ateismin muutos viime viikkoina

kannattaakokeilllla

On ollu kauheaa seurata ateismin kehitystä vuosien mittaan. Vaikkakinn on ollut niin että aina aivan viime kuukausiin asti ateismin argumentit ovat olleet neutraaleita ja siten näkökulmattomuudessaan yksikantaisia, selkeitä nähdä ja aavistaa ennakolta jopa jo ennen varsinaista keskustelua.

Viime viikkoina on ollut havaittavissa selkeä kehitys. Ateismi on saanut monille palstan kirjoittajista kylkeensä uuden apurin; Saatanan.

Ihmisen läheinen suhde Saatanaan on moninainen. Karkeasti voidaan jakaa kolmeen. Ihminen voi olla saatanan vallassa ietämättä sitä, olla sen vallassa tunnustamatta olevansa, ja tunnustaa olevansa sen vallassa. Nyt on saavutettu keskimmäinen näistä, jossa siis monet ateistit tuntevat itse olevansa Saatanan vallassa vaikkeivat vielä suoraan käännytäkään ihmisiä ja julista Saatanaa.

Palstalla tapahtunut julistus on vaikuttanut moniin ateisteihin siten että heidän näennäesen viaton ateisminsa alkaa saada raamatullisen, totuudellisen muotonsa. Pian jäävät pois tieteelliset ja yhteiskunnalliset argumentit, argumentaatiovirheet sekä trollaus ja tilalle tulevat puhtaasti saatanalliset opit, jotka näihin päiviin asti ovat olleet verhottuina.

17

236

    Vastaukset 17

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Seitanhasu

      Aa oke

      • kannattaakokeilllla

        Saatanan hyväksyminen on yksi askel kohti saatanaa. Jumala on kutsunu meidät taisteluun Saatanaa vastaan.

        Ateisteilla on aina hyvä tekosyy mennä yhä syvemmälle Saatanan omistukseen. Ja sehän ateismin alkuperäinen tavoite on: tarjota näennäesen viaton uusi evankeliumi jonka puolesta ateistit voivat puhua ja jonka levittämisessä he ennemmin tai myöhemmin huomaavat parhaaksi apukeinoksi väittelyjen sijaan erilaiset loitsut, musiikin, salatieteet yms.

      • kannattaakokeilllla kirjoitti:

        >Jumala on kutsunu meidät taisteluun Saatanaa vastaan.

        Hänkö ei siis olekaan enää Kaikkivaltias maailmojen luoja, kun tarvitsee yhden langenneen enkelin kukistamiseen erään pienehkön kiviplaneetan älykkäimmän nisäkäslajin apua?

        Olenko Saatanan vallassa, jos toivon saavani tuohon kysymykseen järkeenkäyvän vastauksen?

      • kannattaakokeilllla
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Et oo Saatanan vallassa jos kyseenalaistat. Päinvastoin, kyseenalaistaminen on merkki siitä että toivoa on vielä jäljellä. Mut hei otatko ihan kaiken tosissaan mitä sulle tullaan sanomaan? Koita nyt ottaa ihan huumorilla vaan niin ei mee pää ihan jumiin: D

      • kannattaakokeilllla kirjoitti:

        Et oo Saatanan vallassa jos kyseenalaistat. Päinvastoin, kyseenalaistaminen on merkki siitä että toivoa on vielä jäljellä. Mut hei otatko ihan kaiken tosissaan mitä sulle tullaan sanomaan? Koita nyt ottaa ihan huumorilla vaan niin ei mee pää ihan jumiin: D

        Jos et ollutkaan tosissasi vaan pelleilit, sinullakin on vielä toivoa jäljellä. 😜

      • kannattaakokeilllla
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Jos et ollutkaan tosissasi vaan pelleilit, sinullakin on vielä toivoa jäljellä. 😜

        Kyllä, totisesti!: D

      • kannattaakokeilllla kirjoitti:

        Et oo Saatanan vallassa jos kyseenalaistat. Päinvastoin, kyseenalaistaminen on merkki siitä että toivoa on vielä jäljellä. Mut hei otatko ihan kaiken tosissaan mitä sulle tullaan sanomaan? Koita nyt ottaa ihan huumorilla vaan niin ei mee pää ihan jumiin: D

        Sinulla uskovaisena on lähempi suhde ns. "saatanaan" kuin ateisteilla jotka eivät tähän usko :)

    • Belseboob

      Pelkästään kirjoittamalla tänne joudut näppieni alle, eivätkä jumalat sinua enää auta! 😈

    • HarhaistaHorinaa

      Ateistille saatana on samanlainen satuhahmo kuin jumalakin.
      "Nyt on saavutettu keskimmäinen näistä, jossa siis monet ateistit tuntevat itse olevansa Saatanan vallassa ..."
      Jos joku ateisti tuntee olevansa Saatanan vallassa, on hänen kiireesti otettava yhteyttä mielenterveystoimistoon. Uskovilla noita harhoja pidetään vielä normaaleina tai ainakaan heitä ei tuollaisten uskomusten perusteella ohjata hoitoon. Syytä saattaisi olla.

    • >monet ateistit tuntevat itse olevansa Saatanan vallassa

      Etkö tosiaan ymmärrä, että tuollainen ihminen ei mitenkään voi olla ateisti? Saatanaa todellisena persoonana pitävä on _aina_ teisti.

      • kannattaakokeilllla

        Ateisteilla menee ihan hyvin jos vertaa tosikkoihin: D

    • ihanterve

      Ja sitten ne vielä väittää, ettei usko muka ole mitään mielisairautta...

    • Aloitus selkokielellä: ateistien argumentit ovat muuttuneet pelottavan rationaalisiksi, paikkansa pitäviksi ja viiltävän analyyttisiksi, joten ainoa jäljelle jäävä puolustus meillä hihhuleilla on saatanaan vetoaminen.

      • q.v

        Harhat alkavat selvästi häipyä taka-alalle.

        Kannattaakokeilla korvata "Jumala" "Batmanilla" ja "Jeesus" "Robinilla".
        Jos tarinoissa on sinulle yhä vielä järkeä niin voi jatkaa uskomista.

      • kannattaakokeilllla

        Kyllä Saatana voi antaa ateisteille apukeinoja mutta ne eivät liity väittelemiseen. Saatanakin tietää ettei nämä asiat väittelemällä ratkea vaan hengellisellä tasolla johon siis ateistitkin ovat nyt siirtymässä.

      • q.v

        Korvaa "Saatana" "Jokerilla"

      • MuutEtääntyvät
        kannattaakokeilllla kirjoitti:

        Kyllä Saatana voi antaa ateisteille apukeinoja mutta ne eivät liity väittelemiseen. Saatanakin tietää ettei nämä asiat väittelemällä ratkea vaan hengellisellä tasolla johon siis ateistitkin ovat nyt siirtymässä.

        "... hengellisellä tasolla johon siis ateistitkin ovat nyt siirtymässä."

        Vaikuttaa siltä, että sinä se olet siirtymässä sekavuudessasi ihan uudelle tasolle. Niinhän se on, että vaikka huomaa muiden etääntyvän, se voi johtua siitä, että olet itse liikkeessä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1610
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      106
      832
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      608
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      129
      578
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      556
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      538
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. 42
      496
    Aihe