Ahfikan siirtolaiste rikollisuus italissa

Näitä risikko harkitsee ottavansa suomeen italiastq....tässä,suomen mesiassa asiaa ei kerrota mutta muualta luettuna kerrottiin ertä kyseessä oli afrikkalaisia.
http://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005342838.html
26-vuotiaan puolalaispariskunnan lomamatka Italian Riminille sai painajaismaisen käänteen varhain lauantaiaamuna, kun miesjoukko kävi pariskunnan kimppuun suositulla lomarannalla.

Pariskunnan kimppuun käyneet neljä miestä raiskasivat naisen toistuvasti varhain lauantaiaamuna. Tapausta tutkivan poliisin mukaan miehet olivat lisäksi lyöneet naisen miesystävää ja ryöstäneet tämän.

Nuori pari vietiin sairaalahoitoon, kun sivulliset löysivät heidät verisinä ja pökertyneinä rannalta. Italian poliisi on kuvaillut tekoa brutaaliksi ja eläimelliseksi. Poliisi tutkii tapausta ja etsii pariskunnan kimppuun käyneitä miehiä.
9130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Sellaisia ne italialaismiehet ovat. Puhuvat huonoa englantia ja ahdistelevat rannalla. Kohta yhtä pahoja kuin ruotsalaismiehet.

Äänestä

Aloittaja voisi ainakin opetella kirjoittamaan omaa äidinkieltään. Kopioitu teksti onnistui suhteellisen hyvin, mutta itse tuottamaansa otsikkoon ja pariin riviin tekstiä tämä vähä-älyinen on tehnyt 13 virhettä.

Itse tuottamiinsa 24 sanaan tämä vähä-älyinen on saannut sopimaan nuo 13 virhettä. Turhaan on yhteiskuntamme sijoittanut isot rahat hänenkin koulutukseensa. Osaakohan hän edes hävetä yhteiskuntamme rahojen tuhlaamistaan. Normaalilla älynlahjoilla varustetut lapset peruskoulun ala-asteella tuottavat parempaa tekstiä. Luulisi aivan oikeasti aikuisen häpeävän tyhmyyttään.

Äänestä
  • Saanut.
    Hänenkin koulutukseen tai koulutukseensa(kin).
    Rahojen tuhlaamista.
    Normaaleilla.

    Ole hyvä vajakki.

    Äänestä

Onpa kyylä nyt tarkkana, että itse asia saataisiin sivuutettua. Etkö vieläkään tiedä että tuo on jo vanha keino, kaikki tuon jo tietää. Eikö pikku päähäsi mahdu että virheitä syntyy helposti kun kännyllä nopeasti kijoittaa. Tällaiseen pskalehteen ei kannata mitään ruveta oikolukemaan. Sisältö on tärkein kun asia on oikea . Ja siiloinhan tekstin sensorit poistaa kuitenkin. Te tappajien tuojat ette kestä totuuksien kertomista.

Äänestä
  • Eipä tarvitse olla tarkkana lainkaan, sillä nuo vähä-älyisen kirjoitusvirheet hyppäävät suoraan silmille.

    Jos haluaa saada viestinsä läpi lukijalle, pitää kirjoittaa niin, että lukeminen ei tuota lukijalle myötähäpeää.

    Itse maahanmuutosta saatan olla jopa samaa mieltä, mutta aloittajan osalta yhteiskuntamme panostus hänen koulutukseensa on mennyt täysin hukkaan. Aloittajaa on koulutettu perusasioiden oppimiseen peruskoulussa ainakin 9 vuotta, ja tuossa on lopputulos. Rahojen tuhlaamistahan tuo on.

    Sisältö on tärkein, mutta se menettää merkityksensä kun tuotettu teksti on huonompaa kuin 2.luokkalaisella.

    Mielipidepalstalle pitäisi kirjoittaa mielipiteitä, eikä kopioida linkkiä uutiseen ja sitten vielä kopioda itse uutisen teksti. Tämäkin osoittaa aloittajan vähäiset henkiset kyvyt.

    Kaikilla noita virheitä ei synny vaikka kirjoittavatkin "nopeasti kännykällä". Mistähän se kertoo?

    Äänestä

  • raneeko10 kirjoitti:

    Eipä tarvitse olla tarkkana lainkaan, sillä nuo vähä-älyisen kirjoitusvirheet hyppäävät suoraan silmille.

    Jos haluaa saada viestinsä läpi lukijalle, pitää kirjoittaa niin, että lukeminen ei tuota lukijalle myötähäpeää.

    Itse maahanmuutosta saatan olla jopa samaa mieltä, mutta aloittajan osalta yhteiskuntamme panostus hänen koulutukseensa on mennyt täysin hukkaan. Aloittajaa on koulutettu perusasioiden oppimiseen peruskoulussa ainakin 9 vuotta, ja tuossa on lopputulos. Rahojen tuhlaamistahan tuo on.

    Sisältö on tärkein, mutta se menettää merkityksensä kun tuotettu teksti on huonompaa kuin 2.luokkalaisella.

    Mielipidepalstalle pitäisi kirjoittaa mielipiteitä, eikä kopioida linkkiä uutiseen ja sitten vielä kopioda itse uutisen teksti. Tämäkin osoittaa aloittajan vähäiset henkiset kyvyt.

    Kaikilla noita virheitä ei synny vaikka kirjoittavatkin "nopeasti kännykällä". Mistähän se kertoo?

    "Hänen" on edelleen turha -sa päätteen kanssa. Joko tai.
    Ei pilkkua ennen sanaa "ja" ainakaan tuossa yhteydessä.
    Pilkku ennen sanaa "kun".
    2.-luokkalaisella tai paremmin esimerkiksi toisella luokalla olevalla.

    Henkiset kykysi kertoo se, että unelma-ammattisi oli äikänmaikka, mutta vituiks män, joten aloit peruskatkerikoksi.

    Äänestä

Todella huono selitys tyhmyydelle on tuo nopeasti kännykällä kirjoittaminen. Itse uutisen kirjoittaminen on onnistunut aloittajalta kohtuullisesti, kun kieli keskellä suuta kirjoittanut mallin mukaan. Sen sijaan oma teksti kertoo totuuden, kirjoitus- ja ilmeisesti myös lukutaidoton koulutusrahojen tuhlaaja.

Ääliö mikä ääliö!

Millä me muka saadaan Suomi nousuun, kun mukana pitää raahata aloittajan kaltaisia.

Äänestä
  • Kirjoitustaidoton mahdollinen typerys on paljon helpompi kääntää voimavaraksi kuin katkeroitunut kusipää.

    Äänestä

Minun mielestäni kirjoitusvirheet eivät estäneet mitenkään ymmärtämästä tämän kirjoituksen tärkeää pointtia.Suomessa ei kerrota tekijöiden olevan Afrikasta tulleita laittomia vaan joku nopeasti jutun luettuaan voi jäädä käsitykseen että elukat olivat italialaisia.Miksi Suomessa ei kerrota rehellisesti miten juttu meni ? Mitä muuta meille jätetään kertomatta ? Turismi on Italialle tärkeä ja he eivät varmasti halua että ne joita ei saa manita alkavat tehdä tällaista turisteille heidän rannoillaan.Ja tämä tapaus takuulla vahvistaa entuudestaan Puolan viisasta päätöstä olla ottamatta turvapaikanhakijota maansa rajojen sisäpuolelle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Khkggkgkfkmx kirjoitti:

Näitä risikko harkitsee ottavansa suomeen italiastq....tässä,suomen mesiassa asiaa ei kerrota mutta muualta luettuna kerrottiin ertä kyseessä oli afrikkalaisia.
http://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005342838.html
26-vuotiaan puolalaispariskunnan lomamatka Italian Riminille sai painajaismaisen käänteen varhain lauantaiaamuna, kun miesjoukko kävi pariskunnan kimppuun suositulla lomarannalla.

Pariskunnan kimppuun käyneet neljä miestä raiskasivat naisen toistuvasti varhain lauantaiaamuna. Tapausta tutkivan poliisin mukaan miehet olivat lisäksi lyöneet naisen miesystävää ja ryöstäneet tämän.

Nuori pari vietiin sairaalahoitoon, kun sivulliset löysivät heidät verisinä ja pökertyneinä rannalta. Italian poliisi on kuvaillut tekoa brutaaliksi ja eläimelliseksi. Poliisi tutkii tapausta ja etsii pariskunnan kimppuun käyneitä miehiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu