ACN ja muut vm-yritykset (todellakin yritykset)

Muistaako kukaan acn:n kusetetuista, että firma oli tulossa suomeen jo vuoden 1999 lopussa. Silloin ei tosin saanut sopimusta kenenkään kanssa.

Kävin silloin hehkutustilaisuudessa kuuntelemassa tarinoita isoista tuloista, mersuista yms. Olisin mennyt mukaan sen hetken huumassa, mutta onneksi eivät saaneet sopimusta keneltäkään silloin. (silloin ei omaksi operaattoriksi päässyt noin vain)

Loppuvuodesta 2001 n.1½ vuotta acn:n takapakin jälkeen yritin perustaa vastaavan verkostomarkkinointifirman. Tein laskelmat homman kannattavuudesta. Oli siis tarkoitus myydä jonkun olemassa olevan operaattorin liittymiä.

Yritin sopimusta dna:lle joka oli ainut varteenotettava vaihtoehto pienen asiakasmäärän takia. Markkinointipäälikkö kertoi, että liittymästä maksetaan provisiota n. 400-500 markkaa. Mutta verkostomarkkinointi ei kuulemma sovi heidän imagoon. Se siitä sitten.

Mutta mikä oli jutun ydin, on se, että laskelmissani huomasin, että verkostoa pyörittävä yritys on se joka kuorii kaikki rahat. Edustajille jää vaan rippeet.

Omassa ajatuksessa oli tarkoitus antaa edustajan ottaa maksimissaan 5 edustajaa. Palkkiota olisi tullut acn:stä tutut 7 porrasta. 80% olisi ollut tarkoitus jakaa edustajille. Pätevyyteen olisi riittänyt 1 myyty liittymä, eli oma. Edustajaksi tuleminen ei olisi maksanut mitään, eikä edustajan saamisesta olisi myöskään ymmärrettävästi maksettu provikoita.

Kaikessa tähtäsin siihen, että vähintään edustaja ottavat liittymän ja rakentavat myyntiverkon. Sitten oli tarkoitus luvata tulevaisuudessa merkkivaatteita, elektroniikkaa yms myytäväksi, kunhan verkosto on rakennettu.

Eli helpoksi tehty homma. Jos olisin saanut sopimuksen, niin olisin jo eläkkeellä.

Jos homma olisi levinnyt yhtä hienosti kun acn teki, olisi firmalle tullut rahaa 13,45E joka liittymästä eli 260000x13,45=3497000. Eipä olisi yksikään edustaja moiseen päässyt.

Liittymät olivat pääasia. Niillä olisin eläkkeeni ottanut ja todennäköisesti myynyt firman pois, kun liittymärumba olisi hiljentynyt.

Sama on kaikissa verkostomarkkinointibisneksissä. Muut tekee työn ja firma saa rahat. Sitten kun homma rupeaa hyytymään, niin se myydään pois tai pumpataan firma tyhjäksi ja ajetaan alas.

Ei kannata siis mihinkään lähteä mukaan. Jos välttämättä haluaa verkostomarkkinoinnissa olla mukana, niin keksii idean ja perustaa oman verkostomarkkinointifirman. Se on ainut keino pärjätä siinä hommassa.

Minä en jaksa enää sitä yrittää. Mutta jos jollain on siihen intoa niin vinkkinä annan sen, ettei edustajille liittymiskuluja. Näissä hehkutustilaisuuksissa vedotaan aina siihen, että muuten tulee kaikki harrastajat mukaan. Se onkin vaan tekosyy sille, että saadaan verkostomarkkinoijilta rahat pois. Se ei toimi pitkällä tähtäimellä. Firma nettoaa kuitenkin eniten niin tulevaisuus on helposti turvattu jo parissa vuodessa. Kotikonttori ei paljoa alkurahoitusta kaipaa, joten alkuun pääsee hyvin pienellä. (Entisenä yrittäjänä muistutan vaikka rahoituksen tarve on pieni, niin riskien minimoimiseksi perustakaa Oy. Siinä vastaa firman veloista ainoastaan sijoitetulla pääomalla. Se on myös luotettavemman kuuloinen kuin esim. toiminimi)

Ja kaikille, joita houkutellaan liittymään verkostomarkkinointiin, suosittelen pysymään erossa. Vain firma ja 5 ensimmäistä edustajaa voi tienata jotain. Muut tekevät vain työtä saamatta korvausta. Pitäkää siis silmät auki ja ottakaa laskin käyttöön. Ei nimiä papereihin hehkutustilaisuuksissa. Kusetusta ovat nimittäin kaikki. Samat naamat siellä kusettaa aina uusia mukaan.

Tässä omia ajatuksiani. Kannattaa todella miettiä ennen kuin lähtee mukaan. En ole itse kokeillut verkostomarkkinointia. Tutustunut olen kyllä useampaankin, kuten herbalife, golden, acn jne. En siis hauku verkostomarkkinointia alkuunkaan. Se on helv**** hyvä bisnes. Mutta se on sitä vain harvoille ja valituille. Lähtisin verkostomarkkinointiin mukaan ainoastaan, jos kyseessä olisi osakkuus vm-yrityksessä.

Olen puhunut. Kommentoikaa toki.
141196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Niinpä niin. Teitko koskaan sen eteen mitään?

Ne jotka menestyvät siinä, ovat aina jollain tapaa vahvempia ihmisiä, he jaksavat tehdä työtä ja samoja perusasioita vielä silloinkin kun he menestyvät ja muut luovuttavat. Tee, tee, tee...kontakteja...kontakteja...
ne jotka eivät lopeta, ne menestyvät. Lähtevätpä missä vaiheessa tahansa mukaan.

Harva verkostomarkkinointibisnes enää perustuu pyramiidiin, vaan siihen, että se joka tekee, palkitaan.

Pitkäjänteisen ihmisen liiketoimintaa!!

Turha uskoa pilvilinnoihin, kun uskoo itseensä ja kykyyn tehdä asioita pitkäjänteisesti, niin menestyy. Valtaosa liiketoimintaan mukaanlähteneistä lannistuu jo 2-3 kk:n jälkeen.
Pitää tehdä....

p.s. nyt ACN markkinoi TeliaSoneran brandia, TeleFinlandia. Mukaan vaan! Liiketoiminta on vahvaa!

telefinland1@suomi 24.fi

Äänestä
  • ACN:n eteen mitään, kun ei ne reppanat silloin saanut sopimusta aikaseksi. Oman homman eteen tein sitten enemmän. Oli kaikki laskelmat olemassa. Myyntimateriaali painoa vaille valmis. Neuvottelut Telian ja DNA:n kanssa. Ohjelmiston teko asiakashallintaan kehitteillä yms. Kävi vaan kuten acn:lle ensimmäisellä kerralla. Verkostomarkkinoinnilla on niin huono maine, ettei kukaan halunnut sitä rasittamaan omaa nimeään. Oma veikkaukseni on se, että acn häipyy, kun on asiakkaat myyty TF:lle. Aika näyttää toki.

    En ole kiinnostunut verkostomarkkinoinnista, jossei se ole omissa käsissä. Kuten jo edellisessä kirjoitin: Firma on se joka nettoaa. Muut tekee työn. Ei mulla ole kiinnostusta lähteä ravaamaan ympäri maailmaa tyrkyttäen verkostomarkkinoinnin aatetta muille. VM on saanut niin paljon negatiivista julkisuutta, että saman rahan saa paljon helpommin.

    Sitten pidän suurimpana ongelmana VM:ssa sitä, kun joudut maksamaan että pääset töihin. Ei missään muussa duunipaikassa joudu maksamaan, että saa tehdä töitä. Sen olisin omassa VM yrityksessä korjannut. On todella vaikea saada ketään maksamaan 700 euroa siitä, että hän voi saada tuloja tulevaisuudessa.

    Voisiko joku antaa vakuuttavan selityksen, miksi pitää maksaa. Muutama moniste ei kustanna firmalle kuin 2 euroa maksimissaan. Kuluja passiivisesta edustajasta on korkeintaan toiset 2 euroa. Jos vitosella pääsisi mukaan olisi hommassa edes jotain järkeä. Mutten kyllä sillonkaan mukaan lähtisi. Kuten jo totesin verkostomarkkinointiin menen vain jos on osakkuus verkostoa hallitsevasta yrityksestä tarjolla.

    - SAH

    Äänestä

  • Kusetukselta säästynyt kirjoitti:

    ACN:n eteen mitään, kun ei ne reppanat silloin saanut sopimusta aikaseksi. Oman homman eteen tein sitten enemmän. Oli kaikki laskelmat olemassa. Myyntimateriaali painoa vaille valmis. Neuvottelut Telian ja DNA:n kanssa. Ohjelmiston teko asiakashallintaan kehitteillä yms. Kävi vaan kuten acn:lle ensimmäisellä kerralla. Verkostomarkkinoinnilla on niin huono maine, ettei kukaan halunnut sitä rasittamaan omaa nimeään. Oma veikkaukseni on se, että acn häipyy, kun on asiakkaat myyty TF:lle. Aika näyttää toki.

    Miksi antaa asiakkaille jotain rahan vastineeksi, jos asiakas on valmis antamaan rahansa yritykselle ilmaiseksi?

    Kaikki Verkostomarkkinointi On Aina Kusetusta.

    Verkostomarkkinointi on ihan yhtä toimiva idea kuin se, että tavallinen palkansaaja alkaa subkontraktoida omaa työtään muille.

    Yleensä tyhmemmänkin päähän välähtää että hei, miksi ottaisin 20-80% ton tyypin palkasta, kun voin ihan yhtä hyvin pestautua firmaan itse töihin ja saada saman palkan!

    Verkostomarkkinointi vetoaa sitten näihin ainutlaatuisiin typeryksiin jotka eivät tätä tajua. Ihminen joka on taipuvainen hurahtamaan verkostomarkkinointiin saisi todennäköisesti jallitettua tekemään oikeaa kuukausipalkkaista työtäkin ilmaiseksi.

    Tyhmä se on joka palkkaa maksaa jos joku hullu tekee ilmaiseksi, tai jopa maksaa siitä että saa tehdä työtä!!!

    Äänestä

  • Kusetukselta säästynyt kirjoitti:

    ACN:n eteen mitään, kun ei ne reppanat silloin saanut sopimusta aikaseksi. Oman homman eteen tein sitten enemmän. Oli kaikki laskelmat olemassa. Myyntimateriaali painoa vaille valmis. Neuvottelut Telian ja DNA:n kanssa. Ohjelmiston teko asiakashallintaan kehitteillä yms. Kävi vaan kuten acn:lle ensimmäisellä kerralla. Verkostomarkkinoinnilla on niin huono maine, ettei kukaan halunnut sitä rasittamaan omaa nimeään. Oma veikkaukseni on se, että acn häipyy, kun on asiakkaat myyty TF:lle. Aika näyttää toki.

    En ole kiinnostunut verkostomarkkinoinnista, jossei se ole omissa käsissä. Kuten jo edellisessä kirjoitin: Firma on se joka nettoaa. Muut tekee työn. Ei mulla ole kiinnostusta lähteä ravaamaan ympäri maailmaa tyrkyttäen verkostomarkkinoinnin aatetta muille. VM on saanut niin paljon negatiivista julkisuutta, että saman rahan saa paljon helpommin.

    Sitten pidän suurimpana ongelmana VM:ssa sitä, kun joudut maksamaan että pääset töihin. Ei missään muussa duunipaikassa joudu maksamaan, että saa tehdä töitä. Sen olisin omassa VM yrityksessä korjannut. On todella vaikea saada ketään maksamaan 700 euroa siitä, että hän voi saada tuloja tulevaisuudessa.

    Voisiko joku antaa vakuuttavan selityksen, miksi pitää maksaa. Muutama moniste ei kustanna firmalle kuin 2 euroa maksimissaan. Kuluja passiivisesta edustajasta on korkeintaan toiset 2 euroa. Jos vitosella pääsisi mukaan olisi hommassa edes jotain järkeä. Mutten kyllä sillonkaan mukaan lähtisi. Kuten jo totesin verkostomarkkinointiin menen vain jos on osakkuus verkostoa hallitsevasta yrityksestä tarjolla.

    - SAH

    Aloituspaketti pitää maksaa, koska paketilla on erittäin hyvä kate. Se pitää maksaa myös siksi, että paketista voidaan maksaa palkkiota edustajille ketjukirjemalliin. Sen avulla pystytään tekemään houkuttelevia laskelmia suurista tuloista.

    Äänestä

ko. yritys on lähestulkoon sellainen, jollaista olet suunnitellut! :) Sivu löytyy googlella...

Äänestä
  • Joo kävin katsomassa sivut. Idea on lähellä suunnittelemaani. Erona se, että netfonet on lähtenyt liikenteeseen virtuaalioperaattorina. Oma idea oli myydä olemassa olevaa tuoteperhettä. Myös pätevöitymisessä on tarkempia sääntöjä ja portaita. Minulle olisi riittänyt 1 avattu liittymä. Sen jälkeen edustajat olisivat olleet samanarvoisia.

    Totesin aloitus viestissä: "Samat naamat siellä kusettaa aina uusia mukaan." Muistelisin Lindenin pitäneen puhetta acn:n tulemisesta messukeskuksessa vuoden 2000 alussa. Eli VM:n ammattilaiset taas asialla.

    Jos saavat homman toimimaan tulee firma menestymään hyvin. Edustajista muutama saa tienistiä ja muut tekee vain töitä. Hyvä ettei tällä kertaa edustajilta viedä rahoja.

    Tuossa firmassa olisin voinut olla mielellään osakkaana. Uskoisin että liikevoitosta 60-80% jaetaan organisaatiolle. Yksikään edustaja ei tule saamaan niin isoja tuloja kuin firma.

    Minulla ei ole mitään kiinnostusta lähteä tekemään tolkutonta työmäärää 1000-1500 euron laskutuksen eteen. Siitä verot ja muut lakisääteiset pois, niin käteen jää huikaisevat 500-800 euroa kuussa. Saman rahan saan vaikka osa-aikaisena rakennustyömaalta.

    Mutta onnea niille, jotka jaksavat edelleen uskoa.

    Se pitää todeta, että nyt mennään oikeaan suuntaan, jos kaikki asiat toimii niinkuin sivuilla luvataan. Voi vaan olla myöhäistä tässä vaiheessa korjata verkostomarkkinoinnin saamaa negatiivistä julkisuutta. Vuosien kusetuksen ja edustajien kuppaamisen jälkeen luottamusta on vaikea haalia takaisin. Itselläni päälimmäinen ajatus on, että tässäkin on joku koira haudattuna.

    Tässä kun on lukenut näitä VM tarinoita, hiipii taas mieleen ahneus ja ajatus: Jos sittenkin kehittelisisi oman verkostomarkkinointiyrityksen. Pitää keksiä idea, niin saa nähdä tuleeko tähän maahan ensimmäinen 100% rehellinen VM-firma vielä joskus. Tai no niin rehellinen, kun VM-firma nyt voi olla. Mutta eipä siinä ainakaan kukaan menetä rahojaan. Korkeintaan aikaa menee hukkaan.

    - SAH

    Äänestä

VM:ssä, ja etenkin ACN:ssä rasittaa eniten se ihmisten tietoinen manipulointi mitä ylin johto harrastaa. ACNläiset jopa kehtasivat väittää minulle ettei kyseessä ole verkostomarkkinointi, tämä on jotain uutta ja erilaista...kutsuivatko nimellä yhteistyömarkkinointi vai mitä...samaa hommaa silti, ja ihmisiä yritettiin ihan pokkana vaan saada uskomaan ettei ole VM:ää.

Äänestä
  • Niin oli minullakin tarkoitus käyttää eri nimitystä verkostomarkkinoinnista. Se on saanut niin paljon sontaa niskaan, että verkostomarkkinoinnista puhuessa ihmiset ottaa vaistomaisesti 2 askelta taaksepäin. Eikä syyttä. Maksat, että pääset töihin. Olet täysin tulosvastuullinen. Tuotteet on huonoja ja ylihinnoiteltuja. Työtä saa tehdä 24/7 ja palkka on korkeintaan sama kun keskiverto tehdasduunarilla. Yleensä ei sitäkään, vaan rahat menee hukkaan ja ihmisuhteet kärsii.

    Tuo manipulointi on todella iljettävää puuhaa. 8 kieroa johtajaa ja 30 hurahtanutta hehkuttaa suurista ansiomahdollisuuksista. Siinä syntyy jonkinlainen joukkohysteria ja moni tietämätön lankeaa lyömään nimiä paperiin hetken hurmoksessa.

    Edustajien uskon hiipuessa järjestetään taas uusi psyykkaustilaisuus, niin jaksavat taas kuukauden riehua pitkin kyliä toitottamassa VM:n sanomaa.

    Ikävintä on se, että mukaan lähtemisestä joutuu maksamaan. Johtoporras tietää kuitenkin, että 95% ei saa aikaiseksi mitään. Mutta saadaan niiltä se 700 pois. Jos hyvin käy niin se onneton hankkii vielä muutaman liittymäasiakkaan, joista sille maksetaan palkkiota max 5 euroa kuussa. Firman saa saman rahan niistä liittymistä tekemättä mitään. Siihen se perustuu, että saadaan niitä vitosia riittävän monelta taholta.

    Kaikin puolin ikävää puuhaa koko VM. Toivon mukaan suomen lainsäädäntöä muokataan niin, ettei ihan viimevuosien kusettamisesta pääse kuin koira veräjästä.

    - SAH

    Äänestä

Kiitoksia kirjoituksesta. On mukava lukea välillä täysipäisen ihmisen kirjoituksia VM:stä.

Minä muistan kyllä ACN:n kusetuksen 1999 lopussa. Muistan myös ne naurettavat selitykset, miksi ei sitten tultukaan Suomeen. Muistan myös sen, että yhtiö tuli ensin Suomeen rakentamaan verkostoa ja rupesi vasta sitten puuhastelemaan tuotteen kanssa. Näinhän se menee: ensin verkosoto sitten tuote.

Palkkiojärjestelmistä pystyy laskemaan, kuinka monta hölmöä pitää olla organisatiossa mukana, jotta se elättää yhden. Miksi VM-miehet eivät laske tätä tietoa?

Äänestä
  • Itse aloin Amwayn "rengiksi" noin 4kk. sitten.
    Sitäkin kutsutaan verkostomarkkinointi yritykseksi. Mikä sitten ei ole verkostoa. Esim. Autokauppiaalla on oma verkosto mitä kauemmin on toiminut alalla sitä suurempi verkosto asiakkaita.Kauppaketjuilla on oma verkosto (kauppoja pitkin Suomea jne...)
    Esim Amway on mailman suurin tän alan yritys joka toimii yli 100:ssa maassa. Mistään mmasta se ei ole vielä lopettanut missä se toimii Perust -59!!!
    Yksityisyrittäjänä 22v toimineena en ole vielä törmännyt yhteenkään yrittäjään joka olisi voinut yrityksensä aloittaa 119 ekellä josta tavaraa on 85€ eli riski on 34€ ja 3kk palautusoikeudella.
    Ainakin täällä Pohjanmaalla on menestynyt tosi moni minunkin tuttavapiiristä, ja voin sanoa että minuakin on houkuteltu varmaankin 20-30 eri pyramidi juttuun. Tämä on ensimmäinen jonka olen nähnyt todellakin toimivan.
    Itse teen "töitä" tämän eteen noin 2tuntia/vko onko paljon?
    Nyt jo 4kk jälkeen saan provisioita huomattavasti enemmän kuin koskaan olemme saaneet jollain bonus kortilla.
    Yksinkertaisesti sanottuna kyse ei ole muusta kuin hommata kauppaan asiakkaita jotka ostavat sieltä sellaisia tuotteita mitä haluavat,ei ole mitään ostopakkoa jne...

    Äänestä

  • Anssi Pohjanmaalta kirjoitti:

    Itse aloin Amwayn "rengiksi" noin 4kk. sitten.

    Hei aloitteleva verkostomarkkinoinnin uhri. Värvääjät kusettavat sinua väittämällä, että kaikki on yhtä verkostoa. He suuntavat ajatuksesi pois olleellisesta.

    Amway on verkosto, mutta erilainen verkosto kuin autokauppiaan asiakaskunta.

    Amway on suuri, mutta oletko koskaan kuullut Firman hämärämmästä puolesta? Oletko kuullut niistä oikeudenkäyneistä mihin tämä yritys on joutunut?

    Verkostomarkkinointi ei sido suuria pääomia, mutta se sitoo työtä, josta ei saa kunnon palkkaa.

    Moni tuttava väittää menestyneensä, mutta ovatko he näyttäneet sinulle tiliotettaan?

    Itsekin väität tietnaavasi vähällä työllä, mutta tämä väite on yleensä perätön, niin olisiko sinulla jotain näyttöä väitteesi tueksi?

    Omista ostoista saa Amwaystä Bonusta enemmän kuin kaupasta plussapisteitä, mutta Bonus on tietenkin piilotettu tuotteen hintaan.

    Jos ei ole ostopakkoa, niin onko vuosimaksua ja edelyttääkö palkkioiden saanti "tiettyä aktiivisuutta"?

    Äänestä

  • Kriittinen kirjoitti:

    Kyllä meillä on vuosimaksu jos ei tilaa. Nornaalit tilaukset niin ei tule vuosimaksuja..
    Tiliotteen näyttö on kielletty. miksi sitä näyttä et tee sitä muutenkaan?
    Sitoo työtä?
    Olen tehnyt noin 4kk sito noin 2-3t/kk ompa paljon!!!
    Lähteekö esim. Sony;GM,Nokia mukaan tähän businekseen jos tämä on potaskaa?

    Tiliotteen näyttö kielletty.

    Hahahaahh ahahahahh ahahahah

    Tiliotetta ei saa näyttää, mutta siitä saa puhua paskaa.

    Amway kerää rahansa uhreilta pakottamalla ostamaan yhtiön tuotteita. Jos et osta, joudut maksamaan vuosimaksun, jolle ei saa mitään katetta.

    Homman naurettavuus paljastuu, kun kysyy myyjältä, paljonko shampoo maksaa / litra. Tätä tietoa on muuten vaikea saada, sillä "verrkokaupaan" pääsevät vain jakelijat. Hintoja ei saa kertoa kuin ostajille!

    Olet tehnyt töitä Amwaylle 4 x 3 = 12 tuntia. Jokainen ymmärtää, että tuolla työmäärällä ei ole vielä saatu takaisin edes vuosimaksua.

    Sony ja GM ja Nokia eivät lähde mukaan tähän "bussnekseen". Tämä väite on alkeellinen kusetus, jota aloittelevalle verkostomarkkinoija uunolle syötetään. Totta kai VM-yritys voi hankkia matkapuhelimia myyntiin, mutta ei tämä tarkoita sitä, että nokia lähtisi mukaan "bussnekseen". Se ihminen, joka syötti sinulle tuon naurettavuuden on petollinen. Varo häntä.

    Äänestä

  • Kriiittinen kirjoitti:

    Käy katsomassa www.quixtar.com ja lopeta p...puhuminen

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kusetukselta säästynyt kirjoitti:

Muistaako kukaan acn:n kusetetuista, että firma oli tulossa suomeen jo vuoden 1999 lopussa. Silloin ei tosin saanut sopimusta kenenkään kanssa.

Kävin silloin hehkutustilaisuudessa kuuntelemassa tarinoita isoista tuloista, mersuista yms. Olisin mennyt mukaan sen hetken huumassa, mutta onneksi eivät saaneet sopimusta keneltäkään silloin. (silloin ei omaksi operaattoriksi päässyt noin vain)

Loppuvuodesta 2001 n.1½ vuotta acn:n takapakin jälkeen yritin perustaa vastaavan verkostomarkkinointifirman. Tein laskelmat homman kannattavuudesta. Oli siis tarkoitus myydä jonkun olemassa olevan operaattorin liittymiä.

Yritin sopimusta dna:lle joka oli ainut varteenotettava vaihtoehto pienen asiakasmäärän takia. Markkinointipäälikkö kertoi, että liittymästä maksetaan provisiota n. 400-500 markkaa. Mutta verkostomarkkinointi ei kuulemma sovi heidän imagoon. Se siitä sitten.

Mutta mikä oli jutun ydin, on se, että laskelmissani huomasin, että verkostoa pyörittävä yritys on se joka kuorii kaikki rahat. Edustajille jää vaan rippeet.

Omassa ajatuksessa oli tarkoitus antaa edustajan ottaa maksimissaan 5 edustajaa. Palkkiota olisi tullut acn:stä tutut 7 porrasta. 80% olisi ollut tarkoitus jakaa edustajille. Pätevyyteen olisi riittänyt 1 myyty liittymä, eli oma. Edustajaksi tuleminen ei olisi maksanut mitään, eikä edustajan saamisesta olisi myöskään ymmärrettävästi maksettu provikoita.

Kaikessa tähtäsin siihen, että vähintään edustaja ottavat liittymän ja rakentavat myyntiverkon. Sitten oli tarkoitus luvata tulevaisuudessa merkkivaatteita, elektroniikkaa yms myytäväksi, kunhan verkosto on rakennettu.

Eli helpoksi tehty homma. Jos olisin saanut sopimuksen, niin olisin jo eläkkeellä.

Jos homma olisi levinnyt yhtä hienosti kun acn teki, olisi firmalle tullut rahaa 13,45E joka liittymästä eli 260000x13,45=3497000. Eipä olisi yksikään edustaja moiseen päässyt.

Liittymät olivat pääasia. Niillä olisin eläkkeeni ottanut ja todennäköisesti myynyt firman pois, kun liittymärumba olisi hiljentynyt.

Sama on kaikissa verkostomarkkinointibisneksissä. Muut tekee työn ja firma saa rahat. Sitten kun homma rupeaa hyytymään, niin se myydään pois tai pumpataan firma tyhjäksi ja ajetaan alas.

Ei kannata siis mihinkään lähteä mukaan. Jos välttämättä haluaa verkostomarkkinoinnissa olla mukana, niin keksii idean ja perustaa oman verkostomarkkinointifirman. Se on ainut keino pärjätä siinä hommassa.

Minä en jaksa enää sitä yrittää. Mutta jos jollain on siihen intoa niin vinkkinä annan sen, ettei edustajille liittymiskuluja. Näissä hehkutustilaisuuksissa vedotaan aina siihen, että muuten tulee kaikki harrastajat mukaan. Se onkin vaan tekosyy sille, että saadaan verkostomarkkinoijilta rahat pois. Se ei toimi pitkällä tähtäimellä. Firma nettoaa kuitenkin eniten niin tulevaisuus on helposti turvattu jo parissa vuodessa. Kotikonttori ei paljoa alkurahoitusta kaipaa, joten alkuun pääsee hyvin pienellä. (Entisenä yrittäjänä muistutan vaikka rahoituksen tarve on pieni, niin riskien minimoimiseksi perustakaa Oy. Siinä vastaa firman veloista ainoastaan sijoitetulla pääomalla. Se on myös luotettavemman kuuloinen kuin esim. toiminimi)

Ja kaikille, joita houkutellaan liittymään verkostomarkkinointiin, suosittelen pysymään erossa. Vain firma ja 5 ensimmäistä edustajaa voi tienata jotain. Muut tekevät vain työtä saamatta korvausta. Pitäkää siis silmät auki ja ottakaa laskin käyttöön. Ei nimiä papereihin hehkutustilaisuuksissa. Kusetusta ovat nimittäin kaikki. Samat naamat siellä kusettaa aina uusia mukaan.

Tässä omia ajatuksiani. Kannattaa todella miettiä ennen kuin lähtee mukaan. En ole itse kokeillut verkostomarkkinointia. Tutustunut olen kyllä useampaankin, kuten herbalife, golden, acn jne. En siis hauku verkostomarkkinointia alkuunkaan. Se on helv**** hyvä bisnes. Mutta se on sitä vain harvoille ja valituille. Lähtisin verkostomarkkinointiin mukaan ainoastaan, jos kyseessä olisi osakkuus vm-yrityksessä.

Olen puhunut. Kommentoikaa toki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu