Huusseja myös kaupunkeihin haluaa Sipilä

Vuosituhansia ovat ihmiset käsitelleet eritystoimintansa tuotoksia eri tavoilla. 1900-luvulla yleistyivät vesivessat mutta nyt on kehitys kulkemassa takaisin huusseihin. Varsin ansiokasta toimintaa keskustalta. Eikö vaan?


https://yle.fi/uutiset/3-9739981

"Juha Sipilän (kesk.) hallitus korostaa kiertotalouden merkitystä. Kiertotaloudessa jätettä syntyy mahdollisimman vähän ja monet asiat, jotka nykyisin mielletään jätteeksi, nähdään raaka-aineena.

– Nyt olisi mahdollisuus muuttaa suuntaa. Ei niin, että odotetaan ja muutetaan vasta sitten, kun on aivan pakko, kuvailee käymäläseura Huussin projektiasiantuntija Susanna Pakula.

Yli sata vuotta sitten kaupunkilaisillakin oli kuivakäymälät. Niiden tyhjentäjät veivät jätökset kaupungin ulkopuolelle, jossa ne käytettiin lannoitteina. Lannoitteen avulla kasvanut ravinto kuljetettiin kaupunkiin.

– Se oli ravinnekiertoa. Sitten mentiin väärään suuntaan ihmisen mukavuudenhalun takia. Viisaus on unohtunut, nyt se pitäisi opetella uudestaan, Biolanin Kariniemi kuvailee.

Tämä vaatisi myös, että virtsalla olisi lannoitevalmistestatus eli sitä voitaisiin käyttää kaupallisena lannoitteena. Ongelmallista on esimerkiksi se, että kaupallisen lannoitteen ravinnepitoisuus on tiedettävä: Ihmisvirtsassa se vaihtelee."

4

52

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Käsittääkseni ei ruoantähteitäkään enää saa syöttää sioille: liikaa lisäaineita ja myrkkyjä sekä arvaamatonta sisältöä.

    • TriP.Peloton

      *Jokainen meistä tuottaa melkein viisi kiloa typpeä ja puolisen kiloa fosforia vuodessa. Ne vedetään vessanpöntöstä alas. Jätevedet käsitellään vedenpuhdistamolla ja johdetaan vesistöön. Samaan aikaan on herännyt huoli siitä, että lannoituksessa tärkeä fosfori loppuu tällä vuosisadalla.*

      No perhana, tästä Suomelle uusi Nokia ja vientiveturi jolla saadaan muutettua velatkin saataviksi. Nyt vain valtion omistuksessa olevan Oy Schaisse AB:n kaikki tutkijat, keksijät ja tuotekehittelijät joukolla innovoimaan kaikkea mitä ulosteesta ja virtsasta voi tehdä. Muutakin kuin fosforia sillä sehän saastuttaa edelleen lannoitteenkin.

    • Juha.niin.oikeassa

      Onhan aivan käsittämätöntä, että veteen sekoitetaan hyvä aines, joka olisi hyvä uudelleen kasvuun.
      Paskaputki menee merelle Helsingin edustallakin, väliin ei ennätä Viikin puhdistamo puhdistaa, laitevikojen ym seikkojen takia. En tiedä lakkoillaanko siellä ns paskasentyön lisästä ?.

      Eletty aikaa, kun kaikki syydetty luontoon kaupungeissa, että kyllä murheet sinne meren paskaputkeen menee. Siihen sitten pakko ollut jotain sihtiä laittaa, että edes pieniosa saadaan vesivessojen jäänteitä talteen, veteen sekoittuva, miten sitä ?
      Kasvien lannoite juuri tätä mitä ihminen tuottaa, luojamme joskus niin suunnitellut luonnon kasvun sellaiseksi, että sekin siihen luontuu hyvin.

      Siinä onkin paljon kehiteltävää että saadaan tasolle jätöksemme, että ne uusiutuu.
      Siinä haukutaan väärää puuta kun luullaan, kun paskot nakataan naapurin puolelle, että sillä ongelma ratkaistu, kuten merelle edellä mainittu. Maalla kierrätetään tarkoin peltoon uutta kasvua antamaan mm karjanlanta, virtsa ym. Jopa sanotaan hyväksi luomuksi sitä, vihreä manifestikin sitä toitottaa.

      Monesta tuntuu kun mennään lämmitetyille kaduille kulkemaan ja nappaskengän alla aina asvaltti ym kivetys, että se siistiä luonnon kannalta. Posliinipönttöön paskotaan, ja huraus; vesi vie mennessään, aine ei vain katoa minnekkään. Pitkällinen kiertokulku putkissa, päätyy merelle.
      Vähän saadaan matkalla noukittua talteen, joka kehittynyt hyväksi puutarha mullaksi.

      Jos vihreitä uskominen, niin he voisi olla keskustan aisaparina ainakin näissä asioissa.

    • Ajankohtaista-

      Elämä kiertokulkua, nyt aletaan huomaaman että mitä me jätteille ja jätöksillemme tehdään.
      esim. kun metsämies sontii metsään, siitä luonto tykkää. Metsän eläimet tekee tarpeensa luontoon, niistä ei mitään haittaa ole. Varmaankin ihminenkin aikanaan kun meitä vähän oli teki samoin, ennen riukuaikaa.
      Jätteiden poltto oli oivallinen ratkaisu, verraten, että sama olisi pitänyt maahan haudata.
      Maassa paljon kesämökkejä ja kuivakäymälöitä niissä, alkaa muhiminen jo välittömästi. Alkaa prosessi jo siinä muhavaiheessa, edes kalkkia ei tarvita hajunpoistoon, kun vähän nakataan kuoriketta päälle. Ei tietenkään kaupunki sisätiloihin käy tämä vanha vc malli, mutta varmaan sitäkin voidaan kehittään.

      "mä tein saareen kompostorikäymälän 200L muovitynnyristä ja mallia ilmakanavista sun muista otin biolanen vastaavasta kaupallisesta mallista. ilmakanavat pokatiin rosterista että kestäis kun piti saada huoltovapaa ettei tarvi pönttöön kömpiä korjailemaan.

      pönttö erottelee kuset ja ne imeytyy 10m päähän maaperään. pökäleet jää pönttöön ja istunnon jälkeen turvetta päälle niin hyvä tulee. kompostorissa on "ilmastointi" joten hajujakaan ei tule. parin vuoden välein kun takaluukusta tyhjää niin tulee kunnon mustaa multaa.

      laissahan on määritelty jotenkin niin että jos tulee painevesi niin pitäis olla järeempi systeemi. meille kun ei tule vettä eikä sähköä niin ei tarvii tuon kummempia systeemejä. "


      "Olikohan Taipalsaaren sa-harjoitusalueella toteutettu jännästi "kymppireikänen" huussi. Jokaisen reiän alla oli n. puolen kuution teräslaatikko, jonka takaseinälevyyn oli hitsattu etukuormaajakiinnikkeet"

      https://www.biolan.fi/tuotteet/kaymalat/kaymalat/biolan-kuivikekaymala.html

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      292
      6396
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2019
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1780
    4. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1241
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      14
      1235
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      168
      1143
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1116
    8. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1011
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      50
      991
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      962
    Aihe