Terrorismin syy

vastuu-on-otettava

Pekka Haaviston mielestä syy on köyhyys,uskonnot ja ympäristömuutokset. Näin ajattelee koko eliitti joka määrää puolestamme asioista ylikansallisten järjestöjensä kautta.Haavistokin on Niinistön tapaan heittänyt kirveen syvään kaivoon koska hankkii toimeentulonsa globalisaatiolla joka on syy kaikkeen onnettomaan.
Globalisaatio mahdollistaa valtavat tulot orjuuttamalla niin köyhiä maita kuin myös länsaimaiden oikeaa työtä tekeviä ihmisiä.Toiminnan taustalla ovat liikemiehet jotka ostavat köyhistä maista pikkahintaan tavaroita ja myyvät ne länsimaissa huikeilla voitoilla. Kaikki valtiot sallivat tämän koska niiden johtajat hyötyvät henkilökohtaisesti tästä huijauksesta. Lisäksi länsimaissa vaiennetaan kritiikki tukiaisilla jotka lopulta päätyvät samoille tyypeille jotka ovat peliä pyörittäneet alusta lähtien.Nyt tilanne on kärjistynyt kun häviäjiä on jo liikaa.
Kaiken pahan alku johtaa globalisaation toteuttamiseen jossa on poistettu tullit maitten väliltä. Tullien poisto on johtanut liikemiesten valtavaan rikastumiseen ja kansojen köyhtymiseen. Lisäksi on voitu moninkertaistaa teknologian käyttöä lisäämään tuotantoa eritotenn köyhissä maissa. Tukiaisilla voidaan länsimaissakin saada kannattavaksi kaikki ennen kannattamaton. Köyhistä maista virtaa tavaraa rikkaisiin ja työpaikat kuitenkin vähenevät niissä ja toimettomuus aiheuttaa riitaa.
IPUssa tämä negatiivinen kehitys havaittiin aikoja sitten ja puolue ei halunnut liittää Suomea EUhun koska lopulta EU-jäsenyys johtaa umpikujaan kun kansalla ei ole riittävästi tärkeää tekemistä. Olisimme voineet estää massamuuton jos emme olisi mukana EUn veneessä jossa soudetaan globalisaation nimiin. Kun EU ryhtyi muutamien suomalaistenkin avulla päsmäämään muita valtiota ,syntyi ongelma tyhmyydestä ja utopiasta jota lietsoi valtion ulkopuoliset tahot, Näillä ei ollut mitään vastuuta vaan saarnaus johti nykyiseen tilanteeseen.Jos IPUlla on joku henkilö joka ymmärtää meidän päämäärämme ja haluaa toimia Suomalaisten eduksi niin ilmoittautukoon presidenttiehdokkaaksi .Muissa puolueissa kun ei ole ollut ketään pystyvää henkilöä vuosikymmeniin.

8

148

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • cvhbddffd

      Kirjoitit juuri niinkuin asia on. Ovatko kaikki poliitikot tyhmiä vai ovatko he sotilaita, jotka eivät kysele, vaan tekevät, mitä ylhäältä käsketään. Yllä on kuitenkin totuus.

    • SaksaaTylsäSeurata

      Tässä CIA:n pitkänajan suunnitelman toteuttaja Euroopassa, hänen ajatus paluusta menneen Neuvostomalliin taas voimissaan.

      Merkel on taas alkanut kuin juoppo takautua, se raivoaa, ettei kadu mitään ja avaisi maansa rajat.

      "Minä tekisin sen uudestaan" Uhmakas Merkel ei ole pahoillaan Saksan rajojen avaamisesta
      https://www.youtube.com/watch?v=4ZtIeLhjhKU

      http://www.express.co.uk/news/world/846397/german-election-2017-angela-merkel-migrants-germany-borders

      Tekoäly: (kapinat estetään)
      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14977033/merkel-ei-kadukaan-mitaan#comment-90964951

      • merkellistä

        Merkel avasi myös Suomen rajat ja pakotti merkilliseen maailmaan vaikka rahat on olleet lopussa koko Euroopassa jo vuosia. Tämän takia rappio kiihtyy ja konkurssi lähestyy. Mitään nousukautta ei ole eikä tule enää ikinä.


    • Eurocentti

      Ensimmäinen lause avauksesta on totta, muu joutavaa liirum-laarumia. Paha puoli asiassa on, että noita syitä ei poisteta millään hokkuspokkus-tempulla.
      Globalisaatio ei muuten ole mikään aate, vaan viime vuosikymmenen kehityssuuntaa kuvaava sana.

    • p.paarma

      Tosiasia.
      Maailma muuttuu kaiken aikaa yhdeksi tuotanto- ja markkina-alueeksi. Tavaratuotannon luonnollinen kehitys johtaa siihen. Valtioiden väliset liitot ovat osa tätä kehitystä. Näin tulee ollakin.
      Kysymys onkin siitä millä ehdoilla kehitystrendi toteutuu. Määrääkö ylikansalliset yhtiöt valtioiden kohtalot ja maailmanvaltion synnyn vai väestön suuri enemmistö palkkatyöläiset. Ylikansallinen kapitalismi, jonka veturina on tieteellisteknisen kehityksen pioneeri eurooppalainen kapitalismi, rikastuttaa ennestään rikkaita, synnyttää jatkuvia sotia, kiertää veronmaksua, piilottaa rikkaiden varoja verokeitaisiin, maksattaa sotavelat palkkatyöläsiillä ja tuhoaa luontoa ihmisen elämisen edellytyksiä.
      Maailmanlaajuista sääntelyä tarvitaan ja nopeasti mikäli ihmiskunta haluaa välttää tukehtumisen jätteisiin.
      Globalisaatio ei ole kirosana. Sillä on sisältö; luonnon ja ihmisen ehdoilla vai ylikansallisten yhtiöiden voitonsaalistuksen ehdoilla. Tavallisten kansalaisten vai ökyrikkaiden ehdoilla.

      Haavisto vaikenee natomyönteisenä siitä, että sotapakolaisuus on lähes yksinomaan natomaiden sotien tai niiden alullepanemien sotien aiheuttama. Haavisto ei näe laisinkaan sotaa pakolaisuuden syynä! Niinkö? Jos näin on niin Pekka seilaa onton puun päällä

    • p.paarma

      Lähinnä äärioikeistolaisissa piireissä globalisaatio ymmärretään väärin.
      Sen vastustamisen varjolla valtioiden rajoille vaaditaan kaikenlaisia muureja. Esillä on vapaan matkustuksen kieltäminen. Muureilla ja aseilla rajatuissa taloudellisesti kehittyneimmissä valtioissa kansalaiset asuisivat lintukodossa eikä muun maailman ongelmat heitä koskettaisi. Teoria on mieletön, mielettömien ihmisten teoria.

      Kehittyneemmän kapitalismin vapaakauppa polkee kehitysmaita mutta toisaalta teollistaa niitä. Toisaalta lännen pääomien tuotanto kehitysmaissa on omistajille kiristysväline. Niiden avulla sanellaan kehitysmaiden politiikkaa.
      Eikä kuitenkaan muurien sisälle synny lintukotoa. Pääomien liikatuotanto on tosiasia ja osa niistä tuhlataan sotiin. Sotia viedään kehitysmaihin demokratiaviennin nimissä ja tuhotaan se mitä tavaratuotannossa on saatu aikaan. Kun sotiinkaan ei saada ylijäämäpääomia tuhottua, niitä piilotetaan verokeitaisiin ja saldo laitetaan valtiolle velkasaldona.
      Palkkatyöläisten etu ei ole asettua muurien sisälle. Sellaisesta valtiosta tulee sotaa käyvä väkivaltainen valtio Israel hyvänä esimerkkinä.

      Kenenkä ehdoilla markkinoiden kansainvälistyminen; oligarkkien vai palkkatyöläisten. Palkkatyöläisten etu ei ainakaan ole tappaa toisiaan. Ei tarvitse olla samasta puusta veistetty. Erilaiset kulttuurit ovat maailma rikkaus

      • nnklklnklnkl

        "Erilaiset kulttuurit ovat maailma rikkaus". Ovat, mutta eivät saman valtion sisällä. Meillä on kristillinen kulttuurimme Euroopassa. Tänne ei toivo islamia, joka on aivan eri puusta veistetty. Sen äärimuodot eivät pidä ihmistä minään. Naisia se vihaa. Naiset ovat kotieläimen asemassa islamissa. En ehdoin tahdoin halua tällaista Suomeen.

        Katsokaa Lähi-Itää, Palestiinaa ja Israelia - ei rauhan päivää. Tätäkö haluatte?


      • eri-käsitys
        nnklklnklnkl kirjoitti:

        "Erilaiset kulttuurit ovat maailma rikkaus". Ovat, mutta eivät saman valtion sisällä. Meillä on kristillinen kulttuurimme Euroopassa. Tänne ei toivo islamia, joka on aivan eri puusta veistetty. Sen äärimuodot eivät pidä ihmistä minään. Naisia se vihaa. Naiset ovat kotieläimen asemassa islamissa. En ehdoin tahdoin halua tällaista Suomeen.

        Katsokaa Lähi-Itää, Palestiinaa ja Israelia - ei rauhan päivää. Tätäkö haluatte?

        Uskonto ei ole mikään kulttuuri vaan sen vastakohta jotka perustavat toimintansa ihmisten pelotteluun jumalien kostolla ja taivaslupauksilla. Euroopassa on valitettavasti monia uskontoja joista kristinusko on suurin. Tuhat vuotta sitten Suomessa ihmiset olivat pakanoita ja ristiretkien jälkeen elämä on mennyt kohti tuhoa uskontojen takia. Erilaiset diktaattorit ovat pönkittäneet valtaansa juuri uskonnoilla jotka antavat heille lisää valtaa eri tavoin.Juuri uskonnot ovat naisiakin sortaneet. Valistusaika toi naisille tasa-arvon,ei mikään uskonto. 1700-luvulla uskonto vainosi ja murhasi naisia Suomessakin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3585
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1896
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1578
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      62
      1014
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      968
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      843
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      834
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe