Mistä kommunismi sai alkunsa? Kommunismi ei ole vieläkään kadonnut maapallolta, vaan vahvistuu päivä päivältä Kiinan kommunistisen eliitin vallan vahvistuessa yhä nopeammalla ja kansalaisoikeuksia tukahduttavammallla tahdilla.
Putin ihailee kommunismia ja Stalinia yli kaiken, vaikka yrittääkin näyttää maansa olevan demokraattinen. Venäjän demokratia on ollut sitä, että kaikki presidenttiehdokkaat Putinia lukuun ottamatta joko kuolevat äkillisesti tai joutuvat kalterien taakse ennen presidentinvaaleja.
Mistä kommunismi alkoi?
13
654
Vastaukset 13
- ChomskynKuitenkin
Kiina voi kutsua itseään kommunistiseksi, mutta se ei tee sitä kommunistiseksi. Kiinan outo systeemi ei mitenkään ole kommunistinen.
En itse ole kommunisti muuten. En ole perehtynyt edes suomalaisten puolueiden nykyisiin ohjelmiin tai muihin.
En ole lukenut Pääomaa. En silti tajua miten voi olla niin vaikea ymmärtää, että riistäminen, kaiken olennaisen riistäminen vuosisadasta toiseen, aiheuttaa katkeruutta. Luen tuon tahallisena ymmärtämättömyytenä. Ei ole minkäänlaista halua ymmärtää mitään, mikä ei ole oma ongelma. - YhteislläVaroillaKommuni
2017 elämme suomessa kokoomus kepu kommunismin aikaa.
- Koska Verovarat siirtyvät monilla keinoilla yksityiseen keinotteluun.
Kokoomus kommunismi on juuri tätä yhteisten verovarojen ahnetta ryöstöä ja kavallusta yksityiseen keinotteluun.
- esim, mtk, ek yritystuet, omistamisen tuet, rikkaiden vero alet, ahne pakolaisbisnes, asumisella keinottelun pajatso, johon uppoaa vero rahaa !!! jne jne jne- heikkavaan
"Kokoomuskommunismi on katoava kansanperinne, sillä EK hylkäsi Tupon, jolloin marxilainen luokkataistelu on edessä. Pikkuporvari kiky on järjetön, eikä ay-liike saa palkankorotuksia ilman lakkoilua.
- Malle.Karx
"Mistä kommunismi alkoi? "
Vanha tarina kertoo tuon asian todenperäisyydestä en ole varma. Enimäiset kommunisti olivat Aatami ja Eeva asuivat kolhoosiomenapuun juurella ja eivät saaneet ottaa tuosta nälkäänsä. Ei ollut housuja ei kenkiä ja sipsuttelivat alasti ympäri ja luulivat olevansa paratiisissa. Helppoahan tuo oli kun ei ollut ympärillä niitä joilla vaatetusta oli . Ihmettelivät kai apinoita joilla sentään oli karvat ja heillä vain olematon tupsu. Ja kuten kunnon kommunistisessa järjestelmässä varastivat kolhoosipuusta omenan ja sovittelivat viikunan lehdistä "kuraläpän" edustaansa. Miten siinä sitten kävi "Pääsihteeri" keskuskomitean tukemana julisti pariskunnan bandiiteiksi ja lähtö kolhoosista tuli alta aikayksikön ! Kommunismi alkoi juutalaisesta henkilöstä nimeltä Karl Marx.
- ylineromies
Karl Marxin luokkataisteluteoria, köyhät vastaan rikkaat, on muuten vieläkin pätevä. Vaikka pikkuporvarit allekirjoittivat kikyn, EK hylkäsi Tupon, jolloin luokkataistelu on taas edessä. Palkankorotuksia ei näet tule ilman lakkoilua.
- Aatamiin_uskova
Joutavia joriset . Tuskin Parta-Kalle sitä itse keksi kyllä se on varmasti vanhempi juttu.
Olihan sekin jo , että se yksi vaati ihokkaiden tasaamista siellä palestiinassa.
Tärytti tarinan mukaan pankkitiskit nurin temppelin edustalla ja saarnasi tuota tasajakoa.
Ja eikös se Kain kimmastunut jostakin omistusjutusta kun tömäytti Abelia kivellä kalloon ja tyypilliseen tapaan livisti paikalta ?? Aatamiin_uskova kirjoitti:
Joutavia joriset . Tuskin Parta-Kalle sitä itse keksi kyllä se on varmasti vanhempi juttu.
Olihan sekin jo , että se yksi vaati ihokkaiden tasaamista siellä palestiinassa.
Tärytti tarinan mukaan pankkitiskit nurin temppelin edustalla ja saarnasi tuota tasajakoa.
Ja eikös se Kain kimmastunut jostakin omistusjutusta kun tömäytti Abelia kivellä kalloon ja tyypilliseen tapaan livisti paikalta ??Joo, olen kyllä kuullut joskus että Jeesus oli ensimmäinen sosialisti tai kommunisti. Monet sosialistit ja kommunistit, kuten Kalergi, myös sanoi että sosialismi ja kommunismi on eräänlaista kristinuskoa.
"Christianity and Socialism are both attempts to build a kingdom of God." -- Kalergi
- järjettömyydenkerroin
Hölmöydestä, vaikka sitä yritetään esittää muuna. Kommunismia on yhä sdp-vihreät-vasemmisto-rkp linjoissa.
Se on vähän kun koira, joka saa hyvää ruokaa, mutta näkee toisella toisenlaista ruokaa ja syöksyy sitä syömään jonka aikana menettää omansa. - Sensortinsosialisti
Ahneita me ihmiset olemme, puoluekantaan katsomatta.
- Kapitalistionsosiopaatti
Sanokaa kapitalistit mitä sanotte mutta ilman mitään sosiaalisuutta ei teitäkään enää olisi,kaikki olisi mennyt jo luolamies ajoista asti pieleen ja koko ihmiskunta olisi tappanut jo silloin toisensa sukupuuttoon,mutta onneksi jo tuolloin oli olemassa ihmisten välistä sosiaalitajua.Sosiaalisuuden vihaajat ei vaan tätä ymmärrä.
- kommarieiusko
Sosialismi ja uskonto ovat toisilleen kuin tuli ja vesi. Kunnon kommari ei usko mihinkään satuolentoihin, vaan pitää sitä systeemiä kansan kusettamisena ja turhana veron keräämisenä. Se mikä tuhlautuu hienoihin kirkkoihin ja kallispalkkaisiin pappeihin, voi käyttää kansan oikeisiin tarpeisiin.
- rahapuhuuvain
Kommunistinen kiina vyöryy verkkokauppoineen ympäri maailmaa ja tuottaa tuhottomasti tavaraa sekä kansalaiset tavoittelevat yksin vaurastumista.
Kiinalaisissa verkkokaupoissa voi asioida suomeksi, tulee seurantakoodit heti miten tavara kulkee sekä toiminta luotettavaa sekä rahti on lähes samaa luokkaa kuin mitä Suomessa maan sisällä. Sekä monet toimitetut tavarat niitä, mitä länsimaissa myydään kiinassa teetettyinä, mutta kiinalaiset myyvät niitä myös omaan piikkiin.
Sellaiset ovat kommunismin uudet vaatteet.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi3521051- 71728
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et37656- 41578
- 40545
- 63523
SDP: tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa ilman rasismia
Analyysin mukaan demareiden uuden maahanmuuttolinjan suurin ero konservatiivioikeiston vastaavaan on rasismin puute. ht320496- 75461
kasariperjantai 2026
Ajatuksia vuoden 2026 kasariperjantaista...ainakin porukkaa oli mun mielestä liikkeellä tosi paljon ja fiilinki noin yle22459Mulla on ikävä sua
Pakko se on myöntää, mulla on ikävä sua 🥺💔.. En kyllä haluaisi sitä myöntää kun tämä tilanne on niin hankala. Oon yri19451