Eikö kaiken maahanmuuttokeskustelun jälkeen olisi taas aika huomioida itäisen naapurimme uhkakuvat piilovaikuttamisineen, kyberuhkineen, maahanmuuttoon Venäjältä ja siihen liittyen kaksoiskansalaisuuteen. Joukkoliikehdintä on lisääntymään päin siellä. Entä jos sieltä pyrkii tulemaan pakolaisia tänne ja heitä voi kerralla tulla paljon, ihan toisessa suuruusluokassa mitä nyt on tullut pakolaisia muualta. Minkälaisia asenteita tulijoilla mahtaisi olla. Vanha isovenäläisyyskö sieltä pilkistäisi. Entä me itse? Olemmeko enemmän slavofiilejä vai länsimielisiä. Veikkaan, että olemme pahasti kahtiajakautuneet tässäkin suhteessa. Varmaan Kekkosen ajan asenteet vielä vaikuttavat. Mutta maailma on kuitenkin muuttunut.
Venäjän varjo
Diiko
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Enpä ole tuollaisella päätäni vaivannut. Olen työpaikassa jossa on useita venäläisiä ja virolaisia työkavareita, olemme hyviä ysäviä ja vietämme vapaa-aikaakin yhdessä ja kuten suurin osa suomalaisista näkee hallituksen epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikassaan niin samoin näkevät sen myös venäläiset ja virolaiset työkaverini.
Virolaiset kehottavat käymään vierailemassa Tallinnassa, heillä ei ole siellä ensimmäistäkään muslimia ja rehvastelevat ettei niitä myöskään tule sillä Viro ei maksa turvapaikkaa etsiville läheskään Suomen kaltaisia tukia.
Voisin sanoa että sekä virolaisten että venäläisten arvomaailma on lähes identtinen suomalaisen arvomaailman kanssa. En siis koe sellaistakaan mahdollisuutta että venäläiset miehittäisivät Suomen sellaisena katastrofina kuin tätä nykyistä muslimien maahantuloa pidän.
Nato-palstalla on jo 10 - 15 vuotta ollut kaksi pelleä jotka yrittävät lietsoa ryssävihaa, eivät ole siinä onnistuneet. Kaikenkaikkiaan nyt on hyvin vaikea lietsoa venäläisvastaisuutta ainakin niin kauan kuin yhteinen vihollinen lähi-idästä tulee häiritsemään suomalaista yhteiskuntaa ja tämän invaasion kokevat myös venäläiset maahanmuuttajat epämiellyttäväksi.
Voit tietysti yrittää lietoa ryssävihaa mutta saat ehkä siihen parhaiten vastakaikua noilta kahdelta länsi-hegemoniaa elämäntyökseen ylistävältä Nato-palstan tiltu/ryssä sanaa toistelevalta agitaattorilta
Tällä hetkellä suurin uhkakuvamme on juuri ns. maahanmuutto, eli oikeammin sanottuna muslimitaustaisten, epäselvien ainesten massiivinen vapaavyöry Eurooppaan ja tätämyöden myös Suomeen. Sipilän tyhmyys ja korkea sosiaaliturva veti maahan elintasoa etsiviä muslimeita. Runsaat kaksi vuotta sitä on kestänyt, ja vain hullumpaan suuntaan menee. Lähi-idästä pukkaa edelleenkin tasaisesti porukkaa kiertoreittejä käyttäen. Afrikasta on tulijoita, jopa moninkertaisesti. Hallituksemme ja Eduskuntamme toimettomuuksien johdosta, Suomi-neito on kuvainnollisesti sanottuna housut nilkoissa, perse paljaana...kaikki saavat tulla. Siitä jopa vielä maksetaan.