Kun ei ole näkynyt vähään aikaa, lähtikö eläkkeelle hiljaa poistuen?
Jokos Eric eläköityi?
22
430
Vastaukset
- PollarinErkki
Näkyi tällä viikolla. Ei ole kadonnut.
- eipäshätäilllä
Ei kukaan näyttelijä poistu sarjasta noin vaan häipyen. Kyllä asia ja syy kerrotaan,nähdään selvästi jaksoissa aina jos joku hahmo poistuu ja näyttelijän sopimus loppuu.
Lomien takia jotkut ovat poissa viikkoja yhtä mittaa. Joidenkin sopimus kattaa vähemmän jaksoja kun taas joitakin nähdään hyvin usein.
Niin ja on hyvä tietää että käytetään ns blokki kuvauksia. Samassa juonessa olevat vuorottelevat viikottain. Silloin tulee taukoja ettei joku juoni,tapahtuma etene tulee taukoja ja toinen ryhmä on esillä ja heidän juttuja. esim. nyt ja jatkossakin Sugden,Whitet,osa Dinglejä ovat yksi ryhmä ja Davidin kauppaan liittyvät hahmot toinen. Ei studiolla olla koko porukka paikaalla joka viikko tai päivä.
Näyttelijöiden palkat riippuvat kyvyistä ja siitä kuinka paljon he ovat tarinoissa mukana. Jos joku on 200 kohtauksessa mukana vuodessa ja on tärkeä juonen kannalta ja suosittu ts tuo katsojia, saa enemmän palkkaa kuin se joka on täytettä takarivissä 50x vuodessa. - batmani
eipäshätäilllä kirjoitti:
Ei kukaan näyttelijä poistu sarjasta noin vaan häipyen. Kyllä asia ja syy kerrotaan,nähdään selvästi jaksoissa aina jos joku hahmo poistuu ja näyttelijän sopimus loppuu.
Lomien takia jotkut ovat poissa viikkoja yhtä mittaa. Joidenkin sopimus kattaa vähemmän jaksoja kun taas joitakin nähdään hyvin usein.
Niin ja on hyvä tietää että käytetään ns blokki kuvauksia. Samassa juonessa olevat vuorottelevat viikottain. Silloin tulee taukoja ettei joku juoni,tapahtuma etene tulee taukoja ja toinen ryhmä on esillä ja heidän juttuja. esim. nyt ja jatkossakin Sugden,Whitet,osa Dinglejä ovat yksi ryhmä ja Davidin kauppaan liittyvät hahmot toinen. Ei studiolla olla koko porukka paikaalla joka viikko tai päivä.
Näyttelijöiden palkat riippuvat kyvyistä ja siitä kuinka paljon he ovat tarinoissa mukana. Jos joku on 200 kohtauksessa mukana vuodessa ja on tärkeä juonen kannalta ja suosittu ts tuo katsojia, saa enemmän palkkaa kuin se joka on täytettä takarivissä 50x vuodessa.Millä lailla sarjasta poistui sokea nainen, nimeä en enää muista? Itsellä jäi vissiin katsomatta kyseinen jakso
- ppppppppppppppppppppp
Hän jäi poikkeuksellisesti pois, johtuen siitä että näyttelijä sairastui ja hänen piti palata vielä takaisin, mutta hänen sairautensa jatkui ja hän nukkui pois pari vuotta sitten.
- batmani
ppppppppppppppppppppp kirjoitti:
Hän jäi poikkeuksellisesti pois, johtuen siitä että näyttelijä sairastui ja hänen piti palata vielä takaisin, mutta hänen sairautensa jatkui ja hän nukkui pois pari vuotta sitten.
Kiitos vastauksesta. Näyttelijän kuoleman toki muistan mutta en sitä, miten hän sarjasta poistui
- Hintaonnolla
Vielä on mukana enkkuajassa
- ykskatsoja
Mutta missä on Ednan koira?
- batmani
Muistaakseni Ashley vei Ednan koiran, Tootsien, Ednan siskolle mutta mihin hävisi se sokea nainen? Ei taidettu edes läksiäisiä viettää
- Noel-in-deed
Eric varmasti saisi kunnon juhlat.
Eikö hän ole kuitekin sarjan ainoa näytteljä, joka on näytellyt kute myösmuitteeer- Yölläväsy
"joka on näytellyt kute myösmuitteeer"
Nukahditko kesken kirjoituksen? - ppppppppppppppppppppp
Luulen että humalassa, katsopa aikaa, pe-yönä lol
- hitonhuono
On mennyt huonoksi koko sarja, ei niin mitään logiikkaa koko jutussa.
Lopetin katsomisen keskiviikkoon. Kaikilla jonkunlainen mielenterveysongelma tai päähänpinttymä ihan tyhmästä asiasta. Esim. Dianan riehuminen, tää Emma, toinen yrittää väkisin vääntää kersaa, yksi lähettelee kukkia ja siitäkös tää pakkomielteinen asianajaja saa pultit, ja Kelly juoppo luuseri vedättää tyhmiä karkkitehtailijoita ja nämä menevät ihan asianajajan opastuksella lankaan. Ei edes Englannissa ole sellaista lakia, että jos juoppo kiipeää yöllä tehtaan katolle ja putoaa kattoikkunasta läpi, sen jälkeen juo viinat ja sotkee tehtaan, niin siitä joutuisi juopolle maksamaan. Mutta näköjään tässä sarjassa nykyään kaikki on mahdollista.- HabaNutri
Kirjoitit asiaa
- ex-pistemies
Joo samat fiilikset, mutta itse vielä sinnittelen koska haluan nähdä Ashleyn tarinan loppuun.
- ldjhbysujwwisim
Odottakaas kun Finnin ruuvitkin alkaa pystyä sen tukkamiehen takia..
- twpiu
siis ...Finnin ruuvit alkaa löystyä..
- ykskatsoja
Mitenkä se alkoi tuo Finnin rakastuminen tuohon lähes kuoleeseen? Tietenkin hän herää eikä muista mitään ja Finn kertoo, että ovat olleet pari jo kauan.
Sarja on kuin mielisairaala nykyisin, Kylä lensi yli käenpesän.- ppppppppppppppp
Hehee
- phphah
Olisi se aika shokki tilanne, ensimmäisenä kun silmänsä koomasta avaa, edessä seisoo hinari eetvartti, että me ollaan kato suhteessa, että kiinnostaisiko haisevan peräreijän hoonaus?
- ppppppppppppppppppppp
phphah kirjoitti:
Olisi se aika shokki tilanne, ensimmäisenä kun silmänsä koomasta avaa, edessä seisoo hinari eetvartti, että me ollaan kato suhteessa, että kiinnostaisiko haisevan peräreijän hoonaus?
Finn on kaunis poju, luulen, että tämän pikku peppu tuoksuu kukkasilta : P
- sivupoluille
Eric on edelleen sarjassa ja sen koira. Kartanon Koira Dog nähdään lähiaikoina taas sarjassa. Luckyn koira Dog on kyllä hauskin eläin mitä olen nähnyt sarjassa.
- Silmänruokaa
Aika komea tämä Finnin ihastus. Vaikka kuontalo voisi olla siistimpi.
Olisi kiva nähdä sarjassa joskus noin komeita heteromiehiäkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti23745159Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole12125963SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude32315654Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy16310782Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1229697Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369311Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla848456Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!307923Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2426814Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2216476