Moniko meistä voi ihan oikeasti ajatella ,että on palkkansa ansainnut. Minulla ainakin on vähän huono omatunto pakkapäivänä. Joutavaa läsytellessä meni tämäkin viikko.
Ajattelepa
juuriniinko
1305
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
No olet sitten julkisella puolella.
Joskus töissä olen kuullut sanottavan, että on se kumma kun ei ruokatunnilakaan ehdi käydä.
Lautanen oli nenä alla ja söi vanhuksilta ylijäänyttä ruokaa.
Tietenkin se ruoka oli menossa roskiin,mutta se aika ei ollut tiukilla. Siinä meni aikaa istuskellessa ja juoruillessa kun sitä aikaa ei ole.
Minun mielestä töihin mennään töitä tekemään, eikä istumaan, siitähän se raha tulee. Tietenkin , liian kiire ei saa olla, tulee virheitä.
Laiskureita töissä näkee. Jotkut yrittävät teettää työnsä muilla ja ottavat kiitoksen vastaan työstä mitä eivät ole tehneet.