Jeesus, kirkko ja helvetti

Dijou

Joku kirjoitti kerran täällä jossain tähän tapaan, mikä on aika yleinen väite:
Yksikään ihminen ei joudu helvettiin, sillä Raamattu ei tunne koko helvetti-sanaa.
Sana, joka Raamatussa on käännetty helvetiksi on Gehenna eli Hinnomin laakso Jerusalemin eteläpuolella Länsirannalla oleva laakso.
Kirkko on vääristellyt Raamatun kirjoituksia ja Jeesuksen sanoja ja opettaa kauhuoppia saaden ihmiset kärsimään ja on tehnyt Jumalasta hirviön.

Jeesus otti usein opetuksiinsa esimerkin ympäristöstä vertauksilla. Ilman vertauksia hän ei puhunut ihmisjoukoille mitään etteivät he ymmärtäisi kuulemaansa. Matt.13:13. Oppilailleen hän selitti vertaukset. Näin myös sanan Gehenna käyttö on ymmärrettävä vertauskuvaksi. Juutalaisten tapana oli kuolleet haudata luoliin, kuten esim. Lasarus ja Jeesus. Vain eläinten ja rikollisten ruumiit ja kaikki jätteet poltettiin. Tulelle riitti aina syötävää, joten se ei sammunut milloinkaan. Tätä ikuista tulta Jeesus tarkoitti vertauksellaan eikä kaatopaikkaa. Luulen että jokainen ajatteleva tämän ymmärtäisi. Mitä järkeä olisi ollut kertoa juutalaisille heille tutusta kaatopaikasta että kaikki maailman syntiset tuotaisiin Jerusalemiin Hinnomin laaksoon poltettavaksi.
Jokainen voi lukea itse esim.
Mark.9:43 puhuu selvästi sammumattomasta tulesta. Näin on myös King Jamesin käännöksessä.
Mark.9:48 ”eikä heidän matonsa kuole eikä tulensa sammu..” Tämä viittaa Jes.66:24 missä katsellaan Jumalasta luopuneiden miesten ruumiita.
Ilm.21:8 Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema."
Jeesus puhui kovaa puhetta hänen oppilaidensakin mielestä ja suurin osa hänen kuulijoistaan loukkaantui ja lähti tiehensä.
Mitä kirkkoon tulee, se nykyään silottelee ja pehmentää Jeesuksen puheet jos enää ollenkaan niitä mainitsee kertoessaan miten ihminen tavoittelee hyvyyttä ja pyhyyttä. Ihminen kiskoo Jeesuksen taivaasta vain edustamaan hänen omaa suuremmoista lähimmäisenrakkauttaan ja rakkauttaan yleensä. Tarkoittaneeko sitten jo itserakkauttakin. Kirkko paistaa makkaroita ja lenkkeilee ja esittää näytelmiä, sekä tarjoilee ”pyhiä” kokemuksia ja elämyksiä joissa kuorot tai laulajasuosikit laulavat. Jeesus saa turhaan yksinään kolkutella oven takana.

2

209

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JumalanSanasta

      Lue Luuk. 16. Helvetti on todellinen paikka. Ja jonka nimi ei ole Elämän kirjassa, päätyy tuliseen järveen. Jeesus varoitti helvetistä nimenomaan siksi, että se on todellinen. Valheiden isä on keksinyt kaikenlaisia muita oppeja, jotta ihmiset eivät uskoisi Raamattua, vaan seuraisivat toista eli väärää evankeliumia. Esim. Jehovan Todistajat opettavat väärää evankeliumia. Samoin opettavat väärää evankeliumia eri tavoin esim. katolinen kirkko ja ev.lut.kirkko ja monet muut paikat ja liikkeet. Erilaista eksytystä on kaikkialla.

    • Arkaios

      Malakia 4 kertoo kuinka jumalattomat ovat oljenkorsia ja heidät polttaa se päivä joka tuleva on, niin ettei se jätä heistä juurta eikä oksaa. Samoin Ilmestyskirja sanoo että tuli kulutti jumalattomat Ilm.19:9. Jeesus sanoi että rikkaruohot heitetään polttouuniin (alk. KAMINON ) poltettaviksi.

      Joh.3:16 sanoo että "ettei yksikään ... hukkuisi". Samaa sanaa käytetään kaikesta muustakin mikä häviää tai katoaa tai tuhoutuu.
      Ikuisesti palava helvetti ei ole raamatun opetus. Sen sijaan ikuinen kuolema on raamatullinen. Kuolema on elämän vastakohta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      266
      3343
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      21
      1843
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      28
      1517
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      82
      1369
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      137
      1038
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      994
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      64
      829
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      86
      766
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      697
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      51
      676
    Aihe