Valamon luostarista

valamonluostarista

29

673

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No eihän se tuosta mennyt ollenkaan. Talous aivan kuralla, korona viimeisteli kauheuden. Vaikeudet ovat niin pitkäaikaisia. Johan se igumeeni ehdittiin koko veljestön toimesta erottaa silloin 2011, kun holtiton rahankäyttö oli ärsyttänyt niin pitkään muita. Mutta hänhän sai jatkaa kun luostarin ulkopuoliset vaikutusvaltaiset tukijat häntä siinä auttoivat. Viimeisen 20 vuoden aikana valamo on ollut voitollinen vain silloin kun on saanut miljoonakorvauksia tulipaloista. Vielä kun igumeeni sergei erotti sen talousjohtajan, joka yritti suitsia hommaa edes johonkin malliin.

      • Anonyymi

        Eihän tuossa jutussa ole mitään sellaista, mikä ei pitäisi paikkaansa myös nyt. Ihan sama juttu voitaisiin kirjoittaa vaikka tänään.

      • Anonyymi

        Venäläinen ei edes kadu syntejään . 5 kertaa päivässä miekkaan päin.

    • Anonyymi

      Jossain vaiheessa pakko karsia toimintaa kovalla kädellä, muuten on konkurssi edessä.

    • Anonyymi

      Artikkeli on hyvä ja isä Mikael puhuu asiaa. Nostaisin jutusta yhden asian: jos luostarissa olisi enemmän munkkeja, niin menot pienenisivät kun tarvitaan vähemmän palkattua henkilökuntaa. Mutta tiedän aivan varmasti - kuten varmaan moni muukin - että moni arkailee Valamoon kuuliaisuusveljeksi lähtöä, koska Valamon olemus on niin turistikeskeinen, mitä igumeni ei halua edes karsia. Jos meno olisi luostarimaisempi, niin ehkä ulkomaisiin luostareihin ei enää lähtisi munkkeja.

      Onko luostarin tehtävänä olla olemassa suomalaisia turisteja varten? Siltä vaikuttaa, kun tehtyjä päätöksiä katsoo. Mutta eiköhän Pantsu-Ampan projekti ortodoksisen tietoisuuden kasvattamisesta ole jo aika päiviä saavuttanut lakipisteensä ja luostari voisi palata toisenlaisiin prioriteetteihin.

      Katselin tuossa juuri luostarin jumalanpalveluskalenteria vuodelta 1978. Liturgia joka päivä ja kaksi muuta palvelusta. Ja veljestö oli tuohon aikaan pienempi kuin nykyään. Toki nykyään joka munkilla on iso määrä muita töitä, mikä on oikeastaan ihan nurinkurista.

      Mutta kun igumeni elää jossain eri maailmassa ja kuvittelee, että luostarin johtajan tehtävä on antaa haastatteluja, edustaa, kestitä, pitää teehetkiä arvovieraille ja niin edelleen.

      Ainakaan hän ei kykene karsimaan kovalla kädellä, mikä on tosi huono homma. Luostarin on pakko karsia erittäin paljon toimintojaan tulevan viiden vuoden aikana. Ja karsia rakennuskantaa, sillä niiden remontoimiseen ne rahat menee. Homeista opistohotellia ei ainakaan kannata remontoida. Eiköhän ne kurssilaiset mahdu oikein hyvin luostarihotelliin ja vierasmajaan. Ja mihin opistoa tuossa mittakaavassa tarvitaan? Eikö ne muutamat vähäiset kurssit voisi pitää kulttuurikeskuksen tiloissa, kun se kerran nyt korjataan. Siellähän on alakerrassa vaikka kuinka paljon tilaa, eiköhän sinne mahtuisi.

      Yleensä luostarin johtaja on siirtynyt piispaksi mutta nyt... ei taida niin käydä.

      • Anonyymi

        Veljistön suurehko vaihtuvuus johtuu varmaan osittain siitä, että luostari on etupäässä turistikohde. Moni ei viitsi olla siellä nähtävyytenä kovin pitkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Veljistön suurehko vaihtuvuus johtuu varmaan osittain siitä, että luostari on etupäässä turistikohde. Moni ei viitsi olla siellä nähtävyytenä kovin pitkään.

        Kerrankin joku kiteyttää asian niin kuin se on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerrankin joku kiteyttää asian niin kuin se on.

        Nykyisen igumenin aikana ei ole odotettavissa muutosta luostarin tilanteeseen. Saattaa ikänsä puolesta jatkaa vielä pitkään tehtävässään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Veljistön suurehko vaihtuvuus johtuu varmaan osittain siitä, että luostari on etupäässä turistikohde. Moni ei viitsi olla siellä nähtävyytenä kovin pitkään.

        Turisteja käy Valamossa lähinnä vain kesällä, eikä veljestön tarvitse joutua juurikaan kosketuksiin heidän kanssaan, jos eivät halua. Eikä tiettävästi kukaan pois lähtenyt ole sanonut syyksi, että "ei viitsi olla nähtävyytenä". Mutta tietenkin sellainen kiusaus on olemassa, että ryhtyy viettämään aikaa turistien seurassa ja sillä taas voi olla huono vaikutus omalle hengelliselle elämälle, ja se taas voi johtaa lopulta siihen, että lähtee pois.

      • Anonyymi

        Sekin on väärin sanoa isäksi jotain joka ei ole.

        Onko ne murhannut kristittyjä nii ku katolisia luterilaisia ....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Veljistön suurehko vaihtuvuus johtuu varmaan osittain siitä, että luostari on etupäässä turistikohde. Moni ei viitsi olla siellä nähtävyytenä kovin pitkään.

        Myllynkivi kaulassa mitä tehnyt vääryyttä maapallon kristityille .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sekin on väärin sanoa isäksi jotain joka ei ole.

        Varoittaisin keski-ikäisistä naisista, varakkaista, jotka osaavat temppunsa ja vievät helposti heikon veljen mukanaan.

        Kumma juttu, miten naisten pitää tehdä tuollaista. Antakaa veljestön jäsenille rauha ja menkää Lintulaan rauhoittumaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varoittaisin keski-ikäisistä naisista, varakkaista, jotka osaavat temppunsa ja vievät helposti heikon veljen mukanaan.

        Kumma juttu, miten naisten pitää tehdä tuollaista. Antakaa veljestön jäsenille rauha ja menkää Lintulaan rauhoittumaan.

        Niin juuri - naiset tulevat ja viettelevät, heikot veljet vaan vikisevät... Aina on osattu kaikki laittaa naisten syyksi.

    • Anonyymi

      Toivon Valamolta että supistavat turistihömpötyksen minimiin. Mihin luostari tarvitsee turisteja? Jos kaikesta turhasta luovutaan niin tarvitaan paljon vähemmän rahaa, eikä tarvita turistilaumoja ylläpitämään järjettömän suurta majoituskapasiteettia (se on ihan oikeasti täysin ylimitoitettu ja suuruudenhullu) tai kulttuurikeskuksen toimintoja. Kirjastokin on niin ja näin, kun kaikenlaista maailmallista täynnä sekin. Trapesaan simppeli ruoka.

      Lääkkeet on siis olemassa mutta tarvitaan rohkea henkilö toteuttamaan ratkaisut......

      • Anonyymi

        Kun ihmiset ehdottavat "turistihömpötyksen" vähentämistä tulisi myös huomata, että se ei tarkoita sitä, että tuo ehdottaja saa edelleen käydä Valamossa, kun taas kaikki "turistit" joutuvat jäämään pois. Vaan se tarkoittaa sitä, että tuo ehdottajakaan ei sitten enää pääse käymään Valamossa. Mutta tottahan se sinänsä on, että Valamon talous saataisiin yksinkertaisesti kuntoon sillä, että vierailijoita otettaisiin vastaan vain kesäisin ja että osa rakennuksista jätettäisiin ilman lämpöä ja sähköä tuhoutumaan itsestään. Tai purettaisiin, mutta se purkaminenkin tietenkin vaatisi myös rahaa. Rakennusten ylläpito ja se, että ihmisille tarjotaan mahdollisuus vierailla luostarissa myös kesäkauden ulkopuolella, kuluttaa enemmän rahaa kuin koko vuoden aikana kertyy tuloja. Mutta kymmenet tuhannet ihmiset jäisivät vuosittain ilman luostarissa vierailemisen kokemusta, joka on tehnyt moniin lähtemättömän ja koko elämän suunnan muuttavan vaikutuksen.

        No ei se nyt tuollainen jokotai-tilanne ole, että joko luostari vaan auki kesäisin ja kaikki rakennukset jätetään märkänemään pihaan, tai sitten että jatketaan entiseen malliin.

        Pärjäähän ne muutkin maailman luostarit ilman komeita hotelleja ja hilavitkuttimia ja ottavat pyhiinvaeltajia ympäri vuoden asumaan alkeelliseen majoitukseen ja syömään yksinkertaista ruokaa vaatimattomissa olosuhteissa.

        Kannattaisi esim pohtia, KENELLE palveluita suunnataan. Turistiryhmille jotka hätäiseen käyvät kääntymässä ja ostavat noutopöytälounaan? Elämysmatkailijoille, jotka haluavat laatua ja tuovat rahaa? Pyhiinvaeltajille, jotka tyytyvät vähään, kunhan pääsevät luostariin? Himmelinteko- ja Tunne itsesi -kurssilaisille? Kun kaikkia kohderyhmiä ei voi saada jos samalla pitää karsia menoja.

        Kakkua ei voi samaan aikaan sekä säästää että syödä. Sinänsä voi hyvinkin olla, että Valamon hiljattain käyttöön otettu kahden kauden malli johtaa kuvaamaasi "tuokaa omat lakanat ja siivotkaa itse jälkenne" -malliin, ja se voi lopulta olla hyväksikin, mutta se on selvää, että niin valtavaa kiinteistömassaa ei ole mahdollista ylläpitää ilman yhtä valtavia tuloja joko niiltä halveksimiltasi "turisteilta" (mikä muuten antaa sinulle oikeuden kuvitella olevasi yhtään näistä "turisteja" parempi ja oikeutetumpi käymään Valamossa?) tai sitten jostain muualta. Jos niitä "turisteja" ei kesäisin ole eikä vastaavia tuloja tule muualtakaan, niin se tietää väistämättä sitä, että osa rakennuksista on räjäytettävä taivaan tuuliin. Myöskään ulkomailla oleviin luostareihin ei ole mahdollista verrata, koska ulkomailla luostarien toiminta rahoitetaan pääosin lahjoitusvaroin, kun taas Suomessa ei ole samanlaista lahjoituskulttuuria.

        Eiköhän Valamo itse yritä syödä sekä säästää kakkua. Valamo tuottaa vuodesta toiseen massiivista tappiota - jotain on pakko tehdä, jotain tarpeeksi isoa, tai sitten luostari on konkurssissa. Tämän sanominen ääneen ei ole sanojan vika. Aivan kuin Valamossa ei tätä tajuttaisi. Ilmeisesti siellä kuvitellaan, että Suomen ortodoksinen kirkko tulee ja pelastaa - mutta näin ei käy, kun eihän silläkään ole rahaa. Ja ehkäpä Jumalan toive onkin, että loppuisi se pelleily ja alkaisivat keskittyä hengellisyyteen sen ainaisen tivolin sijaan - jollaista muuten eräät tahot yrittivät puuhata luostarin pihamaalle 80luvulla. Pankki ja jäätelökoju jo olivatkin.

        Se että luovuttaisiin osasta rakennuskantaa, ei tarkoittaisi yhtään mitään kesäsesongin kannalta. Eihän luostarin majoituskapasiteetti ole täynnä kuin pääsiäisenä ja jouluna. Kyllä ne kesän ”turistilaumat” mahtuvat vaikka yksi majoitusyksikkö olisikin vähemmän. Vanhaan munkkilaankin voisi majoittaa maksavia asiakkaita, jos niikseen tulee. Mutta ei siihenkään tarvetta ole, kun ei niitä yöpyjiä ole koskaan niin paljon, että valkoinen maja olisi täynnä.

        Valamo voi vallan mainiosti yrittää porskuttaa vanhoilla eväillä vielä pari vuotta, sitten on pakko lopettaa miettiminen ja tarttua toimeen. Ne turistivirrat eivät siitä enää kasva vaan vähenevät vuosi vuodelta, ihmisiä ei samalla tavalla ortodoksisuus tai luostarit kiehdo kuin männä vuosikymmeninä. Opisto on ihan puuhastelua, samoin konsertit ja muut tapahtumat.

        Henkilökuntaakaan ei voi enää ihan hirveästi vähentää. On siis edessä esimerkiksi luopuminen osasta rakennuskantaa ja majoitustoiminnan merkittävä supistaminen tai sitten kirjaston ja kulttuurikeskuksen ulkoistaminen, opiston ulkoistaminen / lakkauttaminen / merkittävä supistaminen, Trapesan ulkoistaminen tai merkittävät muutokset sen toimintaan.

        Tai sitten voi myydä Timanttiristin, metsää tai arvotauluja - mikä on tietysti typerintä ja lyhytnäköisintä mutta on kuulemma ollut keskusteluissa esillä.

        Minun ei tarvitse ”päästä turistina” Valamoon vaikka näin edellä oleva luostarin edustaja minulle huutaa (mikä on noloa). Asun ajomatkan päässä Valamosta, en tarvitse majoituspalveluja, ja ruokailla voin vaikka Karviossa. Mutta olen kartalla luostarin tilanteesta, erinäisistä syistä johtuen. Toki luostari voi laittaa portit kiinni ja vielä Securitaksen jätkän vahtimaan, etteivät muut kuin veljestö pääse mäelle, jolloin kukaan muu ei tosiaan pääse kuluttamaan sepeliä tai kirkon kivilattiaa. Mutta Suomessa on muitakin paikkoja: Lintula, Sofia, Lammi ja Pokrova, ja Janakkalassakin taitaa olla aluillaan jotain mielenkiintoista. Ei se Jumala yksinomaan Valamossa asu, ja palveluksia on joka ortodoksisessa kirkossa ympäri Suomi-neitoa.

        Alkaa kuulostaa siltä, että olet keskustellut luostarin nykyisen taloudenhoitajan kanssa... No joka tapauksessa sinun kannattaisi oikeasti miettiä asiaa myös niiden inhoamiesi "turistien" näkökulmasta. Mikä Valamon merkitys ja hyöty on niille kymmenille tuhansille ihmisille vuosittain hengellisessä mielessä. Ja varmaan monta muutakin asiaa olisi hyödyksi miettiä.

        Olen nyt miettinyt ja olet oikeassa. Olin ylimielinen ja puhuin rumasti. Turisteja käy kaikissa maailman luostareissa ja Valamo on kesän ulkopuolella hiljainen. Kyllä siellä Valamossa osataan tehdä ratkaisut parhain päin. Minä nostan käteni pystyyn virheen merkiksi, esitän anteeksi pyynnön, kiitän että jaksoit kärsivällisesti selittää. Jatkossa yritän pitäytyä rakentavassa sekä myös ystävällisessä asenteessa jos tänne jotain viestiä naputtelen.

        T: se edellinen

      • Anonyymi

        Kun luostari on turisteille avoin, on sillä iso positiivinen merkitys. Enkä tarkoita pelkästään sitä, että se tuo luostarin tarvitsemaa rahaa toimintaansa. Se tuo positiivistä suhtautumista luostariin ja ortodoksisuuteen. Porttien sulkeminen lisäisi suvitsemattomuutta luostarin ja ortodoksisuuden ulkopuolelta. Panteleimonin ja Ambrosiuksen tiedoitustoiminta vuosikymmenien aikan on lisännyt juuri tätä suvaitsevaisuutta ja ortodoksisuuden ymmärtämistä. Ortodoksinen vähemmistö kuuluu suomalaiseen yhteiskuntaan. Arvostan suuresti suvaitsevaisuutta vähemmistöjä kohtaan.

    • Anonyymi

      Taitavat luostarissa vain nostattaa omaa elämäänsä ja pönöttää.

      Lintula hengellisempi paikka eikä nunnat luo imagoa itselleen eivätkä opiskele eivätkä ravaa ulkomailla.

      • Anonyymi

        Eikö niiden pitäisi katua syntejään Raamatun mukaan palautella varastettua huijattua ja tehdä jotain kunnollista työtä . Shamanismi vai kabbala.

    • Anonyymi

      Munkit on arabeja ja budhia jotka laskee judeja 5 rukousta arabian suuntaan ilmainen ruoka ja asunto. Näin on kuultu.

    • Anonyymi

      Munkilla ei saa olla omaisuutta. Entä jos on luostariin tullessa tilillä 10000€. Joutuuko niistä ja kaikesta muusta omaisuudesta luopumaan?

      • Anonyymi

        Joo jouvvut antamaan ne luostarin hyväks jolla sitten saahaan ostettua uus sahajauholevystä tehty viilupintainen ikonostaasi.

        Kun halavalla saapi.

        Vaikka komiahan tuo on vuoan meleko tyyris luattuun nähen.

    • Anonyymi

      Minä alan olla väsynyt tähän jatkuvaan kitinään koskien Valamoa. Mikähän oikeus ihan jokaisella on neuvoa ja ilmaista mielipiteensä jopa julkisella palstalla? Eiköhän luostarin johto pysty ihan itse ratkaisemaan asiat ja tarvittaessa ottamaan joltain asiantuntijalta neuvoja kuin että täällä joka iikka on neuvomassa. On totta että luostarilla on pohdittavana, miten keskittyä ydintoimintoihin, mutta eiköhän johto - jossa on finanssialan ammattilainenkin - osaa tehdä tarvittavat ratkaisut. Minulla ainakin on asiaan luotto, ja asiat menevät kuten niiden on tarkoituskin mennä. Olen kiitollinen, että Valamoon pääsee. Tämä ketju on muutamin kohdin ihan häpeällinen, miksi edes eksyinkään tänne palstalle lukemaan soopaa. Joskus täältä sai hyviäkin näkökulmia ortodoksisuuteen liittyen, nyt näyttää olevan vain asioiden päivittelyä ja suoranaista solvaamista. No, Kristus syntyy, kiittäkää. Ja rauhaisaa joulua itse kullekin.

      • Anonyymi

        Kyllä puhetta tänne mahtuu. Kukaan ei ole ketään solvannut. Epäkohdista voi puhua, niin kauan kun on turistikohde. Sit kun on ovet säpissä, niin sitten on yksityisasia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken tappo

      "Tyttö löytyi poliisin mukaan kuolleena läheisestä metsästä muutaman sadan metrin päässä kotoaan. Uhrin löysivät hänen k
      Henkirikokset
      217
      35753
    2. Kuka oli tekijä?

      Jos tekijä oli suomalainen, onko hänen vanhempiaan jo tavoitettu? Mitä mieltä ovat aikamiespoikansa teosta? Entä puoliso
      Valkeakoski
      274
      22731
    3. Valkeakosken murhaaja-raiskaaja on kantasuomalainen mies tiedottaa poliisi

      Some- ja palstapersut ehtivät jo moneen kertaan julistaa tekijän maahanmuuttajaksi. Miten meni niin kuin omasta mielestä
      Maailman menoa
      444
      11374
    4. Onko tekijän nimi tiedossa?

      Joko tiedetään?
      Valkeakoski
      85
      9113
    5. 15-vuotiaan ruumis valkeakoskella

      Nuoria tyttöjä tappavat miessaalistajat ja toiset nuoret. Miessaalistajille ruumiin kätkeminen tai tuhoaminen ei ole on
      Poliisi
      29
      6721
    6. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

      Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
      Maailman menoa
      55
      5291
    7. Kantasuomalainen mies pidätetty - ulkomaalaiset syyttömiä tekoon

      Verityöstä on pidätetty vuonna 2005 syntynyt mieshenkilö. Ulkomaalaisilla ei mitään yhteyttä tekoon.
      Valkeakoski
      199
      4165
    8. Tekijä on poliisin vanha tuttu

      Ihan supisuomalainen.
      Valkeakoski
      48
      2162
    9. Valkeakosken murhaaja

      Raiskausrikosten joukossa kanta suomalainen tekijä on niin harvinainen että kannattaa erikseen mainita. Raiskausuutisia
      Maailman menoa
      50
      2104
    10. Miksi kaupunki toivoo nuorilta malttia?

      https://www.hs.fi/suomi/art-2000010453236.html "Älkää suunnitelko kostoa" Mistä on kyse? ”Toivomme, että nuorten taho
      Valkeakoski
      43
      1657
    Aihe