Hitlerin ylösnousemus ja natsihengen siirtyminen Venäjälle
Seppo Linnanlehto näki 1980-luvun puolivälissä kaksi uninäkyä Saksasta ja Venäjästä.
Ensimmäisessä unessa Seppo näki Saksan kansan, joka itki, ruikutti ja valitti sitä, että Hitlerin pitäisi saada suuren valtiomiehen kunnioitusta. Ihmettelin asiaa, koska tiesin, mitä kaikkea pahaa Hitler oli tehnyt. Mutta näin saksalaiset ikään kuin kaipasivat Hitleriä takaisin.
Silloin yhtäkkiä Hitler nousi haudasta. Ääni sanoi: ”Hän hallitsee vähän aikaa.”
Sitten näin, että Hitlerin valta siirtyi itään. Sitten tuli sana: ”Sen jälkeen Saksan kansa pääsee rauhaan.”
Toisessa 1980-luvun puolivälissä näkemässään unessa Seppo Linnanlehto näki, että Neuvostoliitto hajoaa. Silloin kansat riemuitsevat, että kylmä sota on ohi, kun kommunismi on kukistunut.
Silloin Jumala näytti minulle, että lopulta Venäjä tulee nousemaan 10-kertaisella natsivoimalla. Se mitä tapahtui Hitlerin aikaan Saksassa, oli vain harjoitusta.
Jouko Pihon kommentti:
Näin tulee tapahtumaan. Hitlerin menestyksen takana ollut paha henkivalta nousee jälleen kuin kuolleista heräten. Mutta jonkin ajan kuluttua se paha natsihenki siirtyy itään ja valtaa Putinin syrjäyttävän Venäjän uuden johtajan 10-kertaisella natsivoimalla, mikä merkitsee hyökkäyksiä muihin maihin sekä juutalaisten ja kristittyjen vainoja.
Mutta kun tämä röyhkeä johtaja hyökkää myös Israeliin, se on oleva Venäjän imperiumin loppu.
Tämä Venäjän natsihenkinen johtaja ei ole viimeinen paha hallitsija eli Antikristus, vaan yksi hänen edeltäjistään eli Gogin ruhtinas, joka tulee aloittamaan Kolmannen maailmansodan, mutta kokee suuren häviön aivan kuten Hitlerkin aloitti Toisen maailmansodan, mutta johdatti Saksan suureen tuhoon.
Hitlerin ylösnousemus - natsihenki Venäjälle
0
325
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.845077Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.173416Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j252735Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.581790- 471576
- 941352
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441346Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2391295Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.731048IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra54932