Väkivaltaa ei saa hyväksyä missään muodossa: ei henkistä eikä fyysistä. Itse olin veljieni kanssa koko lapsuusajan väkivallan uhri. Meitä pahoinpitelivät omat helluntailaiset vanhemmat kotona. Saarnaaja piti Saalemissa huolen henkisestä väkivallasta kolmena iltana viikossa: sunnuntaisin, tiistaisin ja torstaisin.
Kotiväkivallasta ei saanut puhua kenellekään. Isä sanoi meille lapsille: muistakaa, että näistä kodin sisäisistä asioista ei sitten puhuta ulkopuolisille.
Tavallisin väkivaltatilanne syntyi kun tulimme Saalemista illalla väsyneinä kotiin. Ulko-ovi pantiin heti lukkoon, äti yllytti isää lyömään meitä ja kauhistuttava hakkaaminen alkoi.
Mummu nosti kerran paitaani ja näki verijuovat selässä ja kysyi, että lyödäänkö teitä kotona. Sanoin, että lyödään. Mummu kysyi: kumpi lyö? Sanoin, että molemmat.
Se oli liikaa mummulle. Hän kauhistui ja sanoi etteivät he vaarin kanssa koskaan lyöneet omaa poikaansa. Asia jäi kuitenkin siihen. Hakkaaminen jatkui. Pelkäsimme aivan hirveästi palata kotiin kokouksen jälkeen, koska se tiesi varsin usein kauhistuttavaa pahoinpitelyä kotona.
Kotiväkivallasta ei saanut puhua kenellekään. Isä sanoi meille lapsille: muistakaa, että näistä kodin sisäisistä asioista ei sitten puhuta ulkopuolisille.
Tavallisin väkivaltatilanne syntyi kun tulimme Saalemista illalla väsyneinä kotiin. Ulko-ovi pantiin heti lukkoon, äti yllytti isää lyömään meitä ja kauhistuttava hakkaaminen alkoi.
Mummu nosti kerran paitaani ja näki verijuovat selässä ja kysyi, että lyödäänkö teitä kotona. Sanoin, että lyödään. Mummu kysyi: kumpi lyö? Sanoin, että molemmat.
Se oli liikaa mummulle. Hän kauhistui ja sanoi etteivät he vaarin kanssa koskaan lyöneet omaa poikaansa. Asia jäi kuitenkin siihen. Hakkaaminen jatkui. Pelkäsimme aivan hirveästi palata kotiin kokouksen jälkeen, koska se tiesi varsin usein kauhistuttavaa pahoinpitelyä kotona.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Harmi ettei mummu tehnyt lastensuojeluilmoitusta.
Itsekin jouduin lapsena isäni pahoinpitelemäksi, joskin äiti hillitsi pahimman raivoväkivallan. Isän korkean sosiaalisen aseman vuoksi asiasta ei kuitenkaan saanut kertoa missään.
Maaseudun koulussa miesopettajat saattoivat repiä hiuksista tai lyödä päätä seinään.
Aloin käyttämään viinaa jo 12-vuotiaana, mutten kuitenkaan alkoholisoitunut. Huumekokeilut jätin itsesuojelusyistä lyhyeen. Tupakastakin luovuin 9 vuotta sitten.
Omia lapsia ei ole, eikä tällä tietoa ole tulossakaan.
Läheisväkivalta tuossa muodossa kuin esitit, vaikuttaa olevan yllättävän monessa suomalaisessa perheessä. Uskontojen Uhrien Tuki -järjestö yrittää auttaa ihmisiä pääsemään alkuun elämässään tuollaisten väkivallantekojen jälkeen. Monelle ihmiselle kynnys kertoa asiasta saattaa madaltua, kun huomaa ettei ole ainoa tuollaisen väkivallan kohteeksi joutunut.
Voimia sinulle jatkaa elämässäsi eteenpäin.