USA vs USSR / Kylmä Sota

Taitaa olla tällä palstalla tuttu aihe?
Itse en ole (kai) kirjoitellut tälle palstalle mutta annan viisi senttiäni
jos se jotakuta kiinnostaa.

Ei ole liioiteltua sanoa, etteikö 1900-luku olisi ollut kaikkein
kuohuvin vuosisata tähän asti. Taisivat sanoa edellisestä vuosisadasta
samaa aikoinaan jne. Mutta sitten asiaan. Kaikki tietävät, että "Kylmä
Sota" (lyhennän sen vast,edes: "KS") alkoi jo varhain -40 luvulla, yleensä
koulukirjat kai kertovat, että vuosi oli tasan 1945.

Miksi liittoutuneet sitten "ajautuivat" kylmään sotaan? Eikö moraaliselta
kannalta katsoen voittajien olisi pitänyt pitää yhtä päinvastoin?
Tiedän, että tästä on 1000000 kirjoitusta ja teoriaa, no nyt on
10000001, ok?

Ensin pari pähkinää: Miksi USA, UK tai muut EIVÄT puuttuneet 1917
vallankaappaukseen Venäjällä? Tai myöhemmin Kiinassa?

Vastaus: Koska vuoden 1917 kaappaus ei juurikaan kiinnostanut.
Kiinnostanut miksi? Koska Imperiumin (UK) ja (USA:n) taloudelliset edut eivät
olleet uhattuina. Diplomaateille tietenkin annettiin uusia ohjeita mutta
se siitä - Venäjä oli juuri kärsinyt suunnattomia tappioita Saksalle ja se oli
sodassa samalla puolella, kuin Isobritannia.
Ketä kiinnostaa jos Lenin kaapaa vallan? Olihan toki niitäkin

Toisen maailamansodan jälkeen alkoi sitten kylmä sota, josta seurasi
suoraa monta kuumaa sotaa aina 1990 asti.
Nyt vasta päästään aiheeseen, eli mikä / mitkä olivat kylmän sodan syyt.
II -maailamsodan jälkeen maailmassa oli kaksi supervaltaa, USA ja NL.
USA:n talouskasvu maailman suurimmaksi taloudeksi sodan jälkeen on
kiistämätön fakta. Mutta mitä USA pelkäsi? Mitä kansa, jolla on enemmän
käsiaseita, kuin asukkaita voi pelätä? Neukkujen pesantteja?

Syy on hyvin yksinkertainen, he pelkäsivät NL:n talouskasvua sodan aikana
ja sen jälkeen. Stalin oli jopa antanut käskyn ottaa "länsivaltojen 100 vuoden
teollinen etumatka kiinni 10 vuodessa" - sen he tekivätkin, lähettämällä esim
ensimmäisen satelliitin avaruuteen ja myöhemin Juri Gagarinin.

Henk. koht. olen sitä mieltä, että se katkaisi Wall Street väeltä selkärangan.
"Tuo tauti ei saa levitä minnekään!" - Niinkuin avaruuden valloitus olisi jokin
tauti. Ei USA välitä mitä Venäjä tekee, kunhan eivät uhkaa isoja pankkeja.
Oliko sosialismin tai kommunismin vastaisuus se syy kylmälle sodalle?
Ei! USA:lla on pitkä historia syrjäyttää demokraattisesti valittuja hallituksia
ja pistää tilalle joko diktattoreita tai itse-valitsemiaan nukke-hallitsijoita.
Kun on voittanut sodassa, voit pitää tukikohtiasi yli 100 maassa ilman, että
edes kukaan huomaa!

0

81

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kuka sitä naista maalittaa

        Täällä oikeasti?
        Ikävä
        196
        1502
      2. Anteeksipyynnöstä

        Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
        Ikävä
        140
        944
      3. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

        Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
        Ikävä
        58
        921
      4. Oletko päässyt minusta

        Eteenpäin?
        Ikävä
        85
        902
      5. Ei kukaan ole katsonut

        Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
        Ikävä
        53
        816
      6. Martinan tarve valehdella.

        Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
        Kotimaiset julkkisjuorut
        260
        711
      7. Tumman vihreä mercedes

        Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
        Hyrynsalmi
        10
        710
      8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

        Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
        Maailman menoa
        338
        671
      9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

        Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
        Ikävä
        58
        664
      10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

        "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
        Maailman menoa
        74
        636
      Aihe