Matu ottaa mitä haluaa.
Suomalainen menee nurkkaan ja jupisee itsekseen sekä kirjoittaa sitten jollekin some-palstalle huonoa kohtaloaan. haukkuu kaiken mahdollisen sen sijaan, että yhteisvoimin vaatisi ja tekisi jotain tilanteen muuttamiseksi. Äänestäisi edes oman edun eikä puolueen mukaan. Järjestäisi vaikka yleislakon saadakseen äänensä kuuluville päättäjien korvissa.
Mitä eroa on suomalaisella ja matulla?
6
189
Vastaukset
- yks.vanhus
Minä ainakin boikotoin liikkeitä, joissa on henkilökunnassa matuja ja pyrin myös kiertämään sellaiset kaupat, joita matut käyttävät. On todella vaikea enään löytää matuttomia ruokakauppoja, mutta hieman vaivaa nähden löytyy ainakin sellaisia, missä on vain yksittäistapauksia.
Yksinäisenä vanhuksena en voi oikeastaan muuta tehdä. Tietysti äänestä seuraavaksi Halla-Ahon persuja. Suomalainen on hiljaa, koska suomalaisten mielipiteet on pyritty tukahduttamaan ja suomalainen on paha rasisti, suomalainen on rasisti, koska hän haluaa elää turvallisessa kotimaassaan. Suomalaisella ei ole oikeutta tässä maassa tuoda mielipidettään julki, koska suomalainehan on rasisti. Jokainen mielipide on populismia minkä suomalinen suustaan päästää. Suomaliselta on viety turvallisuus, suomalaisilta on myyty kohta kaikki minkä aiemmat sukupolvet ovat rakentaneet. Suomalainen pakkaa laukkuaan, jupisee ja kiroaa eduskunnan pellet, jotka ovat tämän maan saaneet tähän kuntoon, myyneet ja raiskanneet kaiken arvokkaan.
Matu ei kiroa eikä jupise, se pyrkii muuttamaan tämän maan haluamakseen. Muuttamaan kulttuurin. Matu pyrkii ajamaan alkuperäisväestön ahtaalle, se on kuin kun käki vieraassa pesässä. jotta voisi rakentaa uusia moskeijoita, joissa ei lauleta maamme laulua eikä muutakaan minkä suomalainen poliitikko ymmärtäisi.- ttotta
Kylläpä busse kirjoitit todella sarkastistisesti, mutta kaikki on totta.
- kuultuOn
Suomalainen kuuntelee virkamiestä lakki kourassa ja kiroilee kotia mennessään..Matu lyö nyrkkiä pöytään ja uhkailee.Toisinaan virkamiehen perhetäkin..Ja saa mukisematta mitä haluaa.
- KoskaAllahillaOnSuuri
Muistakaa että demokratiassa asiat hoidetaan äänestämällä. Ei kuten viherkommarit anarkistit riehumalla kaduilla ja toreilla tai kehitysmaamuslimit tappamalla ja raiskaamalla Islamin oikeuttamana. Toivotaan että kansalaiset ymmärtävät tämän ennenkuin on tosiaan liian myöhäistä......
- Urjalastakajahtaa
Jaaha. Milloinka sitten se kansanäänestys pidetään?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2401938- 1881607
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461240Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50952- 40779
- 14760
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30751Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21740Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .23722Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46637