Sehän vähän niinkuin tupsahti tyhjästä. Milloin Aleksi olisi voinut sen kirjoittaa muulloin kuin istuessaan "edus"-kunnaassa kuuntelemassa tyhjäpäiväsiä pakinoita.
Kirjoittiko A. Stubb "elämänkertansa" TYÖ-aikana ?
työ-aikanahanse
21435
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Omakehuun on kunnon narsulla aina aikaa. Ja tosiaan ne kansanedustajan niin sanotut työt ei paljoa menoa haitanne. Pääasiahan on se, että palkkiot ja kulukorvaukset kulkevat verottomina omalle tilille. Siitähän tulee niin mukava olo, että voi lähteä esittelemään leikkauksia sinne mistä ei voi mitään edes ottaa. Jos nyt joku sattuisi nimittäin kysymään hyviä ideoita.
En usko, että se on itse kirjoittanut tuota tai ylipäätään sivun tekstiä enempää.
Luulen, että se on korkeintaan sanellut sen jollekin, joka kuuntelee ja
joku toinen on kirjoittanut sen kirjaksi.
Muistan arvioineeni sen täysin oikein, silloin kun se hehkutti jossain lehdessä
että jotkin valtiolliset (olisiko ollut) turvallisuuspoliitiset asiakirjat ovat huikean jännittävää ja mielenkiintoista luettavaa - (pari slangisanaa perään) ja
sitten se äimisteli, että onko budjetin todella oltava niin iso opus - eikö pari avointa ja yleistä
piirrettä riitä (vai puhuiko se perustuslakiuudistuksesta).
Pitäisi oikeastaan kaivaa jostain ne lööpit esille.
Se on täys pelle ja feikki. Se leijailee siellä kyynärpäillä ei osaamisella.
vapaavuori on samanlainen tyhjäpää
stubbi kävi myös salilla työajalla (treenasi kisoihin)
yleensä tuollaiset tyhmimmät yltää kiusaajiksi asti
Tuota voisi kirjojen kirjoittajilta vähän kysellä, paljonko menee itse kirjoitajalta aikaa ja paljonko kohteelta. Eduskunnan työhuoneessa ei kukaan tule kysymään, mitä puuhastelet. Se on siis täysin mahdollista käyttää noilla toimistohenkilöillä työaikaa kenenkään huomaamatta. Saavathan ne kansan-"edustajat" harjoittaa myös varsinaista ammattiaan, "edus"-kuntatyön ohella.
Kansanedustajat kirjoittavat kirjoja, tekevät opintojaan, ja maisterin- ja tohtorintutkintonsakin työajalla! Se kuuluu "etuihin", kun kukaan ei valvo. Esimerkiksi eräskin maahanmuuttajataustainen edustaja kertoo aivan avoimesti tekevänsä tutkintoaan yliopistolla. Onko tässä enää laitaa! Työtön ei saa opiskella menettämättä työttömyyskorvaustaan, mutta kansanedustajat saavat opiskella ja tehdä omia bisneksiään työajalla ilman, että kukaan puuttuisi korkean palkan väärinkäytöksiin. Kansanedustajien sopeutumiseläkkeet, jotka jatkuvat vaikka he menisivät muihin töihinkin, ovat törkeyden huippu!
"työtön ei saa opiskella menettämättä työttömyyskorvaustaan"
höpönlöpön, työtön saa opiskella kunhan ei ala täysipäiväiseksi
Stubb on yksi lahjaimmista ja edustavin ministeri mitä meillä on ollut.
Erittäin fiksu ja osaava kaveri, ulosanti ja kielitaito upea.
Lisäksi aikaaansaava ja energinen kaveri. Menestynyt
Kokoomuslaisen aivopieru.
Stubb istuu perse tätnttärissä suojatyössä Euroopan investointipankissa Luxemburgissa jossa ennen häntä ovat kasvattaneet lompakkoaan kokoomus Niinistö ja kokoomus Vapaavuori.
mitä siitä sitten? oletko kateellinen
suomalainen veronmaksaja maksaa sen loisimisen siellä
se on duunissa, josta kukaan ei voi irtisanoa sitä osaamattomuudesta
KOKO SUOMI JOUTUU MAKSAMAAN EU JÄSENMAKSUA
JA MITÄ ME SAADAAN SIITÄ
EI MITÄÄN
SE ON TYPERIEN SUOJATYÖAPIKKA
T. sivullinen, joka ei ole kateellinen vaan stanan vihanen siitä että
joutuu maksamaan tyhjäpäiden perseilyä
Ei kai Stubb sitä ole työaikana kirjoittanut kun ei hän ole mitättömän elämänsä aikana päivääkään töitä edes tehnyt.
Niinpä. Mutta kyllähän jokainen ehtii kirjoittaa puolitoista A4-arkkia muutaman kahvitauon aikana. Josko senkään vertaa sai kokoon kerrottavaksi.
mutta ei tuo ääliö kykene mitään kirjaa kirjoittamaan, haamu kirjailijan tekele.
Aloittaja unohti panna 'työn' lainausmerkkeihin.
Näiden palstojen vihervasuripersupummit pitäisi todella panna pakkotyöhön tai ei senttiäkään vastikketonta fyrkkaa.
Olen yksi niistä pummeista ja olen kanssasi täsmälleen samaa mieltä. Suomi on taloudellisesti niiannnut sen vuoksi, että täällä arvostetaan ihmisoikeuksia ja yksilönvapautta aivan liikaa. Vapauksia ilman vastuuta, jokakienen pummi voisi minut mukaan lukien esimerkiksi kasvattaa kävyistä kerätyistä siemenistä taimia talvisin, ilmaisissa asunnoissamme ja sitten istutaa ne keväällä määrättyyn paikkaan.
Stubido+käyttää+vuorokauden+tehokkaasti+hyödykseen+-+eduskuntatyöhön+80%+ja+liikuntaan+50%+ja+kirjottamiseen+jää+lähes+60%+aikaa.
Kuka viitsii lukea tuota skeidaa? Kirja voisi hyvin olla nimeltään "Narsisti tikkatauluna"!
Ei sitä kukaan luekkaan,mutta moni haluaa ostaa sen, varsinkin jos se on niitä ollut allekirjoittamassa. Suomalainen on sellainen alhaisimmasta puliukosta ylhäsimpään päättäjään,että jos vain näkee kuuluisuuden niin ostaa vaikka ei lukisikaan. Olemem siis kansa jolel voi myydä taiaka papuja ikuisesti.
toimistohenkilölle se on niin, siis niin helppoa. Vaikka pyörittää omaa toimistoa ja sitähän kansan-"edustajat" saavat tehdä ihan laillisesti
Usko kun sanon, ettei se kaveri edes osaa käyttää kirjoituskonetta,tietokonetta,kynää, mutta joku sen kirjoitti ja mahdollisesti se saneli sen työajan ulkopuolella. Tuolla Stubin hommissa ei varsinaista kellokorttikonetta ole ,että se perustuu täysin henkilön omaan kunniantuntoon.