Hallituksessa paras kepuministeri on yleensä sellainen, joka ei tee mitään eikä saa mitään aikaiseksi. Kun ei tee mitään, ei tule vahinkoja. Valitettavasti hyvin harva kepuministeri täyttää tämän vaatimuksen.
Ehkä noin historian valossa voisi ajatella, että Hymy-Eikka Uusitalo oli hyvä kepuministeri. Hän ei välttämättä saanut mitään aikaiseksi, vaikka tekikin erilaisia kummallisina pidettyjä ehdotuksia kuten sen, että välirauhan sopimispäivästä pitäisi tehdä Suomen toinen itsenäisyyspäivä.
Toinen kutkuttava kepuministeri on ollut Mikko Pesälä, joka oli neuvottelemassa maatalousministerinä Suomen maatalouden EU-ehdoista. Lopulta hänet syrjäytettiin käytännön toiminnasta ja ulkoministeri Heikki Haavisto sekä virkamiehistö kävi neuvotteluja hänen puolestaan. Niin omien kuin oppositionkin mielestä muuten mukava mies Miiko Pesälä oli ulkona kuin lumiukko näissä asioissa. Parrin kertaan Pesälä uhkasi erotakin ja kuvasi jälkeenpäin hammaslääkärissä tehtyjä porauksia rentouttavaksi kokemukseksi ministeriaikaansa verrattuna. Kepun paatuneimmat EU-vastustajat syyttivät lopulta Pesälää valehtelijaksi, kun tämä vakuutti EU:n kanssa sovitun maatalouden lisähintajärjestelmästä, mistä ei koskaan sitten löytynyt mitään kirjallista dokumenttia ja EU-komissaari kiisti koko asian. Lisähintajärjestelmä tulisi koskemaan vain kiintiöityä maidontuontantoa, jollainen oli sovittu aikaisemmin Norjan ja EU:n välille.
Ehkäpä tämän hallituksen aikaansaamattomin kepuministeri on ollut Kimmo Tiilikainen. Hän saa siis kantaa tässä parhaan kepuministerin titteliä. Tätä ei kyllä olisi uskonut vielä ennen hallituksen nimittämistä. Viime oppositiokaudella Tiilikainen oli nimittäin se joka meuhkasi milloin mistäkin suuna päänä ja yleensä vailla mitään perusteita.
Hallituksen paras kepuministeri
1
57
Vastaukset 1
- Totuudentuoja
Tiilikaista voi todella pitää parhaana kepuministerinä avaajan esittämin kriteerein. Miljonääripääministeri Juha Sipiläkin on mitallisijoilla siinä mielessä, että vaikka on tehtailtu paljon päätöksiä, päätökset on myöhemmin aina peruttu. Mitään konkreettista ei siis ole saatu aikaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1082227- 103896
- 66843
- 47818
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21776Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha518725Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64625
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561