Näin on ilmeisesti päätetty. Itsellä ei asiaan sen koomin ole mitään ihmeempää tunnereaktiota, mutta ihmettelen paikallisia asukkaita sen suhteen, että olettavat matkailun kasvavan?! Kaikki tietämäni, itseni mukaan lukien olemme käyneet kyseissä kunnassa ihan vain tämän lautan tuoman erilaisuuden vuoksi. Ei jaksa mikään pengertie siltoineen ainakaan minua innostaa ajamaan edes Oulusta sinne. Itse saarellakaan kun ei mitään ihmeellisempää ole.
Hailuotoon päätetty rakentaa pengertie ja sillat
toiveajattelu
7176
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
on siellä varmaan jonkun pipilän jussin sukulaisen tai kaverin mökki.saa suvulleen ja lahkolleen töitä.
Kyllä minä vain siellä kävisin vanhoja asioita muistelemassa. Ojakylänlahdenkin haluaisin vielä nähdä keväällä samanlaisena, kuin se oli sata vuotta sitten, kun siellä omaa tyhmyyttäni pikkupoikana kuolin. Sukunimi on selvillä, etunimi ei johtuen kirkonarkistojen salailusta.
Tässä taloudellisessa tilanteessa tuollaiseen hullutukseen ei ole varaa.
Vaan rahan lapioimiseen Afrikkaan, Italiaan, Espanjaan ym on aina varaa. Ettei niitten raukkojen tarvitse yhtään kultavarantojaan käyttää omiin tarpeisiinsa. Tai Afrikasta puheenollen sikäläisiltä oligarkeilta puutu mitään, varsinkaan aseita.
Näin toimivat omat sisäiset vihollisemme, mutta sitähän ei saa sanoa koska totuus kirpaisee.
Voisi rakentaa tunnelin meren alle.ei menis maisema pilalle ja tulisi halvemmaksi kuin iso silta.
Se tunneli pitää rakentaa Oulujoen alta jostakin Limingantullista Toppilan-Iskon seudulle nelostielle. Pengertie Nuottasaaresta Oulunsaloon ja tuulimylly pumppaamaan vettä lahdesta pois ellei parempaa keksitä.
Siihen mennessä tällä jappasulla ei Hailuotoon tarvitakaan enää pengertietä, maan nousu on tehnyt sen tarpeettomaksi. Tuo jappasuhan täällä osataankin, muuta vähemmän. Paitsi melkein uusien talojen purku ja tilalle hometalotornien rakentaminen ilman autotalleja.
Joo mutta mulla on taas peräpukamat tosi kipeänä.