Ettei minua muistettu millään maallisella kunniamerkillä eikä millään muullakaan siunailukirjoilla, ei kissa kiitoksella elä.
No mitäs tässä muuta mainitsemisen arvoista, kunhan tein julkisesti selväksi ihan noin nimen kera etten saanut mainittuja arvostuksen osoituksia.Onhan tää tietty vähän vanhanaikaista mutta kertoo ortodoksien ja ortodoksisen kirkon arvoista ja hengellisyyden tasosta.Vanhanaikaistako no joo.... sellaisia ne ihmiset on kunnian ja huomion perään. Eivät ite tajua mille se ulkoapäin näyttää.Sielun paskaisuus ja himot ne sieltä loistaa ja paistaa.
No mitäs tässä muuta mainitsemisen arvoista, kunhan tein julkisesti selväksi ihan noin nimen kera etten saanut mainittuja arvostuksen osoituksia.Onhan tää tietty vähän vanhanaikaista mutta kertoo ortodoksien ja ortodoksisen kirkon arvoista ja hengellisyyden tasosta.Vanhanaikaistako no joo.... sellaisia ne ihmiset on kunnian ja huomion perään. Eivät ite tajua mille se ulkoapäin näyttää.Sielun paskaisuus ja himot ne sieltä loistaa ja paistaa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kyllä kiitos kuuluu hyviin tapoihin kuten tervehtiminenkin. Kissakin pitää sitä kun silitetään ja kiitellään kun on saa nut hiiren kiinni. Muista myös, ettei kiitoksen kohde voi itse vaikuttaa siihen, että kiitellään. Suurempi ongelma on kiitoksen puute tässä maailmassa.
Kyllä niistä prenikoista voi kieltäytyä mutta kieltäytyvätkö. No eivät kun sitä vuositolkulla on kieli pitkällä odoteltu niin pitäähän se vielä oikein nimen kera srk lehdessä julki tuoda. Mitä se tuommoinen hengellisyys oikein on. On kuin koira joka oppii saamaan herkkupalan joka koiraa miellyttää vaikkei ymmärräkkään miksi ja ilman ei tajuaisi yhtään mitään. Millaista tekopyhyyttä.
Minä taas olen huomannut, että ihmiset kyllä useinkin kiittelevät toisiaan. Sen sijaan anteeksipyytäminen on äärimmäisen harvinaista. Saatetaan kyllä sanoa "sori", jos vahingossa osutaan toiseen, mutta kun pitäisi anteeksipyytää käytöstään, unohdustaan, ymmärtämättömyyttään,tms., niin sitä ei kyllä tule. Mennä porskutetaan vaan, eikä paljon anteeksipyydellä. Niin uskovaiset kuin uskosta osattomatkin.
Kyllähän prenikoita muutkin tahot myöntävät. Sukulaiseni on ollut armeijalla töissä ja saanut muutaman prenikan. Nyt on jo eläkkeellä ja dementoitunut. Meitä sukulaisia hävettää, kun hän pikkukaupungissa vähänkin suurempina tapahtumapäivinä kulkee ne prenikat rinnassa- ja mikä parasta: sotakypärä päässä. Asiaan perehtynyt kyllä huomaa, että prenikat ovat aitoja, mutta suuresta muusta yleisöstä varmasti näyttää, että joku hullu siellä nyt menee.
Mutta hengelliseen yhteisöön sekä kristinuskoon ne ei kuulu.
Premikoita voi ostaa vaikka kirpputorilta. Vanhassa kotikunnassani oli mies, jolla oli puvun etumus täynnä kunniamerkkejä, joista yhtäkään hän ei ollut itse ansainnut, kuolinpesistä niitä osteli edullisesti ja sanoi aina kiitos, kun halvalla sai.
Soittivat kans yrittäjiltä, että timanttinen yrittäjänristi(30-v yrittäjänä) halutaan hänelle kesäjuhlissa luovuttaa. Sanoi kiitos ei! Eli kyllä joku pystyy kieltäytymäänkin. ☺
Ei mitään halpaa kultaa vaan ihan timanttinen risti!