sananen temppelitoimituksiin: Halusin vain sanoa, että kirkko ei ole ottanut kantaa ulkopuolisten julkaisemiin temppelirituaaleihin. Ei minkäänlaista kantaa. Se ei ole myöntänyt niiden olevan oikein eikä liioin väittänyt niitä vääräksi. Tätä halusin sanoa muotoilullani. Ikävä, jos ymmärsit sen toisin.)

    Niinpä ymmärsin
    Kirjoittanut: Tapani 26.12.2003 klo 09.25
       
    että tarkoitit meidän pitävän kaikkea temppelitoimituksista muiden kirjoittamaa vääränä, vaikka monet eri kuvauksia tehneet ovat antaneet samankaltaisia kuvauksia. Jotkut ja aika monetkin yksityiskohdat on kuvattu verraten oikein, mutta virheitä on silti. Mutta eniten väärin ovat tuosta kaikesta tehdyt johtopäätökset tai pikemminkin niistä annettu vaikutelma.

    Kirkko ei yleensäkään virallisella tasolla ryhdy väittelyihin. Kirkon johto ottaa kylläkin kantaa konferenssipuheissa tms. vastustajiemme hyökkäyksiin, mutta sekin tapahtuu yleisellä tasolla yksityiskohtiin juuri menemättä. Kaipa sekin ärsyttää vastustajiamme. - Ja ärsyttääkö se sinuakin, koska ikään kuin moitit sitä ettei viralliselta tasolta ole vastustajien sepustuksia kommentoitu?

    Vastustajat sivuuttavat hengellisen puolen. Ei tauluakaan voi kuvata vain analysoimalla käytettyjä värejä ja kangasta, jolle maalaus on tehty. Niinpä kun lukee esim. sivuilta http://www.mormonismi.net profeettamme artikkelin temppeleistä, saa aivan toisen ajatussisällön, kuin vastustajien antamasta. Sama koskee temppeligarmenttia ja sen käyttöä sekä muita uskonnon harjoittamiseen liittyviä vaatteita.

    Ei ärsytä
    Kirjoittanut: Jari 26.12.2003 klo 19.09
       
    Ei se, että kirkko ei ole virallisesti kommentoinut julkaistuja temppelirituaaleja, ärsytä minua. Ymmärrän, ettei kirkolla ole oikein muuta vaihtoehtoakaan. Mikäli se oikopäätä kiistäisi julkaistujen kuvausten luotettavuuden, se antaisi väärää tietoa, mikäli se vahvistaisi ne, se murentaisi seremonioiden salaisuuden. Mikäli kirkko sanoisi julkaistujen seremonioiden olevan osittain oikein, se joutuisi loppumattomaan keskusteluun oikeista ja vääristä yksityiskohdista, mikä lopulta saattaisi johtaa seremonioiden viralliseenkin julkistamiseen. Käytännössä kirkon nykyinen ratkaisu on siis huonoista vaihtoehdoista vähiten huono.

    Alkuperäisessä viestissäni totesin, että kirkko ei koskaan ole todennut julkaistuja seremonioita oikeiksi tai vääriksi, minkä tähden viimeinen varmistus niiden luotettavuudesta puuttuu. (Kirkon puolustajat itse viittaavat toisinaan siihen, että julkaistuihin seremonioihin ei voi luottaa, koska kirkko ei ole varmentanut niitä.) Totesin kuitenkin, että itse pidän niitä luotettavina, lähinnä juuri siksi, koska ne on todistettu useista lähteistä.

    Kaikki temppeliseremonioita julkaisseet eivät muuten ole "luopioita" tai kirkon vastustajia. Osa julkaisijoista on puolueettomia tutkijoita, jotka ovat tuoneet ne julkisuuteen vain lisätäkseen julkista tietoa ja ehkä jopa osoittaakseet, että seremoniat eivät ole mitään paheellista paholaisenpalvontaa, kuten kirkon vastustajat joskus väittävät.

    Tietysti jokainen kokee uskonnolliset seremoniat hengellisesti eri lailla; myös mormonit kokenevat temppelirituaalit hyvin eri tyyppisesti. Varmasti sinä ja minä kokisimme luterilaisen jouluyön messun hyvin eri lailla, ja seuraamme eksynyt ateisti vielä täysin eri tyyppisesti. Tämä ei kuitenkaan voi sinällään olla peruste uskonnollisten seremonioiden salaamiselle.

    Mikä oli ärsyttävää?
    Kirjoittanut: Tapani 27.12.2003 klo 09.11
       
    Se ei oikein selvinnyt kommentistasi. Se oli kyllä varsin sopuisa kuten yleensäkin tapasi kirjoittaa. Minua kyllä ärsyttää se, että noista toimituksistamme kirjoittavat ne, joille ne eivät kuulu ja ne, jotka eivät osaa ottaa niitä sellaisina kuin ne on tarkoitettu. Tällöin tulee virheitä ainakin siinä hengessä, jolla seremoniaan tulee suhtautua.

    Myös monet yksityiskohdat kuvataan väärin vihjaillen kuten se, että sanotaan kosketeltavan kaikkia elimiä. Repostelijoiden tarkoituksena on saada aikaan epäluottamusta toimituksia kohtaan. - En tiedä ainoataakaan ulkopuolista tutkijaa, joka olisi paneutunut asiaan vain tutkijana, mutta enpä liioin ole tuntenut tarvetta tutkia kaikkea meitä vataan kirjoitettuakaan.

    Jätät kommentoimatta sen, että kuolleillekin on julistettu evankeliumi ja että kaikki tarvitsevat evankeliumin toimitukset. Tietänet että Uusapostolinen kirkko tekee myös sijaistoimituksia kuolleiden puolesta. Heidätkin luokitellaan kristityiksi toisin kuin mormonit. Joseph Smith mainitsi näiden ns. irvingiläisten parhaiten jäljittelevän alkukirkkoa.

    En ole ärsyyntynyt
    Kirjoittanut: Jari 29.12.2003 klo 22.07
       
    Ei minua näissä rituaaleissa ärsytä mikään - paitsi ehkä se, etten itse pääse niitä seuraamaan. Lukemani perusteella pidän niitä puhuttelevina ja kauniinakin. Tietysti niiden ongelma on, että ne välittävät enemmänkin tekojen oppia kuin evankeliumin vapautta. Tämä selittyy tietysti mormonismin teologiasta käsin.

    Puhe kaikkien elinten koskettelusta on tietysti väärä ja panetteleva. Se saattaa viitata pesemiseen ja voiteluun tai ehkä myös ennen käytössä olleeseen Five Points of Fellowshipin rituaaliseen syleilyyn, joka nyttemmin on poistettu. Missään näistä ei ole kyse "elinten koskettelusta", vaan ne ovat symbolisia ja hengellisiä toimituksia.

    Irvingiläiset ja Uusapostolinen kirkko eivät ole täysin sama asia, vaan Uusapostolinen kirkko on syntynyt irvingiläisyyden pohjalta. Irvinghän katsoi Smithin lailla olevansa kutsuttu ennallistamaan alkukirkko maan päälle, ja tämän takia hän kutsui myös 12 apostolia. Osan apostoleista kuoltua ja Herran paluun viivästyttyä syntyi riita siitä, tulisiko kuolleiden apostolien tilalle vihkiä uusia. "Alkuperäiset irvingiläiset" olivat sitä mieltä, ettei pitäisi. Apostolien kutsumus oli heidän mielestään ainutkertainen, eikä heidän kuolemansa jälkeen ollut mahdollista vihkiä uusia apostoleita. Viimeinen irvingiläisten apostoli kuoli 1800-luvun lopulla ja viimeinen hänen vihkimistään papeista 1900-luvun alkupuolella, joten nykyään irvingiläisillä ei ole apostoleita, ei pappeja eikä näinollen myöskään kastetta tai ehtoollista. Sen sijaan Uusapostolien kirkko katsoi olevan mahdollista kutsua myös uusia apostoleita. Heidän lukumääräänsä ei liioin ole rajattu kahteentoista, heitä on nykyään useita kymmeniä.

    Tiedän Uusapostolisen kirkon harjoittavan myös sijaistoimituksia kuolleiden puolesta, jos kohta niiden merkitys ei ole yhtä keskeinen kuin mormonismissa. Temppeleitä heillä ei ole. Uusapostolista kirkkoa pidetään (yleensä) kristillisenä, koska se tunnustaa kristikunnan kolme n.k. ekumeenista uskontunnustusta ainakin sisältönsä puolesta. (Heidän jumalanpalveluksissaan on käytössä muokattu versio apostolisesta uskontunnustuksesta.) He siis uskovat kolmiyhteiseen Jumalaan, mitä yleensä pidetään kristillisen uskon kriteerinä.

    Kuolleille suoritettavat sijaistoimitukset ovat vain osa temppelissä suoritettavista rituaaleista. Yllä oleva keskustelu koski ensi sijassa temppelissä annettavaa endowmenttia. Kuten Uusapostolisen kirkon esimerkki osoittaa, ei kuolleiden puolesta tehtäviin sijaistoimituksiin tarvita välttämättä temppeliä. Raamatussa temppelille ei anneta tällaista merkitystä. Raamattu ei liioin tunne kuolleiden puolesta suoritettavia sijaistoimituksia, yhtä tulkinnaltaan epävarmaa kohtaa (1 Kor 15:29) lukuunottamatta. Tämän takia en toistaiseksi ole puuttunut niihin.

    Kiitos taas paneutumisestasi!
    Kirjoittanut: Tapani 30.12.2003 klo 07.28
       
    Sain lisavalaistusta irvingiläisyyden ja Uusapostolisen kirkon suhteesta. Tietoni ovat peräisin vain Harri Heinon kirjasta "Mihin Suomi nyt uskoo". Joseph Simthin maininta irvingiläisistä on kirjassa "Profeetta Joseph Smithin opetuksia".

    Kommentissasi herätti ihmetystä sen alussa oleva maininta tekojen uskonnosta ikäänkuin evankeliumin vapauden vastakohtana. Kyllä me olemme vapaitakin, mutta korostamme samoin kuin Raamattu, että usko ilman tekoja on kuollut. Luterilaisuus taas korostaa vanhurskauttamista yksistään uskosta. Tätä minä ihmettelen. Nähdäkseni erityisesti Paavalin uskon korostaminen oli peräisin Mooseksen lain vaatimien tekojen arvostelusta ei hyvien tekojen tarpeellisuuden ja välttämättömyyden kieltämisestä. Niinpä esim. parannus (kääntyminen)on vättämätöntä. Silti "parhaammekin tehtyämme vain armosta pelastumme", mutta ilman tekoja emme pelastu.

    kyllä elimiä kosketeltiin
    Kirjoittanut: manselainen 6.2.2005 klo 15.04
       
    aina tähän asti, olikos se 18.1.2005 kun poistui se alastoman kokelaan koskettelu temppelissä. Nykyään kosketetaan vain otsaa ja mainitaan muut elimet.

    niin oikein!
    Kirjoittanut: manselainen 6.2.2005 klo 15.01
       
    Olipa nappiin kirjoitettu!

    Valoja???
    Kirjoittanut: Zappa 22.12.2003 klo 09.20
       
    mitä ihmeen valoja meillä on?

    Ja täytyy tietysti muistaa että koska olen itse käynyt temppelissä niin olen stoutunut olemaan puhumatta temppelin ulkopuolella tietyistä asioista.

    Lavertelun seuraukset?
    Kirjoittanut: onko? 22.12.2003 klo 13.23
       
    Onkos teillä samanlaiset sitoumukset kuin vapaamuurareilla, että jos lavertelen näistä asioista kieleni katkaistakoon jne...

    Seuraukset hengellisiä
    Kirjoittanut: Tapani 22.12.2003 klo 16.31
       
    Minkäänlaisia fyysisiä seurauksia esim. lavertelusta ei ole. Lupausten rikkomisesta seuraa kuitenkin siunausten menettämistä. Noita menetyksiä voidaan kuvata myös vertauskuvin. Sitä ei luulisi olevan vaikea käsittää. Parannuskin on mahdollista ellei rikkomus ole anteeksiantamaton, mitä on esim. murha ja Pyhän Hengen kieltäminen sen täysin ymmärrettyään. Tällöin ihminen tekee itsensä kykenemättömksi parannukseen.

    Seuraukset
    Kirjoittanut: Jari 22.12.2003 klo 23.41
       
    Vuoteen 1990 temppeliseremonioissa mainittiin tosiaankin nämä vapaamuurariudesta noudetut rangaistusseuraamukset. Valapattoisuuden seurauksiksi mainittiin kurkun auki leikkaaminen, sydämen riistäminen ulos rinnasta ja vatsan auki leikkaaminen sekä sisälmysten repiminen ulos. Näitä rangaistuksia myös kuvattiin symbolisilla merkeillä rituaalien yhteydessä.

    Vuonna 1990 seremonioita uudistettiin, ja viittaukset rangaistuksiin sekä niiden symbolinen esittäminen rituaalien yhteydessä poistettiin.

    Tapani on tosin oikeassa siinä, että nämä rangaistukset miellettiin vertauskuvallisiksi eikä niitä pantu fyysisessä muodossa täytäntöön. Ne tulkittiin merkeiksi hengellisestä onnettomuudesta, joka seuraa valapattoisuutta. Totuuden nimessä on tosin sanottava, että vapaamuurariudessa rangaistuksia pidetään yhtä lailla vertauskuvallisina.

    Juuri se
    Kirjoittanut: Jari 22.12.2003 klo 23.35
       
    Esimerkiksi juuri tämä vala. Olet valalla vannoen luvannut olla puhumatta temppelirituaalien sisällöstä julkisuudessa, olla paljastamatta merkkejä jne. Olet myös valalla vannoen luvannut noudattaa kuuliaisuuden lakia, siveyden lakia, uhrauksen lakia ja totella kirkon johtajia.

    Me lupaamme uhrata
    Kirjoittanut: Mormoni 23.12.2003 klo 00.42
       
    kaikkemme Jumalan valtakunnan rakentamiseksi täällä maanpäällä. Onko siinä jotain pahaa?

    Jos minulla on lahjoja, aikaa ja rahaa, niin enkö antaisi niitä Taivaallisen Isämme käyttöön, Hän juuri ne on kaikki minulle antanut alunperin?

    Ei mitään pahaa
    Kirjoittanut: Jari 23.12.2003 klo 01.27
       
    Eihän siinä ole mitään pahaa, päinvastoin. Tämän asian tulisi olla selvä ilman erillistä valaakin.

    Esitin kommenttini vastaukseksi Zappan väitteeseen, jonka mukaan temppelissä ei vannota mitään valoja. Joko hän ei väitteestään huolimatta ole koskaan käynytkään temppelissä tai sitten hän valehtelee valoista tieten tahtoen. Niin tai näin, hänen väitteensä on väärä.

    Vaikea keskustella
    Kirjoittanut: Mormoni 23.12.2003 klo 01.34
       
    näistä kun ei ole tarkoitus että puhumme niistä asioista ulkopuolisten kanssa.

    Vaikka ne ovatkin Internetissä luettavissa niin en silti usko että ulkopuoliset voivat tajuta mitä ne merkitsee meille asiaan vihkiytyneille.

    En usko että zappa myöskään tahallaan valehtelee, ehkä hän on niin nuori ettei ole vielä saanut henkilökohtaisia toimituksiaan ja ei niinollen oikeastaan tiedä mitä temppelissä tehdään kuolleiden pelastamisen hyväksi toimitettavien kasteiden ja muiden toimitusten lisäksi.

    Kun se aika tulee että zappa menee saamaan oman temppelipyhityksensä niin hän on varmastikin valmis ottamaan sen vastaan ja käsittää sitten mistä tässäkin ketjussa on jo puhuttu (valat ym).

    Ymmärrän tämän
    Kirjoittanut: Jari 23.12.2003 klo 03.23
       
    Ymmärrän toki tämän. Itse pyrin yleensä olemaan ottamatta esille temppelirituaaleja mormonien kanssa, juuri siksi, että niistä puhuminen aiheuttaa heille mahdollisesti omantunnonkonfliktin. Eri asia tietysti on, jos mormonit itse ottavat asian esille.

    Parempi olisi tietysti Zapan vastata omasta puolestaan. Itse hän kuitenkin yllä olevassa viestissään, jossa hän on täysin tietämätön valoista, nimenomaan sanoo olleensa temppelissä ja vastaanottaneensa omat toimituksensa.

    Ei silti välttämättä temppelipyhitystä -
    Kirjoittanut: Mormoni 23.12.2003 klo 03.33
       
    kuitenkaan. Kuten kai tiedät, nuoremme käyvät suorittamassa sijaiskasteita kuolleiden puolesta. Näihin ei liity valoja.

    Vain aikuiset voivat saada oman temppelipyhityksen ja niihin sitten liittyy pyhiä liittoja joita lupaamme noudattaa.

    Mutta puhukoon zappa omasta puolestaan, en tunne häntä enkä tosiaan tiedä minkä ikäinen hän on. Olen vain toistuvasti itsekin kuullut nuorten väittävän, ettei temppelissä mitään "valoja" vannota, mutta se johtuu vain siitä että he ovat liian nuoria tuntemaan asioiden oikeaa laitaa.

