Kuka Suomea (todella) hallitsee

Millainen on yhteiskuntamme todellinen johtaja, toimittaja? Hän joka määrittelee mikä on rikollista ja mikä ei, tekee rikosilmoituksen, päättää esitutkinnan aloittamisesta, suorittaa sen, päättää syytteen nostamisesta, nostaa sen, toimittaa kuulustelut, toimii oikeudessa tuomarina, lautamiehistönä, syyttäjänä, asianajajana ja yleisönä, päättää syyllisyydestä, antaa tuomion ja panee sen täytäntöön.

Sähköinen viestintä on monikymmenkertaistanut kansalaisten käytettävissä olevan mediasisällön määrän. Onko tämä kehitys hyvä vai paha asia? Ainakin mediakriittisyyden tarve on kasvanut valtavasti. Mediakriittisyys taas vaatisi ainakin jonkinmoista yleissivistystä jota vasten kohtaamaansa mediaa voisi peilata. Vaikuttaa siltä, että erilaisten aatteiden propagandisteilla on kulta-ajat.

Tyypillinen valtamedian toimittaja on saanut perussivistyksensä konglomeraatin omassa toimittajakoulussa. Oppilaitoksen fokus on jonkinmoisen oikeinkirjoituksen opettamisen ohella yleisen mielipiteen manipulointitekniikoissa, siinä miten pitää kirjoittaa jotta jokin henkilö, ryhmä, aate tai idea häväistään ja toisaalta miten joku toinen nostetaan kunniaan.

Konglomeraatin omistajien fokus taas on mainittu taloustieteen oppikirjojen ensimmäisellä sivulla:"Yrityksen toiminnan tarkoitus on voiton maksimoiminen".

Valehtelemisen taito on yksi toimittajaopintojen päähaaroista. Äkkinäinen saattaa luulla, että valehteleminen on vain muunnetun totuuden kertomista, mutta se on vain yksi pieni osa valheen liki rajattomista mahdollisuuksista. Valehteleminen on myös vaikenemista halutuista asioista, tai niiden osista, jolloin saatetaan kertoa osa totuudestakin, mutta vaikutelma jää toivotunlaiseksi. Kirjoittajan haluamien asioiden korostaminen ja/tai toistaminen on erittäin tehokas valehtelun ja manipulaation muoto. Jos esimerkiksi inhottu henkilö on saanut ylinopeussakon, hänen nimensä yhteyteen tulee liittää maininta "oikeudessa tuomion saanut" niin kauan kuin hän elää. Sivuun lusmuaminen on nykyään paljon käytetty tekniikka. Voidaan otsikoida kissankokoisin kirjaimin esimerkiksi:"KAASUHYÖKKÄYS XX:JIEN ASUNTOLAAN! AUSCHWITZISSA MURHATTIIN IHMISIÄ KAASULLA!" Muutaman päivän kuluttua "oikaisuissa" kirjoitetaan, että mikroon jäänyt muovimuki savusi - tätä ei lue juuri kukaan. Erittäin suosittu valheen muoto ovat "mielipidekirjoitukset". Ensin julkaistaan provokatiivinen mielipidekirjoitus halutusta aiheesta. Sen jälkeen ryhdytään päivä- ja viikkokausiksi palastelemaan, analysoimaan ja tuomitsemaan tekoa, jonka ainoa lähdeviite on tuo kirjoitelma. Kuukausien kuluttua poliisi kertoo pikku-uutisena, että mitään tutkittavaa ei ole löytynyt. Juuri kukaan ei huomaa. Mielikuva on luotu, tavoite on saavutettu.

Totuus on kaita, vaikeakulkuinen polku, valhe koko sitä ympäröivä universumi. Valinta on helppo.

Valehtelemista ei tietenkään kutsuta valehtelemiseksi, vaan oppiaineen hengen mukaisesti käytetään harhaanjohtavia ilmaisuja. Tyhmemmät, maakuntatasolle päätyvät skribenttioppilaat eivät kenties tajuakaan oppiaineensa syvintä olemusta.

Tällaiset eväät on mielipidejohtajilla, kun he alkavat suvereenisti opettaa rahvasta maailman- ja kansallisessa politiikassa, maailmanhistoriassa, psykologiassa, hyvän ja pahan olemuksessa, käytännöllisesti katsoen missä asiassa tahansa.

Toimittajavallan olemuksen on professori Matti Lackman tiivistänyt kirjansa "Kullervo Manner Kumouksellisen muotokuva" sivulla 65:
(Punakaartin hallitukseen) "Kansanvaltuuskuntaan kuului peräti seitsemän toimittajaa. He luulivat tietävänsä asioista kuin asioista, heidän itseluottamuksensa oli rajaton." Tätä kannattaisi itsekunkin tutkistella sydämessään ja arvuutella minne mediavalta voi johtaa. Ja pitäisikö sille tehdä jotakin.