Maksaako Valtio matujen uhreille korvaukset ??

Suomessakin jo lukuisia uhreja .
18233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

kandee kysellä valtiolta itseltänsä eikä meiltä sossupummirasisteilta

Äänestä

No ei tietysti. Terroristi voisi pahoittaa mielensä ja joutua tekemään lisää kaulan katkomisia rauhoittuakseen jos kuulee että rahaa on muille annettu. Terroristin päivärahaa täytyy korottaa, että ei uusia iskuja tarvitsisi tehdä.

Äänestä

Suomalaiselle uhrilleko korvauksia jostain ? Mistä rahoista siihen olisi varaa ? Ei kuule kyllä se niinpäin menee että suomalainen uhri maksaa jonkinlaisen sakon siitä että sattui olemaan yksittäistapauksen ulottuvilla ja joutuu korvaamaan mahdollisista hoitotoimenpiteistä yhteiskunnalle aiheutuneet kulut.

Äänestä

Sen tahon/henkilön kuuluisi korvata joka nämä päästi maahan eli laskut Urpolle ja Sipilälle

Äänestä

Tuo oli hyvä kysymys.
Uhrithan olivat täysin syyttömiä ja valtion huostassa oleva tekee tämän niin luulisi olevan itsestään selvyys,että ensisijaisesti korvaukset tulee täysimääräisinä.Valtio voi hakea korvausta näiltä tekojen tekijöilt tai heidän kotimaistaan.

Äänestä

Niin se varmaankin on, että maailman tappiin rassukat kyselevät täällä yksinkertaisia asioita ja öyhöttävät turhaan. Tämäkin opetettiin yläasteella, mutta kerrataan.

Rikosvahinkolain perusteella valtio voi maksaa korvauksia rikoksella aiheutetusta, henkilövahingosta, kärsimyksestä, esinevahingosta ja/tai taloudellisesta vahingosta. Korvausta haetaan Valtiokonttorilta. Netistä löytyy lisätietoa.

PS. Nikinnussija on maailmanluokan urpo. ;)))

Äänestä
  • Asia on kyllä ollut tiedossa pitkään mutta ainakaan minun aikanani ei yläasteella tällaisia opetettu. Ja miksi olisikaan, ei siellä mitään lakia luettu ja lasten asioita hoitavat aikuiset joka tapauksessa.

    Äänestä

  • xmika kirjoitti:

    Asia on kyllä ollut tiedossa pitkään mutta ainakaan minun aikanani ei yläasteella tällaisia opetettu. Ja miksi olisikaan, ei siellä mitään lakia luettu ja lasten asioita hoitavat aikuiset joka tapauksessa.

    Eikä meillä täällä Suomessa ole ollut terrorismin uhreja ennen niin että kohteeksi joutuneen korvauksista olisi tarvinnut peruskoulussa opettaa.

    Äänestä

  • Mikähän sunkin päässä viiraa?
    Asiallinen vastaus lienee liian vaikea tavoite?
    Mitää suuruutta sinusta ei koskaan tule tuolla pelletyylillä.

    Äänestä

  • Veikkaan että sama hyyppä terrorisoi yhtä Suomi 24:n matkailuun liittyvää palstaa.Tyyli on sama ja hokee sielläkin rassukkaa ja ressukkaa vuoron perään vaikka itse on kaikkien rassukoiden kantaisä.

    Äänestä

  • Muistattehan nyysiä tuonkin maailmanmatin nimimerkin. Väittti ettei silläväliä ole , mutta valittaa sikanaan joka kerta. ;))))
    Trollille ihan oikein kiemurrella matona shcaibat pöksyissä.

    Äänestä

  • Vuorten.vanhus kertoi vihdoinkin mikä hän on: Nikinnussija ja maailmanluokan urpo. ;)))

    Äänestä

eiköhän OIKEUSVALTIO maksa uhreille ja omaisille korvaukset. perheen tulojen menetysten vuoksi henkiset kärsimykset.. myöhemmin tietysti. matu# makselee valtiolle.

Äänestä

Sippe ja Sipen kaverit on syyllisiä...raiskaukset, ryöstöt, väkivallanteot. ahdistelut ja viimeisempänä puukkoisku, näistä se hallitus on vastuussa kun päästetään kaikki muslimi hörhöt maahan.

Äänestä
  • Eihän vaikene .Onhan siellä juttu oikein kuvan kera otsikolla "Turun terrori-iskusta etsintäkuulutettu muslimi on 23-vuotias Zuhriddin Rashidov
    Rashidov on uzbekki, jolla on Suomen kansalaisuus." Tuoltahan niitä muslimeja myös lappaa .Ei islamilaisuus ole pelkästään Irakissa ja Syyriassa rakas ystävä.Afganistan ja Uzbekistan esimerkiksi vilisevät jihadisteja.

    Äänestä

Kyllä päättäjät ovat vastuussa mielestäni. He ovat vannoneet ajavansa suomalaisten etuja. Jos moka on tullut, he vastaavat siitä.
Itse kysyisin Risikolta vastuuta nyt.

Äänestä

Meneeköhän nämä poliittiset päättäjämmekään näihin hautajaisiinkaan....tai saatikka edes suoraan ottaisivat yhteyttä surunvalitteluineen?

Äänestä

Täällä rassukat arpoivat sitä, maksaako valtio korvausta rikosuhreille vai eikö maksa.
Vastasin, kun moisen asian tietäminen kuuluu minun ja monen muunkin yleissivistykseen.

Sain 8 vastausta, joista yksi oli poistettu. Moniko kiitti antamastani oikeasta tiedosta? Ei kukaan.

Voi teitä, kiittämättömät tollerot. ;)))

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


hullumaa kirjoitti:

Suomessakin jo lukuisia uhreja .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu