Kokeilkaapa kaatu suorilta jaloin asfaltille

...niin että polvet ottaa maahan ensin ja sitten otatte käsillä vastaan. Pikkasen voi sitten leukaakin nirhaista maahan . Tuntuu tosi kivalta. Ihan piesty olo.

95

1551

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • flegmaatti

      Tapahtui kokeilemattakin.
      Ylittäessäni katua hieman viistoon tarttui vasen jalkateräni murtuneeseen jalkakäytävän reunaan ja oikea jalkanikin tarttui kiinni joten en saanut edes sitä eteen ottamaan vastaan kaatumista.
      Vanhoilla, kantaremmittömillä sandaaleilla oli osansa tapahtumassa.
      Kaaduin kuin honka vasen kylki hieman edellä. Polvet eivät päässeet peliin mukaan.
      Löin vaistomaisesti käteni eteen vasuri edellä.
      Nenäni pysähtyi ehkä viitisen senttiä rosoisen betonin yläpuolelle.
      Vasen kämmen oli jonkin aikaa täysin turta ja ranne muistutti itsestään kuormitustilanteissa viel.ä muutaman viikon ajan.
      Tapahtui aamulla 9:n tienoissa mennessäni hakemaan vaimon aamukänttyä.

      • Mulla syy on anopin, tietenkin. Olimme häntä katsomassa sairaalassa ja ulostullessani en katsonut jalkoihin vaan etsin katseellain autoani parkkipaikalta. Pyörätieltä astuin sitten ajoväylälle ikään kuin tyhjän päälle ja hups vaan, sekunnin murto-osassa huomasin makaavani maassa. Oikeasta polvesta nahka pois, housunpolvi kuitenkin ehjä. Leuassa pari naarmua ja käsivarret alkavat kipeytyä nyt vasta, vuorokausi kaatumisen jälkeen. Polvessa ei kuvissa patellamurtumaa mut helkutin kipeä on eikä kunnolla taivu. Tyttö sanoi että rolla sulle pitää hankkia :).

    • Nytpähän tiedät miltä tuntuu kaatua selvinpäin asfalttiin. Pitäisi vaihtaa verhot, mutta vieläkin pelottaa nousta niitä ripustamaan selvinpäin.

      • Nii, ei sitä enää ole niin kuin nuorena likkana. Jousto alkaa mennä. Ja tasapaino ilman alkoakin.

      • ilmatar_

        Ei ole kuin vajaat kaksi viikkoa. Täysinäinen reppu selässä, toisessa kädessä kassi. Alamäki ja hiekanjyviä. Hetkeksi herpaannuin. Vasen polvi verillä, housut polvesta rikki, oikean käden pikkurillissä ventti. Vasta pari päivää tapahtuman jälkeen huomasin, että oikea polvikin oli aivan mustelmista mustanaan.

        Pää pysyi pystyssä kuin ilmapallo narun päässä.

    • TänäänKaksiKertaa

      Kannattaa kaatuilla vaan metsässä, siellä on sammaleet pehmikkeinä :))

    • ö-Öö

      Kaikki kyllä kaatuilee joskus.

      Viime talvi iteaiassa vähän pelotti. Vähän joka paikka jäätikkönä. Kun liukasta, voi liukastua. Se vaan, miten hitossa pystyyn, jos liukastuu johonkin, missä ei mitään, mistä ottaa käsillä tukea. Sehän helpolla menee sellaiseksi Loirimaiseksi kaatuilushowksi ja mustelmia kertyy niin, että aletaan luulemaan mamuksi.

      Nuorempana, etenkin kakarana sitä kaatuili usein, ei sellaseen paljoa kiinnittänyt edes huomiota. Vanhemmiten kandee vaan koittaa välttää, voi käydä ikävämmin.

      Pakko kertoa. Joitamia vuosia sitten istuskelin tupakilla portailla, Sitten nousin ylös, kengät ei olleet hyvät, ei muuta, kuin nurin. Noh, portailla, ei ollut mitään, mihin ois jalan saanut. Polttimo edellä suoraan eteenpäin. Arjalainen muskeliauto oli parkkeerattu portaiden eteen. Vaikkei sais, koitin laittaa käsiä eteen. Siitä tosin ollut mitään hyötyä, ne ei yltäneet maahan. Kas kun polttimo kolahti auton konepeltiin. Hieno päänsärky.

      =DW=

      • hmpff

        En ole vahingoniloinen, hekotuttaa muuten vaan tuo viimeinen. Olisin peukuttanut, mutta kädet ei yllä.

    • Kyllä kannattaa nastakengät viimeistään talveksi hankkia.

      • Psykoterapeutitar

        Just niin olen ajatellutkin! Minkälaiset olis hyvät ja pitävätkö? Olen niin turvalleen menevää tyyppiä, että jos sais jotain pitävyyttä pohjiin.

      • Neljä vuotta sitten ostin nastakengät ja hyvät ovat olleet liukkaalla. Varoa kantsii siitä huolimatta, liukkaan jään päällä olevien kivien päälle astuessa vie kyllä mennessään. Samoin, kun jään päällä on ohut lumukerros varovaisuus paikallaan. Yhtään kertaa en ole kaatunut nastakenkien kanssa.

      • Psykoterapeutitar kirjoitti:

        Just niin olen ajatellutkin! Minkälaiset olis hyvät ja pitävätkö? Olen niin turvalleen menevää tyyppiä, että jos sais jotain pitävyyttä pohjiin.

        Minä ostin viime talveksi hyvät. Niitä oli monenlaisia. Nastojen määräkin vaihtelee. On sellaisiakin joista saa nastat piiloon sisälle mennessä, mutta itse ostin sellaiset lenkkeilynastakengät, joilla ei tarvitse päästä sisätiloihin.

      • Psykoterapeutitar

        Täytyy kuitenkin kauppaan ym. tiloihin sisälle mennä, niin nastat liukuu sitten siellä. No, täytyy katsella, jos löytyy jotkut, että jotenkin pystyssä pysyis. Tai sitten vaan siirtyy suosiolla käyttämään rollaattoria!

      • Psykoterapeutitar kirjoitti:

        Täytyy kuitenkin kauppaan ym. tiloihin sisälle mennä, niin nastat liukuu sitten siellä. No, täytyy katsella, jos löytyy jotkut, että jotenkin pystyssä pysyis. Tai sitten vaan siirtyy suosiolla käyttämään rollaattoria!

        Monen kaupan ja viraston ovessa on lappu talvisin: nastakenkien käyttö ei ole sallittu.

      • Psykoterapeutitar

        Täytyy sitten mennä salakauppaan! Tai täytyy laittaa sisäkengät!

      • Psykoterapeutitar kirjoitti:

        Täytyy sitten mennä salakauppaan! Tai täytyy laittaa sisäkengät!

        Minkäslainen on salakauppa :).

      • Psykoterapeutitar

        ettei kukaan huomaa😜

    • flegmaatti

      Kelpaisiko rapuissa rönyäminen?
      Olin vasta hieman päälle 60v kun kantaremmittömien sandaalien johdosta kaupunkimme pääkirjaston ylin askelma katosi jalkojeni alta aloittaessani alapäin menoa.
      Kirjakassi oli oikeassa kädessäni ja rapputuntuman kadottua altani lähdin pyörimään alas päin samalla suojaten vasurilla sankalasejani ( ennen kaihileikkauksia ).
      Tulin pyörien alas alas kaikki15 askelmaa ja jako osui sattumalta niin, että alhaalla jalkapohjani läjähtivät lattialla ja nousin samalla vauhdilla seisomaan. Lasit olivat silmilläni ja kassi kädessä.
      Missään ei tuntunut kolhua eikä kotitarkastuksessa löytynyt yhtään mustelmaa.

      Jälkeen päin olen ylhäältä katsonut kyseisiä portaita ja miettinyt tuloksetta miten tuo sama tulisi tehdä tarkoituksella yhtä vauriottomasti. Mahdotonta!

      • New-age

        Vitsit. Tämän olisin halunnut nähdä. Jotenkin täydellistä. Tuli nauru ja pieru.

      • New-age

        Korjaan. En ole vahingoniloinen. Pyöräkaatumiset ovat minun pravuuri.
        En jaksa toistaa niitä. Omaa tyhmyyttä kun on ollut kuvioissani.

      • flegmaatti
        New-age kirjoitti:

        Vitsit. Tämän olisin halunnut nähdä. Jotenkin täydellistä. Tuli nauru ja pieru.

        Vaimoni ei nähnyt tapauksessa mitään huvittavaa vaan kohmettui paikalleen ylätasanteelle.
        Suoritti kotona perusteellisen tarkastuksen pettyen pahasti kun ei löytänyt minusta yhtään mustelmaa.
        Salilla kaverit antoivat alastulolleni jonkin hienon nimityksen jota en osaa toistaa.

      • New-age

        Toisaalta, joskus voi olla vaarallisempaa, jos ei mitään ulkoisia merkkejä jää.
        Hiusmurtumat, joille ei voi tehdä mitään, voivat olla kivuliaita pitkään.

        Sitten varvassandaaleja ei meidänikäisten jos kenkään, pitäisi kauttaa. Niillä voi teloa itsensä pahan kerran ja saada titaania nilkkoihin. Ja kelle se käy?

        Korjaus ...käyttää

    • Tosimälsää

      Miksi ?

      • No jottei sulla ois Tosimälsää. <saat niinku jotai tuntumaa,

      • Paitakinrepesi

        Olen kylläkin sitä mieltä että sitten olisi tosi mälsää jos menisi aloittajan lailla kaatumaan. Ja ihan kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa; olen kaatunut, kompuroinut, pudonnut ja seonnut omiinkin jalkoihin monta kertaa. Joskus on sattunutkin, joskus vain harmittanut samperisti, onneksi se häipyy ja haihtuu kun jaksaa naureskella - itselleen.

      • Paitakinrepesi kirjoitti:

        No eihän tuo kaatuminen mitään herkkua ollut. Kipu ei ole häävi seuralainen. Onneksi ei mennyt luita poikki.

    • maissiiii

      Ok, odotan vielä moista kaatumista, siis edessäpäin vielä,
      voisihan sitä vaikka harjoitella etukäteen.
      Etukäteen voisikin, silloin tietäisi miten kaatuu ja ei ainakaan käsiään ensimmäisenä maahan tuikkaisi. Olisiko selälleen parempi, mutta kuka siinä hutikassa ehtii jotain ajattelemaan suuntia ja kaatumiskulmia.

      • Parempi harjoitella sitä talvisaikaan, kun on paljon pehmoista lunta maassa.

      • ö-Öö

        Kokemusta on

        Toi ylhäällä kirjoittamani kompurointi poikkeus. Mutta mulla aina joskus nyrjähtää nilkka, jalka menee alta. Mitäpä siinä, antaa kaatua vaan. Kyljelleen, tai eteen. Käsiä ei sais laittaa alle, etttei mene käsikin poikki. Silleen kierähtää. Kaatuilemista pitäis treenata, ois niinkuin lihasmuistissa, miten kaatua.

        Ja sitten taas ihmetellään, miten pystyyn, miten koittaa hyppiä eteenpäin. Muutaman kerran olen joutunut ryömimään, se muuten pirun raskasta hommaa.

        Mä koitan varoa liukkaita ja epätasaisia paikkoja. Kesällä ok, talvella hankalaa.

        =DW=

      • Eikös se ole hyvä kun refleksinomaisesti ottaa käsillä vastaan. Suojelee tuollain päätään, joka lienee se tärkein ruumiinosa tässä tapauksessa.

      • ö-Öö kirjoitti:

        Kokemusta on

        Toi ylhäällä kirjoittamani kompurointi poikkeus. Mutta mulla aina joskus nyrjähtää nilkka, jalka menee alta. Mitäpä siinä, antaa kaatua vaan. Kyljelleen, tai eteen. Käsiä ei sais laittaa alle, etttei mene käsikin poikki. Silleen kierähtää. Kaatuilemista pitäis treenata, ois niinkuin lihasmuistissa, miten kaatua.

        Ja sitten taas ihmetellään, miten pystyyn, miten koittaa hyppiä eteenpäin. Muutaman kerran olen joutunut ryömimään, se muuten pirun raskasta hommaa.

        Mä koitan varoa liukkaita ja epätasaisia paikkoja. Kesällä ok, talvella hankalaa.

        =DW=

        Minä olen kaatunut aiemminkin tässä muutamia vuosia sitten. Töihin menossa, työkaveri meni edeltä ja huikkasin hälle et odota, tulen samalla ovenavauksella. Lähdin juoksemaan ja kenkä osui viemärikannen reunaan ja ei kun ilmalento ytykis maahan. Ensin tuntui et ok, kaikki luut ehjinä mut kun sisään pääsin vasen kämmen alkoi turvota ja eiku päivystykseen. Vasemman käden pikkurillin juuressa murtuma ja osasihan olla kipeä. Sitä vaistomaisesti ottaa käsillä vastaan, se on refleksi.

    • En ole tainnut asfaltissa käydä rähmälläni sitten lapsuusvuosien.

      Slussenin kivilattiaa haistelin läheltä kerran töihinmenoreissulla. Sotkeutui jalat sellaiseen naruun, minkä Metro-lehden telineisiin laittaja oli heittänyt lehtinipun ympäriltä lattialle.
      Ei siis kukaan, ei yksikään kehno pysähtynyt kysymään kuinka ämmälle kävi. Käänsivät häveliäästi päätään poispäin, että ei me nähty mitään. Hyvä etteivät päälle kävelleet koko tunnelbanalle kiirehtivä karjalauma.
      Ei minulle tosin mitenkään pahemmin käynyt, ilkeästi vain tärähytti. Mutta kuiteskin, jos itse näen jonkun kaatuvan, niin en minä ohitse kävele noin vaan ottamatta selvää tarvitseeko hän apua (vaikka suomalaisena minun kai pitäisi lehtitietojen mukaan kaivaa kännykkä esille ja alkaa filmaamaan).

      • Joop. Mullaki oli uo mies mukana. Jäi vaan töllisteleöön et mitäs seinä nyt tuollain menit makkaamaan kesken kotimatkan. Sille pti sanoa että autatko :D.

      • Minäkin olen noilta tapaturmilta välttynyt hyvin tähän asti vaikka jo nuorena minulle sanoi silmälääkäri että sitten trukkikuskiksi ei kannata hakeutua. Vissiin syvänäössä ollu jotain problematiikkaa aina. Vaikka en sitä kyllä itse ole huomannut.

      • siilenämää kirjoitti:

        Minäkin olen noilta tapaturmilta välttynyt hyvin tähän asti vaikka jo nuorena minulle sanoi silmälääkäri että sitten trukkikuskiksi ei kannata hakeutua. Vissiin syvänäössä ollu jotain problematiikkaa aina. Vaikka en sitä kyllä itse ole huomannut.

        Talvella olen useastikin kokeillut luitteni kunnon ja hyvin ovat kestäneet vielä tähän mennessä seisaaltaan selälleen heittäytyessä.
        Ruotsalaisilla muuten positiivinen tapa kysyä miten kävi: "Hur gick det, gick det bra?"
        Siis kävikö hyvin, kun suomalainen mieluummin kysyy, että ei kai käyny pahasti.

    • hups.kups.moks

      Hyvin vähän olen potenut kaatuilu tauteja, etenkään viime vuosikymmenillä. Kyllähän lievää kompurointia ilmenee silloin tällöin kun ei äkkää katsoa jalkojensa kulkusuunnan esteettömyyttä. Mutta kokonaan nurin ei tarvitse mennä kun reagoi tasapainonsa takaisin tarpeeksi ajoissa.

      Juurikin kotona ja mökillä tahtoo unohtua askel reitille jotakin aiheuttamaan varpaille kipu tilanteita.
      Eri asia onkin talven ja kevään jäätiköt. Ne ovat arvaamattomia.

    • hmpff

      Emmää kiitos, passaan :)

      Eikä tee mieli myöskään herätä yhtenä kauniina kesäaamuna ja huomata että kauhea patti on selkäpuolella. Megamollo. Miettiä että kuka on käynyt yön aikana pussaamassa, ja tekikö se muutakin? Mitä jos ihon alla muhii pesällinen hämppyjä? Heikunkeikku oli oikeassa, ei olisi saanut imuroida niitä.

      Nyt, viiden päivän jälkeen on antibioottikuuri, eikä loppua näy kuti-nalle eikä pu-noitukselle. Alue on jo 10 x 5 sentin kokoinen, tulenpunainen fritsu. Onneksi selässä eikä poskessa.

      • Punkinpurema? Onkos sulla siihen kuuri? Siis täsmäkuuri?

      • hmpff
        siilenämää kirjoitti:

        Punkinpurema? Onkos sulla siihen kuuri? Siis täsmäkuuri?

        Lekuri sanoi että ei ole, ei tulisi tuollaista tulosta näin lyhyessä ajassa. Kefexiniä antoi. Suun kautta täsmä selkään :))

        Hämppy pani mut paksuksi. Sano mun sanoneen! Viime yönä näin jo painajaisia siitä, että mun ulko-ovi ei ollutkaan lukossa, ja kun sen laitoin, se ei pysynyt. Sitten metsästä tuli tyttö. Viattomalta näytti. Hänen takanaan kuitenkin alkoi valumaan miehiä kuin zombiet, kaikki määrätietoisesti mun taloa kohti. Enne-uni. Etiäinen, vai miksikä sitä sanotaan. Jonain aamuna herään että sänky on täynnä vauvoja. Taitaa vauvakuume loppua siihen..

      • hmpff kirjoitti:

        Aha. Mun tuttu oli metsamajoituksessa siis yöpyi teltassa merenrannassa yhtenä viikonloppuna. Kotiin tullessa suihkussa huomasi alaselässä kiinnittyneen punkin. Poisti sen. Sanoi että punoittava alue ja selkä kipeä, meni lääkäriin. Sai neljän viikon ab-kuurin punkinpuremaa ja borrelioosia ajatellen. Mistä mihin ser lääkäri laski ajan?

        Huh mikä painajainen, sulla on värikas unimaailma :). Onneksi sitä ei ole enää vauvangtekoiässä.

        5n päivän aikana ei kuulemma tule noin punaiseksi. Mä en ole huomannut mitään punkkia, eikä siellä oikein puremaakaan ollut missään vaiheessa. Paukama oli ensin samanlainen kuin parmaan aiheuttama, mutta nyt on siis jo aivat tulipunainen..

        Kyllä mä vauvan ottaisin jos saisin :) mutta tuhat on 999 liikaa.

        Okei. Uskomma lääkäriä. Jokuhan paukaman on tehnyt. Jos se on jänisrutto :D. Ei sulla kuumetta ole? Kiva arvuutella.

        Minä olen iän myötä tullut jo niin mukavuudenhaluiseksi että mulle riittää toisten vauvoista ne pyhäpuolet ja oma koiravauva tai juniorihan se jo on.

      • hmpff kirjoitti:

        5n päivän aikana ei kuulemma tule noin punaiseksi. Mä en ole huomannut mitään punkkia, eikä siellä oikein puremaakaan ollut missään vaiheessa. Paukama oli ensin samanlainen kuin parmaan aiheuttama, mutta nyt on siis jo aivat tulipunainen..

        Kyllä mä vauvan ottaisin jos saisin :) mutta tuhat on 999 liikaa.

        En tahdo pelotella, hmpff, mutta kerron silti, miten puolisolle kävi. Oli maalla ja heräsi aamulla punainen paukama otsassa. Punkkia ei näkynyt, mutta ei kuulemma tarvitsekaan näkyä. Se voi tehdä tekosensa ja häipyä huomaamatta. Näin väitti lääkäri ja antoi antibioottikuurin punkin varalta. Kipu oli kuitenkin sietämätön ja kun hän meni toiselle lääkärille , tämä sanoi heti, että kyseessä on ruusu ja siihen on ihan omat lääkkeet. Niillä hän sitten toipui muutamassa päivässä.

        Toivottavasti sinun diagnoosisi on oikea ja saat avun nopeammin kuin hän. Paranemista.

      • demeter1 kirjoitti:

        Kannattaa seurata jos punoitus ei ala hävitä ja leviää, saattaa tehdä myös rakkuloita, siis jos vyöruusu. Yleennsä myös kipeä, hermosärky saattaa kestää kauan. Lääkitys pitäis aloittaa mahdollisimman nopeasti. Silmän lähellä oleva ruusu on vaarallinen. Jos leviää silmään saattaa viedä näön.

        Aivan. Pahkura "eli" muutti muotoaan, visvaakin eritti jossakin vaiheessa, ei kyllä levinnyt pahemmin. Kipu oli kuitenkin sitä luokkaa, ettei punkinpurema sellaista aiheuta. Minulla ei tuntunut missään..))

      • "hmp.f"

        Olisiko se ollut nyt sellainen petofiili. Onko henkilötietosi vuotaneet julkisuuteen?

      • hmpff
        demeter1 kirjoitti:

        En tahdo pelotella, hmpff, mutta kerron silti, miten puolisolle kävi. Oli maalla ja heräsi aamulla punainen paukama otsassa. Punkkia ei näkynyt, mutta ei kuulemma tarvitsekaan näkyä. Se voi tehdä tekosensa ja häipyä huomaamatta. Näin väitti lääkäri ja antoi antibioottikuurin punkin varalta. Kipu oli kuitenkin sietämätön ja kun hän meni toiselle lääkärille , tämä sanoi heti, että kyseessä on ruusu ja siihen on ihan omat lääkkeet. Niillä hän sitten toipui muutamassa päivässä.

        Toivottavasti sinun diagnoosisi on oikea ja saat avun nopeammin kuin hän. Paranemista.

        Kiitos demeter, ruusu on kai kipeä? Hermokipua? Mulla ei onneksi sellaista. Kutisee ja kirvelee vaan. Kuuria kolmatta päivää, ei ole vielä tehonnut. Kuten ei kortisonikaan. Huomenna menen uudestaan jos ei tänään tapahdu jotain käännöstä.

      • hmpff
        Tellukka kirjoitti:

        "hmp.f"

        Olisiko se ollut nyt sellainen petofiili. Onko henkilötietosi vuotaneet julkisuuteen?

        Kjäh! :D No näinpä voisi ollakin, lapsiinhan mut tässä luokiteltiin toissa päivänä.

    • Taidan jättää kokeilematta, jos sopii..)) Mutta sympatiaa kaikille kaatuneille. Tämän kesän saldoksi omalla kohdallani toivottavasti riittää kaksi pyörällä kaatumista. Molemmat pienessä vauhdissa tai toinen oikeastaan pysähtyneenä. En oikein tahdo tajuta, että pitää malttaa je keskittyä, etenkin kun kaksi vaivaa on päällä: selkä-/jalka ja näkeminen. Syvätarkkuusnäkö ja hämäränäkö heikkenevät kuulemma iän myötä kaikilla, kömpelyyskin lisääntyy, ainakin akuutin vaivan kanssa.

      Tasapainon kohdalla puhutaan pienten, syvien vatsalihasten tärkeydestä. Vaikka ne olisivat treenatut, kaatuessa ei välttämättä ehdi tehdä korjausliikettä, reaktionopeus ei riitä.
      Vauhdin hillitseminen on itselläni ainoa keino pysyä pystyssä silloin kun kremppaa on päällä.

      Minulla oli kyllä kaaduttuani parempi tuuri kuin Tellukalla. Kaksi autoa hiljensi vauhtia, toinen pysähtyi ja herrasmies kysyi miten kävi. No ei kuinkaan. Kypärä vain kolahti kevyesti asfalttiin muuten ei naarmuakaan.

      • Hyvä muistutus taas tuo kaatuminen siitä että kaikki voi muuttua hetkessä. Sekunnin murto-osassa olet maassa ja seuraukset voivat olla vakavammatkin. Kipu on kavereista mitä tympein.

      • siilenämää kirjoitti:

        Hyvä muistutus taas tuo kaatuminen siitä että kaikki voi muuttua hetkessä. Sekunnin murto-osassa olet maassa ja seuraukset voivat olla vakavammatkin. Kipu on kavereista mitä tympein.

        Sanos muuta. siili. Ja kyllä se käy luonnonkin päälle, kun kroppa alkaa "oireilla". Kehtaakin pettää minut..))

      • demeter1 kirjoitti:

        Sanos muuta. siili. Ja kyllä se käy luonnonkin päälle, kun kroppa alkaa "oireilla". Kehtaakin pettää minut..))

        No sanos muuta. Niin minäkin mietin että ei minun mieli olisi halunnut kropalle tuommosta :). Kyllähän siihen oikeasdti on sopeuduttava että kroppa ikääntyy ja kehittelee kaikenlaista ei-toivottavaa. Noh, jospa edes mieli pysyis kutakuinkin jos ei nyt nuorena vaan ainakin nuorekkaana ja vähintään iän mukaisena. :).

    • Kokelin tuota kaatumistapaa muutama vuosi sitten, tosin en asfaltilla vaan Äkäslompolossa, Kesänkitunturilla Pirunkurun rinteessä.
      Onneksi en siinä kiviosuudella vaan hieman alempana metsäisemmällä kohtaa.
      Ei sattunut juuri mihinkään, toiseen polveen tuli jälki.

      • Siinähän on yksi maaseudun kehittämistä ja asumista tukeva pointti; kaatumisen seurauksena tulevat vammat ovat pehmeässä maastossa vähäisemmät kuin asfalttiviidakossa. Ja täten tulee näin yhteiskunnalle halvemmaksi.

        Tässä linkissä on koti- ja vapaa-ajantapaturmien ehkäisyn tavoiteohjelma vuosill2 2014-2020

        http://www.thl.fi/attachments/tapaturmat/tapaturmatilanne_liite2.pdf

      • siilenämää kirjoitti:

        Siinähän on yksi maaseudun kehittämistä ja asumista tukeva pointti; kaatumisen seurauksena tulevat vammat ovat pehmeässä maastossa vähäisemmät kuin asfalttiviidakossa. Ja täten tulee näin yhteiskunnalle halvemmaksi.

        Tässä linkissä on koti- ja vapaa-ajantapaturmien ehkäisyn tavoiteohjelma vuosill2 2014-2020

        http://www.thl.fi/attachments/tapaturmat/tapaturmatilanne_liite2.pdf

        Kiitos tuosta linkistä. Paljon yllättävääkin tietoa. Alkoholin osuudesta on puhuttu paljon ja onhan se ollut mukana monessa tapaturmassa ja väkivaltaisessa kuolemassa.
        Iso yllätys oli se, että kotoisista askareista ruuanlaitto näyttäisi olevan vaarallisinta, eniten tapaturmia aiheuttavaa. Hyvä syy vähentää kokkaamista..))

        Juu, ei muuta kuin tilaamaan ateriapalvelu ja odottaa valmista :). Just viikonloppuna luin jostain lehdestä artikkelin kuinka ikäihmisten alkoholinkäyttö on lisääntynyt. Mikä lie syynä. Yksinäisyys, sosiaalisten suhteiden ja mielekkään tekemisen puute ainakin yksinäisillä ihmisillä?

        "siilenämää"

        Ei mikään noista.
        Se on vaan niin että aamulla ei tarvitse herätä kelloon, eikä työ ole esteenä.
        Olemmehan saaneet lukea monilta tahoilta että eläkkeellä on aikaa harrastaa.

        H.

        Näin se menee, siili. Kukapa tätä elämää selvin päin kestäisi, vanhanakaan..))
        Meidän kotihoitoa ohjeistettiin jo vuosia sitten tarkkailemaan ikääntyneitten alkoholinkäyttöä. Etteivät kaadu, murra lonkkaansa ja vaadi kalliita hoitopäiviä sairaalassa. Säästää pitää,
        etenkin vanhusten kohdalla, kun he eivät enää tuota, katsotaan vain kulueräksi
        euroilla mitaten, eikä markkinatalous taida oikein muita mittareita tuntea...

      • hunksz kirjoitti:

        "siilenämää"

        Ei mikään noista.
        Se on vaan niin että aamulla ei tarvitse herätä kelloon, eikä työ ole esteenä.
        Olemmehan saaneet lukea monilta tahoilta että eläkkeellä on aikaa harrastaa.

        H.

        Ai että eläkkeellä on aikaa harrastaa alkoa noin niin kuin vapaamminkin. Noh, voihan se olla tietenkin niinkin mutta alkon nauttimisen aiheuttama kaatumisriski onkin sitten toinen juttu. On sitten aikaa nuolla kaatumisen seurauksena tulleet vammatkin.

      • demeter1 kirjoitti:

        Näin se menee, siili. Kukapa tätä elämää selvin päin kestäisi, vanhanakaan..))
        Meidän kotihoitoa ohjeistettiin jo vuosia sitten tarkkailemaan ikääntyneitten alkoholinkäyttöä. Etteivät kaadu, murra lonkkaansa ja vaadi kalliita hoitopäiviä sairaalassa. Säästää pitää,
        etenkin vanhusten kohdalla, kun he eivät enää tuota, katsotaan vain kulueräksi
        euroilla mitaten, eikä markkinatalous taida oikein muita mittareita tuntea...

        No siltähän tuo näyttää että vanhustenhoidossa muuta mittarit ovat vaan teoriaa ja opinnäytetöitä, jotka eivät toteudu käytännössä.

        Virtsatieinfektiot ovat yksi vanhusten yleiskunnon laskun ja kaatuilun aiheuttaja. Pitäsikös panostaa kotihoitoon siinäkin mielessä et henk kohta hygienia ja nesteiden (muun kuin alkon) nauttiminen toteutuisi siellä kotona. Se tulisi halvemmaksi kuin sairaalapäivämaksut.

        Demeter nyt hiukan huumorilla tuon kirjoittaa, mutta otan ihan tosissani ja kerron että hyvin olen elämää selvin päin kestänyt.
        Kuten monikin tuntemani ihminen, vanhempaakin ikäluokkaa oleva.

      • Ancelina kirjoitti:

        Demeter nyt hiukan huumorilla tuon kirjoittaa, mutta otan ihan tosissani ja kerron että hyvin olen elämää selvin päin kestänyt.
        Kuten monikin tuntemani ihminen, vanhempaakin ikäluokkaa oleva.

        Minä olen nauttinut silleen sopivasti. Harma vaan että tuossakin kroppa tekee stopit. Pikkasen jos edes yrität ottaa paria annosta enemmän niin jo alkaa pumppu vetää foxia ja alkon aiheuttaman flimmerin takia en kehtaa kyllä päivystykseen joutua. Ja kun muistaa mitä on dagen efter nautiskelun jälkeen, ei kyllä kiinnostakaan. Mukavampi olla hyvässä olossa selvin päin. Tai ainakin lähes.

      • Ancelina kirjoitti:

        Demeter nyt hiukan huumorilla tuon kirjoittaa, mutta otan ihan tosissani ja kerron että hyvin olen elämää selvin päin kestänyt.
        Kuten monikin tuntemani ihminen, vanhempaakin ikäluokkaa oleva.

        Aika vähällä viinalla on täälläkin menty, Ancelina, vaikka kaappeihin kun katsoo, kuvittelisi, että ollaan isompiakin juoppoja. Lahjaksi saatuja ja lahjaksi ostettuja pulloja löytyy...
        Saattaa olla, että tuo tissutteluongelmakin tiivistyy täällä pääkaupunkiseudulla. Maalla en minäkään tunne ketään, jonka voisi juopoksi katsoa, ellei nyt oteta lukuun näitä julkijuoppoja, jotka notkuvat liikekeskusten läheisyydessä...
        Nuorempi väki näyttäisi kyllä olevan tämän "uuden alkoholikulttuurin" kasvatteja, viinilasillinen ja yksi (tarjottu !) paukku kelpaa kyllä heille...

      • siilenämää kirjoitti:

        No siltähän tuo näyttää että vanhustenhoidossa muuta mittarit ovat vaan teoriaa ja opinnäytetöitä, jotka eivät toteudu käytännössä.

        Virtsatieinfektiot ovat yksi vanhusten yleiskunnon laskun ja kaatuilun aiheuttaja. Pitäsikös panostaa kotihoitoon siinäkin mielessä et henk kohta hygienia ja nesteiden (muun kuin alkon) nauttiminen toteutuisi siellä kotona. Se tulisi halvemmaksi kuin sairaalapäivämaksut.

        Aivan, siili. Halpa ja helppo (?) tapa ehkäistä yleiskunnon laskua ja tapaturmia, siis riittävä juominen. Se pakkaa vain unohtua, kun halutaan välttää vessajuoksemisia, yöllä varsinkin.
        Kun silloinkin voi unipäissään kaatua..)) Ei siis naurun asia, mutta kun pakkaa olla niin, että yhden asian kun saat reilaan siitä voi seurata häikkää jollakin muulla alueella...

        No näinpä se menee, Sitten kun ikäihmisillä alkaa tulla sitä virtsankarkailua, ottavat omat keinot käyttöön eli alkavat pantata juomista. Kun ei juo niin ei pissatakkaan. Sitten kun kuivuu, pissatulehdus iskee ja alkaa kaatuilu. Kierre on valmis

      • demeter1 kirjoitti:

        Aika vähällä viinalla on täälläkin menty, Ancelina, vaikka kaappeihin kun katsoo, kuvittelisi, että ollaan isompiakin juoppoja. Lahjaksi saatuja ja lahjaksi ostettuja pulloja löytyy...
        Saattaa olla, että tuo tissutteluongelmakin tiivistyy täällä pääkaupunkiseudulla. Maalla en minäkään tunne ketään, jonka voisi juopoksi katsoa, ellei nyt oteta lukuun näitä julkijuoppoja, jotka notkuvat liikekeskusten läheisyydessä...
        Nuorempi väki näyttäisi kyllä olevan tämän "uuden alkoholikulttuurin" kasvatteja, viinilasillinen ja yksi (tarjottu !) paukku kelpaa kyllä heille...

        Kylöä minä tunnen ja tiedän maalaisjuoppojakin, tällä kylällä heitä on vähemmän kuin alkaessani täällä liikkua.
        Ne miehet ovat kuolleet vaivoihinsa, 60-70 vuotiaina.

        Tissutelkoon ja juokoon jokainen kuten haluaa, kerroin vain ettei minun elämän raskauden vuoksi tarvitse juoda.

        Minustakin on kivempaa ajatella et jos juodaan niin juodaan silloin kun halutaan nautiskella vaikka hyvästä ruoasta tai juomaseurasta.Siis silloin kun on juhlan aihe tai muutoin vaan ollaan hyvällä tuulella.

        Kyllä!!!
        Aurinko heijastaa karviaispuskan läpi aurinkolaseihin, mitään en ole ottanut.
        Joillakin saattaa olla aina aihetta juhlaan, ellei juo murheeseensa.

      • Ancelina kirjoitti:

        Kyllä!!!
        Aurinko heijastaa karviaispuskan läpi aurinkolaseihin, mitään en ole ottanut.
        Joillakin saattaa olla aina aihetta juhlaan, ellei juo murheeseensa.

        Tuo on totta.
        Sellainen, joka on alkoholin perään, niin kyllä niitä syitä löytyy ottamiseen. Joka mieliala tarvitsee huikat ja on oikeutus ryyppäämiseen. Usein kuuleekin, että kyllä nyt on pakko ...

        Isäni sanoi aikoinaan, että alkoholin käyttöön ei ole muuta kuin yksi syy ja se on viinanhimo. Kaikki muut syyt ovat tekosyitä.

      • Tellukka kirjoitti:

        "Tellukka"

        Totta.
        Mutta pitää muistaa että himo voi kohdistua myös hyvään ruokaankin.
        Vaikka huonollakin tulisi toimeen.
        -
        Kuten olen jo tuhannen kertaa kertonut tuhanteen.
        Minä voin olla ilmankin, ilman vaivojakin.
        Joten eipäs moitita meitä syyttömiä juoppoja.

        Älä nyt ota itseesi ja moitteena, töpönokka.

        Tottakai himo voi olla mihin vaan vaikka ilmankin pystyy olemaan.

      • Tellukka kirjoitti:

        Tuo on totta.
        Sellainen, joka on alkoholin perään, niin kyllä niitä syitä löytyy ottamiseen. Joka mieliala tarvitsee huikat ja on oikeutus ryyppäämiseen. Usein kuuleekin, että kyllä nyt on pakko ...

        Isäni sanoi aikoinaan, että alkoholin käyttöön ei ole muuta kuin yksi syy ja se on viinanhimo. Kaikki muut syyt ovat tekosyitä.

        Jotenkin tympii tuo "leikkisä" sanonta, ettei elämää kestä selvin päin.

        Jos nyt vanha tura yksinäisyydessään juo, niin juokoon, mutta etenkin lapsiperheessä muiden perheenjäsenten on kestettävä tätä huonosti elämää kestävää juopottelijaa.

        Suklaanhimo muuten harvoin hirveesti harmia muulle perheelle tuottaa.

      • mummutkipeenä
        demeter1 kirjoitti:

        Aivan, siili. Halpa ja helppo (?) tapa ehkäistä yleiskunnon laskua ja tapaturmia, siis riittävä juominen. Se pakkaa vain unohtua, kun halutaan välttää vessajuoksemisia, yöllä varsinkin.
        Kun silloinkin voi unipäissään kaatua..)) Ei siis naurun asia, mutta kun pakkaa olla niin, että yhden asian kun saat reilaan siitä voi seurata häikkää jollakin muulla alueella...

        Vanhaikotien ongelmana on virtsatietulehdukset ja ne johtuvat siivoojien huolimattomasta suihkutilojen siivouksesta tai hoitajien välinpitämättömyydestä vanhuksia pestessään. Alapään suihkutusta ei saa aloittaa ennen kuin suhkun läpi on laskettu tulikuumaa vettä muutamien sekuntien ajan.

      • mummutkipeenä kirjoitti:

        Nii. Sillä hän ei ole aiheuttajan kanssa mitään tekemistä jos päättävät taholta on määrätty että vaippa vaihdetaan kahdesti päivässä ja suihkuun pääsee kerran viikossa.

      • Tellukka kirjoitti:

        Tuo on totta.
        Sellainen, joka on alkoholin perään, niin kyllä niitä syitä löytyy ottamiseen. Joka mieliala tarvitsee huikat ja on oikeutus ryyppäämiseen. Usein kuuleekin, että kyllä nyt on pakko ...

        Isäni sanoi aikoinaan, että alkoholin käyttöön ei ole muuta kuin yksi syy ja se on viinanhimo. Kaikki muut syyt ovat tekosyitä.

        No jos mää otan kerran kuussa pari lasia viiniä tai saunailta et niin en kyllä sitä ihan viinanhimoksi luokittelisi😁.

      • Tellukka kirjoitti:

        Älä nyt ota itseesi ja moitteena, töpönokka.

        Tottakai himo voi olla mihin vaan vaikka ilmankin pystyy olemaan.

        No voi miten töpöä, töpönokka😁😁😁😁😁😁

      • siilenämää kirjoitti:

        No jos mää otan kerran kuussa pari lasia viiniä tai saunailta et niin en kyllä sitä ihan viinanhimoksi luokittelisi😁.

        Siinä sitten tekosyynä sauna. Etkö sinä käy aika useinkin saunassa, vaiko vain kerran kuussa?

        Tuotahan sanoinkin jo, että tekosyitä kyllä löytyy. Eikö voi vaan rehellisen yksinkertaisesti sanoa, että nytpä himottaakin saada vähän viiniä.

      • mummutkipeenä kirjoitti:

        Vanhaikotien ongelmana on virtsatietulehdukset ja ne johtuvat siivoojien huolimattomasta suihkutilojen siivouksesta tai hoitajien välinpitämättömyydestä vanhuksia pestessään. Alapään suihkutusta ei saa aloittaa ennen kuin suhkun läpi on laskettu tulikuumaa vettä muutamien sekuntien ajan.

        E.coli on yleisin virtsatieinfektion aiheuttaja. Se on suolistobakteeri.
        Pääsee välilihan kautta nousemaan virtsaputkeen ja näin aiheuttaa tulehduksen.
        Ei se nurkista eikä suihkusta hyökkää.

      • Tellukka kirjoitti:

        Siinä sitten tekosyynä sauna. Etkö sinä käy aika useinkin saunassa, vaiko vain kerran kuussa?

        Tuotahan sanoinkin jo, että tekosyitä kyllä löytyy. Eikö voi vaan rehellisen yksinkertaisesti sanoa, että nytpä himottaakin saada vähän viiniä.

        Joka saunomisen yhteydessä ei olustella :). Tottakai voi sanoa että nyt haluan ottaa viiniä lasin pari mutta ei siinä himosta ole kyse kuitenkaan.

      • eppu2 kirjoitti:

        E.coli on yleisin virtsatieinfektion aiheuttaja. Se on suolistobakteeri.
        Pääsee välilihan kautta nousemaan virtsaputkeen ja näin aiheuttaa tulehduksen.
        Ei se nurkista eikä suihkusta hyökkää.

        Nii, kannataa kiinnittää huomio siihen mhin suuntaa peppunsa pyyhkii :).

      • siilenämää kirjoitti:

        Joka saunomisen yhteydessä ei olustella :). Tottakai voi sanoa että nyt haluan ottaa viiniä lasin pari mutta ei siinä himosta ole kyse kuitenkaan.

        Halu tai himo, joskus hyvin lähellä toisiaan.
        Perimmäinen tarkoitus humaltua vähemmän tai enemmän.
        Erikseen vielä joka päivä tissuttelevat , jotka haluavat olla nuppi sumussa kaiken aikaa.
        Tyylejä ja tapoja on monia.

        Ei minusta. Jos haluan jotain ja niin teen päivittäin, ei voida puhua himosta. Itse asiassa nylyisin en himoitse mitään, niin on kaikki laimentunut. Yhdestä tai kahdesta alkoannoksesta ei humallu. Mukavasti vaan lämmittää.

      • Ancelina

        Sanoinkin joskus, ei ehkä joka päivä.
        Kokeilepa teetä tai Rooibos-juomaa, nekin lämmittävät mukavasti.
        Minä se saunan jälkeen kaipaan enempi kylmää juotavaa, vissyä tai lähdevettä.

      • Ancelina kirjoitti:

        Sanoinkin joskus, ei ehkä joka päivä.
        Kokeilepa teetä tai Rooibos-juomaa, nekin lämmittävät mukavasti.
        Minä se saunan jälkeen kaipaan enempi kylmää juotavaa, vissyä tai lähdevettä.

        Alko minua ei himoita milloinkaan :). Teetä join viimeksi eilen illalla, mitä on Rooibos?

      • siilenämää kirjoitti:

        Alko minua ei himoita milloinkaan :). Teetä join viimeksi eilen illalla, mitä on Rooibos?

        Muistaakseni olen sen kerran sinulle selittänyt, se on etelä-afrikkalaisen pensaan lehdistä valmistettavaa teen kaltaista juomaa, ei sisällä kofeiinia.
        Juon sitä iltaisin.

      • Ancelina kirjoitti:

        Muistaakseni olen sen kerran sinulle selittänyt, se on etelä-afrikkalaisen pensaan lehdistä valmistettavaa teen kaltaista juomaa, ei sisällä kofeiinia.
        Juon sitä iltaisin.

        Joo hämärä muistikuva on että oisit maininnut. Sanoinko jo silloin että multa on kaikki luontaistuotteet kielletty. Sillä varmaan ei jäänyt nimikään mieleen kun ei voi kiinnostua kokeilemaan :).

      • siilenämää kirjoitti:

        Joka saunomisen yhteydessä ei olustella :). Tottakai voi sanoa että nyt haluan ottaa viiniä lasin pari mutta ei siinä himosta ole kyse kuitenkaan.

        No tuotahan minä tarkoitin, että se sauna on pelkkä tekosyy, koska ei kuitenkaan joka saunomisen yhteydessä olustella, silloin vain kun se himo iskee. Ja silloin siihen etsitään joku tekosyy, sauna tai sellainen.

        Tekosyy sekin, että lasi tai pari mukavasti lämmittää. Kuuma mustaviinimarjamehukin lämmittää mukavasti, jos teillä nyt niin kylmä on.

        Sauna on pää-asia, olut tulee joskus perässä jos on tullakseen. Minä kyllä näen eron mustaviinimarjamehussa ja viinissä, erilailla lämmittävät ja molemmilla aikansa ja paikkansa.

      • Näinhän.se.on
        siilenämää kirjoitti:

        Sauna on pää-asia, olut tulee joskus perässä jos on tullakseen. Minä kyllä näen eron mustaviinimarjamehussa ja viinissä, erilailla lämmittävät ja molemmilla aikansa ja paikkansa.

        toinen lämmittää päässä ja toinen mahassa.

      • Näinhän.se.on kirjoitti:

        toinen lämmittää päässä ja toinen mahassa.

        Totta, mustaherukka rinnassa ja mahasssa,

    • Eipä tee mieli kokeilla.
      On sitä tullut joskus nurin mentyä, vaan hengissä ja vähin vaurioin selvinnyt.
      Tuolla marjametsässä, kun kivien, kantojen, sammalten, risujen kanssa seurustelee, niin useita korjausliikkeitä saa tehdä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ampumisvälikohtauksen syynä kahden eri romanisuvun erimielisyydet

      Ikaalislainen romaniseurue joutui tahtomattaan tulitaisteluun etelä-pohjalaisen romanisuvun kanssa. Tilanne ei ratkennu
      Seinäjoki
      107
      2835
    2. Sosiaaliturvasäästöt kohdentuvat usein samoihin ihmisiin useampaan kertaan

      ja ihmisiä putoaa kiihtyvällä tahdilla toimeentulotuelle eli köyhien määrä kasvaa eksponentiaalisesti Suomessa. https:
      Maailman menoa
      364
      1673
    3. KJ Konetimber OY

      Haettu konkurssiin Eläke yhtiö Ilmarisen toimesta.
      Kuhmo
      84
      1639
    4. Laaja sähkökatko Sallilan verkossa!

      Mä heräsin yhden maissa UPS:n piipittkseen, koska sähköt poikki ja on edelleen. Odottelin jonkun aikaa ja soitin vikanum
      Loimaa
      45
      1493
    5. Millä kirjaimella nimeni alkaa

      Ja montako kirjainta sukunimestäni voi laskea? N to M
      Ikävä
      64
      1145
    6. Miksi toisten toiveet ahdistavat teitä?

      Kertokaapa miksi toisen ihmisen toiveet mahdolliselle kumppanilleen ahdistavat niin kovasti? Oletatko, että hän vaatii j
      Sinkut
      186
      1020
    7. Hyviä tehokkaira vinkkejä erittäin pinttuneen wc pytyn puhdistukseen

      Eli semmonen vuokra-asunnon pytty jossa hyvin sitkeään pi ttyny se vesiosa. Kloriittia olen liottanu yön yli ja yleispuh
      Ikävä
      140
      969
    8. Mitä tuntemuksia

      sinulle tulee, kun hän ilmestyy näköpiiriin? Vaihtelevatko ne?
      Ikävä
      84
      956
    9. Voiko "miehisen kunnian" käsitteen ohittaa?

      Palstalla kovasti pidetään minua jollain tavoin sairaana, kun puhun miehisestä kunniasta. Voidaanko me siis täysin ohi
      Sinkut
      148
      879
    10. En nii kui tiiä yhtään

      Mikä suussa kiehtoo, vaikka kaiken pitäisi olla ihan hyvin! Mä niin haluaisin nähdä sut:)
      Ikävä
      58
      868
    Aihe