    Sana vala on väärin
    Kirjoittanut: Tapani 23.12.2003 klo 08.57
       
    Koko sanaa ei toimituksiin sisälly. Temppelissä tehdään liittoja ja lupauksia, joilla vain korostetaan lupauksia, jotka sisältyvät jo kasteen ja avioliiton liittoihin ja yleensä evankeliumin mukaiseen elämään.

    Sananmääritys
    Kirjoittanut: kys 26.12.2003 klo 16.52
       
    Onko tämä tosiaan ristiriidassa jotenkin temppelissä annettavien lupausten kanssa? Miksi vala-sana olisi niin paha? Senkö takia, että Mormonin kirjassa paheksutaan salassa tehtyjä valoja?

    Määritys ja esimerkit ovat peräisin Suomen kielen perussanakirjasta.

    vala

    1. tav. oikeuden tm. viranomaisen edessä Jumalaan vedoten annettava määrämuotoinen juhlallinen vakuutus. Valan kaava. Todistajanvala. Virka-, sotilas-, tuomarinvala. Uskollisuudenvala. Vannoa, antaa, tehdä vala. Ottaa jklta vala. Antaa tietoja valan velvoituksella. Pitää, rikkoa valansa. Vakuuttaa valalla jtak. Vaatia jku valalle. Menen asiasta vaikka valalle. Väärä vala perättömän lausuman tahallinen antaminen t. tietojen salaaminen valan velvoituksella kuulusteltaessa.
    2. us. ylät. yl. juhlallinen lupaus. Lemmenvala. Vannoa rakkauden, koston vala.

    Sana vala ei sopiva
    Kirjoittanut: Tapani 26.12.2003 klo 17.36
       
    Jokapäiväisessä kielessä vala liittyy oikeudenistunoihin todistajalausuntoihin. On myös virkavaloja. Hengellisiin asioihin ei sana oikein sovi. Temme liittoja, mutta emme valoja.

    Vala
    Kirjoittanut: Jari 26.12.2003 klo 18.56
       
    Lukemassani englanninkielisessä tekstissä käytettiin ilmaisua "solemnly covenant and promise" (tehdä liitto ja luvata juhlallisesti), ei sanoja "swear" ja "oath". Muodollisesti kysymys on siis lupaamisesta ja liiton tekemisestä, ei valan vannomisesta. Tässä kohtaa myönnän sinun olevan oikeassa. Käytännössä ero on kuitenkin lähinnä sanankäyttöön liittyvä. "Juhlallinen lupaus ja liitto" on toki vähintään yhtä sitova kuin vala, vieläpä kun se annetaan itselleen Jumalalle. Oikeusistuimessahan (samoin kuin armeijassakin) valan voi korvata juhlallisella lupauksella, se on juridisesti yhtä sitova kuin vala, mutta sitä ei anneta Jumalalle. Suomen kirkon luterilaisessa pappisvihkimyksessä ei nykyään enää vannota pappisvalaa, vaan annetaan juhlallinen vakuutus, mutta tämä annetaan Jumalalle.

    Hyvä määritelmä
    Kirjoittanut: Helaman 27.12.2003 klo 19.43
       
    Tässä tulee lisää:" Itämailla oli tapana vannomisiin ja v:oja tekemällä vakuuttaa puhen tai luoauksen paikkansapitävyys ja luvata henki tms. sen pantiksi,(Raamatun kohtia). Israelissa vannottiin Jumalan nimeen...Essealaiset kielsivät vannomasta v:aa lukuunottamatta sitä v:aa, joka oli vannottava liityttäessä heidän veljeskuntaansa.- Farisealaiset eivät hyväksyneet vannomista Jumalan nimeen, vaanneuvoivat sen sijaan vannomaan taivaan, maan, Jerusalemin tai oman pään kautta. Mutta Jeesus osoitti, ettei ihmisella ole oikeutta tarjota puheensa pantiksi asioita, jotka eivät ole hänen vallassaan."
    (Aapeli Saarisalo, Raamatun sanakirja.)
    Edellä esitetty lainaus osoittaa, mikä on vala ja että temppelissä annettavat lupaukset eivät ole valoja: Emme lausu lupauksia Jumalan nimessä, emmekä tarjoa mitään pantiksi lupausten vahvistamiseksi.
    Mitä muuta selvitettävää tässä vielä on?

    Jeps
    Kirjoittanut: Zappa 28.12.2003 klo 09.42
       
    Liitto kuvaa asiaa paremmin , tästä valo ja vala erehdykseni...

    Siis
    Kirjoittanut: Zappa 28.12.2003 klo 09.41
       
    Olen käynyt ensimmäisen kerran temppelissä 15 vuotta sitten...

    Valoilla ymmärsain ihan eri asiaa kun vala (siis ajattelin valoa ...) tuo vala kun on niin selvä asia ....

    ;-)

    erehdyksiä tapahtuu

    Mitäs tykkäsit muutoksista 1990?
    Kirjoittanut: Halvaman 10.1.2004 klo 13.13
       
    Sinä kun olet sitten kokenut sekä pre-1990 että post-1990 temppelimenot.

    Mielipidekysymys - hyvä
    Kirjoittanut: Zappa 10.1.2004 klo 21.14
       
    Jaa-a.

    Yllätyshän se oli. sanoma on silti sama, joten siinä ei ole ongelmaa.

    Mielestäni osa symboliikasta kadotettiin mutta samalla itse evankeliumin sanoma tulee paremmin esille.

    Että noin.

    Mitäs tykkäsit muutoksista 2005?
    Kirjoittanut: niiskuneiti 5.2.2005 klo 16.48
       
    Taas vaihteeksi muutettiin ihmisille mukavammiksi.

    Siis hetkinen
    Kirjoittanut: Zappa 28.12.2003 klo 09.39
       
    Ymmärsin tuolla valoilla , valoa , en valaa ...

    Eli ymmärsin väärin ....

    Ei vannomista
    Kirjoittanut: Helaman 26.12.2003 klo 16.22
       
    Se, että lupaa olla puhumatta asioista temppelin ulkopuolella ja elää hyvien periaateitten mukaan, ei merkitse vannoista. Temppelissä ei todellakaan vannotta valoja, annettaan vain lupauksia ja nekin hiljaisesti mielessä.
    Mitä tulee salassa pitoon, niin sen ei pitäisi olla nykyaikana mitenkään ihmeellista, kun ottaa huomioon, että monilla on omalla tietokoneella internet-yhteys ja oma sähköposti. Niihin meillä on omat salasanat ja käyttäjänimet, joita ei pitäisi paljastaa muille. Sama koskee pankkikortteja jne.
    Me emme puhu ulkopuolisille tempppeliseremonioista, koska pidämme niitä pyhinä, kuten monet muutkin pitävät omia uskonnollisia menoja kunnioittamisen arvoisena.

    Pelkkää
    Kirjoittanut: Halvaman 26.12.2003 klo 22.25
       
    hiusten halkomista, turhaa höpinää. Juhlallinen vakuutus on ihan sama kuin vala.

    Eroa on
    Kirjoittanut: Tapani 27.12.2003 klo 09.16
       
    Ainakin sana vala saa aikaan erilaisen mielikuvan kuin liiton tekeminen ja lupausten antaminen. Näihin kuuluu toimintaa; vala on passiivisempi ilmaisu.

    Ahaa, just siis tällasia joo
    Kirjoittanut: Jarmo 23.12.2003 klo 16.25
       
    No jo on aikoihin eletty.

    http://www.mormonismi.net/temppeli/index.shtml

    Eikö olekin hienoa!
    Kirjoittanut: Tapani 23.12.2003 klo 21.21
       
    Noilla sivuilla on jotain oikeaa, mutta paljon myös väärää tietoa. Niinpä sanaa "vala" ei käytetä saatikka sitten verisiä valoja. Verta ei temppelissä näy (- ellei sitten jonkun nenästä tms. sitä ala vuotaa. Sitäkin varten on omat ohjeensa, mutta se ei kuulu seremoniaan). Verestä ja valoista puhuminen ja tapa millä mainitaan rangaistuksista on noiden vastustajien vääristelyä kuten moni muukin tuossa selostuksessa. Aikaisemmin rangaistuksistakin oli symboleja, mutta ne tarkoittivat tosiaan vain sitä, mitä meille hengellisesti seuraa, jos emme ole uskollisia evankeliumiin yleensäkin kuuluvile kehotuksille.

    Temppelissä saa toki kysyä mitä vaan noista toimituksista. Aikanaan Sveitsin temppelissä meille opetettiin miltei jokaisen endowment -istunnon alussa eri vaiheiden ja symbolien ymmärtämistä. Nyt jäseniä kehotetaan enemmän itse tutkimaan.

    Koko sepustuksessa on runsaasti virheitä. Ja ennen kaikkea sen sävy on aivan muuta kuin sitä, miten me jäsenet temppelissä käynnin koemme. Henkilö, joka on luopunut opistamme koettaa puolustella luopumistaan rakentamalla ajatuksia, jotka oikeuttaisivat hänen luopumksensa.

    Sivuilla http://www.mormonismi.net on suomeksi oikaisuja moniin mormonien valheellisiin ja vääriteltyihin tietoihin. Siellä on asiallista tietoa mm. temppeligarmentista.

    Mitä väärää?
    Kirjoittanut: Jarmo 23.12.2003 klo 21.26
       
    Mitäs vääristelyä ja valheita tällä sivulla niistä alkkareista sitten on?

    http://www.mormonismi.net/temppeli/ihokas.shtml

    Väärä tapa, millä asia esitetään
    Kirjoittanut: Tapani 24.12.2003 klo 07.59
       
    Ihmettelyä herättää, miksi nuo seremonialliset vaatteet yleensä esitellään. Tavoitteena on herättää vain naureskelua ja vähättelyä. Mainitsemillani sivuilla www.mormoni.net tarjotaan parempaa ymmärrystä mm. uskonnon harjoituksessa yleensäkin käytetystä vaatetuksesta. - Sitäpaitsi "päivitys" tuossa esityksessä on pahasti pielessä. Täysin virheellinen on mm. vihjailu kaikkien elinten koskettelusta ja toimituksen yksityiskohdista muutenkin. Toimitusten todellinen merkitys on siivuutettu ja korvattu vähättelyllä ja pyrkimyksellä herättää naureskelua.

    Etköhän hiukkasen liiottele
    Kirjoittanut: Mormoni 25.12.2003 klo 02.54
       
    Kyllä minustakin on hieman kiusallista lukea niistä Internetissä, mutta en näe tuolla sivulla samaa pahanilkistä tarkoitusperää kuin sinä ilmeisesti. Näen siinä vain tahtoa tiedottaa. En myöskään näe sillä samoja virheitä, joihin vihjaat.

    Onhan se oikeastaan ikävää meille, mutta minusta kuulostaa siltä, että sivun kirjoittaja pyrkii kyllä selostamaan asiat mahdollisimman neutraalisti eikä ole tahtonut herättää naureskelua, niin kuin sinä luulet.

    Itse en tunne tarvetta hävetä toimituksia ja vaatteita ulkopuolisten nähdä, ehkä sinulla on jotain sellaisia tunteita. Ei kannattaisi niin kovin loukkaantua noista sivuista, sillä niitä tulee aina olemaan niin kauan kuin Internet on näin vapaa. Jos meidän toimituksiamme joku nauraa, niin naurakoon minun puolestani.

    Kaipa koemme eri tavalla
    Kirjoittanut: Tapani 25.12.2003 klo 08.36
       
    Minusta on outoa ja tarkoitushakuista jo pelkästään se, että meistä eronneet tuovat julki sellaista, joka ei muille kuulu. Se ilmaisee kaikkea muuta kuin hyvää tahtoa eli vain pyrkimystä loukata sitä, mitä pidämme pyhänä. Lainsäädännössäkin on tästä kielto. En ole samaa mieltä siitä, että tarkoitus olisi vain tiedottaa.

    Kyllä kirjoittajan sävy on paikoitellen hyvinkin loukkaava ja vihjaileva. Esim. tuo mainitsemani kaikkien elinten koskettelu. Siitä saa ulkopuolinen aivan väärän kuvan, sillä sellaista ei tapahdu kuten hyvin tiedät. Lisäksi käytetään korostetusti esim. sanaa "vala" ja jopa ilmaisua "verivala" vaikka niitä ei seremoniaan kuulu. Loukkaavassa tarkoituksessa on myös käytety esim. ilmaisua "käsien puristelu". Väärin on myös vihjailla syleilystä, sillä sellaisesta ei ole kysymys. Väärää tietoa on myös se, ettei jäsenille annetaisi edes kysyttäessä tietoa vertauskuvien merkityksestä. Ainakin minä olen saanut hyvinkin tarkkaa opastusta ja voi temppelissä kertoa siitä.

    En minä todellakaan häpeä asusteitamme. Niiden esittelijät kyllä pyrkivät saamaan näyttämään ne perusteettomasti vähintään omituisilta.

    Saman kirkon jäseniä?
    Kirjoittanut: Mormoni 25.12.2003 klo 18.07
       
    Alkoi epäilyttää, ettemme olekaan jäseniä samassa kirkossa. No, oli miten oli, hyvää joulua sinullekin!

    Hyvää joulua!
    Kirjoittanut: Tapani 25.12.2003 klo 18.53
       
    Olkoon opiksi muillekin, ettemme aina ole ihan kaikista asioista samaa mieltä. Perusasioista emme kiistele, koska olemme yhtä eli yksimielisiä, mutta olemme silti ihmisinä erilaisia ja koemme mm. meihin kohdistuvaa arvostelua eri tavalla.

    Minusta on tarpeen oikaista vääriä tulkintoja, sillä totuus on vain yksi. Makuasiat ovat eriksen. Nuo esitetyt vastustajien sivut on laadittu niin, että ne loisivat epäluottamusta myös jäsentemme keskuudessa. Niissä mm. väitettiin, että jäseniä pyritään hallitsemaan salailemalla temppelitoimitusten luonnetta ja sivuilla koetetaan antaa kuva, että ne olisivat vain eräänlainen manipulointikeino.

    Kehotan edelleen käymään mm. sivuilla http://www.mormonismi.net Siellä on asiallisia artikkeleita temppeleistä ja selostusta garmenteista ym. temppeleihin kautta aikojen liittyneistä vaatteista. Noiden artikkelien sävy on jotain aivan muuta kuin mormonien oma "informaatio".

    Milloin
    Kirjoittanut: lopetettu? 6.1.2004 klo 09.21
       
    Miten niin päivitys on pielessä? Tarkoitatko, että kaikkien elinten koskettelu on jossain vaiheessa lopetettu? Milloin? Kenen tekemällä päätöksellä tai kenen "saamalla ilmoituksella"?

    Sellaista ei ole ollutkaan
    Kirjoittanut: Tapani 6.1.2004 klo 09.32
       
    Joten ei ole tarvinnut lopettaa. Vihjailu kaikkien elinten koskettelusta on vääristelyä.

    Veli, muistuttaisin lempeästi
    Kirjoittanut: Mormoni 7.1.2004 klo 04.54
       
    13. uskonkappaleestamme.

    Missä näet vikaa?
    Kirjoittanut: Tapani 7.1.2004 klo 07.45
       
    Olen ennenkin todennut, että nähtävästi tulkitsemme vastustajiemme viestejä hiukan eri tavalla. Olen aivan rehellisesti oikaissut edellä sen väiteen, että temppeitoimituksissa kosketeltaisiin kaikkia elimiä. Kaipa sinulla on niin puhdas mielikuvitus, ettei moinen ilmaisu tuo mieleesi sopimattomuuksia? Minä kyllä huomaan tuon ilmaisun tarkoituksen.

    Elinten koskettelu
    Kirjoittanut: Jari 7.1.2004 klo 22.45
       
    "Kaikkien elinten koskettelu" on tietysti sopimaton ilmaus, se johtaa ajatukset harhaan. Kyseessä on minun käsittääkseni MAP-kirkon vastustajien käyttämä ilmaus, jolla he haluavat saattaa temppelirituaali huonoon huutoon ja epäilyksenalaiseksi.

    Temppelirituaaleissa on kaksi osaa, joihin "kaikkien elinten koskettelu" saattaa viitata. Ensimmäinen on alustava rituaali eli peseminen ja voitelu, jolloin toimituksen vastaanottajan ruumis pestään vertauskuvallisesti maailman saastutuksesta ja voidellaan. Vaikka tässä rituaalissa ruumiin joitakin osia kosketellaan kirjaimellisesti (otsaa, silmiä, rintaa, käsiä, jalkoja jne.), niin kyseessä on voimakkaasti hengellinen ja symbolinen riitti, joka ei ole sopimaton.

    Toinen osa, johon käytetty nimitys saattaa viitata, on aiemmin käytössä ollut rituaalinen syleily eli veljeyden viisi tunnusta (five points of brotherhood). Aiemmin oli tapana, että temppelirituaalissa luovutettavista neljästä nimestä salaisin luovutettiin kuiskaamalla se korvaa kyseisen rituaalisen syleilyn aikana. Tämän vapaamuurariudesta noudetun riitin tarkoituksena oli kuvastaa nimen salaisuutta ja pyhyyttä. Vaikka kyseinen syleily ei ollut millään lailla sopimaton (se suoritettiin siten,, että temppelin esirippu oli nimen saajan ja sen antajan välissä), jotkut saattoivat silti tulkita sen kiusalliseksi. Tämän takia kyseisestä rituaalista on luovuttu vuonna 1990.

    Kiitos jälleen!
    Kirjoittanut: Tapani 8.1.2004 klo 07.47
       
    On miellyttävä todeta, että luterilainen pappi on niin rakentava. Kaikki mikä on hyvää ja rakentavaa tulee Jumalan Hengen vaikutuksen kautta.

    Arkirealismia
    Kirjoittanut: Mormoni 8.1.2004 klo 09.34
       
    Tapani hyvä, jouduin miettimään pääni puhki tätä asiaa. Onko niin, että sinulle sana "elin" on sama kuin "sukupuolielin"?

    Minä käsitän asian niin, että myös korvat, silmät, nenä ja suu ym. ovat elimiä. Myöskään sana "sukupuolielin" ei sisällä mitään rumaa itsessään. Jos olisit käyttänyt sitä vastauksessasi, jossa kielsit, ettei "elimiä" kosketella, olisi asia ollut yksinkertainen ja selvä heti paikalla. Nyt vastauksestasi sai helposti sellaisen käsityksen, että minkäänlaista koskettelua ei tapahdu. Tietenkään SUKUPUOLIelimiä ei rituaalissa kosketella.

    Huomautin tästä väärinkäsityksen vaarasta mormonismi.net sivuston webmasterille.

    Nimimerkki "Jari" (ev.lut. pappi?) voisi mielellään vielä hieman tykönään miettiä vaikkapa semantiikkaa ja käsityksiään ei-mormonien (ja muidenkin ihmisten) tarkoitusperistä.

    Tulkintaa
    Kirjoittanut: Tapani 8.1.2004 klo 11.33
       
    Alkuperäisessä viestissä puhuttiin kaikkien(!)elinten koskettelusta. Se jos mikä vie ajatuksen harhaan. "Jari" on aivan oikeassa, että on käytetty väärää ilmaisua. Myös tuon "elin" sanan käyttö muutenkin tässä yhteydessä ei ole asiallista. Hieno mies tuo "Jari".

    Olisi varmaan parempi
    Kirjoittanut: Turust 8.1.2004 klo 14.57
       
    käyttää tuon "elin" sanan tilalla jotakin muuta sanaa. Tai ainakin muistaa kielenkäytössäme nykysin "elin" sanalla usein tarkotettavan juuri sukupuolielimiä jolloin niin halutessaan joku tai jotkut savat syntymään kummallisia mieleyhtymiä.

    Eikö "ruumiinosa" kelpaa?
    Kirjoittanut: Huvittunut 9.1.2004 klo 04.40
       
    En tiedä missä juuri tuota "elin" sanaa käytetään, mutta sivulla

    http://www.mormonismi.net/temppeli/temppeli1.shtml

    sanotaan näin:

    Valmistavat toimitukset pesu ja voitelu

    Jokainen endowmenttiseremoniaan menijä joutuu käymään läpi tällaisen seremoniallisen pesun ja voitelun. Näitä varten riisuudutaan pukuhuoneessa alasti ja eräänlainen pontso päällä mennään toimitsijoiden luo erilliseen koppiin. Pesu tapahtuu siksi, että osanottaja näin "puhdistuu tämän sukupolven verestä ja synneistä". Temppelityöntekijä kastelee sormensa juoksevassa vedessä ja koskettaa osanottajan jokaista ruumiinosaa lausuen samalla siunauksen. Naistyöntekijät pesevät naiset, miestyöntekijät miehet. Temppelityöntekijä aloittaa osanottajan päälaesta ja jatkaa jalkoihin päin koskettaen vuorotellen osanottajan olkapäitä, selkää, rintaa, vatsaa ja lantiota kaavun alla. Kaksi työntekijää sinetöi pesun pannen kätensä osanottajan pään päälle ja lausuen sinetöimisrukouksen.
    Voitelu tehdään jokaiselle osanottajalle pyhitetyllä oliiviöljyllä, jotta hänestä tulisi Kaikkein Korkeimmalle Jumalan "kuningas ja pappi (tai kuningatar ja papitar), hallitaksesi Israelissa iankaikkisesti". Temppelityöntekijä valuttaa pari pisaraa öljyä osanottajan päähän ja kostuttaa sitten sormensa siinä. Hän koskettaa taas osanottajan ruumiinosia kaavun alla lausuen samalla siunauksen. Sen jälkeen kaksi temppelityöntekijää asettaa kätensä osanottajan pään päälle toisen lausuessa voitelun sinetöinnin.
    ---

    Minulle ei kyllä tullut heti mieleen sukupuolielimet tästä, kai riippuu itsestä kuinka vainoharhainen sattuu olemaan niin sitä mukaa sitten tulkitaan "kirkon vastustajien" tekstejä.

    eihän siellä niin sanotakkaan
    Kirjoittanut: manselainen 6.2.2005 klo 15.10
       
    Jos samaa sivua olemme lukeneet niin siellä nimenomaan sanotaan ettei sukuelimiä kosketella. Ja nyttemminhän ei sitten kosketella mitään elimiä vaan pelkästään otsaa.

    Swedenistä itään
    Kirjoittanut: nousu 15.12.2003 klo 11.41
       
    Ensimmäisen yön jälkeisenä aamuna Eeva sanoi: "Katso, se on noussut taas!"

    Aatami vilkaisi alaspäin ja sanoi: "Niinpäs on!"

    Eeva sanoi: "Ei kun tarkoitin aurinkoa".

    Vaativainen
    Kirjoittanut: Minä 16.12.2003 klo 19.51
       
    Ja olisitko mitenkään voinut kirjoittaa lyhyemmin?!

    Mikähän on omaa juttuasi tässä asiassa? Olet kuin sinulla ei ole omia ajatuksia. Pitääkö paikkansa? Mitäpä, jos hankkisit elämän ja sen mukana omia ajatuksia. Olisi paljon mielenkiintoisempaa lukea ihmisen ajatuksia jumaluudesta ja elämästä kuin lukea kopioitua tekstiä.

    Onneksi
    Kirjoittanut: Sivullinen 20.12.2003 klo 18.43
       
    Onneksi sinä et määrää täällä. Yhdet tykkää yhdestä, toiselle sopii toinen. Mielenkiintoista tekstiä lukea.

    kuka se Taivaallinen Äiti on?
    Kirjoittanut: kys 18.12.2003 klo 11.22
       
    "Taivaalliset Vanhempamme halusivat jakaa ilonsa meidän kanssamme
    Taivaalliset Vanhempamme tarjosivat meille selestisen kodin, joka oli ihanampi ja kauniimpi kuin mikään paikka maan päällä. Olimme onnellisia siellä. He kuitenkin tiesivät, ettemme voisi edistyä tiettyä pistettä edemmäksi, ellemme jättäisi Heitä joksikin aikaa. He halusivat meidän kehittävän jumalallisia ominaisuuksia, joita Heillä on. Tästä syystä meidän täytyi jättää selestinen kotimme tullaksemme koetelluiksi ja saadaksemme kokemuksia. Meidän täytyi valita hyvä pahan sijasta. Meidän henkemme täytyi pukeutua fyysiseen ruumiiseen. Meidän täytyisi jättää fyysinen ruumiimme kuolemassa ja yhdistyä siihen jälleen ylösnousemuksessa. Sitten saisimme sellaisen kuolemattoman ruumiin kuin taivaallisilla Vanhemmillamme on. Jos läpäisisimme koetuksemme, saisimme sen ilon täyteyden, jonka taivaalliset Vanhempamme ovat saavuttaneet. (Ks. LK 93:30-34.)"

    En muista Raamatusta mitään tuollaista.

    Niin mutta uusi ilmoitus
    Kirjoittanut: Mormoni 20.12.2003 klo 20.40
       
    on kertonut meille näistä asioista joista Raamattu vaikenee.

    Taivaallisella Isällämme on monta vaimoa, ja he lisääntyvät iankaikkisesti, täyttäen lukemattomia planeettoja ihmisiksi syntyvillä henkilapsillaan, iankaikkisesta iankaikkiseen.

    Tämä on ihana usko, Isämme suunnitelma on loputon ja iankaikkinen. Kaikki pääsemme siitä osallisiksi, jos vain tahdomme.

    No älkää enään ihmetelkö
    Kirjoittanut: Jarmo 3.1.2004 klo 18.54
       
    kun teitä ei pidetä kristittyinä!

    Ei liirty määritelmään
    Kirjoittanut: Tapani 4.1.2004 klo 07.33
       
    Olen lukenut, että Afrikassa on myös kristillisiin kirkkoihin kuuluvia moniavioisia.
    Kaikkea ei ole sanottu Raamatussa. Vai voitko perustella että on?

    Syy
    Kirjoittanut: Afrikassa 4.1.2004 klo 09.49
       
    Nuo afrikkalaiset ovat käännynnäisiä. Jos heidät pakotettaisiin jättämään heidän ennen kääntymystään ottamansa vaimot, siitä koituisi suuria sosiaalisia ongelmia.

    Tiedätkö jatkosta?
    Kirjoittanut: Tapani 4.1.2004 klo 14.58
       
    Sallitaanko se muille?
    Mormonit joutuivat aikanaan pakosta lopettamaan moniavioisuuden, vaikka se siihen asti oli uskonnonvapauden mukaan sallittua.

    Ei tietääkseni
    Kirjoittanut: Afrikassa 4.1.2004 klo 18.56
       
    En ole koskaan kuullut. Olisikohan ollut kymmenisen vuotta sitten kun kuulin tuosta, että ennen kristityiksi kääntyneet pakotettiin luopumaan "ylimääräisistä" vaimoistaan, mutta siitä tuli pahoja sosiaalisia ongelmia noille hylätyille vaimoille ja ehkäpä se vähensi myös kääntymyshaluja. Sittemmin yksiavioisuutta ei vaadittu niille, jotka olivat moniaviossa ennen kääntymistään. Valitettavasti asiat ovat minulla vain muistikuvien varassa enkä tiedä asioiden laajuudesta.

    Entäs jatko?
    Kirjoittanut: teillä 6.1.2004 klo 09.02
       
    Olisivatko mormonit edelleen moniavioisia, ellei heidän olisi ollut pakko siitä luopua?

    Jos Herra niin tahtoisi, kyllä
    Kirjoittanut: Tapani 6.1.2004 klo 09.37
       
    Periaate ei ole mihinkään hävinnyt kuten eivät yleensäkään Herran periaatteet. Minusta moniavioisuuden esiintyminen on eräs todiste tämän kirkon jumalallisesta alkuperästä, koska se auttoi ymmärtämään VT:n moniavioisuutta.

    Rukoillaanko Äitiä myös
    Kirjoittanut: kys 5.1.2004 klo 21.49
       
    Jos taivaassa on Isän lisäksi Äiti, niin voiko hänelle osoittaa rukouksia samalla tavalla kuin Isä Jumalalle?

    Rukoilemme kuten on neuvottu
    Kirjoittanut: Tapani 6.1.2004 klo 09.42
       
    Kristus opetti meitä rukoilemaan Isää (isämeidän rukous). Rukoilemme siis vain Isää, mutta teemme sen Kristuksen nimessä eli kautta, koska Hän välimiehemme. - Kyllä Isä osaa antaa rukouksen toteuttamisen tarvittaessa taivaallisen Äitimme tehtäväksi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anelma-Unelma kirjoitti:

Mormoonikirkossa saamme oppia elämän oikean tarkoituksen ja paikkamme järjestelmässä. Mitään ei jää epäselväksi.

Ks oppikirjamme
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000259&posting=22000000001827213#22000000001827213

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu