Joko Laura on tuomittu taas puheistaan?

Ovatko Porin bolsuäpärät sekä viher ja kommarihyypiöt ottaneet kantaa siihen että Laura Huhtasaari kehtasi tuomita muslimien vihapuheet kaikkien vääräuskoisten koirien eli kristittyjen tappamisesta?
34576
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Liinaharjan pakolaiskeskus ottaa lisää asukkaita. Lauran toiminpiteitä odotetaan kaupunginvaltuustossa.

Äänestä

Maahantunkeutujat syrjäytti suomalaisten pitkäaikaistyöttömien murheet ja vielä Lex Lindströmmistä tehtiin vitsi. Perhanan vasemmistoviherpiipittäjät, kun kaadatte kaikki persujen hyvät hankkeet ja laitatte vielä sairaat ihmiset tekemään orjatöitä. Onneksi sentään Laura vastustaa suomalaisiin kohdistuvaa rasismia maahantunkeutujien tekemänä, vaikka ei voi suomalaisten tekemälle sairausrasismille mitään, ei voi edes vastustaa.

Äänestä
  • TOTTA. Ja muistatteko kun ennenvanhaan piti ylistää ja kehua N-liittoa.Ei saanut olla neuvostovastainen ! No, miten kävi? Nyt on sama tilanne matujen, ja EU,n kanssa !!

    Äänestä

Erikoista että päämisteri Sipilä ja maamme muut puoluejohtajat kuin Halla-aho sallivat muslimien vihapuheet, kun Huhtasaari sanoi että tuomitkaa myös muslimien omat vihapuheet ja terroriteot niin se ei käy päinsä alkuukaan. En ole persu joten ne selitykset voi jättää heti alkuunsa omalle koneelleen.

Äänestä
  • Halla-Aho+loikkaa+siniseen+puolueeseen+ja+jättää+Lauran+yksin+yskiskelemään+oppositioon++alle+10%++kannatuksella.

    Äänestä

  • Kaikki muut puolueet nimenomaan tuomitsevat kaikki vihapuheet lukuunottamatta persuja.
    Laura itsekin laittoi nimensä tähän vetoomukseen, mutta jo seuraavana päivänä muutti mielensä.

    Äänestä

  • Ei muuttanut. Otti vaan esiin asian, että mitenkäs tuo matujen suomalaisiin kohdistama viha ja teot ?

    Äänestä

Pääministeri Sipilä tosiaan tuomitsi kumppaneineen kansanedustaja Huhtasaaren "vihapuheet" jotka koskivat muslimien omia vihapuheita ja Rikosseuraamuslaitos ilmoitti heti perään että maamme vankiloissa on iso ja kasvava määrä radikalisoituneita muslimeja jotka ovat vaarallisia suomalaiselle yhteiskunnalle, onneksi päämisteri Sipilä ja hänen huhtasaarivastainen koalitionsa ei tuominnut tätä RISE:n ilmoitusta vihapuheeksi

Äänestä
  • Kaikki muut puolueet ovat yhteisrintamassa tuominneet kaikki vihapuheet lukuunottamatta persuja, vaiikka he valheellisesti ensin liittyivät muiden yhteiseen mielipiteeseen.
    Persut vankistivat taas asemiaan, etteivät ainakaan nykyisen johdon aikana pääse päättämään yhteisistä asioistamme.
    Luotettavuus puuttuu ja jäljelle jää pelkkä öyhötys.

    Äänestä

  • On tosi kysymyksessä, kun mustalaisetkin ovat alkaneet äänestää persu Lauraa.

    Äänestä

  • Valittiin aikoinaan mustalaisten äänillä eduskuntaan joten historia toistaa itseään kiihtyvällä syklillä.

    Äänestä

Massamme on jo pitkään vouhotettu että suomalaisten harrastamalle vihapuheelle pitää saada stoppi. Kerro ihan omin sanoin missä ja koska nämä muut puolueesi ovat julkisesti erikseen tuominneet myös muslimien vihapuheet vääräuskoisten koirien eli kristittyjen tappamisesta?

Äänestä
  • Vaikeeta on sanoa, kun en ole kuullut muuta vihapuhetta ja sekin viha kohdistuu pitkäaikaistyöttömiin, vieläpä käytännössä näitä vajaa kykyisiä käytetään orjatyövoimana.

    Äänestä

Me tuomitsemme Sipilän kanssa kaikki maailman ilkeät puheet, ne kattavat muslimien vihapuheet kuin myös vanhempien vihaiset nuhteet lapsilleen.

Äänestä

Mihinkähän suomessa jouduttaisiinkaan jos huhtasaaren tapaiset pääsisivät päättämään asioista, ei uslalla ajatellakaan mitä noiden kylmien sinisten silmien takaa tulisikaan

Äänestä
  • Huhtasaari on nainen paikallaan. Mutta se on vaan nyt väärässä paikassa. Ehkä päiväkotiin lässyttämään kuten muutkin naiset. Se on oikea paikka.
    Voi lässyn lässyn.

    Äänestä

miksi vihreät ja vasemmisto juhlivat muslimien kanssa terrori-iskuja?miettikää sitä.

Äänestä
  • Veisaat lapsellista öyhötystäsi.
    Terrori-iskuja juhlivat korkeintaan persut.

    Äänestä

  • Turun isku. Touko Aallon siirtämään lisää terroristeja.
    Afrikka siirretään Suomeen jos Laura ei tule valittua.
    Terroristin arvostelu on vihapuhetta. Ei hallitukseen!

    Äänestä

Oletko Mogadishusta kotoisin kun käytät tuota öyhötys sanaa, mitä se suomeksi tarkoittaa?

Äänestä
  • Älytöntä paskanjauhamista.
    Öyhötys on ytimekkäämpi ja kauniimpi ilmaisu sille.

    Miksi tädille on annettu miehen nimi?

    Äänestä

Arwid on sukupuolineutraali nimi joka sopii kaikille eri sukupuolille joita Vihreät väittävät olevan 35 kappaletta.

Äänestä

Huhtasaarelais Lauran höpinät nyt on mitä on.

Äänestä

On ihan sama jos kaunis Laura tulee presidentiksi. Suomi välittömästi Natoon.

Äänestä

Afrikka saada tulla tänne. Mina olla musta. Kela minun ruoka ja lakanat.
Touko rakasta lakritsia minä pyllistä Lauralle. Terroristi lopettaa Suomi.

Äänestä
  • Enkä ole ymmärtänyt vielä aikuistua, siksi tälläistä lapsille omaista tekstiä,
    kun kyvyt ei enempään riitä

    Äänestä

Afrikka siirretään Suomeen. Ihmisoikeuksia täytyy puolustaa yhä enemmän.

Äänestä

Laura pitää ponnekaasti älymölöä yllä maahanmuutosta, ettei vaan missään nimessä keskustelu siirtyisi suomalaisten heikompiosaiten asioiden hoitamiseen. Persujen mielestä nyt heidän oppositioon syrjäytettyn näkökulmasta toimeentulottomien suomalaisten asiat on nyt sitten hoidettu hyvin.

Äänestä

Persut on vuosisadan naurettavin puolue. Äänestäjät ei koskaan tiedä mitä puoluetta on tullut äänestettyä. Kohta varmaan vielä Laura ja kumppanit perustaa sinivuokko puolueen.

Äänestä

Kuulin että Laurakin odottaa Halla-Ahon lasta? Pitääkö paikkansa?
Hyvä ihana Laurah!

Äänestä
  • Tulevaisuus turvattu suomalaisten toimeentulemisen tueksi, kun saadaan lisää vajaakuntoisia pitkäaikaistyöttömiä orjatöihin. Lex Halla-Aho, tai Lex Huhtasaari olisi varmaan kova juttu pitäesään todennäkoisesti sisällään orjatyövoiman työtuntien pidennyksen 12 tuntiseksi, 7 päivää viikossa alennetulla työmarkkinatuella korvattuna. Tämän mahdollistaisi Sipilä, Soini ammattiliittojen tuella.

    Äänestä

"Ei-työperäiset maahanmuuttajat ovat puolueellemme loistava mahdollisuus ja ainutlaatuinen bisnes". Näin ei ole sanonut persujen Laura Huhrasaari vaan eräs toinen suomalainen politiikko, tämä Kokoomuslainen asiakirjanväärentäjä on alunperin kotoisin Siilinjärveltä, kuka hän on?.

Äänestä
  • Suomessa näkyy olevan totuudenpuhujalla lyhyet jäljet, vaikka toisin pitäisi olla.
    Laura Huhtasaari on raikas tuulahdus totuuden saralta, jota tietenkin kaikki suvakit kauhistuu.
    Missä on suomalaisten rohkeus.

    Äänestä

  • todettavaoa kirjoitti:

    Suomessa näkyy olevan totuudenpuhujalla lyhyet jäljet, vaikka toisin pitäisi olla.
    Laura Huhtasaari on raikas tuulahdus totuuden saralta, jota tietenkin kaikki suvakit kauhistuu.
    Missä on suomalaisten rohkeus.

    Asia ei minulle tietysti kuulu, mutta kysyn vain - ovatko typerät puheet rohkeutta?

    Suunsoitto ei ainakaan ole rohkeutta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


IlkeäViikkarinUkko kirjoitti:

Ovatko Porin bolsuäpärät sekä viher ja kommarihyypiöt ottaneet kantaa siihen että Laura Huhtasaari kehtasi tuomita muslimien vihapuheet kaikkien vääräuskoisten koirien eli kristittyjen tappamisesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu