Älä hyväksy väkivaltaa missään muodossa!

Väkivaltaa ei saa hyväksyä missään muodossa: ei henkistä eikä fyysistä. Itse olin veljieni kanssa koko lapsuusajan väkivallan uhri. Meitä pahoinpitelivät omat helluntailaiset vanhemmat kotona. Saarnaaja piti Saalemissa huolen henkisestä väkivallasta kolmena iltana viikossa: sunnuntaisin, tiistaisin ja torstaisin.

Kotiväkivallasta ei saanut puhua kenellekään. Isä sanoi meille lapsille: muistakaa, että näistä kodin sisäisistä asioista ei sitten puhuta ulkopuolisille.

Tavallisin väkivaltatilanne syntyi kun tulimme Saalemista illalla väsyneinä kotiin. Ulko-ovi pantiin heti lukkoon, äti yllytti isää lyömään meitä ja kauhistuttava hakkaaminen alkoi.

Mummu nosti kerran paitaani ja näki  verijuovat selässä ja kysyi, että lyödäänkö teitä kotona. Sanoin, että lyödään. Mummu kysyi: kumpi lyö? Sanoin, että molemmat.

Se oli liikaa mummulle. Hän kauhistui ja sanoi etteivät he vaarin kanssa koskaan lyöneet omaa poikaansa. Asia jäi kuitenkin siihen. Hakkaaminen jatkui. Pelkäsimme aivan hirveästi palata kotiin kokouksen jälkeen, koska se tiesi varsin usein kauhistuttavaa pahoinpitelyä kotona.
058
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


taaltapesee kirjoitti:

Väkivaltaa ei saa hyväksyä missään muodossa: ei henkistä eikä fyysistä. Itse olin veljieni kanssa koko lapsuusajan väkivallan uhri. Meitä pahoinpitelivät omat helluntailaiset vanhemmat kotona. Saarnaaja piti Saalemissa huolen henkisestä väkivallasta kolmena iltana viikossa: sunnuntaisin, tiistaisin ja torstaisin.

Kotiväkivallasta ei saanut puhua kenellekään. Isä sanoi meille lapsille: muistakaa, että näistä kodin sisäisistä asioista ei sitten puhuta ulkopuolisille.

Tavallisin väkivaltatilanne syntyi kun tulimme Saalemista illalla väsyneinä kotiin. Ulko-ovi pantiin heti lukkoon, äti yllytti isää lyömään meitä ja kauhistuttava hakkaaminen alkoi.

Mummu nosti kerran paitaani ja näki  verijuovat selässä ja kysyi, että lyödäänkö teitä kotona. Sanoin, että lyödään. Mummu kysyi: kumpi lyö? Sanoin, että molemmat.

Se oli liikaa mummulle. Hän kauhistui ja sanoi etteivät he vaarin kanssa koskaan lyöneet omaa poikaansa. Asia jäi kuitenkin siihen. Hakkaaminen jatkui. Pelkäsimme aivan hirveästi palata kotiin kokouksen jälkeen, koska se tiesi varsin usein kauhistuttavaa pahoinpitelyä kotona.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu