Valtion tehtävä !!

Valtion ensisijaisia tehtäviä, jotka ylipäänsä tekevät valtiosta valtion, ovat turvallisuustehtävät: yhteiskunnan suojeleminen ulkoista vihollista vastaan (Suomessa puolustusvoimat), sisäisen järjestyksen ylläpitäminen (poliisi), ja rikosten rankaiseminen ja riitojen ratkaiseminen (oikeuslaitos). Valtaan päässeet politikot tuntuu unohtavan pääasiat ja hyysää vihamielisiä ja kaitsetaan omaa kansaa nysvätään sanamuodoista yms onko oikein toimittu ?
7128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Suomi ei minusta ole tällä hetkellä valtio.Maa jonka rajoen yli voi kuka tahansa lompsia ja jäädä ilman papereita ajelehtimaan ei ole mikään oikea valtio.Tänne voi tulla ja jäädä elätettäväksi loppuiäkseen onpa turvapaikan tarvetta tai ei. Täältä ei saada edes karkotettavia ulos.Maan johto antaa kaiken tämän tapahtua ja käskee kansalaisia olemaan pelkäämättä vaikka itse on jostain syystä niin peloissaan että ei uskalla tehdä tilanteelle mitään mutta rajoittaa sen sijaan sananvapautta. Oikeassa valtiossa tällainen tilanne ei mitenkään olisi mahdollista.

Äänestä
  • Täysin samaa mieltä.

    Äänestä

Ei Suomi ole itsenäinen valtio - Suomi on käytännössä EU:n osavaltio. Ja kun U määrää, että pakolaisia ja "pakolaisia" on otettava elätettäväksi, niitä otetaan, ainakin siinä tapauksessa, että maan päättäjät ovat riittävän lepsuja antaakseen maansa tuhoutua oman asemansa säilyttääkseen.

Se, että tuo määräys on aivan perseestä, onkin sitten asia erikseen...

Äänestä
  • Kaikki maat eivät kuitenkaan näitä " pakolaisia " ottaneet,ovat valmiita mieluummin vaikka maksamaan sakon kuin päätymään tähän jamaan missä Suomikin nyt on.Heille oma maa ja turvallisuus ovat tärkeämpiä kuin Merkelin pillin mukaan tanssiminen. Ja edes EU ei velvoittanut jäsenmaitaan ottamaan vastaan jihadisteja ,on oikeus kieltäytyä tulijoista joista voi olettaa olevan uhkaa maan oman kansan turvallisuudelle.Mutta meillähän tilanne on hallinnassa kun eräs Nerg meni takuuseen kaikista tulijoista.Meillä ei siis ole syytä huoleen.Eihän ?

    Äänestä

https://yle.fi/uutiset/3-9823551

Tuskin on ihme, että SDP:n ja RKP:n kannatus on vapaassa pudotuksessa. He eivät piittaa suomalaisten turvallisuudesta.
Huhtasaari on oikeassa ja hänen kannatuksensa nousee.

Äänestä
  • Mutta MIKSI tällainen totaalinen kuurous omalle kansalle tapahtui esim.SDP :n taholla ? Milloin he lakkasivat olemasta demokraatteja ,alkoivat ajaa islamisaatiota ja puhua omaa kansaa vastaan ? On ihan selvä asia että maa kaipaa nyt kaikkein eniten suoraselkäistä ja suorasanaista ihmistä joka hyssyttelyn sijaan uskaltaa osoittaa puolustavansa omaa kansaa ja sen arvoja.Onhan tämä nyt nähty mitä seuraa kun asioista ei puhuta niiden oikeilla nimillä ,ei oteta vastuuta,ei tunnusteta tehtyjä virheitä vaan pistetään pää pensaaseen ja toivotaan että kaikki itsestään jotenkin muutuisi hyväksi jälleen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hallitusvaihtoon kirjoitti:

Valtion ensisijaisia tehtäviä, jotka ylipäänsä tekevät valtiosta valtion, ovat turvallisuustehtävät: yhteiskunnan suojeleminen ulkoista vihollista vastaan (Suomessa puolustusvoimat), sisäisen järjestyksen ylläpitäminen (poliisi), ja rikosten rankaiseminen ja riitojen ratkaiseminen (oikeuslaitos). Valtaan päässeet politikot tuntuu unohtavan pääasiat ja hyysää vihamielisiä ja kaitsetaan omaa kansaa nysvätään sanamuodoista yms onko oikein toimittu ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu