Vihreät nyt toiseksi suurin puolue

Aivan hirvittää jos tuollainen puolue saa valtaa. Jos vihreät pääsevät vaikuttamaan, maa on täynnä loisivia matuja papereilla tai ilman ja ties millä nimellä tänne tulevat. Täysylläpito viiden tähdenpalvelulla on kuitenkin taattu.
Ja energia tulee maksamaan aivan maltaita, asumiskustannukset ja kulkeminen vie leijonanosan tuloista.
Muta vaikka työtä verotettaisiin kuinka ja energia maksaisi miten paljon tahansa, loisijoille sillä ei ole mitään merkitystä, he saavat aina täyden ylläpitonsa. Ja loisijoiden asioita vihreät nimenomaan ajavat, piittaamatta siitä miten paljon työtätekevä väestö joutuu raatamaan maksaakseen vihreiden unelmat.

Vasurit ovat samanlaisia matuttajia, ei ole niistäkään työväestön asioiden ajajiksi.
44604
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Mitä siinä kitiset. Oma puolueesi on vallassa ja maan asiat päin helvettiä.

2Äänestä
  • Että niinkuin asiat paranevat kun otetaan puukottajia lisää maahan? Ja satoja tuhansia loisijoita lisää?
    Asiat menevät päin helvettiä koko ajan, mutta ainakin muutos en sen verran hidasta että ehtii varustautua pahenevaan menoon. Mutta vihreiden valta romuttaisi valtakunnan alta aikayksikön. Jo 30 tuhatta matua romahdutti vartaanottokyvyn, mitä sitten tekisi kun niitä tulisi yli vaikka kymmenkertainen määrä ilman että niiden pitäisi edes papereita näyttää.
    Todettakoon, että minun puolueeni ei ole vallassa. Se repesi kahtia enkä tiedä että mitä siellä nyt tapahtuu.

    Tietysti on niin, että jos itse kuulut loiseläjiin, sinun toki kannattaa äänestää vihreitä. He ajavat juuri sinun asiaasi, eikä heitä kiinnosta minkälainen kehitysmaa Suomi on kymmenen vuoden kuluttua. On selvää, että rajatonta loisijoiden lauma ei mikään valtakunta pysty elättämään.

    1Äänestä

  • vihreät.ovat.tuhon.tie kirjoitti:

    Että niinkuin asiat paranevat kun otetaan puukottajia lisää maahan? Ja satoja tuhansia loisijoita lisää?
    Asiat menevät päin helvettiä koko ajan, mutta ainakin muutos en sen verran hidasta että ehtii varustautua pahenevaan menoon. Mutta vihreiden valta romuttaisi valtakunnan alta aikayksikön. Jo 30 tuhatta matua romahdutti vartaanottokyvyn, mitä sitten tekisi kun niitä tulisi yli vaikka kymmenkertainen määrä ilman että niiden pitäisi edes papereita näyttää.
    Todettakoon, että minun puolueeni ei ole vallassa. Se repesi kahtia enkä tiedä että mitä siellä nyt tapahtuu.

    Tietysti on niin, että jos itse kuulut loiseläjiin, sinun toki kannattaa äänestää vihreitä. He ajavat juuri sinun asiaasi, eikä heitä kiinnosta minkälainen kehitysmaa Suomi on kymmenen vuoden kuluttua. On selvää, että rajatonta loisijoiden lauma ei mikään valtakunta pysty elättämään.

    Vihreiden esi-isät olivat natseja.
    Eli vihreät ovat itse pahimpia natseja.
    He ovat rotutohtoreita.
    He aikovat tappaa valkoiset sukupuuttoon ja tappavat muutenkin.
    Alkaakaa uskoa jo.
    Palenaaman mukaan on väärin kun valkoinen saa mutta ruskea ei.
    Annapuu ja kela olisivat saaneet olla palenaaman kanssa Turun torin keskiössä tapahtumassa.
    Palenaamalle ja kelalle kaislahame päälle.

    1Äänestä

  • Ja auttaako asiaa jos siihen otetaan satoja tuhansia matuja lisää, joiden henkilöllisyyttäkään ei tutkita?
    Nykytilanne on aivan liian kaamea, siihen ei enää tarvita kunniakansalaisia jotka ovat lakien yläpuolella ja pelkästään loisivat.

    Äänestä

  • Palkonaamassa kirjoitti:

    Vihreiden esi-isät olivat natseja.
    Eli vihreät ovat itse pahimpia natseja.
    He ovat rotutohtoreita.
    He aikovat tappaa valkoiset sukupuuttoon ja tappavat muutenkin.
    Alkaakaa uskoa jo.
    Palenaaman mukaan on väärin kun valkoinen saa mutta ruskea ei.
    Annapuu ja kela olisivat saaneet olla palenaaman kanssa Turun torin keskiössä tapahtumassa.
    Palenaamalle ja kelalle kaislahame päälle.

    Kyllä uskotaan. Ja vielä piilokommunisteja ovat.

    Äänestä

Arvatkaapa mistä tämä PÄÄOSIN johtuu? Siitä, että moni täälläkin asioita naukuva ja haukkuva ei itse vaivaudu äänestämään vaaliaikana. Nuo vihreiden (ja myös kokoomus, vasemmistoliitto ja RKP) äänestäjät ja kannattajat ovat joko nuoria korkeakouluopiskelijoita, uraputkessa kiitäviä kaupunkilaisia asiantuntijoita tai vanhempaa kultturiväkeä. Ominaista heille kaikille on aktiivisuus kaikissa ikävaiheissaan eli he lähtevät päivisin liikkeelle ja touhuavat mukana kaikessa. Sen sijaan vastakkaista mielipidettä edustavista surullisen moni ei kiidä vapaa-ajallaan missään erityisessä sosiaalisessa kentässä, korkeintaan kesämökkeilevät tai menevät pubiin. Vaalipäivänä he joko ovat kapakassa, kankkusessa tai käymässä maalla. He ovat menettäneet uskonsa äänestykseen esimerkiksi Persujen surullisenkuuluisan takinkäännön (Soini, Terho ja muut loikkarit) eivätkä enää jatkossa äänestä ketään. Siksi he eivät äänestä vaalissa enää. Ja siksi Vihreät ja Kokoomus menestyvät aina jatkossa. Kepukin menestyy vielä, koska vanhemmat maaseudun ikäluokat ovat keputaustaisina aktiiveja politiikassa, siis vielä kun elävät. Nuorempi maaseutusukupolvikin siirtyy sitten pikkuhiljaa äänestämään joko Kokoomusta tai Vihreitä.

Ohje: älä nuku vaaleissa! Jos sinua kiinnostaa maamme tulevaisuus, ja maamme säilyminen ei-islamilaisena, äänestä ja äänestä siis aitoja Perussuomalaisia. Vai he voivat jättivoitollaan vaikuttaa asioihin. Vasta pääministeripuolueena voi oikeasti jyrätä monia asioita, ja vaikuttaa esimerkiksi ministeriöiden virkamiespomojen valintaan. Nythän esimerkiksi sisä- ja ulkoministeriössä on Tarja Halosen nimittämiä mädättäjä-suvakkeja pullollaan.

1Äänestä
  • Juuri noin kun sanot vihreää kulttuuriväkeä, jotka saa palkan valtion kassasta ja kaiken kukkuraksi ulkomaanvella loisivat. Naiset miettikää ketä äänestätte. Mädättäjät pyörittää valhettaan vain ulkomaanvelkaa lisäämällä.

    Äänestä

  • Tämän paremmin totuutta ei voi sanoa.

    Äänestä

  • Hyvin kyllä analysoit noita tuholaisia.

    Äänestä

  • Persuja vai? Mitäs se Soini lupasi ja mitä teki?
    Äänestäminen on turhaa niin kauan kuin äänestettävällä ei ole mitään velvollisuutta pitää lupauksiaan tai jos puolueessa on puoluekuri joka määrää mitä kukin äänestää.
    Nytkin Soini, jonka piti olla suuri maahanmuuttokriittinen, ei laita rikkaa ristiin matuja vastaan. Ja Kreikallekin se lahjoitti miljarditolkulla rahaa vaikka ennen vaaleja kuinka sanoi että ei.

    Äänestä

  • Soini nyt vaan ei ole enää Persuissa, joten tuo ei tässä suhteessa päde.

    Äänestä

Vihreiden+nousutrendi+muistuttaa+kovin+persujen+nousua+ekaan+jytkyyn,+joka+sekin+tapahtui+hyvin+lyhyessä+ajassa.+Siinäkin+gallup-menestys+poiki+lisää+gallup-menestystä+ja+kävi+lopulta+2011-vaalien+lähellä+heidän+arvioitua+potentiaalimaksimia+eli+n.+23+%+tienoilla.+Kun+vihreiden+arvioitu+kannatuspotentiaali+on+tällä+hetkellä+27+%,+niin+voi+hyvin+olla,+että+emme+ole+vielä+lähellekään+nähneet+heidän+kannatushuippua.+Tätä+taustaa+vastaan+ei+ole+yllätys,+jos+vihreät+nousee+jo+syksyllä+kokoomuksen+kantaan+ja+ohikin.Kokoomuksessa+varmaan+mietitään+yhä+vakavammin+sitä,+että+hallitus+täytyy+laittaa+nurin+ennen+kuin+vihreät+ehtivät+kasvaa+liian+isoksi+ja+nappaavat+"heille+kuuluvan"+pääministerin+paikan.

Äänestä
  • KokoMustalle on ihan sama. He ovat jo vihervasemmiston kanssa samaa puljua.
    Demaritkin verkkosukkajutan mukaan yhteistyöhön mustan kanssa.
    KokoMustaa ei äänestä kohta tavalliset kesi-iän ylittäneet sen vakiäänestäjät. Vittuuntuneet kokkareihin.Kokkareet ei välitä.
    Suomessa on vain yksipuoluejärjestemä. Muut vastaan persut.
    Ei täällä ole kohta puolueita, ei äänestystä. Tämä on euostoliitto jos suomalaiset ei nouse vastustamaan ja se on tapahduttava ihan näinä aikoina , muuten peli menetetty.
    Vihervasemmisto haluaa eu-kommunismiin, uskokaa jo kepu ja kokkareet mukaan lukien.
    Eliitti varastaa verorahamme ja lähtee karkuun.

    Äänestä

  • En usko vihreiden äänenkannattajien tekemiin gallupeihin. Totuus nähdään vain vaaleissa.

    Äänestä

luottamusta Kokoomuksen kansanedustajan omistaman Taloustutkimuksen tekemiin juttuihin.

Äänestä
  • Ryssät kannattavat. Siksi kukaan täysipäinen Suomalainen ei heitä hyväksy.

    1Äänestä

  • Oletpa rasisti.
    Rajat auki myös Venäläisille ja kaikki Suomen edut heille myös.

    Äänestä

  • elukoille kirjoitti:

    Ryssät kannattavat. Siksi kukaan täysipäinen Suomalainen ei heitä hyväksy.

    Itse mieluummin otan Suomeen sen ryssän kuin ISIS-murhaajan.

    Äänestä

Kiva kun on kivaa.
Tomittelijattaren olisi ollut hyvä olla Turun torilla pelailemassa.

Äänestä

Tulijat äänestävät Vihreitä ja Vihreät jakavat tulijoille etuuksia. Mitä enemmän tulijoita sen enemmän Vihreitten äänestäjiä.

Äänestä
  • Vihreä on islamin väri.

    Äänestä

saati vasurit eivät ole edes huono vaihtoehto. Molemmat ovat maailmanpelastajan roolissa esiintyviä pellejä täynnä olevia populistiporukoita, joilla ei ole tarjota mitään todellista pohjaa sille kuinka touhun tulisi toimia. Kaikille ollaan jakamassa ja antamassa, miettimättä sitä mistä se jaettava ja anti saadaan tehdyksi. Töitähän vihervasurit eivät tee.

1Äänestä
  • Tiedän sen. Serkkuni on kulttuuriväkeä, eikä päivääkään tehnyt kunnon töitä. Selloa vaan vonguttaa.

    Äänestä

  • Ei äänioikeutta maahanmuuttajille!
    Naisetkin saivat oikeudestaan taistella vuosia.
    Joku laki pitäisi tuohonkin saada. Kohta meillä on presidenttinä joku Ali Hassan joka liittää Suomen Irakiin

    Äänestä

  • On niillä tarjota semmoinen todellinen pohja, jolla kaikki saadaan varmasti ja lopullisesti pieleen. Ei heillä ole mitään käsitystä päätöstensä arvattavista seurauksista vuosien päästä. Ei heitä kiinnosta kuin tämä nykyhetki.

    Äänestä

Se hirveähän tapahtuu Helsingissä koko ajan, tulkaa katsomaan mutta olkaa varovaisia, jos tulette junilla.

Äänestä

Punavihreät Suomessa ajavat kehitysmaamuslimien ja muun kehitysmaaväen, homojen ja prideväen, ulkomaisten kerjäläisten ja rikollisten etuja.
Kysymys kuuluukin, kuinka tällainen puolue voi olla toiseksi suosituin? Näinkö pitkälle on kansa päässyt degeneroitumaan?

1Äänestä

Vihreät suosivat puhdasta, venäläistä kivihiiltä lämmöntuotantoon. Miksei kutsuta punaisiksi, koska samalla estävät paperikoneiden toiminnan täälläpäin.

Mutta ne kuuluvat romaanin luonteeseen ja ovat vain sikäli todenmukaisia. Wut, mitä MANNEJA siellä mekon alla luuhaa?

Äänestä
  • Vihreät ja kommarit eivät enää kannata Venäjää ( Neuvostoliiton muistona) vaan USA:n demokraatteja, sekä siionistien maailmanlaajuista pankkivaltaa.

    Äänestä

Vihreys on uskonto ja Vihreät ajaa vain omia päämääriään. He haluaa maahan jäävän rikollisia joita ei voi lähettää edes pois Suomesta vaan he saa samat oikeudet jäädä kuin ne joilla on lupa olla maassa. Varokaa vihreitä.

Äänestä
  • Vihreät (nykyiset) ovat egoisteja. Tie hyvillle ansioille johtaa vain politiikan yms.kettuilun kautta.
    Eivät he oikeita töitä tee (eivätkä osaisikaan). Tämän näkee suoraan päälle.

    Äänestä

Jos kannatus jatkuu vaaleihin tuollaisena niin vihreä kupla ainakin puhkeaa kun todellisuus iskee hallituksessa päin naamaa ja ne tuhat ja yksi hyvää mitä ennen vaaleja lupailtiin ei "jostain syystä" mene läpi hallitus kumppaneille . Käy kuten ranskan pressan macronin kannatuksen. Kun pääsi valtaan ja näytti karvansa niin suosio sukeltaa ja äänestäjät katuvat.
Eihän täällä ole yhtään puoluetta jota voisi riskittä äänestää mutta vihreiden äänestäminen on jo typeryyden huippu.

Äänestä

Vihreät on puolue, jota en mistään hinnasta äänestäisi. He suosivat maahanmuuttoa ja siinä puolueessa on ilmeisesti ihan kaikki suvakkeja.
Ja onhan se vähän outoa, kenet he valitsevat presidentti ehdokkaaksi.
Se ei noudata vanhoja arvoja. Eikä suomi merkitse yhtään mitään.

Äänestä

Saadaan vielä nähdä Vihreänkalifaatin nousu ja se on Suomen lopullinen tuho.

Äänestä

Minua on hirvittänyt porvaripuolueiden viimeisen 15 vuoden aikana toteuttama Suomen alasajo. Jossain vaiheessa pitäisi alkaa tekemään myös Suomen kansan etujen mukaista politiikkaa, eikä kahmia pelkästään veronmaksajien omaisuutta hyville velikavereille.

Seuraavan hallituksen tulee tehdä verouudistus, jossa kaikki ansiot verotetaan yhdellä progressiivisella veroprosentilla. Veronmaksu ei saa koskaan olla vapaaehtoista, vaan jokaisen tulee maksaa sen mukaan mitä ansaitsee, oli ansaintamalli mikä tahansa. Myös pääomatulojen kätkeminen erilaisiin sijoitusinstrumentteihin tulee kriminalisoida ja veroparatiisien käyttämisestä rangaista ankarimman mukaan.

Äänestä
  • Olet niin oikeassa, että hirvittää minuakin. Pienet yrittäjät maksavat kyllä veronsa, ja ne paljon puhutut yritystuet menevät suurille, niistä ei pienyrittäjä kuule kuin politiikkojen juhlapuheissa.

    Äänestä

Rasisteja harmittaa! 😁

1Äänestä
  • Voin lohduttaa ettei tuosta hörhöjen tuhoamme-kaiken-johon-koskemme-ja-ryhdymme puolueesta tule koskaan enää mitään. Terroristien tukeminen on lopullinen naula puolueen arkkuun.

    Äänestä

Ja bensan hinta tulee olemaan 2,50e litra jos virheet on pääministeripuolue.

Äänestä
  • Bensavero ohjaa parhaiten vähäpäästöiseen liikenteeseen. Ei tarvita mitään monimutkaisia Berner/Ollila-bokseja. Myös vuotuinen ajoneuvovero joutaa romukoppaan. Ei se paikallaan sammuksissa seisova auto aiheuta mitään päästöjä. Nykyinen hallitushan on nostanut nimenomaan sitä "seisontamaksua", jossa ei ole mitään tolkkua.

    Äänestä

Nyt huorataan, Ihanaa vihreät ihanaa ihanaa vihreät ihanaa, tämä on ihanaa.

Äänestä

Ihanaa huorata ihanaa, tämä on ihanaa!

Äänestä

Vihreiden gallupsuosio järkyttävä. Ilmeisesti nykyisten hallituspuolueiden aikaansaannokset ovat niin huonoja, että mikä tahansa muu kelpaa?

Taivas varjelkoon kuitenkin meitä vihreältä hallitukselta!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


valtio.sortuu kirjoitti:

Aivan hirvittää jos tuollainen puolue saa valtaa. Jos vihreät pääsevät vaikuttamaan, maa on täynnä loisivia matuja papereilla tai ilman ja ties millä nimellä tänne tulevat. Täysylläpito viiden tähdenpalvelulla on kuitenkin taattu.
Ja energia tulee maksamaan aivan maltaita, asumiskustannukset ja kulkeminen vie leijonanosan tuloista.
Muta vaikka työtä verotettaisiin kuinka ja energia maksaisi miten paljon tahansa, loisijoille sillä ei ole mitään merkitystä, he saavat aina täyden ylläpitonsa. Ja loisijoiden asioita vihreät nimenomaan ajavat, piittaamatta siitä miten paljon työtätekevä väestö joutuu raatamaan maksaakseen vihreiden unelmat.

Vasurit ovat samanlaisia matuttajia, ei ole niistäkään työväestön asioiden ajajiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu