Kummiksi pyytämisen etiketti pariskuntien osalta?

evl.fi sivujen mukaan tiivistetysti: Kummiksi voi valita henkilön, jokakuuluu luterilaiseen kirkkoon
on käynyt rippikoulun ja on konfirmoitu. Pääsääntöisesti kastettavalla, myös aikuisella kastettavalla, tulee olla ainakin kaksi kummia.."

Onko olemassa mitään etikettiä tai ns kirjoittamatonta sääntöä pariskuntien osalta?

Itse olen ajatellut seuraavasti:

-Ystävä: mikäli pyytäisimme yhteisiä ystäviämme, pyytäisimme automaattisesti pariskuntana mikäli kumpikin ovat ystäviämme ja tapaamme heitä pariskuntana ja heidän suhteensa on vakiintunut (ovat esimerkiksi asuneet yhdessä jo vuosia). Mikäli kyseessä olisi vain toisen meistä ystävä ja hänen puolisonsa olisi tuntematon meille/parisuhde tuore , niin voisimme pyytää pelkästään tätä yhtä ystävää. Mielestäni tämä on selkeä tilanne, mutta entä sukulaisen kohdalla?

-Sukulainen: Esimerkiksi jomman kumman sisko tai veli. Sama juttu, kuin edellisessä eli jos sukulaisella vakiintunut parisuhde pyytäisimme kummeiksi ns pariskuntana, mikäli suhde tuore ym niin sukulaista yksin. Mielestäni olisi hyvien tapojen vastaista pyytää kummiksi vakaassa parisuhteessa asuvaa veljeä/siskoa, jättää siis tämän puoliso kummitehtävän ulkopuolelle.

Kaikki saavat toki pyytää ja olla pyytämättä kummiksi kenet tahtovat. Olen kuitenkin ajatellut, että seurakunnan tehtävä on tuoda ihmisiä yhteen ja kummius on osa tätä yhteenkuuluvuuden ajatusta. Kummius on kuitenkin mielestäni kokonaisuus: lapsi on tottakai keskiössä, mutta antamalla vakiintuneelle pariskunnalle kummin tehtävä jaettavaksi, tuo tehtävä myös kummipariskuntaa lähemmäs toisiaan. Miksi erottaa pariskunta tässä tapauksessa että toinen on kummi ja toinen ei mikäli kaikki asianosaiset ovat keskenään yhtälailla tekemisissä? IItse aiomme pyytää sukulaispariskuntia lapsen kummeiksi tai kunnioittaa heidän parisuhdettaan ja olla pyytämättä kumpaakaan.

Olen lukenut paljon keskustelupalstoilta ajatuksia asiasta. Monien mielestä on täysin päivänselvää että voi pyytää kummiksi vain pariskunnan toista osapuolta, varmasti yhtä monet ilman kummiutta jääneet puolisot ovat tällaisesta järjestelystä omalla kohdallaan loukkaantuneet. Kummius vaikuttaa parisuhteeseen: joku päättää osallistua ilman kummin titteliä puolison kummilapsen elämään joku taas päättää olla osallistumatta millään tavalla (joutuu kuitenkin sumplimaan aikatauluja, koska mitään muuta yhteistä tekemistä ei voi suunnitella toisen kummilapsen merkkipäivien kohdalle).

Mitä mieltä olette? Onko tästä olemassa mitään ohjeistusta? Mitä mieltä on kirkko ja erityisesti Pirkko-pappi?