KEPUkymppi Sipilä jäi taas kiinni valehtelusta!

Poliittiset virkanimitykset vaalipuheissaan kieltänyt KEPUkymppi Juha Sipilä on päättänyt nostaa pitkäaikaisen ystävänsä ja poliittisen tukimiehensä, keskustan europarlamentaarikon Hannu Takkulan eurooppalaiseen huippuvirkaan.

Valtioneuvosto päättää torstaina Takkulan nostamisesta Euroopan tilintarkastustuomioistuimen jäseneksi ensi vuoden maaliskuusta alkaen. Kyseessä on puhdas poliittinen virkanimitys ja näin KEPUkymppi Sipilä jäi taas kerran kiinni valehtelusta.

Sipilä on kertonut julkisesti, että Takkula on hänen pitkäaikainen ystävänsä. Kahta poliitikkoa yhdistää myös herätysliike; molemmat ovat lestadiolaisia.

Takkulalla ei luonnollisesti ole viranhoidossa tarvittavaa kompetenssia. KEPUn paskanruskea jäsenkirja korvaa kaikki pätevyydet mm. Sipilän mielestä.

Takkulan ansioluettelo on todella ohut. Takkula on koulutukseltaan kasvatustieteiden tohtori. Hänen tärkein politiikan ulkopuolinen työkokemus on kolme vuotta kestänyt ala-asteen luokanopettajan tehtävä

Tilintarkastustuomioistuimen ilmoituksen mukaan jäsenen peruspalkka on 21 155 euroa kuukaudessa. Tuomioistuimen mukaan etuuksiin kuuluvat myös houkuttelevat loma- ja eläke-edut sekä henkivakuutus ja maailmanlaajuinen terveydenhoitovakuutus.

Takkula pääsee näin näppärästi paikkaamaan avioeron ja vaalien köyhdyttämiä taskujaan.
41428
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Jeg kan bare nyyyte

Äänestä
  • Kateellinen Känänpaska, tiesitkö että nuo tilintarkastus tuomioistuimen jäsenet. Pääsee myös tutkimaan noita suomen Stasilistoja. Sen takia laitettiin meidän mies sinne, tuo pieni palkka on aivan sivuasia.

    Äänestä

  • typeryksett kirjoitti:

    Kateellinen Känänpaska, tiesitkö että nuo tilintarkastus tuomioistuimen jäsenet. Pääsee myös tutkimaan noita suomen Stasilistoja. Sen takia laitettiin meidän mies sinne, tuo pieni palkka on aivan sivuasia.

    Noo silloinhan Tarja Halonen, Tuomioja ja Arhinmäki ovat aivan kauhuissaan. Kun Meidän mainio Hannu Takkulamme avaa heidän kaikki rötös kansiott.

    Äänestä

Pelkkä tohtori. SDP:lla olisi esittää vale-yo Kusetiniin tilalle.

Äänestä
  • Kasvatustieteiden tohtori ymmärtää talousasioista saman kuin sika hopealusikasta.

    Äänestä

  • Kenttäpatja kirjoitti:

    Kasvatustieteiden tohtori ymmärtää talousasioista saman kuin sika hopealusikasta.

    Entä huoratieteiden vihtori Antti Rinne?

    Äänestä

Älä Känä edes ääneen sano, että olisi pitänyt Arhinmäki valita, kun sitä tarkoitat.

Äänestä

Ei se ole ensimmäinen kerta kun Sipilä jää kiinni valehtelusta eikä viimeinenkään.

Äänestä
  • Väyrynen ”ryösti” yli 200 kuntaa Vanhaselta.
    PAAVO on Voittaja. 
    PAAVO voitti YKSIN KEPUN 🤣🤣

    Mitä voi tästä päätellä...

    Äänestä

Miljonääripääministeri Juha Sipilä on Suomen kaikkien aikojen härskein suhmuroija pääministerinä. Hän on käyttänyt kaiken energian ja ajan omien ja sukulaistensa bisneksien edistämiseen verorahoin.

Äänestä
  • Hyvin sanottu.

    Väyrynen ”ryösti” yli 200 kuntaa Vanhaselta.
    PAAVO on Voittaja. 
    PAAVO voitti YKSIN KEPUN 🤣🤣

    Mitä voi tästä päätellä...

    Äänestä

Eipä näköjään ole lakia, joka estäisi Suomen myynnin ja kansalaisten orjuuttamisen, ainakaan Sipilältä.

Äänestä
  • No sinusta ei ole kyllä orjaksikaan, kuka tuollaisesta sossuääliöstä mitään maksaisi.

    Äänestä

Vakuutuskuorilla veronmaksua välttelevä Lestakyrpä teki sen jälleen eli kohtuullisen häpeilemättömän pälvikaljuvatulointi-iteroinnin maissilapsiklaanilleen...

Äänestä

Suomi tarvitsee pääministerin

Äänestä

Kyllähän noin tekee kaikki muutkin puolueet, joten känän-paskan aloitus on aivan turha. Vai eikö känän paska näe ns. omissa puolueissaan samaa toimintaa harjoitettavan?
No kohta känän paska taas pääsee saitille tekemään uutta avausta siitä kuin kepu suorastaan syöksyy alaspäin, omien puolueidensa suorastaan kohisten noustessa....
Känä on vähän vajeeseen jäänyt palstapaskuri joka aikaisemmin esiintyi aili a merkillä.....
Mutta täytyy myöntää, että oikeasahan känä on, mutta ihme se täytyy olla, ettei känä paska tee silloin asiasta avausta kun oma puolue toimii samoin. Eipä tietenkään kun känä paska ei silloin joutaisi muuta tekemäänkään kuin kertomaan puoluerosvojen tekemistä yhteiskuntakusetuksista...

Äänestä
  • Aloitus ei ole turha. Se todistaa, jälleen kerran, että Sipilä valehteli virkanimityksistä.

    Sipilän suunnalta jo kolmas (ellei peräti neljäs) poliittinen virkanimitys sen jälkeen kun hän ilmoitti vuonna 2013 haluavansa lopettaa ko. nimitykset.

    Sitä vaan ei vieläkään kukaan tajua ja ymmärrä, että miksi Olli Rehn (kesk) nimitettiin Suomen pankin johtokuntaan. Rehnin taidoille ja tekemisille EU:ssa lähinnä naureskeltiin, mutta sekään ei saanut valitsijoita hereille. Kansa kylläkin osasi tulkita EU-talousprofessorien antamat moitteet aivan oikein.

    Äänestä

Sipilän sanomisiin ei voi yhtään luottaa. Sipilä on keskittynyt pääministerinä vain omien ja sukulaistensa yrityksien etujen ajamiseen veronmaksajien rahoilla.

Äänestä
  • Just niin.

    Väyrynen ”ryösti” yli 200 kuntaa Vanhaselta.
    PAAVO on Voittaja. 
    PAAVO voitti YKSIN KEPUN 🤣🤣

    Mitä voi tästä päätellä...

    Äänestä

Hannu Takkuaa on jotenkin säälittävä tyyppi. Hänellä tuntuu aina olevan pallo hukassa...

Äänestä
  • Hannu Takkula on kyllä omasta mielestään pätevä kaikkiin tehtäviin.

    Äänestä

Heh. Kun huoli Hannu Takkulan epäpätevyydestä tuli julkiseksi, itkuinen Takkula selitti haastattelussa olevansa pätevä ihan kaikkiin tehtäviin.

Äänestä
  • Kyllä Hannu Takkula on täysin pätevä, Pääministerin ja Presidentin tehtäviin saakka.
    Mutta meidän mainio nykyinen päämiehemme Sipilä tapaa lähipäivinä Venäjän ja Ranskan korkeaa johtoa. Joten sellaisia miehiä meillä keskustassa kosvaa.

    Äänestä

  • Kau_Kesk- kirjoitti:

    Kyllä Hannu Takkula on täysin pätevä, Pääministerin ja Presidentin tehtäviin saakka.
    Mutta meidän mainio nykyinen päämiehemme Sipilä tapaa lähipäivinä Venäjän ja Ranskan korkeaa johtoa. Joten sellaisia miehiä meillä keskustassa kosvaa.

    Kuulut siihen luuseriporukkaan, jonka mukaan Kepun jäsenkirja pätevöittää kaikkiin mahdollisiin tehtäviin. Näinhän asia ei tietenkään ole, mutta pysy uskossasi vahvana.

    :) :) :)

    Äänestä

Punanutut on taas täällä vauhdissa, mutta äikkistä kun Sipilä ei lue teidän laiskojen kirjoituksia, saatte huutaa tuuleen aivan turhaa. Eihän teillä laiskoilla tietysti muuta virkaa ole kuin täällä päivät ja yöt maleksia saitilla. Sitten vielä nousta joudutte kaduille kuseksimaan, on se rankkaa. yäk.

Äänestä

Se, että Sipilä valehtelee, ei ole uutinen. Jos Sipilä joskus puhuisi totta, olisi uutinen.

Äänestä

Kaikilla kes- kusta puolueen kannattajilla on puolueen nimen mukaisesti kusta päässä. Varsinkin sipulaisella ja persenillä, on aina jalkojen juuressa päästä yli valunutta suomalaisen verensekaista kes-kusta suuri lammikko.

Äänestä

Tätä ei sovi unohtaa...

Äänestä

Uskontoveri Takkulan nostaminen EU:n tilintarkastustuomioistuimeen on härskiydessään käsittämätön teko, jopa härskin Sipilän mittakaavassa.

Äänestä

Sipilähän petaa itselleen paikkaa europarlamenttiin . Takkula pois Sipilä tilalle . Tämähän on perinne: kaikki valehtelusta kiinni jääneet pääministerit ovat paenneet Europarlamenttiin.

Äänestä
  • Sipilä jo petaa ittelleen hillotolppaa. Kohta ura pääministerinä on ohi.

    Äänestä

Sipilän päivät pääministerinä alkavat käydä vähiin. Siksi hän yrittää nyt varastaa valtiolta maksimaalisesti.

Äänestä

Ei kepulaiseen voi koskaan luottaa.

Äänestä

Hyvin sanottu👍

Väyrynen ”ryösti” yli 200 kuntaa Vanhaselta.
PAAVO on Voittaja. 
PAAVO voitti YKSIN KEPUN 🤣🤣

Mitä voi tästä päätellä...

Äänestä

Nyt vasta sä huomasit tuon. Kepu on huijannut jo vuosikymmeniä ja tarina jatkuu.

Äänestä

Niinpäniin....

Väyrynen ”ryösti” yli 200 kuntaa Vanhaselta.
PAAVO on Voittaja. 
PAAVO voitti YKSIN KEPUN 🤣🤣

Mitä voi tästä päätellä...

Äänestä

Milloin kepu ei ole pettänyt🤔

Äänestä

Huijaaminen on KEPUN DNAssa.

Äänestä

Juha Sipilä on tehnyt pääministerinvirasta täyden sirkuksen.

Äänestä
  • Miltä tuntuu katsoa vierestä, kun hallitus toimii? Teksikö mieli sanoa painava köh köh?

    Äänestä

  • Hallitus on kyllä tehnyt paljon päätöksiä ja sitten kumonnut ne. Näin on tehty kaksinkertainen määrä päätöksiä.

    :) :) :)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


vehhapulla kirjoitti:

Poliittiset virkanimitykset vaalipuheissaan kieltänyt KEPUkymppi Juha Sipilä on päättänyt nostaa pitkäaikaisen ystävänsä ja poliittisen tukimiehensä, keskustan europarlamentaarikon Hannu Takkulan eurooppalaiseen huippuvirkaan.

Valtioneuvosto päättää torstaina Takkulan nostamisesta Euroopan tilintarkastustuomioistuimen jäseneksi ensi vuoden maaliskuusta alkaen. Kyseessä on puhdas poliittinen virkanimitys ja näin KEPUkymppi Sipilä jäi taas kerran kiinni valehtelusta.

Sipilä on kertonut julkisesti, että Takkula on hänen pitkäaikainen ystävänsä. Kahta poliitikkoa yhdistää myös herätysliike; molemmat ovat lestadiolaisia.

Takkulalla ei luonnollisesti ole viranhoidossa tarvittavaa kompetenssia. KEPUn paskanruskea jäsenkirja korvaa kaikki pätevyydet mm. Sipilän mielestä.

Takkulan ansioluettelo on todella ohut. Takkula on koulutukseltaan kasvatustieteiden tohtori. Hänen tärkein politiikan ulkopuolinen työkokemus on kolme vuotta kestänyt ala-asteen luokanopettajan tehtävä

Tilintarkastustuomioistuimen ilmoituksen mukaan jäsenen peruspalkka on 21 155 euroa kuukaudessa. Tuomioistuimen mukaan etuuksiin kuuluvat myös houkuttelevat loma- ja eläke-edut sekä henkivakuutus ja maailmanlaajuinen terveydenhoitovakuutus.

Takkula pääsee näin näppärästi paikkaamaan avioeron ja vaalien köyhdyttämiä taskujaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu