Mikä EU:ssa on väärää ?

Olen katsonut tätä palstaa jo pitkään ja en ole löytänyt yhtään todellista asiaa
EU:n huonoudesta ja olen sanonut ja yrittänyt sitä löytää näillä sanoilla.
- Älä sano pakolainen
- Älä sano, että joku veivaa rahaa, sillä sitä veivaa kaikki.
- Älä sano, että suomi kun et tiedä edes mikä on suomi ja suomalainen.

EU on selvästi tuonut laskennallisen asian esille Suomelle sosaaliturvasta ja
terveyden huollosta. Molempia on suomen parannettava näillä tulo ja meno tasoilla.
( Nämä kaikki on olleet lehdissä moneen kertaan )

Mikä Tämä Venäjän pelko sitten on jos EU on maailman suurin sotilasmahti ja EU rakentaa
Saksan vaalien jälkeen tiiviimpää unionia ja Merkel on sanonut, että USA ja Englanti ei
enään ole luotettavia.

Euroopasta tulee Liittovaltio ja se on meidän tavallisten ihmisten etu ja sitä ei voi toisin
kukaan väittää ja hänen täytyy eritellä ne todelliset asiat jos muuta väittää.
( Älä puhu hengen maailmasta ja ennustuksista, vaan tästä ja nyt )
33288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Suomi hoitaa itse taloutensa, sosiaaliturvan ja terveydenhuollon. Ne eivät kuulu EU:lle.

EU ei ole sotilasmahti. Se turvaa NATOON.

UNIONIN tiivistämien on vasta puheiden tasolla. Se on vuosia kestävä prosessi.

USA ja Iso Britannia kuuluvat edelleen länteen mm. NATON kautta.

Äänestä
  • Aloittaja

    Vai hoitaa ? ?
    Katso ja avaa silmäsi ja mene vaikka Huutokaupat.com sivulle ja katso pari
    ja katso vielä 5 kertaa, että se menee sinun kalloosi.
    Taloja myydään Hämeenlinnassa ja Lahdessa kaksioita ja muita alle 20 000 euroa.
    Kato vielä varmuuden vuoksi 7 tai 8 kertaa jos se ei mene sinun on vaikea katsoa.

    Jos se asunto ei ole PK-seudulla tai Lapissa sinun asunnolla ei ole mitään arvoa.
    Suomalaisten varallisuus oli kuulemma asunnoissa.

    Eikö sitä saa väännettyä edes rautalangalla sinun päähän, että Te olette Pers******.
    Tuommoiseenko sinä haluat ihmiset ja vielä alemmas ja jopa Venäjän Itä-karjalassa
    ei ole nähty noin köyhää.

    Äänestä

  • Hinnat määräytyvät markkinolla kysynnän mukaan.

    Asunnon arvo laskee, jos ei ole työpaikkoja ja palveluja. EU:lla ei ole mitään tekemistä sen kanssa. Ne ovat omia asioitamme.

    Jokainen on itse vastuussa asunnon ja työpaikan valinnastaan. Se ei kuulu EU:lle vähääkään.
    Olet liian typerä tajuamaan perusasioitakaan.

    Äänestä

brysselin palkkaamat agitaattorit ne vaan jaksaa kailottaa eu ihanuuttasa. :P

Äänestä
  • Aloittaja

    Tajuaako idio**** , että PK-Seudulle rakennetaan koko ajan nousevasti
    yli 15 000 uutta asuntoa joka vuosi. Teidän koko teollinen kasvu on rakennuksissa.
    Siitä Te olette ylpeitä, että Teidän Teollinen kasvu on yli-kalliissa rakennuksissa.

    Tajuaako idioot*** sitä, että jos rakentaminen kasvaa kohta yli 20 000 asuntoon
    vuodessa ja niitä rakennetaan oikein urakalla Puolalaisilla ja Virolaisilla ja kaiken
    maailman rakennusmiehillä.

    Tämän kiihtyvä rakennustuotanto tarkoittaa ainakin 2,5 ihmistä per asunto vuodessa
    kertaa 20 000. Kyllä siinä pitää pakolaista ottaa ja EU:lta rahaa kerjätä, jotta Teidän
    hieno talouskasvu pysyy edes pystyssä.

    Mutta Teidän hieno kommunistinen hallinto unohtaa yhden asian:
    Teillä ei ole Teollisuus ja tuotanto kasvua ja Teillä ei ole varallisuutta ja suurin osa
    työskentelee kunnille ja valtiolle minimitoimeentulolla. Teidän ainoa sijoitus ja
    investointi muoto on asunto rakentaminen ja asunnot, koska kommunistinen
    hallintonne ei saa tuottoa ja ei voi kilpailla teollisuudella maailmanmarkkinoilla
    tällä kulurakenteella ja sijainilla.

    Nyt kun huomaatte, että muu suomi on kuollut kaikesta teollisesta toiminnasta ja
    tulevaisuus pakolaisilla ja muilla on runsaasti huoltotöitä ja kerros siivousta ym.
    Ettekö Te tajua mitä tästä seuraa, kun kaikki on vielä velaksi rakennettu.

    Tarkennan vielä niistä asunnoista:
    Sijoitusyhtiöt ja eri rahastot sijoittavat suomessa PK-seudun rakentamiseen alhaisten
    korkojen vuoksi.

    Äänestä

  • Asunnot rakennetaan sinne, missä on kysyntää.

    Suomessa on paraikaa suuri kysyntä työvoimalle nousukauden takia.

    Lykkäät pötyä, kuten typeryksen kuuluukin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Tietoja-typerykselle kirjoitti:

    Asunnot rakennetaan sinne, missä on kysyntää.

    Suomessa on paraikaa suuri kysyntä työvoimalle nousukauden takia.

    Lykkäät pötyä, kuten typeryksen kuuluukin.

    Kysymys ei ollut siitä, vaan siitä mihin investoidaan ja mikä tuottaa.
    Kait sinä ymmärrät, että ei se voi pelkästään velka ja asunto olla se
    tuotanto kuva ja sen kasvava vauhti.

    Rakentaminen on nyt kuitenkin Teidän koko talouden runko ja kasvu.
    Näet, että muu suomi on romahtanut ja sen ylösajaminen alkaa olla jo
    sula mahdottomuus.

    Äänestä

  • Suomessa investoidaan voimakkaasti mm
    - sähkön tuotantoon
    - telakkateollisuuteen
    -autoteollisuuteen
    - bioenergian ja sen johdannaisiin
    -metsätuotteisiin ja
    -matkailuun.

    Nämä noin aluksi.

    Yritä valehdella paremmin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Liittovaltio kirjoitti:

    Tajuaako idio**** , että PK-Seudulle rakennetaan koko ajan nousevasti
    yli 15 000 uutta asuntoa joka vuosi. Teidän koko teollinen kasvu on rakennuksissa.
    Siitä Te olette ylpeitä, että Teidän Teollinen kasvu on yli-kalliissa rakennuksissa.

    Tajuaako idioot*** sitä, että jos rakentaminen kasvaa kohta yli 20 000 asuntoon
    vuodessa ja niitä rakennetaan oikein urakalla Puolalaisilla ja Virolaisilla ja kaiken
    maailman rakennusmiehillä.

    Tämän kiihtyvä rakennustuotanto tarkoittaa ainakin 2,5 ihmistä per asunto vuodessa
    kertaa 20 000. Kyllä siinä pitää pakolaista ottaa ja EU:lta rahaa kerjätä, jotta Teidän
    hieno talouskasvu pysyy edes pystyssä.

    Mutta Teidän hieno kommunistinen hallinto unohtaa yhden asian:
    Teillä ei ole Teollisuus ja tuotanto kasvua ja Teillä ei ole varallisuutta ja suurin osa
    työskentelee kunnille ja valtiolle minimitoimeentulolla. Teidän ainoa sijoitus ja
    investointi muoto on asunto rakentaminen ja asunnot, koska kommunistinen
    hallintonne ei saa tuottoa ja ei voi kilpailla teollisuudella maailmanmarkkinoilla
    tällä kulurakenteella ja sijainilla.

    Nyt kun huomaatte, että muu suomi on kuollut kaikesta teollisesta toiminnasta ja
    tulevaisuus pakolaisilla ja muilla on runsaasti huoltotöitä ja kerros siivousta ym.
    Ettekö Te tajua mitä tästä seuraa, kun kaikki on vielä velaksi rakennettu.

    Tarkennan vielä niistä asunnoista:
    Sijoitusyhtiöt ja eri rahastot sijoittavat suomessa PK-seudun rakentamiseen alhaisten
    korkojen vuoksi.

    Kirjoitin muuten ennemmin, kuin tämä julkaistiin:
    http://www.is.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000005345984.html

    Äänestä

Aivan kaikki. Ei tule mieleen hyviä asioita.

Äänestä

Rapajuoppo homopedoliien hyysääjä Junckner ja lisääntymiskyvytön DDR-kasvatti Merkel tehnyt Suomesta ogelmajätteidensä kaatopaikan. Tunkee tänne isis-terroristinsa. Se tarkoitaa Suomen totaalituhoa. Suomen pitäisi erota heti EU:sta.

Äänestä
  • vastan pakolaisia kansainvälisten sopimusten mukaisesti.

    Pakolaisia on melko vähän verrattuna esimerkiksi Ruotsiin ja Saksaan tai Etelä-Eurooppaan.

    Noin kolmannes saa oleskeluluvan.

    Äänestä

  • Suomi-ottaa kirjoitti:

    vastan pakolaisia kansainvälisten sopimusten mukaisesti.

    Pakolaisia on melko vähän verrattuna esimerkiksi Ruotsiin ja Saksaan tai Etelä-Eurooppaan.

    Noin kolmannes saa oleskeluluvan.

    Niillä sopimuksilla pitää pyyhkiä erästä paikkaa jos kansallinen etu, sekä turvallisuus vaatii, ja nyt vaatii kuten Turussa nähtiin. Norjakin toimii näin. Laura Huhtasaari sanoi että turvallisuus pitää mennä kaiken edelle. Olen samaa mieltä.

    Äänestä

  • paikkaa myös rikoslailla? Suomalainen on tuomiolla kolmoismurhasta. Pitäisikö suomalaiset karkottaa maasta?

    Huhtasaari on väärässä. Turvallisuus on tärkeää, mutta vielä tärkeämpää on inhimillisyys.

    Äänestä

  • Pyyhitkö-jotain kirjoitti:

    paikkaa myös rikoslailla? Suomalainen on tuomiolla kolmoismurhasta. Pitäisikö suomalaiset karkottaa maasta?

    Huhtasaari on väärässä. Turvallisuus on tärkeää, mutta vielä tärkeämpää on inhimillisyys.

    Suomalaiset hoitakoon omat rikollisensa. Mutta sitä en tajua että kun hallituskin tietää mokutuksen aiheuttavan näitä kauheuksia masssamme, pitääkö turvattomuutta ehdointahdoin lisätä ottamalla matuja? Heidän mukana tulee näitä jihadisteja, ja Luoja ties kuinka paljon. Tänne ei kuitenkaan oteta oikeita pakolaisia kuten kristittyjä, niin mitä järkeä on senkään takia ottaa tänne laittomiksi väkeä valtavat määrät? On typerää vetää mukaan aina nämä suomalaiset rikolliset ja murhaajat. Kyllä joka maassa rikollisia riittää, mutta pitääkö vielä lisätä näitä rikollisia tänne? Otetaan tietoinen riski, että tulijoiden mukana tulee näitä roistoja. Ei näin pidä toimia, varsinkin kun asia on tiedossa. On se mokutus sitten niin h....tin tärkeä asia muka, että sen takia pitää uhrata oma kansa, ja sen turvallisuus. Ei tätä tajua pirukaan.

    Äänestä

  • qåaäzm kirjoitti:

    Mistään ihmisten hädästä ei ole kyse, eikä asiasta ole puhuttu sen alkuhöyryn jälkeen. Kyse on kansan vaihdosta piste. Ryhmä jolla olisi hätä (maailman vainotuin ryhmä), eli kristityillä, heitä ei kukaan suvakki huuda tänne. Miksi?

    Äänestä

  • Suomi ottaa vastaan pakolaisia uskontoon katsomatta. Kaikki tarkistetaan ja asiattomat lähetetään takaisin.
    Pakolaiset syyllistyvät joskus rikoksiin, mutta eivät merkittävässä määrin. Suurin osa haluaa sopeutua Suomeen ja elää täällä maan lakien mukaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Mielenkiintoista, kun EU myönteiset kirjoittaa EU:n eduista, ainut vastaus on EU
    trollien kirjoituksia. Todellisuudessa näitä kirjoituksia voi tarkastella kuka tahansa
    ja niistä ei löydy epäkohtia.

    Jokainen ihminen tajuaa omalta kohdaltaan sen, kuinka paljon parempi on esim.
    EU:n Liittovaltio. Vastuu ja Markkinat on tasapuolisesti jaettu. Sodan pelko ja
    armeijan olemassaolo ja sen tarpeellisuus myös poistuu ja suomi on tässä voittaja.

    Liittovaltiona toki hyöty menee muillekin. Mutta Suomen tilanteen ja talouden
    huomioon ottaen ihmisten olot ja vaihtoehdot jokaisen elämään paranee. Suomi
    ei ole rikasmaa, kuin maaomaisuudeltaan. Maaomaisuus on pitkälti Valtion ja kuntien
    omistama samoin, kuin suurimmat liikelaitokset. (Kom-suomi).

    Suomen raha ja sijoitusvarallisuus on Euroopan Unionin heikointa väestöön nähden
    (eurostat). Asuntojen hinnat ja maan hinta muualla suomea on todella karua luettavaa.
    Suomi on metsämaa ja EU on vapaa tavaran ja palvelun vapaa-alue. Miksi puunhinta
    ja Metsämaan hinta on kaksi kertaa suomen hinta ? Tekeekö tukki-rekoilla nyt rahaa ?

    Olettako miettineet sitä mitä se olisi ilman EU:ta näitten kaikkien hinnat ? Nyt suurin
    teollisuudenala, siis teollisuudenala on asuntorakentaminen ja velka ja sijoitustoiminta
    näihin liittyen. Pääkaupunkiseudulla valmistuu kohta 20 000 asuntoa vuodessa ja minä
    sanon, että siihen pitää kohta ryhtyä ottamaan pakolaista ihan mistä vain, jotta talous
    yleensä pysyy plussalla.

    Huomatkaa, että muu suomi on ajettu täysin alas poliittisella järjestelmällä (kom-suomi)
    Sijoitus ja Liiketoimet muilla aloilla ovat lähes sulaa mahdottomuutta ja siksi asunto-
    rakentaminen ja siihen liittyvät toiminnot ja sen tuoton jakaminen.
    Katsokaa Huutokaupat.com ulosotto asuntojen hintoja muu suomi ! !

    Siis Ruotsissa:

  • Lykkäät-pötyä kirjoitti:

    Suomi ottaa vastaan pakolaisia uskontoon katsomatta. Kaikki tarkistetaan ja asiattomat lähetetään takaisin.
    Pakolaiset syyllistyvät joskus rikoksiin, mutta eivät merkittävässä määrin. Suurin osa haluaa sopeutua Suomeen ja elää täällä maan lakien mukaan.

    Ehkä ottaa, ehkä ei. Miksi suvakit kuitenkin suosivat pelkästään erääseen uskonnollispoliittisen ryhmään kuuluvia. Koskaan en ole nähnyt heidän suosivan muita. Johtuu siitä että kristityt eivät edusta suvakkien arvomaailmaa, ja siksi he saavat olla oman onnensa nojassa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    qåaäzm kirjoitti:

    Minua ei kiinnosta sinun henkimaailma ja jokaisella olkoot omansa.
    Olet sitten vaikka Saatanan palvoja , niin se on sinun asia.

    Jos joku murhaa, niin se on murhaaja ja jos joku yllyttää murhaan, niin se on
    murhaan yllyttäjä.

    Saat painua sinun Helvett**** vääristämästä ja yllyttämästä ketään rasismiin.
    Se on myös rikollista ja siitä sinut myös pitää tuomita.

    Ne on ihmisoikeus rikkomuksia ja niistä taidatte jo joutua tuomiolle.
    Raamattu myös tuomitsee sinut siitä, että jos sitten olet Kristinuskoinen ?

    Äänestä

  • Liittovaltio kirjoitti:

    Minua ei kiinnosta sinun henkimaailma ja jokaisella olkoot omansa.
    Olet sitten vaikka Saatanan palvoja , niin se on sinun asia.

    Jos joku murhaa, niin se on murhaaja ja jos joku yllyttää murhaan, niin se on
    murhaan yllyttäjä.

    Saat painua sinun Helvett**** vääristämästä ja yllyttämästä ketään rasismiin.
    Se on myös rikollista ja siitä sinut myös pitää tuomita.

    Milloin minä olen yllyttänyt rasismiin? Se ei ole rasismia jos varaudutaan vaaraan. Tiedetään että eräs väki tulee aiheuttamaan täällä vaaran suunnattoman, eikä sen torjuminen ole rasismia. Se on tervettä itsesuojeluvaistoa. Kuka on vienyt suomalaisilta oikeiden puolustaa omaa maataan, sinäkö? Nythän siitä on tehty rikos. Mitä maa tekee armeijalla jos ei sitä saa puolustaa? Ainiin, se uhka ainoastaan tulee idästä, ei mistään muualta, ei vaikka täällä jo kuolee ihmisiä sen uhkan toimesta. Ei teille ihmishenget meinaa yhtään mitään. Pääasia että saadaan olla osallisia kaikesta paskasta jota eu ja maailma työntää.

    Millä oikeudella sinä tulet sanomaan esimerkiksi mulle mitä minun pitää ajatella näistä asioista? Teille suvakeille toisinajattelijat ovat ajatusrikollisia, mutta näitä on valtaosa kansasta. Siinä sinulla on käännyttämistä. Onnea matkaan.

    Minä kunnioitan (tai annan teidän olla sitä mieltä kuin olette. Pahaa siinä on että vallan saatuanne, niistä teidän ajatuksista kärsii koko Suomen kansa suunnattomalla tavalla tulevaisuudessa varsinkin, kun panette ne ajatukset käytäntöön) teidän lyhytnäköisten ihmisten oikeutta näkemyksiinne, mutta en hyväksy niitä sydämessäni. Teissä suvakeissa on paljon niitä jotka eivät edes keskustele isänmaallisten kanssa. Se johtuu pelkästään siitä että jäätte armotta alakynteen. Teiltä puuttuu tosielämään perustuvat perustelut. Teillä on vain se kupla, joka tulee puhkeamaan. Se on näin ja aamen.

    Tiedätkö sitäkään että rasismi suomalaisia kohtaan on myös rikos. Eliitti syyllistyy siihen, suvakit syyllistyy siihen, anarkistit syyllistyy siihen. On jäävuoren huippu väitetty suomalaisten rasismi suvakkeihin verrattuna. Tässä näkee kuinka eriarvoistavaa väkeä olette te suvakit. Ette näe ottaa hirttä omasta silmästänne, kun näette toisinajattelijoiden silmässä roskan. Te tekopyhät.

    Äänestä

Suomi on kristitty maa, mutta täällä on uskonnonvapaus.
Muslimeilla ei ole mitään etuoikeuksia.

Tuotantomme on erittäin monipuolista ja jatkuvasti kehittyvää.

Puun hinta määräytyy täällä, ei EU:sssa.

Suomessa investoidaan voimakkaasti mm
- sähkön tuotantoon
- telakkateollisuuteen
-autoteollisuuteen
- bioenergian ja sen johdannaisiin
-metsätuotteisiin ja
-matkailuun.

Nämä noin aluksi.

Äänestä
  • Aloittaja

    Mielenkiintoista, kun EU myönteiset kirjoittaa EU:n eduista, ainut vastaus on EU
    trollien kirjoituksia. Todellisuudessa näitä kirjoituksia voi tarkastella kuka tahansa
    ja niistä ei löydy epäkohtia.

    Jokainen ihminen tajuaa omalta kohdaltaan sen, kuinka paljon parempi on esim.
    EU:n Liittovaltio. Vastuu ja Markkinat on tasapuolisesti jaettu. Sodan pelko ja
    armeijan olemassaolo ja sen tarpeellisuus myös poistuu ja suomi on tässä voittaja.

    Liittovaltiona toki hyöty menee muillekin. Mutta Suomen tilanteen ja talouden
    huomioon ottaen ihmisten olot ja vaihtoehdot jokaisen elämään paranee. Suomi
    ei ole rikasmaa, kuin maaomaisuudeltaan. Maaomaisuus on pitkälti Valtion ja kuntien
    omistama samoin, kuin suurimmat liikelaitokset. (Kom-suomi).

    Suomen raha ja sijoitusvarallisuus on Euroopan Unionin heikointa väestöön nähden
    (eurostat). Asuntojen hinnat ja maan hinta muualla suomea on todella karua luettavaa.
    Suomi on metsämaa ja EU on vapaa tavaran ja palvelun vapaa-alue. Miksi puunhinta
    ja Metsämaan hinta on kaksi kertaa Ruotsissa suomen hinta ? Tekeekö tukki-rekoilla
    nyt rahaa ?

    Olettako miettineet sitä mitä se olisi ilman EU:ta näitten kaikkien hinnat ? Nyt suurin
    teollisuudenala, siis teollisuudenala on asuntorakentaminen ja velka ja sijoitustoiminta
    näihin liittyen. Pääkaupunkiseudulla valmistuu kohta 20 000 asuntoa vuodessa ja minä
    sanon, että siihen pitää kohta ryhtyä ottamaan pakolaista ihan mistä vain, jotta talous
    yleensä pysyy plussalla.

    Huomatkaa, että muu suomi on ajettu täysin alas poliittisella järjestelmällä (kom-suomi)
    Sijoitus ja Liiketoimet muilla aloilla ovat lähes sulaa mahdottomuutta ja siksi asunto-
    rakentaminen ja siihen liittyvät toiminnot ja sen tuoton jakaminen.
    Katsokaa Huutokaupat.com ulosotto asuntojen hintoja muu suomi ! !

    Kyllä Teidän Tuotanto näkyy asuntojen hinnoissa, varsinkin maakuntien ulosotossa.
    " Puun hinta määräytyy täällä, ei EU:sssa. " Siltä näyttää, siltä näyttää. . . Kiinnostaa
    varmasti Metsän ja Maanomistajia ympäri suomea ? ? Ruottissa saa kuitupuusta tupla
    hinnan ja silloin voi puutavararekka olla oiva hankinta. . . Onko Teillä vero tällekkin
    toiminalle. . . . Menettääkö Teidän suomi jotain ? Ruotsi saa ainakin puuta tuolla
    hinnalla. Katsoin myös lautatavaran hintoja Euroopassa, ovat kovin yläkantissa.

    Kusetusta on kusetuksen makua on Maan ja puunomistajille Teiltä luvassa ja aina sama
    juntteja vedätetään viimeiseen asti vai mitä sinipunanen ?

    Äänestä

  • Stop EU diktatuuri '!!!!!

    Äänestä

Suomi voi jatkossakin olla itsenäinen valtio muiden Länsimaiden kanssa pysymällä EU.ssa ja liittymällä Natoon. Muussa tapauksessa kansamme ei menesty.

Äänestä

EU:ssa on paljon hyviä puolia kuten helppo matkustus ja yhtenäinen terveydenhuolto, mutta huonojakin puolia on ja jos niille ei tehdä mitään, voidaan EU:n olemassaolon järkevyyttä kyseenalaistaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Liittovaltio kirjoitti:

Olen katsonut tätä palstaa jo pitkään ja en ole löytänyt yhtään todellista asiaa
EU:n huonoudesta ja olen sanonut ja yrittänyt sitä löytää näillä sanoilla.
- Älä sano pakolainen
- Älä sano, että joku veivaa rahaa, sillä sitä veivaa kaikki.
- Älä sano, että suomi kun et tiedä edes mikä on suomi ja suomalainen.

EU on selvästi tuonut laskennallisen asian esille Suomelle sosaaliturvasta ja
terveyden huollosta. Molempia on suomen parannettava näillä tulo ja meno tasoilla.
( Nämä kaikki on olleet lehdissä moneen kertaan )

Mikä Tämä Venäjän pelko sitten on jos EU on maailman suurin sotilasmahti ja EU rakentaa
Saksan vaalien jälkeen tiiviimpää unionia ja Merkel on sanonut, että USA ja Englanti ei
enään ole luotettavia.

Euroopasta tulee Liittovaltio ja se on meidän tavallisten ihmisten etu ja sitä ei voi toisin
kukaan väittää ja hänen täytyy eritellä ne todelliset asiat jos muuta väittää.
( Älä puhu hengen maailmasta ja ennustuksista, vaan tästä ja nyt )

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu