Abderrahman

Siirrot kolmansiin maihin

Pohjoismaiden ja EU:n ulkopuolisten maiden ja Suomen välisiin vankeusrangaistusten täytäntöönpanon siirtoihin sovelletaan lakia kansainvälisestä yhteistoiminnassa eräiden rikosoikeudellisten seuraamusten täytäntöönpanossa (21/1987). Sopimuspohja tälle laille on Euroopan neuvoston tuomittujen siirtämistä koskeva yleissopimus ja sen lisäpöytäkirja. Sopimuksen soveltaminen riippuu siitä, onko asianomainen maa hyväksynyt sopimuksen. Muussa tapauksessa siirto voidaan toteuttaa vain diplomaattiteitse neuvottelemalla.

Siirron edellytyksenä on tuomion lainvoimaisuus, tuomio- ja täytäntöönpanovaltion suostumus, tuomitun oma suostumus ja täytäntöönpanovaltion kansalaisuus tai kotipaikka siellä.

Täytäntöönpanon siirtäminen tuomitun kotivaltioon on mahdollista vastoin tuomitun tahtoa, jos tuomittu välttelee tuomion täytäntöönpanoa pakenemalla vieraaseen maahan tai kun on olemassa lainvoimainen käännytys- tai karkotuspäätös Suomesta.

Vangilla on oikeus käyttää asianajajaa siirtoasian hoitamisessa, jos vanki on määrätty käännytettäväksi tai karkotettavaksi Suomesta. Vankilan tehtävä on auttaa vankia löytämään asianajaja. Päätöksen asianajajasta ja tämän palkkion maksamisesta tekee oikeusministeriö.

Rikosseuraamuslaitos tekee esityksen vankeusrangaistuksen täytäntöönpanon siirrosta oikeusministeriölle. Päätöksen siirrosta tekee oikeusministeri. Tähän päätökseen voi hakea muutosta Helsingin hallinto-oikeudelta. Siirto edellyttää vastaanottavan maan suostumusta.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei viela vastauksia.

Kommentoi aloitusta

Turusta2 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu