ERÄMAAVAELLUS
Beershebasta etelään päin Negevin autiomaahan.
Israelin kansa kulki erämaavaelluksellaan tämän autiomaan läpi. Tuota samankaltaista autiomaata riittää satoja kilometrejä Egyptin rajalle saakka. Matka kesti 40 vuotta.
Kysymys yksi voisi kuulua: Kuinka on mahdollista, että miljoonapäinen kansa selvisi yleensä hengissä tuosta vaelluksesta. Mukanahan olivat pienet lapset, vastasyntyneet, karja ja kaikki omaisuus. Mooses kuvaakin tuota matkaa ja Jumalan huolenpitoa seuraavalla tavalla:
”Hän kuljetti sinua suuressa ja hirmuisessa, myrkyllisten käärmeiden ja skorpionien ja kuivien, vedettömien maiden erämaassa, vuodatti sinulle vettä kovasta kalliosta ja antoi erämaassa sinulle mannaa syödä, jota sinun isäsi eivät tunteneet - nöyryyttääksensä ja koetellaksensa sinua ja lopuksi sinulle hyvää tehdäksensä.” 5.Moos. 8: 15,16.
Vastaus tuohon kysymykseen on yksinkertaisesti: Inhimillisesti ajatellen tuo matka olisi täysin mahdoton. Autiomaassa ei ole vettä, mutta Jumala antoi heille vettä jopa kalliosta, autiomaassa ei ole riittävästi ruokaa, mutta Jumala antoi heille mannaa taivaasta. Autiomaassa ei ole helposti saatavana materiaalia kenkiin ja vaatteisiin, mutta Jumala järjesti niin, että vaatteet eivät kuluneet heidän yltään, eivätkä kengät heidän jalastaan (5.Moos. 29:4). Lisäksi vaarana olivat kaikenlaiset pedot ja viholliskansojen hyökkäykset. Siis ilman Jumalan suurta ihmettä tuo matka olisi jäänyt tekemättä.
Israelin kansan erämaavaellusta verrataan Raamatussa usein uskonelämän vaellukseen. Kysymys kaksi voisi kuulua: Kuinka on yleensä mahdollista taivaltaa uskontiellä ja päästä perille? Yli 40 vuotta uskontiellä taivallettuani joudun toteamaan, että inhimillisesti ajatellen sekin on täysin mahdotonta. Vuosikymmenien jälkeen joutuu toteamaan taaksepäin autiomaahan katsoessaan, että on suuri Jumalan armo ja ihme, että on tänne asti selvinnyt!
Autiomaassa on toki keitaitakin. Mutta jos joku väittää, että uskonelämä on jatkuvaa keitailla oloa tai ruusuilla tanssimista, niin alan epäillä, että jotakin on vialla!
Eli se mitä haluan sanoa, on suuri ihmetys Jumalan uskollisuutta ja huolenpitoa kohtaan. ”Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa.”
Teksti: Pappi Jouko Koistinen.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Ps.78:14. Hän johdatti heitä päivän aikaan pilvellä, ja tulen valolla kaiket yöt. Biblia (1776). Ja hän talutti heitä yli päivää pilvellä, yli yötä tulen valolla.
Aamen.
Järkeenkäypä selityskin löytyy.
Ensinnäkin mooseksen tarina on kopioitu Sargonin tarinasta, joka lienee kopioinut sen taas vanhemmista kansantaruista.
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Akkadin_Sargon
Myöskään arkeologisia löytöjä exoduksesta ei ole saatu esiin.
http://time.com/3626278/exodus-and-moses/
Jos kyseessä on vertauskuvallinen satu, voi aiheellisesti kysyä toimisiko ihan aikuisten oikea jumala tuollaisen valheen innoittajana?
2Moos.15:1. Biblia (1776). Silloin veisasi Moses ja Israelin lapset Herralle tämän virren, ja sanoivat: minä veisaan Herralle, sillä hän on sangen jalon työn tehnyt, hevosen ja miehen hän mereen syöksi. 2Moos.15:21. Biblia. Ja MirJam vastai heitä, veisatkaat Herralle, sillä hän on sangen jalon työn tehnyt, hevosen ja miehen hän mereen syöksi.
Aloituksen tekstissä onkin miettimisen arvoista asiaa.
Arkeologia todistaa Israelin kansan vain kolmen kuukauden Egyptin alueen erämaataivalluksen.
Egyptin, Joosefin aikaiset suuret maanalaiset viljasiilot todistavat 7 laihan vuoden ajan jne: http://fkf.net/RonWyatt/ylitys/index.html
Moos.41:35. Biblia (1776). Ja he kootkoon kaikkinaista ravintoa niinä hyvinä vuosina, jotka tulevat, ja antakaan tulla jyviä Pharaon haltuun.......
Ap.t.7:29. Biblia (1776). Niin Moses pakeni tämän puheen tähden, ja oli Midiamin maakunnassa muukalainen, jossa hän kaksi poikaa siitti.
Vai niin.