Suomen ja Venäjän välisiä yhteistyöhankkeita

Kainuussa, Pohjois-Karjalassa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Venäjän Karjalan tasavallassa rahoittava Karelia CBC -ohjelma käynnistyy Euroopan komission, Suomen ja Venäjän allekirjoitettua ohjelman rahoitussopimuksen viime kuun lopulla.

Suomen ja Venäjän välisiä yhteistyöhankkeita Kainuussa, Pohjois-Karjalassa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Venäjän Karjalan tasavallassa rahoittava Karelia CBC -ohjelma käynnistyy Euroopan komission, Suomen ja Venäjän allekirjoitettua ohjelman rahoitussopimuksen viime kuun lopulla.
Kaupunkien, yliopistojen ja kansalaisjärjestöjen yhteishankkeet lähentävät yhteisöjä sekä edistävät taloudellista ja sosiaalista kehitystä rajan molemmin puolin. Raja-alueilla saadaan luotua laajoja yhteistyöverkostoja, joita voidaan hyödyntää aluekehityksessä. Lisäksi investoidaan rajanylityspaikkoihin, siltoihin ja teihin.
Karelia CBC -ohjelman tavoitteena on lisätä rajanylittävän yhteistyön avulla alueen vetovoimaisuutta liiketoiminnan ja asumisen näkökulmasta.
Ohjelman ensimmäiset hakukierrokset avautuvat tämän kuun puolivälissä. Tämän vuoden hakukierroksilla rahoitusta on jaossa noin 21,3 miljoonaa euroa kulttuuri-, yritysyhteistyö- ja ympäristöhankkeisiin Kainuuseen, Pohjois-Karjalaan, Pohjois-Pohjanmaalle sekä Karjalan tasavaltaan....
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


yhteistyötä kirjoitti:

Kainuussa, Pohjois-Karjalassa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Venäjän Karjalan tasavallassa rahoittava Karelia CBC -ohjelma käynnistyy Euroopan komission, Suomen ja Venäjän allekirjoitettua ohjelman rahoitussopimuksen viime kuun lopulla.

Suomen ja Venäjän välisiä yhteistyöhankkeita Kainuussa, Pohjois-Karjalassa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Venäjän Karjalan tasavallassa rahoittava Karelia CBC -ohjelma käynnistyy Euroopan komission, Suomen ja Venäjän allekirjoitettua ohjelman rahoitussopimuksen viime kuun lopulla.
Kaupunkien, yliopistojen ja kansalaisjärjestöjen yhteishankkeet lähentävät yhteisöjä sekä edistävät taloudellista ja sosiaalista kehitystä rajan molemmin puolin. Raja-alueilla saadaan luotua laajoja yhteistyöverkostoja, joita voidaan hyödyntää aluekehityksessä. Lisäksi investoidaan rajanylityspaikkoihin, siltoihin ja teihin.
Karelia CBC -ohjelman tavoitteena on lisätä rajanylittävän yhteistyön avulla alueen vetovoimaisuutta liiketoiminnan ja asumisen näkökulmasta.
Ohjelman ensimmäiset hakukierrokset avautuvat tämän kuun puolivälissä. Tämän vuoden hakukierroksilla rahoitusta on jaossa noin 21,3 miljoonaa euroa kulttuuri-, yritysyhteistyö- ja ympäristöhankkeisiin Kainuuseen, Pohjois-Karjalaan, Pohjois-Pohjanmaalle sekä Karjalan tasavaltaan....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu