Väestörekisterikeskus katsomusneutraalisuuteen

Tässä asiallinen ehdotus Väestörekisterikeskukselle

Hei!
Lähetimme Väestörekisterikeskukselle 28.7.2017 kriittisiä huomioita vastasyntyneen lapsen tietojen ilmoituslomakkeesta ja sen ohjeista. Saimme ylijohtaja Lea Krohnsilta 31.7.2017 ystävällisen vastauksen, mistä esitämme parhaat kiitokset. Viestissämme emme vielä esittäneet selkeitä muutosehdotuksia, vaan nostimme esiin ilmeisen kehittämiskohteen. Pohdittuamme asiaa esitämme nyt kunnioittaen seuraavaa:

Myös Väestörekisterikeskuksen toiminnassa tulee näkyä julkisen vallan toimintaa ohjaava neutraliteettiperiaate suhteessa uskontoihin ja vakaumuksiin. Tämän vuoksi Väestörekisterikeskuksen lomakkeen lapsen tietojen ilmoittamiseksi ei pidä toimia uskontokuntien eli minkään kirkon tai uskonnollisen yhdyskunnan jäsenhankinnan edistäjänä.

Koteihin lähetettävässä lomakkeessa tulee keskittyä vain tarvittavien tietojen eli nimien ja äidinkielen ilmoittamiseen. Samalla varmistetaan kaikille perheille, että lapselle valittu nimi on nimilain mukainen.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Ortodoksisen kirkkokunnan sekä muiden uskonnollisten yhdyskuntien pyrkimys vastasyntyneiden lasten saamiseen jäsenikseen juridisine seuraamuksineen (kirkollisverovelvollisuus sekä koulun uskonnonopetuksen pakollisuus ilman mahdollisuutta valita elämänkatsomustietoa katsomusaineeksi) tulee jättää niiden sisäiseksi asiaksi. Ne voivat lähettää omia lomakkeitaan jäsenilleen jäsenhankintaa varten sekä ilmoittaa jäsenyyksistään niin kauan kuin Väestörekisterikeskuksen pitää niitä väestötietoihin merkitä.

Väestörekisterikeskuksen ei pidä nykyisten lomakkeidensa ja ohjeidensa tavoin markkinoida ja ohjailla perheitä vauvojen liittämistä uskontokuntiin. Toivomme nykyisen käytännön muuttamista mahdollisimman nopeasti.

Mitä lainsäädännön uudistamiseen tulee, lasten uskontokunnan rekisteröinti väestötiedoissa pitäisi mielestämme lopettaa samalla kun uskonnon opetuksen pakollisuus ev.-lut. ja ort. kirkon jäsenille peruskoulussa ja lukiossa lopetetaan.

Vapaa-ajattelijain Liitto ry
liittohallitus 26.8.2017
5623
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Julkisen vallan ei tule kehottaa liittämään vauvoja uskonnollisiin yhdyskuntiin.

Äänestä
  • Kannatetaan!

    Äänestä

  • "Koteihin lähetettävässä lomakkeessa tulee keskittyä vain tarvittavien tietojen eli nimien ja äidinkielen ilmoittamiseen. Samalla varmistetaan kaikille perheille, että lapselle valittu nimi on nimilain mukainen."

    Tuossa on jo virhe ehdotuksessa itsessäänkin.

    Miksi lapsella pakotetaan olemaan äiti (..äidinkielen...). Voihan lapsella olla vaikka kaksi isää vain ja äitiä ei lainkaan.

    Miksi ihmisiä rajoitetaan vapaa-ajattelijoiden vaatimuksissa?

    Miksi pitää olla nimi? Voihan olla, että lapsi haluttaisiin joidenkin tai jonkun mielestä rekisteröidä numerolla vain tai esim. koodilla 2304201811224568A, missä alussa on syntymäpäivä 23. huhtikuuta 2018 ja muu tarvittava tieto yksilöintiin.

    Itse en usko vapaa-ajattelijoita tai heidän yhdistyksensä propagandaan. Siksi kirjoitinkin esimerkin vapaammasta ajattelusta.

    Se mitä itse uskon on Raamatullinen malli - vanhemmat ovat avioliitossa ja he ovat mies ja nainen sekä tulevina päivinä siis isä ja äiti. He ovat siis uskossa ja avioliitto on solmittu elävän Jumalan(yhden ainoan) sekä ihmisten edessä. Siihen on sitouduttu ja lapsen kasvatuksessa noudatetaan Raamatun ohjeistusta, jolloin voidaan rekisterilomakkeessa ilmoittaa lapselle uskonnollinen yhteisö(kristillinen sellainen) ja vanhemmat ohjaavat lapsen tuntemaan Jumalamme. Rekisterilomakkeeseen tulee myös aito kunnon nimi lapselle.

    Siunausta Jeesuksen nimessä kaikille tämän lukijoille.

    P.S. Vapaa-ajattelu tai ajattelija ei siunaa, vaan elävä Jumala!

    Äänestä

  • inssivaan kirjoitti:

    "Koteihin lähetettävässä lomakkeessa tulee keskittyä vain tarvittavien tietojen eli nimien ja äidinkielen ilmoittamiseen. Samalla varmistetaan kaikille perheille, että lapselle valittu nimi on nimilain mukainen."

    Tuossa on jo virhe ehdotuksessa itsessäänkin.

    Miksi lapsella pakotetaan olemaan äiti (..äidinkielen...). Voihan lapsella olla vaikka kaksi isää vain ja äitiä ei lainkaan.

    Miksi ihmisiä rajoitetaan vapaa-ajattelijoiden vaatimuksissa?

    Miksi pitää olla nimi? Voihan olla, että lapsi haluttaisiin joidenkin tai jonkun mielestä rekisteröidä numerolla vain tai esim. koodilla 2304201811224568A, missä alussa on syntymäpäivä 23. huhtikuuta 2018 ja muu tarvittava tieto yksilöintiin.

    Itse en usko vapaa-ajattelijoita tai heidän yhdistyksensä propagandaan. Siksi kirjoitinkin esimerkin vapaammasta ajattelusta.

    Se mitä itse uskon on Raamatullinen malli - vanhemmat ovat avioliitossa ja he ovat mies ja nainen sekä tulevina päivinä siis isä ja äiti. He ovat siis uskossa ja avioliitto on solmittu elävän Jumalan(yhden ainoan) sekä ihmisten edessä. Siihen on sitouduttu ja lapsen kasvatuksessa noudatetaan Raamatun ohjeistusta, jolloin voidaan rekisterilomakkeessa ilmoittaa lapselle uskonnollinen yhteisö(kristillinen sellainen) ja vanhemmat ohjaavat lapsen tuntemaan Jumalamme. Rekisterilomakkeeseen tulee myös aito kunnon nimi lapselle.

    Siunausta Jeesuksen nimessä kaikille tämän lukijoille.

    P.S. Vapaa-ajattelu tai ajattelija ei siunaa, vaan elävä Jumala!

    Eli kun itse haluat rajoittaa lasten elämää paljon tiukemmin kuin vapaa-ajattelijat, kritisoit heitä siitä, etteivät he ole vapaampia kuin ovat!?!?!
    Taisi jäädä aamulääkkeet ottamatta?

    Äänestä

Hah-hah.+Kaksi+isää+voivat+kuitenkin+ilmoittaa+ns.+äidinkielen...++Vastasyntyneella+voi+olla+kuitenkin+äitikin+kuvioissaa..+Toivottavasti+vanhemmat+voivat+jatkossa+tehdä+sen+ilmoituksen+suoraan+maistraattiin+niin+ettei+sitä+tarvi+lähettää+ensin+seurakuntaan.+Näin+vauvakasfteiden+määrä+edelleen+laskee,+niin+kuin+on+laskenut,+ks.+alla:Ev.-lut.+kirkosta+eroamisesta+kirjoitetaan+silloin+tällöin+myös+lähihistoriallisessa+katsannossa,+mutta+vähemmälle+huomiolle++sekularisaation+tilastollisessa+kehityksessä+on+jäänyt+evl+lapsikasteen+saavien+osuuden+lasku+ja+sen+vaikutukset.+Lasku+10+vuodessa+noin+84+prosentista+67+prosenttiin+tekee+17+prosenttiyksikköä.+Helsingissä+evl+kasteprosentti+on+alle+40+prosentin.+Kun+samalla+yleinen+syntyvyys+on+laskenut,+kuolleiden+määrä+on+seurakunnissa+suurempi+kuin+kastettujen+määrä.+Kun+evl+kirkkoon+kuuluvuus+on+nyt+70,7+%,+se+pudonnee+neljässä+vuodessa+alle+2/3:n,+jota+voi+"perustuslaillisen"+määräenemmistön+kannalta+pitää+merkittävänä+rajapyykkinä,+vaikka+sinänsä+ihmisoikeudet,+kuten+yhdenvertaisuus+sekä+uskonnon+ja+vakaumuksen+vapaus+koskee+pieniäkin+ryhmiä+ja+yksilöitä,+myös+lapsia.2007:+49+325+/+58+729+(83,99+%)2008:+49+068+/+59+530+(82,43+%)2009:+48+494+/+60+430+(80,25+%)2010:+48+347+/+60+980+(79,28+%)2011:+46+723+/+59+961+(77,92+%)2012:+44+774+/+59+493+(75,26+%)2013:+43+719+/+58+134+(75,20+%)2014:+41+340+/+57+232+(72,23+%)2015:+38+746+/+55+472+(69,84+%)2016:+36+586+/+52+814+(69,27+%)2017:+33+747+/+50+321+(67,06+%)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


EsaYlikoskelta kirjoitti:

Tässä asiallinen ehdotus Väestörekisterikeskukselle

Hei!
Lähetimme Väestörekisterikeskukselle 28.7.2017 kriittisiä huomioita vastasyntyneen lapsen tietojen ilmoituslomakkeesta ja sen ohjeista. Saimme ylijohtaja Lea Krohnsilta 31.7.2017 ystävällisen vastauksen, mistä esitämme parhaat kiitokset. Viestissämme emme vielä esittäneet selkeitä muutosehdotuksia, vaan nostimme esiin ilmeisen kehittämiskohteen. Pohdittuamme asiaa esitämme nyt kunnioittaen seuraavaa:

Myös Väestörekisterikeskuksen toiminnassa tulee näkyä julkisen vallan toimintaa ohjaava neutraliteettiperiaate suhteessa uskontoihin ja vakaumuksiin. Tämän vuoksi Väestörekisterikeskuksen lomakkeen lapsen tietojen ilmoittamiseksi ei pidä toimia uskontokuntien eli minkään kirkon tai uskonnollisen yhdyskunnan jäsenhankinnan edistäjänä.

Koteihin lähetettävässä lomakkeessa tulee keskittyä vain tarvittavien tietojen eli nimien ja äidinkielen ilmoittamiseen. Samalla varmistetaan kaikille perheille, että lapselle valittu nimi on nimilain mukainen.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Ortodoksisen kirkkokunnan sekä muiden uskonnollisten yhdyskuntien pyrkimys vastasyntyneiden lasten saamiseen jäsenikseen juridisine seuraamuksineen (kirkollisverovelvollisuus sekä koulun uskonnonopetuksen pakollisuus ilman mahdollisuutta valita elämänkatsomustietoa katsomusaineeksi) tulee jättää niiden sisäiseksi asiaksi. Ne voivat lähettää omia lomakkeitaan jäsenilleen jäsenhankintaa varten sekä ilmoittaa jäsenyyksistään niin kauan kuin Väestörekisterikeskuksen pitää niitä väestötietoihin merkitä.

Väestörekisterikeskuksen ei pidä nykyisten lomakkeidensa ja ohjeidensa tavoin markkinoida ja ohjailla perheitä vauvojen liittämistä uskontokuntiin. Toivomme nykyisen käytännön muuttamista mahdollisimman nopeasti.

Mitä lainsäädännön uudistamiseen tulee, lasten uskontokunnan rekisteröinti väestötiedoissa pitäisi mielestämme lopettaa samalla kun uskonnon opetuksen pakollisuus ev.-lut. ja ort. kirkon jäsenille peruskoulussa ja lukiossa lopetetaan.

Vapaa-ajattelijain Liitto ry
liittohallitus 26.8.2017

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu