Ovatko säännöt samat kaikissa maailman maissa?
TVssä esitetään tanskalaista sarjaa Dicte, jossa pääosan esittäjän äiti on jt. Kun Dicte 16-vuotiana sai aviottoman lapsen, yhteisö ja äiti hylkäsivät hänet. Nyt vuosikymmenet myöhemmin välit ovat lähentyneet, niin että Dicte oli isänsä hautajaisissa ja eilisessä osassa äiti oli Dicten vihkimistilaisuudessa kirkossa. Eikö karttaminen on elämänikäinen tila? Saako jt olla tekemisissä karkoitetun lapsen perillisten kanssa, kuten tässä sarjassa? Dicten tytär on tervetullut mummonsa luo.
Olen ymmärtänyt, että jt ei tee hautajaisista perhetilaisuutta, jonne kokoontuu saattoväki kukkineen. Olenko käsittänyt väärin?
Ainakin olen varmasti saanut sen tiedon, että jt ei missään tapauksessa mene kirkkoon eikä varsinkaan juhlimaan kenenkään vihkiäisiä. Ja jos jostain syystä joutuu kirkon penkkiin, istuu siellä mielenosoituksellisesti paikallaan, vaikka muu kirkkokansa nousisi seisomaan kirkonmenojen kaavan mukaisesti.
Onko Tanskassa eri ohjeet kuin Suomessa.
Minusta sarja olisi saanut asettaa äidin johonkin toiseen uskontokuntaan, koska tuottaja ei ole vaivautunut ottamaan selvää jt-seurakunnan käytännöistä.
TVssä esitetään tanskalaista sarjaa Dicte, jossa pääosan esittäjän äiti on jt. Kun Dicte 16-vuotiana sai aviottoman lapsen, yhteisö ja äiti hylkäsivät hänet. Nyt vuosikymmenet myöhemmin välit ovat lähentyneet, niin että Dicte oli isänsä hautajaisissa ja eilisessä osassa äiti oli Dicten vihkimistilaisuudessa kirkossa. Eikö karttaminen on elämänikäinen tila? Saako jt olla tekemisissä karkoitetun lapsen perillisten kanssa, kuten tässä sarjassa? Dicten tytär on tervetullut mummonsa luo.
Olen ymmärtänyt, että jt ei tee hautajaisista perhetilaisuutta, jonne kokoontuu saattoväki kukkineen. Olenko käsittänyt väärin?
Ainakin olen varmasti saanut sen tiedon, että jt ei missään tapauksessa mene kirkkoon eikä varsinkaan juhlimaan kenenkään vihkiäisiä. Ja jos jostain syystä joutuu kirkon penkkiin, istuu siellä mielenosoituksellisesti paikallaan, vaikka muu kirkkokansa nousisi seisomaan kirkonmenojen kaavan mukaisesti.
Onko Tanskassa eri ohjeet kuin Suomessa.
Minusta sarja olisi saanut asettaa äidin johonkin toiseen uskontokuntaan, koska tuottaja ei ole vaivautunut ottamaan selvää jt-seurakunnan käytännöistä.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Pieni lauma jasuuri lauma eli taivaallisen toivon ja maallisen toivon omaavat ovat JHVH taivaallisen järjestön antamissa yhteisissä periaatteissa.
Mutta kuten eräs vanhin sanoi minulle seurakuntaan tullessani:
"Raamattu on sama, mutta sitä tulkitaan!"
Joo, jos olet vanhimman eliittikristiityihin kuuluvaa sukua, niin armoa osoitetaan.
Jos olet tavallista rivimiestä, -naista, ilman huomioitavia sukulaisia,
rangaistus on kohdallaan seurakunnan uhtaana pitämiseksi.
Minua on kauhistuttanut se, että yhdessä maassa saa mennä siviilipalvelukseen.
Toisessa on mentävä vankilaan.
Yhdessä maassa lapsiakin hyljeksitään, elleivät kieltäydy lipun tervehdyksestä,
toisessa maassa maan lippu liehuu tangossa valtakunnansalin pihalla samaan aikaan!
Mitä sitä sanoisi? Pyörittelen silmiäni!
Korjaan, valtakunnansalin pihalla ei missään maassa liehu lippu tangossa! Eri maiden valtiot säätelevät asepalvalusta koskevia asioita.
En oikein ymmärrä juttujasi, koska ne eivät osin sovi lainkaan todistajien opetukseen. Mikä on tarkoituksesi kirjoittelussasi? Et varmaankaan edusta todistajia?
Oliko se väärennetty kuva, jonka näin netissä? Oliko se otettu toiseen käyttöön. Entiedä.
Valtakunnan sali luki kai espanjaksi rakennuksen seinällä.
Niitä liitereitä, joita todistajat rakentavat helposti tunnistettavaksi.
Talon ympärillä oli harva, korkea rauta-aita, joten ei ollut vaikeuksia lukea.
Sen pihalla oli lipputanko, lippu vedettynä korkealle.
Maa alkoi C:llä Cypros tai mitä lie, teksti oli englantia.
Näin sen 2014, joten en tiedä kopioinko sen jonnekiin myöhempää varten.
Kaapissa on kaksi suurta laatikkoa kopioituna tekstiä, joka osoittaa yhtä sun toista, mikä loukkaa minun omaatuntoani!
Joka tapauksessa vaivaudu googlaamaan ja ottamaan selvää, niin joissakin maissa veljien sallitaan tehdä siviilityötä, kun toisissa se on kielletty! Siis samana vuonna!
Näin on monen muunkin asian kanssa, joten yksi saamarin rätti tangossa on pikkuasi puitavaksi! Niitä on vakavamppia asioita, joissa pelataan ihmishengillä!
Yhtenä vuonna yhtä ja toisena vuonna toista!
Muka Jehovalle uskollisina, kun väki ei ymmärrä, mistä on kysymys.
Tottelevat vain kuin pässinpäät! Sillähän sitä sitten mennään... minne?
Äläkä tule sössöttämään minun valehteluistaani!
Olen esittänyt joka ikisen asian ensin useammalle vanhimmalle, kierrosvalvojalle, soittanut Beeteliin kysyen! Saisiko sieltä vastauksen? Kortit sekoitetaan ja puhutaan asian vierestä!
Eikö Beeteliin voisi järjestää YHTÄ veljeä, joka vaivautuisi ottamaan RAAMATUN ESIIN!
Minulle ei ole siitä koskaan luettu vastauksena. Se on kai liian pyhä kirja otettavaksi!
Olenko todistaja tai ei? Siinä sinulle vastaamista Jumalasi edessä, mikä minä olen :-DD
Kyllä siellä on lippu liehunut, ja taustalla oli jokin syy miksi se piti laittaa ja jolle JT:t antoivat periksi.Asiaa on puitu valokuvien kanssa vuosia sitten. Sinä et ole ollut varmaan silloin palstallakaan. Olen näitä juttuja jo 12v lukenut itse.
Jehovien piti liputtaa sakon uhalla.
Katso kuva ja lue juttu.
http://johanneksenpoika.fi/uutiset/arkisto/arkisto_u0247.html
Chilessähän se oli. Mutta on siitä kuva toisestakin kulmasta jossain.
Minä opettelin vasta 2014 käyttämään tietokonetta.
Ei ollut aikaa opetella sitä ennen ja muitakin syitä. Ymmärrän hyvin veljiä,
etteivät halunneet opettaa minua konetta käyttämään!
Tiesivät, että löytäisin asioita, joita he eivät kykene selvittämään.
Enkä osaa vieläkään vetää esiin linkkejä toisille todisteena :-D
Enkä osaa vieläkään vetää esiin linkkejä toisille todisteena :-D
-Vedä hiirellä osoiterivi siniseksi painamalla vasemmanpuoleista painiketta. Pidä sen jälken ctrl näppäintä pohjassa ja paina v kirjain. Osoite/lause tai tekstikappale jää muistiin. Kun haluat sen kopioida jonnekin, paine ctrl ja sen jälkeen c kirjain.
-Voit myös kopoidan tekstin, kun olet sen ensin vetänyt siniseksi, painamalla hitaasti pohjaan hiiren oikeaa näppäintä. Valitse. Valitse se. Ja kun haluat kopioida, paina samaa näppäintä ja valitse liitä.
-Voit myös kopoidan tekstin, kun olet sen ensin vetänyt siniseksi, painamalla hitaasti pohjaan hiiren oikeaa näppäintä. Valitse kopioi. Ja kun haluat kopioida tekstin jonnekin, paina samaa näppäintä ja valitse liitä. Se muuttuu sitten toimivaksi linkiksi, jos on kopioitu teksti on nettisivun osoite
Ei ollut tarkoitus loukata sinua. Halusin vain tietää ketä edustat ja kenen puolella olet keskusteluissa. Jäi hieman epäselväksi, mutta jokainen tietenkin vastaa omista sanoistaan Jumalan edessä.
En ole koskaan kuullut todistajien liputtavan, enkä tiedä, mikä oli tapahtuman todellisuus. Salien pihalla yleensä ei ole edes lipputankoja, lipuista puhumattakaan. Sekin, että jotkut haluavat löytää jotain moitittavaa elämäntehtävänään ja mielellään siitä haluavat kirjoittaa koko maailman nähtäväksi, osoittaa millainen halu vahingoittaa heillä on.
Ehkä se jotenkin rauhoittaa heitä, kun saa pitää esillä toisten toimia. Sanoihan Adamkin, kun oli tottelematon: "Vaimo, jonka minulle annoit, antoi hedelmän, ja minä söin. " Hän siinä jopa syytti Jumalaa, että miksi annoit minulle tuollaisen vaimon. Syy täytyy löytää aina muista kuin itsestä, kun toimii väärin.
Toivon sinulle hyvää jatkoa lukiessasi Jumalalta tulevaa opetusta. Vartiotorni onkin niin monipuolinen lehti ja varaa tietoa oikeaan aikaan.
"Sanoihan Adamkin, kun oli tottelematon: "Vaimo, jonka minulle annoit, antoi hedelmän, ja minä söin. " Hän siinä jopa syytti Jumalaa, että miksi annoit minulle tuollaisen vaimon. Syy täytyy löytää aina muista kuin itsestä, kun toimii väärin. "
Tätä raamatullista mallia noudattaa myös Vartiotorniseura, kun se syyttelee muita omista virheistään.
Anteeksi minunkin puoleltani kovat sanani! Minulle on uutta nämä vaikeat asiat.
Vaikka jo nuorena huomioin joitakin asioita, jotka mielestäni oli väärin, niin annoin niiden mennä ohi ja yli, sillä halusin rakentaa itseäni hengelliseti todistajien keskuudessa.
Kukaan meistä ei ole täydellinen ja järjestökin koostuu epätäydellisistä ihmisistä.
kuitenkin uskon Hesekielin kuvausten pitävän paikkansa myös tänään.
Mutta tärkeintä on hoitaa se oma elämä puhtaaksi ja ennenkaikkea -
suhde Jehovaan läheiseksi! Eikö "Vartiotorni" autakin siinä hienosti?!
Kuten tutkittava aihe: "Itkekää itkevien kanssa". Niin vahvistava kirjoitus!
Toivottavasti nautit siitä huomenna oikein sydämesi pohjasta :-)
Minulla ei ole todellakaan halua vahingoittaa ketään!
Enkä todellakaan halua, että joku jättäisi seuran, mutta minun on saatava ottaa selvää asioista, koska epäilykset merkitsevät luottamuksen menetystä ja kun vain jatkaa, niin tuntee elävänsä kaksoiselämää, eikä kykene toimimaan luottavaisesti, vilpittömästi, määrätietoisesti...
Minä olen juuri tällaisessa tilassa nyt ja siksi "koettelen kepillä jäätä".
Sinunkin olisi parempi pysyä näiltä sivuilta poissa, koska on mahdotonta tietää,
mikä on totta, valhetta, väärät vaikuttimet jne.
Kiitos kultaiset ohjaajat! Vanha mummo tässä yrittää oppia tekniikan käyttöä ilman niitä omia lapsia ja sukulaisia, jotka sanoisivat, mitä nappia pitää painaa. Opettelen nyt tuonkin tässä.
Kyllä olit huomaavainen ja avulias :-) Kun pian täytän 70-vuotta, niin osaan aika paljon!
Jos nyt vielä räpiköit näillä sivuilla, niin terveiset rakentavasta kokouksesta
hyväsydämisten ihmisten seurasta.
Sinulla on varmasti tänään tutkittava "Vartiotorni" lähelläsi.
Katsopa sieltä ne viimeiset artikkelit, jotka auttavat näkemään,
ettei joka sanaan ja vaikuttimeen voi luottaa.
Myös artikkeli itsepuolustuksesta oli minulle sopivaa.
Menen nyt viemään "Vartitorneja" lehtikierrokseeni.
En voi ymmärtää, että jätettyäni kokouksen ja kenttätyön rukouksessa Jehovalle,
niin sain kuin sainkin olla siellä läsnä ja nyt vielä kenttätyössä!
Jeesus on tosiaan kuin Taivaan Isänsä, osoittaa ansaisematonta hyvyyttä ja armoa!
Hebrealaisten 4:16 ja Jesaja 66:13 ovat juuri nyt mielessäni, sydämessäni.
Niinkuin äiti lohduttaa lapsiansa , niin Jehova ja Jeesus lohduttavat meitä!
Se oli oikeasti panaani tai avokaato-marja.
Sillä niin kuin kalattalaiskirjeissä sanotaan: jos sinulla ei seiso muuta kuin silmät päässä, niin anna vaimollesi kunnon tanskalainen ikijönkky kumikavaljeeri.
Olehyvä, mutta meni kirjaimet väärinpäin. Ctrl c kirjaimella kopioitiin ja ctrl v liitettiin kopioitu teksti.
Hyvä on! Harjoitellaan.. Voi hyvin alkavassa syksyssä :-)
Ihan ilman provoa heitän kysymyksiä: Miten se ketään vahingoittaa, jos kertoo kenellä on lippu salossa ja kellä ei? Kuka vahingoittuu siitä, että kertoo seurakunnassa olevan pedofiilin? Vai olisiko asian paljastamisesta jopa hyötyä? Mitä haittaa on osoittaa vartiotornin ristiriitainen oppi itsensä kanssa? Mitä haittaa on siitä, että kertoo millaista hintaa vartiotornioppien noudattamisesta ihmiset ovat maksaneet ja tänään maksaa, mikä tulee maksamaan vielä jatkossa? Mitä haittaa on siitä, kun näyttää mikä järjestön kanta on näissä tilanteissa ollut? Mitä haittaa on siitä kun kysyy: Noudattaako järjestö itse omaa opetustaan? Esimerkein... Siis joka ainoaan kysymykseen on vähintään yksi tosielämän esimerkki ja tässä ei todellakaan ole edes kaikki kysymykset.
mm. näistä asioista yritin puhua. Tiedät tilanteeni. Kävi ihan kuin jeesukselle tai stefanokselle aikoinaan..
Kaikki tämä ja sitten verrataan siihen raamattuun, mitä sanotaan. Jätetään tulkinta vähemmälle ja annetaan sen puhua itse itsestään.
Menneisyys on koulu, siitä ei kannata tehdä vankilaa. Osaa valita jatkossa luotettavampia vaihtoehtoja...
Sielä ollessa pantiin hiljaiseksi. Arvaa suostunko? Minun on toteltava jumalaa hallitsijana ennemmin kuin ihmisiä!
Monilla on järjestön opettamista ns. "Raamatun normeista" huolimatta vielä omaatuntoa jäljellä. Karttamatta jättäminen on mahdollisesti yleisin erottamisperusteinen rike.
Jos jehovantodistaja uskaltaa rikkoa karttamissääntöä huolimatta Vartiotorniseuran pelottelusta, "Raamatulla valmennetusta omastatunnosta" (eli syyllisyyden istuttamisesta) ja seurakunnan sisäisten oikeustoimien uhasta, täytyy nostaa hattua. Tuollainen yksilö ei myöskään taida olla kaukana todellisuuteen heräämisestä, kunhan vain pääsisi kosketuksiin oikeanlaisen tiedon kanssa.
Mieluummin kasvukipuja kohdatessa tosiasiat kuin
olla onnellinen tietoisessa valheessa.
Elän petetyn aviovaimon kaikki oireet.
e34r56 10.9.2017 0:42
<>En ole koskaan kuullut todistajien liputtavan, enkä tiedä, mikä oli tapahtuman todellisuus. Salien pihalla yleensä ei ole edes lipputankoja, lipuista puhumattakaan.><
Tuo on hyvin ymmärrettävää kun ja jos henkilö seuraa ainoastaan Vt-seuran julkaisemaa tietoa, todellisuus jää tuolloin pimentoon
<> Sekin, että jotkut haluavat löytää jotain moitittavaa elämäntehtävänään ja mielellään siitä haluavat kirjoittaa koko maailman nähtäväksi, osoittaa millainen halu vahingoittaa heillä on.><
Reaalitodelisuus on toki järkyttävää jos pyrkii elämään jt-kuplassa, mutta tosiasioiden julkituonti ei kai ole kiellettyä muualla kuin esimerkiksi Vt-seurassa.
<>Vartiotorni onkin niin monipuolinen lehti ja varaa tietoa oikeaan aikaan. ><
Mutta jättää mainitsematta pedofiilien suojeluohjelman, liputuksestakaan mainitsematta.
e34r56 10.9.2017 0:42
" Halusin vain tietää ketä edustat ja kenen puolella olet keskusteluissa"
-Ovityössä lahkolaiset ottavat nämä tiedot ja paljon muuta ylös. Tietosuojavaltuutettu on todennut tämän lainvastaisen henkilörekisterin kokoamiseksi. Hän on lisännyt, että jos lahkolaiset kysyisivät ovella luvan, olisi se laillista. Lahkojohto sanoo, että he eivät tykkää luvan kysymisestä eikä tarkoituksensa paljastamisesta, eivätkä siten kysy lupaa.
"jokainen tietenkin vastaa omista sanoistaan Jumalan edessä."
-Ja Raamatun Jumalan lokaamisyrityksestä tuollaisilla ovimuistiinpanoilla sekä erityisesti verdensiirokiellolla murhaamisesta ym.
"En ole koskaan kuullut todistajien liputtavan"
-Siitä tulisi mökötystuomio. Raamattu ei kiellä liputusta sinänsä.
"mielellään siitä haluavat kirjoittaa koko maailman nähtäväksi, osoittaa millainen halu vahingoittaa heillä on"
-Täytyyhän kristityn varoittaa asiasta jota sietää varoa. Samalla on kyse auttamisesta, ei vahingoittamisesta, jos saa todistajan irti lahkon kahleista, pois lahkon synkistä syövereistä ulos valoon, vapauteen ja iloon.
" Vartiotorni onkin niin monipuolinen lehti "
Joo. Yhdessä vartiotornissa on Room. 13 esivallat taivaallisia, toisessa maallisia.
Yhdessä kielletään rokotusten ottaminen, toisessa kielletään niin tapahtuneen.
Yhdessä sanotaan Russellin, emolahkon perustajan, johtavan lahkoa tuonpuoleisesta.
Ja kristitylle varoittavasti: Vartiotorni sanoo Raamatun johtavan pimeyteen.
e34r56 10.9.2017 0:42
" Vartiotorni onkin niin monipuolinen lehti ja varaa tietoa oikeaan aikaan"
-On. Laitan tässä kommentoidun artikkelin vartiotornin monipuolisuudesta:
Vartiotorni on kirjoittanut YK:sta:
”Yhdistyneet kansakunnat on todellisuudessa Jehova Jumalaa ja hänen maan päällä olevia vihkiytyneitä todistajiaan vastaan tähdätty maailmallinen liitto. Todellisuudessa se on salaliitto, jossa maailmalliset kansat panevat viisaat päänsä yhteen ja punovat juonia siitä, mitä ne voisivat tehdä Jehova Jumalan maan päällä olevaa näkyvää järjestöä vastaan "
(Vartiotorni 1. syyskuuta 1987)
YK on oikeasti yhteistyöjärjestö, joka toimii jäsentensä aloitteista, muiden hyväksyttyä aloitteet äänestyksessä. YK:n perustamiskirjassa ei mainita jehovantodistajia, eikä myöskään missään aloitteessakaan.
Raamattu: Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi. 2 Moos. 20:16
Seura siis rikkoo Raamatun lakia (kuten ihmisenkin, esim. kunnianloukkaus)
Edelleen Raamattu: Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman. Matt. 5:9
Todistajien tulisi itse tehdä rauhantyötä, ollen aiheettomasti syyttämättä YK:ta. Mikä heitä estää ? Ainoa estäjä työhön ryhtymiselle ja organisoimiselle olisi vartiotorniseura.
Toisaalta on vartiotorniseura hankkinut YK:n organisaatioon kirjastonkäyttökortin. Mihin se muuten sitä tarvitsi ja miksi tarve loppui, rewyed ?
vt seuran NGO (non governmental organisation) jäsenyys vuosilta muistaakseni 1992-2001 oli aivan yykoon omassa tiedotteessa. Laittoivat sen takia, kun tuli niin paljon kyselyitä toimistoon, että pitääkö tämä paikkansa. Arvatka ketkä kyseli... Nykyiset luopiot kaiketi. VT päätstosta sepittivät, että kirjastokortin takia hakivat jäseneksi. Ei tarvittu jäsenyyttä kirjastokorttiin, senkun meni kirjastoon tutkimaan asioita, jos kiinnosti. Joo tieto on tuolla olemassa.
Olikos se herätkään joku numero 91-92 vuosilta, missä yk esitetäänkin aivan eri sanankääntein... Kuka löytää? Itse asiassa tarkistin juuri. Herätkää 1991, 8/9. Jos on alkuperäinen paperiversio, kato kantta ja lue jutut.
Minkähän takia tämä artikkeli herätkäässä? Minkähän takia jättivät eronpyynnön kymmenkunta vuotta myöhemmin? Miksi perustelivat jäsenyyttä valehtelemalla? Keitä potkittiin porukasta pois noina vuosina? Kuka on antanut harhaanjohtavaa tietoa? Mikä yk on vt opetuksen mukaan? Miksi sitten olivat jasenenä? Oliko oppi yykoosta olemassa ennen jäseneksi liittymistä? Punainen ilmestyksen huipentuma kirja...
Ajatelkaa nyt: Julkaistu englanniksi 1988, kertovat kirjassa mikä yk on hakeakseen jäsenyytta kolme (3) vuotta myöhemmin, saadessaan jäsenyyden neljä (4) vuotta myöhemmin. Mitä tää on???
Ja lopuksi kysymys: Mikä on LUOPIO?!? Kuulin juuri vähän ennen eroani oman seurakunnan veljen puheen aiheesta. Luopiot kuulemma johtavat harhaan, kertovat puolitotuuksia, suorastaan valehtelevat toisinaan. Tarkoituksenaan hävittää usko jumalaan. On koneella torstain ohjelmasta, muistitikulle kopioitiin ja tuotiin kotiin. Luin vielä silloin raamatun tutkistelukirjaa kokouksissa. Tämä jumalan valtakunta hallitsee kirja. Tumman violetti kansi. Joo, näin se menee...
Voisko olla niin, että todellinen luopio on niin näkyvissä, että se on sen takia vaikea huomata... Olis muuten juttua 2.Tessalonikalaiskirjeestä DLOL jos kiinnostaa...
Naapuriseurakunnan vanhin lähestyi minua sähköpostilla itsevarmana: Voin osoittaa luopioiden väitteet valheiksi. Yhden kerrallaan. Helposti. Näillä sanoilla. Sama vanhin veti juuri tämän punaisen kirjan tutkistelua silloin, kun se vielä oli viikko-ohjelmassa. En tiennyt ngo jäsenyydestä...
Ja joku vielä ihmettelee, MITÄ SINÄ TEET? Jätät Jehovan järjestön! Kamalaa! Kyllä nyt käy ohraisesti kuule!
joo ja noita Chilen lippuja on saleilla chilessä. Hastaluego sanoi toisessa keskustelussa, että omatunto on kulttuurisidonnainen ja tässä on siitä esimerkki.
On se merkillistä... Asia on erottamisen uhalla kielletty toisaalla ja sama asia salin pihalla toisaalla. Maailmanlaajuinen yhtenäisyys... Siinä meni sekin...
Ja on muuten eväitä sanoa. Meillä ei ole lipputankoa, eikä tule, enkä liputuksista perusta pätkääkään. Olin samaa mieltä, ennen kuin ymmärsin todistajista mitään.
Kyllä ei ole. Tai oikeastaan päinvastoin. Sillä niin kuin raamatussa sanotaan paavalin kirjeessä kotio Tyrnävälle: " Totisesti, asia on päivänselvästi hyvin moninainen ja epämääräinen. Niin kuin se, kenen lapsi se Horolan talon piian lapsi onkaan. Sillä katso: en varmana laskenut sisään, ja kyllä siellä Horolan aitassa kävi koko läheisen varuskunnan Potkukelkka pataljoonakin. "
MontaPuolta 10.9.2017 16:04
<>Toisaalta on vartiotorniseura hankkinut YK:n organisaatioon kirjastonkäyttökortin.><
Ja vielä pahempaa mädännäisyyttä, WTBTS anoi ja sai UN/DPI/NGO-liitännäisjäsenyyden. Tuon saadakseen oli osoitettava tukea YK:lle ja niin Vt-seura teki väliaikaisesti julkaisuissaan. Mutta tuon anomuksen allekirjoituksella sitouduttiin edistämään YK:n peruskirjan periaatteita ja liitännäisjäsenyyttä uudistettaessa oli aina laitettava nimi samaan tarkoitukseen. Viimeisin allekirjoittaja oli Ciro Auliciano, joka sittemmin oli kovin niukkasanainen kun asiasta häneltä on tiedusteltu.
Kirjastokortti oli WTBTS:n hätävale kun The Guardian paljasti asian ja niinpä housut kintuissa kiinnijäätyään WTBTS lopetti vajaan kymmenvuotisen liitännäisjäsenyytensä.
meikämasa 10.9.2017 17:32
<>Ihan ilman provoa heitän kysymyksiä: Miten se ketään vahingoittaa, jos kertoo...><
Kyllähän sinä tiedät paremmin kuin hyvin, että rehellisyys on ristiriidassa sen valheellisen kuvan kanssa, jota Vt-seura pyrkii monin tavoin ylläpitämään jehovantodistajuudesta. Ensisijainen vahingonkärsijä on valheellisen kuvan markkinointitaho ja heti seuraavana, ellei sittenkin ensimmäisenä, valheelliseen markkinointiin luottaneet rivijäsenet.
meikämasa 10.9.2017 18:40
<>Naapuriseurakunnan vanhin lähestyi minua sähköpostilla itsevarmana: Voin osoittaa luopioiden väitteet valheiksi. Yhden kerrallaan. Helposti.><
Kysy ihmeessä noista valheista, yksi kerrallaan. Ainoa, jonka olen nähnyt esitettävän on tämä:
”Eräässäkin maassa julkaistiin perätön uutinen, jonka mukaan todistajat olisivat tukeneet Hitlerin hallitusta toisen maailmansodan aikana.” (Vartiotorni 1. syyskuuta 2004 sivu 16)
Voi kun olisivat laittaneet viitteen moista tietämättömyyttä edustavan tahon kirjoitukseen. Eihän se pidä lainkaan paikkaansa, että Rutherford olisi tukenut Aatua toisen maailmansodan aikana, koska Rutherfordhan tuki Aatua nimenomaan ennen toista maailmansotaa.
Vt seuran johto on kypsymätöntä. Eivät kykene avoimesti keskustelemaan VAIKEISTA asioista AJOISSA. Niimpä ne oppipommit ja papaattipaljastukset räjähtelee käsiin sielä sun täälä...
Olen jo kysynyt, mitähän seuraavaksi.
Kattokaapa, muuten royal comissionin sivuilta näiden pedotutkimusten yhteenvetoa. Mielenkiintoista luettavaa. Tätä mclellan tuomari pohti ääneen: Miksi uskonnoissa on tätä niin paljon? Sanovat opettavansa ylevimpiä moraalinormeja ja samaan aikaan syyllistyvät tämmöseen kaikkein eniten itse. Johtuuko tämä uskontojen rakenteesta, vai jäsenistä, jotka niihin liittyy?
Sitten luetellaan kaikki järjestöt, joita on tutkittu ja pedojen rosenttiosuus. Katoliset listan kärjessä ja kyllä.... Jehovan todistajat myös. Eivät listan kärjessä, mutta kuitenkin hyvänä kisaajana.
Näin ollen tulee mieleen vt opetus. Kenenkäs pitikään hyökätä uskontojen kimppuun. Eiks se ollu maailliset kuninkaat, nämä nykypvän vallanpitäjät. Nyt järjestö on sielä listalla jo. Saapa nähdä, saavatko päähänsä tehdä saman muualla päin mualimaa.
Suuri babylon, portto jne. Jos vastaavia tapauksia tulee maassa toisensa jälkeen, kuninkaat käyttää sitä valtaa ihan niin kuin vt seura on opettanut. Maalliset hallitukset ovat suhteellisissa asemissaan jumalan asettamia. Jos teet pahaa, (rikoksia, pedofiliaa) pelkää sitä, koska sen valta on todellinen! mutta jos tekisit hyvää, saisit siltä kiitosta. Onhan tätä kiitosta kai tullutkin lukukoulujen pitämisestä lukutaidottomissa maissa. Vieläköhän sitä tehdään?
Tiedottaminen:
Kieltämättä naurettavalta kuullostava venäjän jt oikeudenkäynti kyllä tiedotetaa hyvin laajasti suureen ääneen. Naurettava tässä mielessä: Jos todisteita ei ole, viedään niitä itse paikanpäälle ja sitten narautetaan ne.
Toinen juttu on sitten tämä pedojuttu. Ainut asia, mitä olen vt seuran omasta suusta kuullut on tämä: ...Rejecting false stories and apostate driven lies and dishonesties... by Lett usasta liittyen tähän. Tietää hyvin geoff Jacksonin todistaneen royal comissionissa, silti sanoo näin.
Pitäiskö molemmat tiedottaa ihan vaikka rehellisyyden nimissä? Jos et kerro itse, joku muu kertoo.
Ja sinulle todistajalle, joka sanot: Voisko sen alkuperäisen lähteen näyttää, ettet noin niinkuin valehtele! Mulla on sulle vastaus: ÄLÄ VIITTI! Senkun menet sinne sivuille ja pengot vähän. Älä ole hengellisesti laiska!
Tuleehan sitä salpietaria multakin.. Olkaa hyvä vaan!
meikämasa 10.9.2017 18:40
"vt seuran NGO (non governmental organisation) jäsenyys vuosilta muistaakseni 1992-2001 oli aivan yykoon omassa tiedotteessa.
Olikos se herätkään joku numero 91-92 vuosilta, missä yk esitetäänkin aivan eri sanankääntein... Kuka löytää? Itse asiassa tarkistin juuri. Herätkää 1991, 8/9. Jos on alkuperäinen paperiversio, kato kantta ja lue jutut."
"Minkähän takia tämä artikkeli herätkäässä? Minkähän takia jättivät eronpyynnön kymmenkunta vuotta myöhemmin? Miksi perustelivat jäsenyyttä valehtelemalla? Keitä potkittiin porukasta pois noina vuosina? Kuka on antanut harhaanjohtavaa tietoa? Mikä yk on vt opetuksen mukaan? Miksi sitten olivat jasenenä? Oliko oppi yykoosta olemassa ennen jäseneksi liittymistä? Punainen ilmestyksen huipentuma kirja..."
-Tuosta YK-jäsenjärjestöjäsenyyden hakeutumisen syystä ei toistaiseksi Jehova ole tuonut tietoa julkisuuteen (kuten salainen lahkokirja "Kiinnitä huomiota itseesi ja koko laumaan" tuli julkiseksi, kun Jehova niin tahtoi, vastoin vartiotorniseuran mieltä)
-Ja ainoa kuulemani spekulatiivinen selitys on että kun Itäeurooppa avautui vartiotornikaupustelullekin, niin seura keksi yrittää saada toiminnalleen jonkinlaista "julkisen luotettavuuden leimaa" YK-jäsenjärjestöjäsenyydellään.
Sinänsä uskottava ja johdonmukainen käsitys. Vertaa esim. siihen että lahkolehti 1939 kehui verensiirron pelastaneen New Yorkilaisrouvan hengen, ja kohta kielsi jäseniltään verensiirtohoidon.