Evoluutioteorian kannattajat kuvittelevat, että jos kahdella eliöllä on samanlaisia rakenteita, niistä jompikumpi on kehittynyt toisesta.
Todellisuudessa näin ei ole. On olemassa kaksi muuta vaihtoehtoa:
1. Lajissa on tapahtunut lajinsisäinen muuntelu
2. Jumala loi jo alun perin molemmille lajeille samanlaisia rakenteita, koska niiden elämä ja olosuhteet edellyttävät sitä..
Aina emme pysty ratkaisemaan kummasta on kysymys, ei se ole tarpeenkaan. Jumala on viisaasti suunnitellut kaikki eläimet ja kasvit ja ihmisen ja siitä kiitämme Häntä ja annamme Hänelle kaiken kiitoksen kunnian ja ylistyksen.
Evolutionistien virheellinen päättely
27
273
Vastaukset
- 8ege9y9g
Jos evokki suunnittelisi auton niin siinä ei voisi olla samoja ominaisuuksia kuin jo keksityissä autoissa.
- KaatumatautisetKretut
Kretut eivät tarvitse autoa koska heille jumala on jo antanut kaiken tarpeellisen. Mitä nyt joutunut järjen antamisessa vähän pihistelemään.
Mikä kylläkin herättää kysymyksen siitä että oliko jumalalla sitten järkeä alunalkaenkaan jota jaella? - ireuierity
Evokit eivät osaa päätellä muulla tavalla kuin virheellisesti.
- tordok
Kylläpäs evokkeja suututtaa kun heidän typerät valheteoriansa revitään auki. Monimuotoisuus ja osittainen samankaltaisuus ei sovi evoluutioon. Niitä selitellään vaan sillä että näin pääsi käymään vaikka ne ovat molemmat tietoisen luomisen tulosta.
Tietoinen suunnittelija sen sijaan voi tehdä samankaltaisuuksia ja luoda monimuotoisuutta tarpeen mukaan. Evoluutiollahan ei ole mitään tarvetta tehdä mitään ja siksi evoluutiota ei tapahdu.- ksjksdfdf
marathustra kirjoitti:
Sinun tietämättömyytesi ei suututa ketään. No, ehkä äitiäsi, mutta ei ketään muuta.
Sinä et tietämättömänä edes tiedä mitä tietämättömyys tarkoittaa. Mutta evokiksi ihan hyvä yritys.
ksjksdfdf kirjoitti:
Sinä et tietämättömänä edes tiedä mitä tietämättömyys tarkoittaa. Mutta evokiksi ihan hyvä yritys.
Vaikutat henkisesti lapselta, koska toistat minun käyttämääni sanaa. Miten paljon kerrotkaan itsestäsi vahingossa ;-).
- Fiksu.Kreationisti2
Evoluutio ei kuulu palstan aihepiiriin.
Ilmoitettu koko palsta poistoon mm. sinun jatkuvan trollauksesi takia.
Ilmeisesti hevonen ja aasi eivät sitten pysty muulivarsaa tuottamaan?
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Risteymä
Luoko epäjumalasi muulin joka kerta erikseen?- ksjdksdhk
Evokeilta on lajimääritelmät hukassa niinkuin kaikki muukin. Muulit eivät lisäänny keskenään joten hyvästi evoluutio jälleen kerran. Evoluutio ei luo mitään.
ksjdksdhk kirjoitti:
Evokeilta on lajimääritelmät hukassa niinkuin kaikki muukin. Muulit eivät lisäänny keskenään joten hyvästi evoluutio jälleen kerran. Evoluutio ei luo mitään.
"Muulit eivät lisäänny keskenään joten hyvästi evoluutio jälleen kerran."
Mitä ihmettä? Kyseessä on malliesimerkki kahdesta läheisestä lajista, jotka kykenevät vielä lisääntymään keskenään, mutta isolaatio estää jo lajeja yhdistymästä. Geenit eivät siirry populaatioiden välillä, koska jälkeläiset ovat mahoja.
Miten evolutiivisen isolaation koulukirjaesimerkki muka kaataa evoluution?- JumalaKaikenLoi
agnoskepo kirjoitti:
"Muulit eivät lisäänny keskenään joten hyvästi evoluutio jälleen kerran."
Mitä ihmettä? Kyseessä on malliesimerkki kahdesta läheisestä lajista, jotka kykenevät vielä lisääntymään keskenään, mutta isolaatio estää jo lajeja yhdistymästä. Geenit eivät siirry populaatioiden välillä, koska jälkeläiset ovat mahoja.
Miten evolutiivisen isolaation koulukirjaesimerkki muka kaataa evoluution?Hevoseläimet, kuten hevonen, aasi ja seepra, ovat kaikki samaa lajia (kind, ei species), koska ne pystyvät lisääntymään keskenään. Samalla tavalla koira, susi, kettu, dingo ja hyeena. Niiden lajin (kind) sisäinen valikoituminen on etäännyttänyt niitä sen verran etäälle toisistaan, että ne eivät lisäänny keskenään kuin harvoin, mutta niillä kaikilla lienee samat mahdollisuudet geeneissään, joista luonto sitten valitsee sopivimmat geenit. Tätä tapahtuu esimerkiksi niin, että Alaskan kani ja Minnesotan kani voivat vielä lisääntyä keskenään, mutta Alaskan kani ei enää lisäänny Floridan kanssa, joka taas pystyy saamaan jälkeläisiä minnesotalaisen kanssa. Silti ne ovat edelleen kaneja. Niistä ei kehity jokin uusi hedelmälaji, eikä edes evokin kaltainen ihmisen alatyyppi. Saksanpaimenkoira harvoin lisääntyy taskukokoisen koiran kanssa, mutta ne ovat kuitenkin edelleen molemmat koiria, eivät eri lajeja (kind).
Tässä ketjussakin on kommenteissa valtavasti yhtäläisyyksiä. Samoja kirjaimia käytetään, kirjoitetaan samalla kielellä ja jopa samoja sanoja ja sanayhdistelmiä on. Ei se kuitenkaan tarkoita, että nämä kommentit kehittyivät toinen toisistaan miljoonien vuosien aikana. JumalaKaikenLoi kirjoitti:
Hevoseläimet, kuten hevonen, aasi ja seepra, ovat kaikki samaa lajia (kind, ei species), koska ne pystyvät lisääntymään keskenään. Samalla tavalla koira, susi, kettu, dingo ja hyeena. Niiden lajin (kind) sisäinen valikoituminen on etäännyttänyt niitä sen verran etäälle toisistaan, että ne eivät lisäänny keskenään kuin harvoin, mutta niillä kaikilla lienee samat mahdollisuudet geeneissään, joista luonto sitten valitsee sopivimmat geenit. Tätä tapahtuu esimerkiksi niin, että Alaskan kani ja Minnesotan kani voivat vielä lisääntyä keskenään, mutta Alaskan kani ei enää lisäänny Floridan kanssa, joka taas pystyy saamaan jälkeläisiä minnesotalaisen kanssa. Silti ne ovat edelleen kaneja. Niistä ei kehity jokin uusi hedelmälaji, eikä edes evokin kaltainen ihmisen alatyyppi. Saksanpaimenkoira harvoin lisääntyy taskukokoisen koiran kanssa, mutta ne ovat kuitenkin edelleen molemmat koiria, eivät eri lajeja (kind).
Tässä ketjussakin on kommenteissa valtavasti yhtäläisyyksiä. Samoja kirjaimia käytetään, kirjoitetaan samalla kielellä ja jopa samoja sanoja ja sanayhdistelmiä on. Ei se kuitenkaan tarkoita, että nämä kommentit kehittyivät toinen toisistaan miljoonien vuosien aikana.Muulit siis lisääntyvät sinun taikamaailmassa keskenään, hevoseläimiä kun ovat?
Menit helppoon, tämä vihjeeksi.- kjkskjfsdhk
he-ma kirjoitti:
Muulit siis lisääntyvät sinun taikamaailmassa keskenään, hevoseläimiä kun ovat?
Menit helppoon, tämä vihjeeksi.Koska muulit eivät lisäänny keskenään niin evoluutiota ei tapahtunut, menitpä helppoon.
kjkskjfsdhk kirjoitti:
Koska muulit eivät lisäänny keskenään niin evoluutiota ei tapahtunut, menitpä helppoon.
Valitettavaa, että et ymmärrä vaikka poskesi loisti litsarista punaisena. Tulit ja käänsit toisenkin posken.
Hevonen ja aasi ovat ajat sitten kehittyneet yhteisestä esi-isästä, siksi ne voivat vielä saada jälkeläisiä. Muulin lisääntymiskyvyttömyys osoitta ne nimenomaan eri lajeiksi.JumalaKaikenLoi kirjoitti:
Hevoseläimet, kuten hevonen, aasi ja seepra, ovat kaikki samaa lajia (kind, ei species), koska ne pystyvät lisääntymään keskenään. Samalla tavalla koira, susi, kettu, dingo ja hyeena. Niiden lajin (kind) sisäinen valikoituminen on etäännyttänyt niitä sen verran etäälle toisistaan, että ne eivät lisäänny keskenään kuin harvoin, mutta niillä kaikilla lienee samat mahdollisuudet geeneissään, joista luonto sitten valitsee sopivimmat geenit. Tätä tapahtuu esimerkiksi niin, että Alaskan kani ja Minnesotan kani voivat vielä lisääntyä keskenään, mutta Alaskan kani ei enää lisäänny Floridan kanssa, joka taas pystyy saamaan jälkeläisiä minnesotalaisen kanssa. Silti ne ovat edelleen kaneja. Niistä ei kehity jokin uusi hedelmälaji, eikä edes evokin kaltainen ihmisen alatyyppi. Saksanpaimenkoira harvoin lisääntyy taskukokoisen koiran kanssa, mutta ne ovat kuitenkin edelleen molemmat koiria, eivät eri lajeja (kind).
Tässä ketjussakin on kommenteissa valtavasti yhtäläisyyksiä. Samoja kirjaimia käytetään, kirjoitetaan samalla kielellä ja jopa samoja sanoja ja sanayhdistelmiä on. Ei se kuitenkaan tarkoita, että nämä kommentit kehittyivät toinen toisistaan miljoonien vuosien aikana."Hevoseläimet, kuten hevonen, aasi ja seepra, ovat kaikki samaa lajia (kind, ei species), koska ne pystyvät lisääntymään keskenään."
Oikeastaan eivät pysty, koska jälkeläiset ovat lähes poikkeuksetta steriilejä. Ymmärtääkseni varsinainen lisääntymiskykyisyys edellyttää myös sitä, että jälkeläisetkin voivat lisääntyä.
"Samalla tavalla koira, susi, kettu, dingo ja hyeena."
Mistä asti ketut ja hyeenat ovat lisääntyneet koirien kanssa? (Siis muualla kuin kretujen fantasioissa.)
"Alaskan kani ja Minnesotan kani voivat vielä lisääntyä keskenään, mutta Alaskan kani ei enää lisäänny Floridan kanssa, joka taas pystyy saamaan jälkeläisiä minnesotalaisen kanssa. Silti ne ovat edelleen kaneja."
Onko noilla kaniineilla tieteelliset nimet vai onko ne(kin) haudottu jossakin kreationistisessa aivoriihessä? Ettet vain ole plagioinut jotakin amerikkalaista lähdettä, joka - kuten vähän epäilen - sekoittaa esimerkiksi lumikenkäjäniksen ja pumpulihäntäkaniinit ja kenties jotakin muutakin?
Bg-ope kertokoon lisää, edelläoleva perustuu silkkaan vanhanaikaiseen yleistietoon.- skjdfksd
he-ma kirjoitti:
Valitettavaa, että et ymmärrä vaikka poskesi loisti litsarista punaisena. Tulit ja käänsit toisenkin posken.
Hevonen ja aasi ovat ajat sitten kehittyneet yhteisestä esi-isästä, siksi ne voivat vielä saada jälkeläisiä. Muulin lisääntymiskyvyttömyys osoitta ne nimenomaan eri lajeiksi.Muulien lisääntymiskyvyttömyys osoittaa että evoluutiota ei tapahdu.
skjdfksd kirjoitti:
Muulien lisääntymiskyvyttömyys osoittaa että evoluutiota ei tapahdu.
Potkasen vielä munillekin, kun kerran hirnut siellä mistään mitään ymmärtämättä.
Hevosen 64 ja aasin 62 krimosomia tuottavat muulin, jolla 63 kromosomia.
Kromosomimääräkin osoittaa lajien olevan erillisiä.
- räyhräyh
"Evoluutioteorian kannattajat kuvittelevat, että jos kahdella eliöllä on samanlaisia rakenteita, niistä jompikumpi on kehittynyt toisesta."
Itse asiassa eivät kuvittele. Mutta ethän sinä tietämätön älykääpiö sitäkään edes ymmärrä. Täystollo kun olet.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Konvergentti_evoluutio- ksdkfsdjhfkjh
Laji ei muutu toiseksi lajiksi mikä on evoluution edellytys. Mutta ethän sinä sitä ymmärrä.
ksdkfsdjhfkjh kirjoitti:
Laji ei muutu toiseksi lajiksi mikä on evoluution edellytys. Mutta ethän sinä sitä ymmärrä.
Mistä ovat tulleet ne eri maailmankausien lähes kokonaan erilaiset eliöstöt; jos lajit eivät muutu toisiksi? Mitä ovat ne fossiilit, joita ei kyetä luokittelemaan nykyihmiseksi eikä heidelbergensisiksi, koska niistä löytyy molempien piirteitä? H. h:n ja nedun välillä on sama ilmiö.
Lajit ovat jatkuvasti muuttuneet toisiksi lajeiksi koko Maan eliöstön historian ajan. Et löydä jurakauden hevosta tai karhua, etkä sitä kuuluisaa kambrin jänistä. Uusia lajeja putkahtelee jatkuvasti esiin eri kerristumista.
"Evoluutioteorian kannattajat kuvittelevat, että jos kahdella eliöllä on samanlaisia rakenteita, niistä jompikumpi on kehittynyt toisesta."
Kuten hai ja delffiini?
Teillä kreationisteilla on ehkä pahimpana vikana se, että te ette tiedä edes alkeita tieteenalasta, jota olette kaatamassa. Kuten nimimerkki "räyhräyh" totesi, evoluutio on kehittänyt useinkin eri lajeille hyvin paljon toisiaan muistuttavia rakenteitä, vaikka lajien sukulaisuus olisi hyvinkin etäinen, kuten kaloilla ja nisäkkäillä.- skdjfksdhfk
Evokit eivät halua keskustella vaan pelkästään suoltaa valheita palstalle ja he sanovat sitä tieteeksi.
Evokit ovat tieteen saastuttajia. Jumalan luoma maailma on edelleen havaittavissa.Milloin olet keskustelluta evoluutioteoriasta? Et milloinkaan, koska et kykene siihen. Tieteestäkin ymmärrät näköjään suunnilleen saman verran kuin sika talouspolitiikasta. Evoluutioteoria on tiedemaailmanluokittelun mukaan tiedettä. Lahkosi saarnamiesten mielipiteillä ei ole mitään painoarvoa siinä asiassa.
- Fiksu.Kreationisti2
Evokit ja evoluutio eivät kuulu palstan aihepiiriin.
Ilmoitettu poistoon. - kdfjkdfjk
agnoskepo kirjoitti:
Milloin olet keskustelluta evoluutioteoriasta? Et milloinkaan, koska et kykene siihen. Tieteestäkin ymmärrät näköjään suunnilleen saman verran kuin sika talouspolitiikasta. Evoluutioteoria on tiedemaailmanluokittelun mukaan tiedettä. Lahkosi saarnamiesten mielipiteillä ei ole mitään painoarvoa siinä asiassa.
Tiede on pelkkä sana, ei sitä oikeasti ole olemassa. Te olette tehneet siitä oman epäjumalanne.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492298- 262073
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271495Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161434- 1211381
- 181065
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71964Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut111925Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad78886Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333873