Kotimainen kurkku jo melkein 4 euroa kilo kartellikaupoissa.
Milloin espanjalainen tuorekurkku tulee kauppoihin
jshxsdgfg
18296
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kurkku on varsin vähäpätöinen ravinnonlähde, lähinnä vettä ja kuitua. Helppo olla ilman.
Tuorekurkku on hyvä kuitupitoinen vihannes.
Kipase ulkomailta jos noin puutetta.
Trolli.
Ja vitut on neljä euroo, kun just pari päivää sitten ostin niin oli alle euron kilo.
Mistä kaupasta Suomessa?
Kuka söisi espanjalaista lehmänpaskalle maistuvaa vihreätä tönkköä. Samoin on espanjalaiset tomaatit, nekin maistuu lehmänpaskalle.
Tämä vertaus ihan hajun perusteella.
Trolli.
Vai lehmänpaskaa maistelet ja haistelet kun ruoan makuja vertailet. Oikeasti espanjalaiset kurkut ja tomaatit ovat paremman makuisia kuin suomalaiset vastaavat. Menisivät hyvin kaupaksi vaikka olisivat kalliimpiakin kuin suomalaiset.
Ne kasvatetaan ihmis uloste lannoite liemellä, siksi salmonellan mahdollisuus on aina olemassa ulkolaisissa vihanneksissa.
Kokkaretrolli taas suoltamassa valetta.
Osta avomaankurkkua, sitä saa halvalla. Samoin kesäkurpitsaa voi käyttää kurkun sijasta.
Kiitos vinkistäsi.
Jes ja sisältää todella vähän vettä !
hain viime viikolla korin 24pulloa Victor vissyvettä 10 euroa. On vähän laadukkaampaa vodaa, kun joku kurkku.
Koska en ahmi isoja määriä kurkkuja, niin ostan kotimaista. Sitä ei tarvitse kuoria, kunhan vedellä huuhtoo pinnan.
Ulkomaalaiset kurkut maistuu jollekin säilöntäaineelle tms. Maku ei poistu kuorimallakaan. Kai se herkkästi pilaantuva tuorekurkku tarvii jonkun pinnoituksen pitkän kuljetusmatkan takia?
Kuorin turekurkun koska kuoret alkavat närästää minua.
Suolakurkku on maistuva ja moneen viherlisukkeeseen tai kotihamburgeriin tai leivän päälle sopiva elintarvike. Sen kg-hinta on 3.90 €/kg eli siis nelisen euroa melkein joka kaupassa.
Tämä on aika kova hinta kurkulle, jota saa tosiaan alle 1 €/kg hintaan tuoreena.
Ostaisin heti 50 kg saavillisen suolakurkkuja jos joku myisi niitä vaikka 2.50 €/kg hinnalla. Venäjältäkö tämän hintaiset suolakurkut pitää tilata?