Välimerellä ei yhtään hukkunutta kolmeen viikkoon – meritaksipalvelun rajoittaminen säästi ihmishenkiä heti
Turvapaikanhakijoiden meritaksipalvelu Libyasta Italiaan on vaarallinen, ja se on vaatinut tänäkin vuonna 2 244 ihmisen hengen. Elokuussa kuolleita on tällä reitillä ollut kuitenkin vain 19, kun elokuun 2015 luku oli 689 ja viime vuoden elokuussakin matkalle hukkui 62 ihmistä. Elokuun kolmen viimeisen viikon aikana reitille ei hukkunut yhtään ihmistä, kertoo kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM.
Positiivinen kehitys ei ole avustusjärjestöjen ansiota vaan paradoksaalisesti seurausta siitä, että mereltä maahanmuuttajia poimivien pelastajien toimintaa on rajoitettu. Tämä niin sanottu meritaksipalvelu on hakenut yhä merikelvottomammilla aluksilla Libyasta liikkeelle lähteneitä ihmisiä Eurooppaan yhä lähempää Libyan rannikkoa, kunnes järjestöjen toimintaa alettiin rajoittaa.
Järjestöjen toiminnan rajoittaminen on vähentänyt kuljetusbisnestä ja samalla onnettomuuksia.
Itävaltalaisen Kronen-Zeitungin mukaan myönteisen uutisen taustalla on paitsi se, että sellaiset järjestöt kuin Lääkärit ilman rajoja ovat pysyneet poissa Välimereltä, myös Libyan rannikkovartioston vahvempi läsnäolo alueella.
Näin se määrätietoinen ja jämäkkä toiminta toimii.
Näillä palstoilla huutelevat voivat olla vapaasti eri mieltä, ja parempi niin.
Palstoilla roikkuminen takaa sen ettei tule kiusausta lähteä 'pelastelemaan' tulijoita ja siten tarpeettomasti vaarantamaan heidän henkensä.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Suvakit sotkee järjestäytyneen yhdyskunnat myös EU sitä lisää, kun pitää niiltä hakea lupa rajojen valvontaan, Ruotsi ja Norja hakeneet ei Suomi, samat henkilöt ovat hakemassa EU virkoja ja taas kansa maksaa kulut.
Onko laki ja oikeus sama kaikille, vihervasureille tuntematon käsite.
Paljon on suvakeilla käsissään, myös verta Turun jälkeen ja lisää odotettavissa.
https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/is-oikeusministerio-ehdottaa-kansalaisille-oikeutta-ottaa-kiinni-laittomasti-maassa-oleskelevat/6564838#gs.XOilHyE
Vanhan villinlännenn toimintaa palkkion metsästäjä puuttuu elävä tai kuolleenä rahat tulevat kun päänahka on todisteena . Aika julmaa mutta niin ovat Muslimiterrorisristit .
Kovin ovat tämän taksirallin kannattajatkin olleet hiljaisia myös julkisuudessa.
Johtuu varmasti siitä että jotakin on opittu tuloksista (siis 0 hukkunutta), ja ymmärretty ettei 'hyvät tarkoitukset' aina johda hyviin lopputuloksiin.