VIHTAHOUSUSTA HIEMAN

SAATANA JA POLITIIKKA

18.8.2017 15:57
Saatana pystyy laittamaan polvilleen ja tuhoamaan minkä tahansa valtakunnan soluttautumalla sen poliittiseen eliittiin ja muuntaen sen poliittiseksi mafiaksi, jos ei ole ketään joka laittaisi hänelle stopin, ja tätä saatana, paholaisen nimelläkin tunnettu, on tehnyt jo tuhansia vuosia ja tietää mistä naruista vetää. Kun poliittinen eliitti on muutettu poliittiseksi mafiaksi, seuraa media kiltisti perässä, sillä sen luomalla mielikuvapolitiikalla on tärkeä tehtävä poliittisen mafian vallan pönkittämiseksi ja oikeuttamiseksi.

Saatana pystyy saamaan poliitikon hallintaansa mm. seuraavasti: A poliitikko on kyllin älykäs huomaamaan, että tästä on hänelle henkilökohtaista hyötyä ja B hän on kyllin tyhmä, että ei huomaa, että hän tekee huonon sopimuksen, joka merkitsee, että hänet lähetetään ikuiseen tulihelvettiin. Nämä kaksi kun toteutuvat, niin se merkitsee, että saatana saa poliitikon hallintaansa ja tämän jälkeen hän voi tehdä täysin mielipuolista politiikkaa, joka tuhoaa kokonaisia
kansakuntia ja valtioita, mutta media luo mielikuvan, että hän toimii kansan parhaaksi.

Saatana on soluttanut itsensä jopa katoliseen kirkkoon paljon aikaa sitten ja soluttanut itsensä myös lukuisiin kirkkokuntiin, myös luterilaiseen kirkkoomme. Tämän hän on tehnyt aiheuttaakseen tuhoa ja lopulta hävittääkseen aidot uskovat kokonaan maan päältä, jos hän sen
saisi päättää.

Myös Suomen poliittiseen eliittiin saatana on soluttanut itsensä muuttaen sen poliittiseksi mafiaksi jo hyvän aikaa sitten tuhotakseen kansakuntamme, jos hän sen saa päättää.
Siksi poliittinen mafiamme on sallinut pakolaisvyöryn maahamme, koska se saa siitä henkilökohtaista hyötyä, viis siitä, että tämä jatkuessaan tuhoaa Suomen kansan, jota saatana
niin kovasti haluaa koska vihaa meitä!

Jopa Jeesus pystyttiin ristiinnaulaamaan mm. siksi, että saatana oli jo paljon aikaa ennen sitä soluttautunut juutalaisiin ylipappeihin ja fariseuksiin. Ylipapit kiihottivat saatanan käskystä kansaa vaatimaan Jeesus ristiinaulattavaksi, vaikka tämä oli täysin viaton ja ei ollut ikinä tehnyt
mitään pahaa, toisin kuin pyhinkin ihminen.

Marko Natunen 18.8.2017
2104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Se on mahdollistunut, koska "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" kutsutut, ovat hyljänneet Raamatun UT mukaisen Kristillisyyden / Kristuksen Jeesuksen / Hänen kaikille hyväksi asian, tarkoituksen ja tavoitteen mukaisuuden. Ja yhtyneet kaikki eri nimiset eri Krist. kuntalaiset tämän pahan vallassa olevan, saatanaa tuomiokseen palvelevan, Jumalan Sanan vastaisesti elävän ja toimivan maailman / ihmiskunnan, jossa "piru" vie, vetää, johtaa ja hallitsee, orjiksi. = tuomiokseen touhujen ja politiikan puolesta eläviksi, toimiviksi ja vaikuttaviksi. Käyneet Kristukselle Jeesukselle / Raamatun UT mukaiselle Kristillisyydelle kelvottomiksi.

Äänestä

Koen että sielunvihollista kiinnostaa kaikkein eniten se että ihmiset palvoisivat suoraan häntä tai aivan yhtä hyvin mitä tahansa muuta esim. itseään, muita ihmisiä, itsetehtyjä epäjumalia, kuvia, työelämää, rahaa, valtaa, omaisuutta, asemaa, etuoikeuksia, mielitekoja, himoja, kunhan se olisi ketä tai mitä tahansa muuta kuin...

JEESUSTA KRISTUSTA, JUMALAN AINOAA POIKAA, joka on syntimme sovittanut ja Kuningasten Kuninkaaksi kruunattu.

Jeesus saapuu pian, Voittajana ja Vapahtajana. Siihen päivään päättyy tämän maailman petollisuudet. Pysykäämme Hänessä, lähimmäisellekin toivoa antaen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miikanaahum kirjoitti:

SAATANA JA POLITIIKKA

18.8.2017 15:57
Saatana pystyy laittamaan polvilleen ja tuhoamaan minkä tahansa valtakunnan soluttautumalla sen poliittiseen eliittiin ja muuntaen sen poliittiseksi mafiaksi, jos ei ole ketään joka laittaisi hänelle stopin, ja tätä saatana, paholaisen nimelläkin tunnettu, on tehnyt jo tuhansia vuosia ja tietää mistä naruista vetää. Kun poliittinen eliitti on muutettu poliittiseksi mafiaksi, seuraa media kiltisti perässä, sillä sen luomalla mielikuvapolitiikalla on tärkeä tehtävä poliittisen mafian vallan pönkittämiseksi ja oikeuttamiseksi.

Saatana pystyy saamaan poliitikon hallintaansa mm. seuraavasti: A poliitikko on kyllin älykäs huomaamaan, että tästä on hänelle henkilökohtaista hyötyä ja B hän on kyllin tyhmä, että ei huomaa, että hän tekee huonon sopimuksen, joka merkitsee, että hänet lähetetään ikuiseen tulihelvettiin. Nämä kaksi kun toteutuvat, niin se merkitsee, että saatana saa poliitikon hallintaansa ja tämän jälkeen hän voi tehdä täysin mielipuolista politiikkaa, joka tuhoaa kokonaisia
kansakuntia ja valtioita, mutta media luo mielikuvan, että hän toimii kansan parhaaksi.

Saatana on soluttanut itsensä jopa katoliseen kirkkoon paljon aikaa sitten ja soluttanut itsensä myös lukuisiin kirkkokuntiin, myös luterilaiseen kirkkoomme. Tämän hän on tehnyt aiheuttaakseen tuhoa ja lopulta hävittääkseen aidot uskovat kokonaan maan päältä, jos hän sen
saisi päättää.

Myös Suomen poliittiseen eliittiin saatana on soluttanut itsensä muuttaen sen poliittiseksi mafiaksi jo hyvän aikaa sitten tuhotakseen kansakuntamme, jos hän sen saa päättää.
Siksi poliittinen mafiamme on sallinut pakolaisvyöryn maahamme, koska se saa siitä henkilökohtaista hyötyä, viis siitä, että tämä jatkuessaan tuhoaa Suomen kansan, jota saatana
niin kovasti haluaa koska vihaa meitä!

Jopa Jeesus pystyttiin ristiinnaulaamaan mm. siksi, että saatana oli jo paljon aikaa ennen sitä soluttautunut juutalaisiin ylipappeihin ja fariseuksiin. Ylipapit kiihottivat saatanan käskystä kansaa vaatimaan Jeesus ristiinaulattavaksi, vaikka tämä oli täysin viaton ja ei ollut ikinä tehnyt
mitään pahaa, toisin kuin pyhinkin ihminen.

Marko Natunen 18.8.2017

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu