Pikainen uimahallireissu
Kävin menneenä talvena kerran Yrjönkadun uimahallissa. Saavuin paikalle tasan klo 18.00, koska näin oli chatissa tapaamani miehen kanssa sovittu. Näkisimme kadulla ja tuntomerkitkin oli vaihdettu. Chatissa mies vaikutti herkulliselta; 50v, karvainen vatsa ja rinnat, nallekarhumainen ja isolla kyrvällä varustettu oikea uros. Sovimme että kun päästään sisään, leikitään että hän viettelee mut ja astuu jossain sopivassa nurkkauksessa, missä voisi olla katsojiakin.
Seisoin n. 20 minuuttia räntäsateessa ja odotin. Alkoi palella. Katsoin kaikkia ohikulkijoita tarkasti, ei ketään kuvaukseen sopivaa. Eikä kukaan heistä jäänyt tuijottamaan mua. 30 minuuttia. Alkoi myös vituttaa. Taisi olla ohari tämä herra.
Ja paskat, menen sisään ja panen ekaa vastaantulijaa tai annan ekalle joka haluu persettä.
Ostin lipun ja menin verhon taakse riisuutumaan. Ennen suihkuun ja saunaan menoa runkkasin kullini puolikovaksi ja vedin nupin turvoksiin poppea. Tunsin kuinka peppuni avautui. Sitten äkkiä suihkuun ja siitä pikaisen saippuarunkun jälkeen höyrysaunaan.
Höyrysauna oli täynnä, koko laude vieri vieressä, kylki kyljessä istuvia hikisiä miehiä. Jäin seisomaan vastapäiselle seinälle ja annoin puoliseisovan kullini näkyä. Katselin kai melko himokkaasti vastapäätäni olevia haaroja, sillä kaksi miestä vetäytyi ja kuulin pyynnön istua heidän väliinsä.
Kiitin ja ahtauduin miesten väliin istumaan. Olin tiukassa puristuksessa kahden kyljen ja reiden välissä ja istuin hyvin hiljaa. Esitin ujoa ja pidin käsiäni sylissäni.
Mutta vain hetken, sillä vasemmalla puolellani oleva mies paljasti kätensä alta upeasti seisovan kullinsa.
Siirsin käteni vieressäni olevien miesten selkien taakse. Oikealla puolella kättäni vasten liukui pakara. En tehnyt mitään. Pakara liikkui kättäni vasten uudelleen, joten aloin kaivaa sormiani pakaroiden väliin. Vasemmalla puolellani käsi hakeutui syliini. Aloin uskoa että tässä saunassa oli nyt pelkkiä homoja, joten kävin nojaamaan seinään ja levitin jalkojani, minkä pystyin. Hikiset reidet koskettivat toisiaan ja oloni oli hyvin eroottinen. Vasemmalla vanha, oikealla nuori mies. Samalla vein käteni vasemmalla puolella olevan miehen syliin ja aloin runkata.
Vasemmalta tuli saman tien käsi joka alkoi runkata mua ja oikealta puolelta, vierustoverini takaa, nousi seisomaan mies, joka tuli eteeni polvilleen ja hamusi munaani suuhunsa. Saman tien, kuin sopimuksesta, ovelle meni yksi mies, selkeästi vahtiin valvojien varalta.
Munani upposi suuhun ja pian mut käännettin miesten syliin. Sitten sainkin käsiä joka puolelle. Munaani imettiin, perääni kourittiin ja olo oli kiimainen. Halusin kuitenkin itsekin antaa jotain ja pyörähdin ympäri kuumien miesten sylissä. Sain naamani eteen karvattoman kyrvän ja imaisin sen saman tien suuhuni. Samalla joku alkoi nuolla vakoani. Pakaroitani levitettiin ja reikääni kourittiin. Jostain tuli käsi runkkaamaan kyrpääni. En pystynyt näkemään mitään ympärilleni, sillä hautasin vain naamani tarjolla olevaan syliin ja imin kullia. Halusin spermaa suuhuni. Ja aika nopeasti kulli lastinsa suuhuni pumppasikin.
Käännyin jälleen selälleni ja makasin miesten sylissä hierottavana ja runkattavana. Kroppaani kourittiin joka puolelta ja tunsin niin suurta kiimaa että laukesin aivan liian nopeasti taitavan runkkaajani käteen. Samalla yksi saunojista laski spermalastinsa rinnoilleni. Nousin ylös jalat huterina ja poistuin suihkuun. Huuhdoin spermat päältäni ja suustani ja peseydyin. Palasin vaatekaapilleni ja mietin, että hieno kokemus tämäkin. Olisi vain saanut kestää pitempään. Hallista poistuessani päätin tulla uudelleen ottamaan selvää mitä muita kutupaikkoja siellä olisi kuin höyrysauna.
-----------
Kuten tuolla käyneet huomaavat, tuo hömelö ei ole koskaan paikalla käynytkään!
Kopioitu http://www.koodi.net/tarinat/tekstit/tarina11513.html
Täällä kirjoittaneen häirikön kokemusta
Mukamas-kokemusta
2
448
Vastaukset
Miks tää on tässä? 8/
- Samaa-kuin-seksi
Koska seksiä harrastetaan alastomana. ELi naturismi on seksiä. Senhän kertoo jo palstasijoittelukin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2812946Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka582338Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3482007- 1151747
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1261709Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121375- 661327
- 591263
- 681253
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl781203