Toiset puhuu että Suomeen tulee suuri herätys. Mielestäni tämä ei ole raamatullista, vaan raamattu sanoo päinvastoin että Herran päivä ei tapahdu ennen kuin luopumus ensin tulee. Mielestäni tämä on vihollisen valhe!!!1
Suuri herätys
kysymys
14410
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Olen myös näin ymmärtänyt,ettei sitä herätystä saa jäädä odottelemaan. Tuskin tulee sitä suurta herätystä. Yksittäisiä tapauksia on kyllä vielä lopulla mutta ei massa herätystä enää tule.
Lopun ajalla ihmiset ovat rahanahneita,ylpeitä,kersksilijoita,isänsä ja äitinsä tappajia hyvän vihaajia ja ties mitä. Loppuun asti se on näin. Tulee se luopumus joka jo on paraaikaa sillä sielunvihollisella on kiire,se tietää aikaa itsellään vähän olevan ennenkuin Herran päivä tulee se suuri ja julkinen...Saatana on tekevä lujasti töitä.Ei levähdä eikä odottele.Jos jotain positiivistä pitää sanoa niin ainakin se on ahkera.
Ollapa mekin ahkerampia jotka sanasta kiinni pidämme ja eikä nukuttaisi tyhmän neitsyeiden lailla.
"Lopun ajalla ihmiset ovat rahanahneita,ylpeitä,kersksilijoita,isänsä ja äitinsä tappajia hyvän vihaajia ja ties mitä."
Saatana on tekevä lujasti töitä - aivan kuten sinäkin siis.
kauan sitten....luopumuksessa ovat uskovaiset....
ei uskovaisethan ovat luopumuksessa aina olleet...
miten siis luopumus voi tulla uskomattomille
tämä sanankohta tarkoittaa uskovaisia..
he ovat rakkaudettomia..ahneita...pilkkaajia..(kuten nämä sivut todistavat)maailmaa enemmän kuin Jumalaa ja totuutta rakastavia...
totuus on ettei lahkot ..eriseurat...ahneet...pilkkaajat...valehteliat...ym..peri Jumalan valtakuntaa..
koska Jumalan sana näin sanoo...turha sitä vastaan on tapella ja vääntää Jumalan sanaa kieroon omaksi turmioksi..ja lisätä syntiä synnin päälle.
(hengellinen koti)raamatussa ei tällaisesta kodista puhuta...
Seurakunnasta kyllä....lahkoista tahollaan ...
tahallaanko yritätte vääntää Jumalan sanaa kieroon..vai oletteko tyhmiä..ettekö ymmärrä mikä seurakunta on ...kuka sen perusti..kuka sitä johtaa..miten se toimii.ja miksi...
paavali kirjoitti ettei siinä ole mitään salaista mitä he kirjoittaa vaan kaikki on ymmärrettävää...
yrittäkää edes ymmärtää lukemaanne.jos ette niin pyytäkää ymmärrystä ja oikeaa mieltä..
mikäli lihan mielellä lukee niin syntyy vain enempi eripuraa ja hajaannusta...
Ehkä jotkut meistäkin,mutta ylipäätänsä tarkoitan kaikkia.Ettei sieltä oikein herätystä nouse.
Tämä maailma on jo mennyt siihen.Uskovatkin ovat niin maallistuneet ei heitä oikein eroita joukosta ja kun raamattu kehoittaa erottautumaan näistä maailman menoista.(Ei ihmisistä)
...Että,jotta,jos,vaikka.... meistä näkyisi se taivaallinen valo.Joku voisi ja uskaltaisi tulla kyselemään Jotain Jeesuksesta.Näin edes yksittäisiä sieltä vielä tulisi uskolle kuuliaisiksi.
Meitäkin riivaa...ylpeys,ahneus,kerskaus..jne.
kuinka voimme silloin olla valona johdattamassa toisia oikealle tielle joka johtaa iankaikkiseen elämään. Eikä näin herätystä tule.
t. Martha
Ainakin sinulla on mielipahaa jostain syystä.
Ihan oikein.Luopumus tulee vain uskoville.
Kuinka voi luopua ellei ensin omista.
Martha
PIETARIN PUHE
Apostolien teot
2:14 Niin Pietari astui esiin niiden yhdentoista kanssa, korotti äänensä ja puhui heille: "Miehet, juutalaiset ja kaikki Jerusalemissa asuvaiset, olkoon tämä teille tiettävä, ja ottakaa minun sanani korviinne.
2:15 Eivät nämä ole juovuksissa, niinkuin te luulette; sillä nyt on vasta kolmas hetki päivästä.
2:16 Vaan tämä on se, mikä on sanottu profeetta Jooelin kautta:
2:17 'Ja on tapahtuva viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, että minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, ja nuorukaisenne näkyjä näkevät, ja vanhuksenne unia uneksuvat.
2:18 Ja myös palvelijaini ja palvelijattarieni päälle minä niinä päivinä vuodatan Henkeni, ja he ennustavat.
2:19 Ja minä annan näkyä ihmeitä ylhäällä taivaalla ja merkkejä alhaalla maan päällä, verta ja tulta ja savupatsaita.
2:20 Aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja julkinen.
2:21 Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu
Apostolien teot
1:6 Niin he ollessansa koolla kysyivät häneltä sanoen: "Herra, tälläkö ajalla sinä jälleen rakennat Israelille valtakunnan?"
1:7 Hän sanoi heille: "Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut,
1:8 vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka".
vain juutalaisten historiaa lisättynä lukemattomilla valheilla, joita uskovat kilvan hehkuttavat?
Jos näin, on sinun herätyspelkosi aivan turhaa niinkuin turhaa on jehovantodistajien harmagedon.
Niin kovin taistelet raamatua vastaan,mutta sulla taitaa olla suuri kaipuu päästä Jeesuksen opetuslapseksi.Ainakin merkit ovat sellaisia.
Taistelet sen vuoksi kun sinua tämä niin kiinnostaa.Jos sinua ei yhtään kiinnostaisi raamattu tuskin olist näillä sivuilla hallaa tekemässä...ITSELLESI.
läntisen maailman.
Olisi hyvä muistuttaa heitä mistä lähteestä he luulonsa onkivat.
Tuollaisia aivopestyjä ihmisiä on tosi paljon.
Luterilaisuus onneksi antaa suomalaisille tilaa hengittää eikä sido kirkon jäseniä kovinkaan raskailla kahleilla.
Hellareilla on jo niin vahvat uskonkahleet kintuissaan, että niitä on vaikea katkaista.
Sen huomaa kun seuraa hellarien käytöstä kokouksessa.
Sellaista käsien nostelua ja hallelujaan hokemista ei tavallinen mieleltään ehjä ihminen tee. Ei vaikka vähän olisikin taipuvainen mystiikkaan.
New testament
1Tm 2:8 Minä tahdon siis, että miehet rukoilevat, joka paikassa kohottaen pyhät kädet ilman vihaa ja epäilystä;
pyhät kädet.
on, että Raamattu puhuu pikemminkin luopumuksesta kuin herätyksestä, mutta viime vuosisadallkin on ollut aivan valtavia herätyksiä ja kyllä viime vuosisataakin on jo pidetty "lopun aikana." On erittäin vaikeata vastata kysymykseen tuleeko suuri herätys vai ei. Jos tulee se ei välttämättä ole "saatanasta" niinkuin jotkut täällä ovat väläytelleet. Aika sen näyttää.
Itse uskon, että tulee mahtava herätys jopa Suomeen asti. Ylipäätänsä Suomessa tulee tapahtumaan valtaisaa pyhän hengen liikehdintää mistä Profeetta David Wilkerson on Näky -kirjassaan puhunut (1974) Siinähän hän erikseen mainitsi Suomen. Muutkin Wilkersonin näyt ko. kirjasta ovat kirjaimellisesti toteutuneet. ( Homoseksualismin nousu, luonnonmullistukset ym. ym.) Lukekaa jä hämmästykää miten sanatarkasti kaikki on käynyt toteen!!!