Jos kaikki maailman ihmiset katoisivat paitsi sinä

MaailmanMietiskelijä

Sovitaan että vaikkapa heräät aamulla ja ajankukuessa tajuat että kaikki ihmiset ovat vain kadonneet paitsi sinä, eläimet kuitenkin pysyisivät. Kaikki ihmiset koko maapallolta ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen mutta kaikki muu on jäänyt ennalleen. Ihmisten autot ovat hajallaan teillä sillä ei kukaan niitä ole siirtänyt kun kaikki on poissa, kaupoissa oleva tavara on tallella mutta esim. ruokakaan ei säily ikuisesti. Sähköä ei saa mistään sillä voimaloissa ei ole työntekijöitä. Mietitään vielä että olisit Suomessa, eli tänne ei ainakaan voi jäädä sillä kylmä talvi tulee. Ota myös huomioon että ajanmittaa villieläimet kuten sudet lisääntyvät ja uskaltautuvat kaupunkeihin. Eli mitä tekisit? Mitä tekisit ensimmäisenä ja mitä tulevaisuutta ajatellen? Mihin menisit?
Ottaisitko mahdollisen lemmikkisi mukaan vai jättäisitkö oman onnensa nojaan, tai jos sinulla ei ole lemmikkiä, pelastaisitko jonkun talosta kenties koiran avuksi ja seuraksi? Mitä tarvikkeita hakisit kaupoista? Entä kun kauppojen ruoka loppuu/pilaantuu?
Tuossa joitain esimerkki kysymyksiä, odotan mielenkiinnolla vastauksia!

16

185

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MeAgain

      Tuo sattuu olemaan melkein täsmälleen juonikuvio vanhasta 80-luvun scifileffasta nimeltä The Quiet Earth. Päähenkilö resuaa aikansa uudessa vapaudessaan, mutta alkaa nopeasti tajuta tilanteensa toivottomuuden...

      • MaailmanMietiskelijä

        Ohoh, ite en oo koskaa kuullukkaan kyseisestä elokuvasta. Sattumaa :DD


    • erttkkl
      • Anonyymi

        Jeesus ei myös kertonut ihan kaikkea, koska häntä ei olisi ymmärretty oikein. Raamatussa (Johannes 16 - Raamattu 1992 (KR92) - RAAMATTU.FI)
        on teksti, jossa sanotaan:

        ”Paljon enemmänkin minulla olisi teille puhuttavaa, mutta te ette vielä kykene ottamaan sitä vastaan”.

        Elikkä tieto tuotiin eri kansoille eri aikoina juuri sen mukaan, jota ihmiset juuri sillä hetkellä pystyisivät omaksumaan.


      • Anonyymi

        Veda kirjallisuus kertoo, että aikaisemminkin on ollut elämää. Jossain välissä koko universumi tuhoutui (ei ainoastaan maapallo). Sen jälkeen (pitkän ajan kuluttua) taas universumi luotiin uudelleen, joka pitkän ajan kuluttua tuhoutui jne. Se tapahtuu koko aika uudestaan ja uudestaan.


      • Anonyymi

        Voiko maailmanloppu tulla? Voi. Mutta ei vielä. Menee vielä pitkä aika. Mutta koska sielu on ikuinen, pitää syntyä yhä uudestaan ja uudestaan (vaikka et haluaisikaan). Saṃsāra (sanskritiksi संसार 'läpikulku; eteneminen monien vaiheiden kautta') on elämän kiertokulku.


    • Olisin aika nynny ja tuhoutuisin keskellä yltäkylläisyyttä. Pitäisin nimittäin yhä kiinni raamatun moraalinormeista enkä varastaisi tai tuhoaisi toisen (olemattoman, kadonneen) omaisuutta. En ottaisi käyttöön muiden omistamia autoja enkä edes työkaluja, vaan yrittäisin tulla toimeen sillä mitä itselläni on käytössä.

      Aivan mieletön asenne tapahtuneeseen ja maaginen sekä skitsofreninen asenne, mutta en muuta siihen hätään keksisi.

    • klpo

      Mitähän näkisivät vuonna 2020?
      Maailmanloppu näyttää sitten tulevan vuonna 2020! Ihmiset kuolevat atomivoimaloiden säteilyjen takia! Hiljainen kuolema, ei kukaan jäää kertomaan!? Syntyvyys alenee arviolta 6000 kuluvana vuotena 2017, kun
      viime vuonna 3000.
      Tuo niinkuin alaraja arviossa, sillä alkuvuoden 2017 tilastojen mukaan väheneminen kuluvana vuonna voi olla jopa 9000 eli 3 kertainen eli loppu voi tulla jopa nopeammin!
      Lastentulo loppuisi sen arvion mukaan jo vv.2018 - 2019.
      Tuon lopun voi välttää pysäyttämällä atomivoimalat!



      Joku oli saanut profetian:Evankeliumin saarnaaminen loppu v.2020, mikä viittaaa maailman loppuun, sillä Jeesus käski julistaa Evankeliumia maailman loppuun asti!

      • MeAgain

        Oh, ihanko niin hullusti on? Selostetaanko niissä tilastoissa kuinka tarkasti se, että milloin aiot lopettaa palstan trollaamisen?

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/9618472/rajahtaako-yellowstonen-supertulivuori#comment-55635547

        kerty
        11.6.2012 23:12
        "Hyvä arvaus voisi olla tuo Maya kalenterin loppupäivä 21.12.2012, jolloin atomivoimaloiden säteilyt aiheuttaisivat koko maailman laajuisen poksauksen, jossa tuhoutuisivat suurkaupungitkin ja pinempiäkin! Aineet palaisivat kemiallisesti sille sijalleen, josta esimerkkejä Mystiikan maailma kirjan itsesytyntä tapaukset! Hiekoitussepeli kiviä rähdellyt yksinäänkin ja keväällä näkyi pieniä kivikehiä tiellä!"

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/9468955/maailman-loppu-tulee-21-12-2012

        ertkl
        16.11.2010 16:38
        "Pitemmän aikaa seuranneena on ilmennyt lukuisien eliölajien vähenevän juuri tuohon vuoteen 2012. Voisi uskoa jopa että tuo loppu olisi joukukuussa 2012! Jokin on syynä tuohon, kun niin useat eliölajit yhtäaikaa näyttävät tilastojen mukaan vähenevän juuri tuohon vuoteen 2012 (Yli 70 lajia dokumentteina tuolleen!).
        Googlettamalla löytyy neljä esimerkkiä, jollaisia nuo yli 70 lajin tilastot näyttävät eli googleta:Tonnikalat, maailmanloppu 2012.
        Ufojen Kosminen viesti kirjan mukaan syynä on atomivoima! Mittaukset myös vakuuttavat tuon todenperäisyyttä!"


    • Kelpo mökki on nyt , polttopuita löytyy , kalaa 50m päässä , eläimiä liikkuu paljon pihallakin joten jalkajousi voisi olla hyvä sekä hyötykasveista kertova kirja löytyy kirjahyllystä . Olisipahan ainakin aikaa olla ja pyrkiä irti niistä lopuistakin paheistaan

    • NKoreaEMP

      Sulkisin tv, internetin ja puhelimen - niitä ei enää tarvitsisi.

      Kivääri, ammuksia, vedenpuhdistin, kalastusvälineet, saha, kirves, kaasugrilli, polttoainetta, jodi- ja särkytabletteja, side ja ensiaputarvikkeet, polttoainetta.

      Lopulta elämäni päättyisi ja ihmisen aika maailmassa loppuisi.

      Kysynpä toisin, mitä tekisit jos EMP tuhoaisi sähkölaitteet ja jakeluverkot?
      https://www.youtube.com/watch?v=uObV-AJDb98

      • MeAgain

        "Kivääri, ammuksia, vedenpuhdistin, kalastusvälineet, saha, kirves, kaasugrilli, polttoainetta, jodi- ja särkytabletteja, side ja ensiaputarvikkeet, polttoainetta."

        ...ja antibiootteja ja monta muuta juttua...

        "Kysynpä toisin, mitä tekisit jos EMP tuhoaisi sähkölaitteet ja jakeluverkot?"

        Se tuskin tuhoaisi kaikkea taikaiskusta, mikä on enemmän fiktion puolta. Ironisesti, iso osa pienelektroniikasta todennäköisesti selviäisi iskusta ja kaikki autotkaan eivät jäisi noin vain tienvarteen. Ongelmaksi muodostuisi isompien verkkoelementtien, kuten suurjännitemuuntajien vaurioituminen/tuhoutuminen iskualueella. Kysymykseksi jäisi lopulta kuinka kauan vaikutusalueella jouduttaisiin olemaan omillaan ilman ulkopuolista apua ja täysimittaisessa ydinsodassa se voisi kestää, mutta silloin vaaratekijöitäkin on paljon enemmän kuin pelkkien sähkölaitteiden vaurioituminen.

        Itse pystyisin pitämään selviytymispakettini pienelektroniikan käyttökunnossa ainakin sen aikaa, että voin etsiä sinne minne ikinä minun täytyisi mennä ja jos sattuisin olemaan omillani, niin se olisi epäilemättä siellä missä on ihmisiä joiden kanssa voi ryhtyä yhteistoimintaan.


    • Anonyymi

      Siinäpä olisi ongelmaa kerrakseen. Ensinnäkin, sotateollisuudessa ja järjestelmissä yms. on nk. kuolleen miehen poljin. Voipi olla, että tietokoneet järjestää ww3:n ja siinäs juokset laskeumia karkuun. Toisekseen, ydinvoimalatkaan ei toimi ikuisuutta. Siinä seuraava saastepilvi. Entä kiina-ilmiö, kun grafiitti valuu maan keskustaan?
      Ottaisin mukaani vaatekerran, tarvekaluja yms. ja polkupyörän ja siihen kärryn, johon latoisin tavarat.
      Hakisin jostain kiväärin, johon patruunoita, ja jalkajousen yms. johon nuolia, sekä ongen ja katiskan. Hakisin turkiksia, joista tekisin talvivaatteet. Sit ei muuta kun kaupasta pisimpään säilyviä tuotteita, ja kohti pohjoista.
      Matkalla kalastelisin ja tyhjäisin kauppoja tarvikkeista, kunnes pääsisin alueelle, jossa vaeltaa tarpeaksi riistaa ja on kalavedet. Asettuisin sinne, ja toivoisin, että joku ohikulkumatkalla oleva ufo hakis pois ennenkun isot pommit alkaa lentää, ja toivoisin, että ilmavirtaukset vie saastepilvet mennessään.

    • Anonyymi

      Ottaisin jonkun jämäkän kaivolla ja tulisijoilla varustetun talon haltuuni. Kaupoista kerättäisiin kaikki säilykkeet ja kuivatavarat tietty. Polttopuuta saa kaikkialta kun ei ole kerran maanomistajiakaan missään. Ottaisi kyllä päähän kun ei ole ihmiskumppania eikä mitään ihmisyhteisöä muutenkaan, koskaan ikinä. Aika itsemurhasetit siis lopulta.

    • Huuhaa puhetta eivät katoa noinvaan,Jeesuksen toisessa tulemisessa,seurakunta nousee pois täältä ajasta,tänne jäävät jumalattomat jotka rakstavat syntiä sen tekemistä.

    • Niin ei voi tapahtua että yksi ihminen vain jää koko luomakutaan,muut ovat kadoneet,luomakunna luoja on se persoonka jonka hallitsee kaikea,yksi ihmien ei voi olla yksin,miksi koska ihmisen sisimmässä on jo hätä luodessan ijankaikkisen elämän kaipuu,sanoaat ihmisen ei ole hyvä olla yksin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      7
      2545
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      121
      1831
    3. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      131
      1608
    4. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      52
      1526
    5. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      167
      1352
    6. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      174
      1346
    7. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      148
      1295
    8. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1218
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1158
    10. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      70
      1136
    Aihe